maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kakkukoristeet 2v juhliin..

Viikonloppuna sain lopultakin aikaiseksi tehdä lupaamani kakkukoristeet. Viikko jäi aikaa kuivumiselle onneksi. Oli vain jotenkin niin vaikea saada aikaiseksi aloitus, kun on kaikkea muutakin niin paljon tällä hetkellä elämässä. Ja illalla tekisi mieli vajota sohvan pohjalle  ;)

Äidin toiveesta ainu pupu koristetta. Pupu on niin rakas pienelle pojalle, että kulkee mukana joka paikkaan.




Tänään vein koristeet. Ja kyllä pikku mies oli ihmeissään, että pupu oli päässyt kakkukoristeeksi :)

Tällä kertaa pojan  äiti tekee kakut, koska minä olen töissä silloin.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Sateen jälkeen sää käy aurinkoiseksi..



Niinhän siinä usein tuppaa käymään. Eilisen vesisadelenkin jälkeen
Kaunis sateenkaari taivaalla, kun päästiin ystäväni kanssa meidän kotipihaan.






Tämä kevät on mennyt paljon helpommin kuin edellinen. Ollaan sairasteltu tosi vähän.
Ainut vain että taaskin tänä keväänä tai oikeastaan jo helmikuun alussa aloin mennä tukkoon. Kunnes olin jo todella tukossa helmikuun lopulla. Suurin syyllinen löytyi meidän toisesta koirasta, joka juuri niihin aikoihin tiputti koko turkkinsa. Kolmas kevät toden sanoi.. Onneksi saimme labbiksen ystävällemme ja olo alkoi helpottua. 
Olen täysin varma että olen tälle koiralle allerginen, en siedä sitä kun kunnon karvanlähtö tulee . 
Oli meillä kuukauden kuluttua muutaman tunnin ja sama tulos. Nyt oli meillä kahden kuukauden jälkeen muutaman päivän, tosin olin olin töissä molempina päivinä. Töissä olin ihan auki, mutta kotona taas ihan tukossa. Ja lopulta sain silmäoireetkin. Näyttää siltä ettei toinen koiramme enää palaa meille, vaan jää ystävällemme. Luopumisen tuska ei onneksi ole kovin suuri sillä tiedän että koira on hyvissä käsissä, hyvässä kodissa  :)

Taistelu pölyä ja karvaa vastaan alkoi taas, niinkuin joka ikinen kevät varmasti jokaisessa eläinperheessä.
Villamatot saivat kyytiä kuten jo aiemmin mainitsin. Uusia verhoja en löytänyt, enkä kovin nyt niitä etsinytkään. Vanhat saavat nyt olla, mutta uudet matot tilasin. Vallilan melissa viskoosimatot. Harmi vain että isompi koko valkoisesta oli loppu ja piti tyytyä pienempään.
Nuo tyynynpäälliset tilasin hennesiltä.



Ihan parhautta on, kun tuntuu että on virtaa täynnä ja jaksaa puuhata kaikenlaista.
Pihalle ilmestyi puolivalmis leikkimökin runko, jonka teki amiksen raksapuoli. Loput temme itse.
Pihalle ilmestyi myös naapurilta lasten keinut. Niitäkään ei tarvinnut nyt hankkia.
Ilmat lämpenee ja lapset viihtyy pihalla aamusta iltaan. 
Meidän 5,5v oppi ajamaan ilman appareita niin ettei kukaan edes opettanut. Sinnikkyyttä tytöltä ei kyllä puutu! vaihtoi lennossa fillarin kokoakin isompaan, vaikka koitettiin että harjoittelisi nyt pienemmällä ensin.
Sujuvasti ajelee jo isommalla fillarilla.


Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! :)

Kohta se on jo toukokuu...

torstai 11. huhtikuuta 2013

Mukana Buzzadorin marjakiisseli kampanjassa! :)

Maistuva marjauutuus-
Muksu
Marjakiisselit



Buzzador muisti taas meitäkin kutsulla Muksun marjakiisseli kampanjaan ja tottakai osallistuimme ja pääsimmekin myös mukaan!  :)

Meille lähetettiin laatikollinen marjakiisseleitä. Kahta eri makua: vadelmaa ja mustikkaa.
Kiisselit ovat tarkoitettu 8kk:n iästä lähtien. Tuotteisiin ei ole lisätty sokeria eikä keinotekoisia makeutus-väri-, maku- tai säilöntäaineita. Muksu marjakiisselit sisältävät runsaasti marjoja ja ovatkin hyvä C-vitamiinin lähde. Kiisselit on myös pakattu ympäristöystävälliseen Tetra Brik-kartonkipakkaukseen!
Kiisselien koostumus helposti lusikoitavaa.

Lue lisää tuotteista:
www.nutriciababy.fi/muksu


Meille kiisselit olivat ihan täysi uutuus, sillä kuopuksemme on jo siirtynyt täysin kotiruokaan muiden kanssa. Silti suurella mielenkiinnolla lähdimme mukaan kampanjaan maistelemaan.
Selkeästi kuopuksellemme maistuu paremmin vadelman makuinen, mutta myös mustikkakin maistuu. Kuopus on maistellut kiisseleitä aamu-, ilta- ja välipalalla. Ihan sellaisenaan tai murojen/myslien kanssa.
Kiisselit maistuivat oikein hyvin myös isommille tytöille 3v ja 5v. Oikeastaan he olisivat syöneet kaikki jos olisivat saaneet  ;) Kiisselitetra on helppo ottaa mukaan oikeastaan ihan mihin vaan ja kulkee kätevästi hoitolaukussa tai vaikkapa ihan käsilaukussakin.



Vadelma kiisseliä muromyslin kanssa aamiaisella...



Näin hyvin maistuu!  :)

Olen siis buzzador ja toimin tuotetestaajana. Tämä on minulle täysin ilmaista. Buzzador lähettää minulle kampanjakutsun ja vastaan muutamaan kysymykseen. Jos olen sopiva henkilö testaamaan tuotetta, pääsen mukaan kampanjaan. Kaikkiin kampanjoihin en ole päässyt, mutta moneen mukavaan kyllä. Olen testannut Doven tehohoitoainetta, nestlen mannavanukasta, Piltin maitojuomaa, Vanishin tahranpoistoaineita , Air wick-tuoksua , aamupala keksejä ja tällä kertaa meillä testaillaan Muksun kiisseleitä  :)
Kerron tästä ystävilleni tai vaikkapa työkavereille ja jaan heille omat tuotepaketit. 
 Yleensä on monta innokasta testaajaa ja joskus on jopa jakoon tarkoitetut tuotteet loppuneet keskenkin. :)
Minun tehtävä on huomioida mitä mieltä he ovat tuotteesta ja raportoida siitä buzzadorille. Ja tietenkin myös omia mielipiteitä ja huomioita raportoin buzzadorille. Lopuksi teen loppuraportin Buzzadorille.
Buzzadorin tuotteet ovat laadukkaita ja tunnettuja tuotemerkkejä: http://www.buzzador.com/fi/page/asiakkaitamme

Buzzadorina toimiminen on minulle täysin vapaaehtoista, ilmaista ja mukavaa!  :)

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Aurinko paistaa ja lunta sataa...

Niinpä....meillä oli piha sulanut hyvää vauhtia, kun heitti lunta sen yli 5cm taas kerran!  pientä ärsytystä oli havaittavissa.

Nyt on taas hyvin alkanut sulaminen auringossa ja toivottavasti alkaakin tästä sulamaan pois...?!

Taas on kevät shoppailujen aika ja Reimalta tehtiinkin tilausta. Tykkään tilata sieltä, niin ei tarvitse lähteä kauppoja koluamaan. Toimituskin on tosi nopea. Parit kurahousut suunnilleen limen väriset tai jotain sinnepäin ja yhdet mustat. Lisäksi neljät kurahanskat vuorella ja ilman. Pari pipoa, joista saatiinkin riita aikaiseksi kun olisi pitänyt olla molemmilla tytöillä vaaleanpunainen..Ja yhdet välikausihousut. Muuten näyttääkin hyvälle vaatepuoli, paitsi että kuopukselta uupuu välikausihaalari. En vielä löytänyt mieleistä.
Sitten alkaakin kenkien metsästys. Nyt on vielä onneksi kumppari kelit.



Ystävälläni oli myös me&I kutsut mutta minulle sattui  työvuoro silloin. Tein kuitenkin tilauksen ja vaatteet saapuivat eilen. Tässä mallistossa on paljon kivoja vaatteita, mutta oli pakko vähän hillitä itseään.
Luulen kyllä että joudun vielä tilaamaan uudestaan ;)

Tytöillä päällä uudet mekot ja tunikat.


Ja sitten tilasin vielä poitsulle sammakkopökät, jotka on tosi kivat päällä. Tälläiset samanlaiset tassuvelourpöksyt meillä oli pienempänäkin, jotka oli kyllä super suositut meillä. Kolmoselle ihana mekko ja vitoselle turkoosi panda tunika.



Olkkariakin on vaihteeksi uudistettu. Keväällä tuntuu että mulla vaihtuu verhot ja matot ja näköjään sohvatyynyn päällisetkin (vaihteeksi) tiuhaan tahtiin..

Nukkamatot sai kyytiä ja tilalle hankin Vallilan viskoosimattoja. Kevyitä ja vähemmän karvaa ja pölyä kerääviä.  Toista odottelen vielä saapuvaksi, koska en ole vielä ihan tyytyväinen lopputulokseen. Uudet sohvatyynynpäälliset tilasin hentsusta ja tällä kertaa tuntuu pysyvän jopa sohvan päällä. :) Koitan kuvailla lopputulosta kun toinenkin matto on saapunut.

Muuten ei mitään kummempia. Tavallista arkea. kuopus kehitti itselleen korvatulehduksen, mutta olikin vasta ensimmäinen sitten viime kesäkuun. Tosi hyvin ollaan pysytty terveinä  :)

Mukavaa viikkoa!