lauantai 22. maaliskuuta 2014

Maaliskuun kuulumisia :)

Kevät jo nosteli ihanasti päätään.
Aurinko kun tulvii ovista ja ikkunoista niin kummasti tulee siivoushulluus ;)
Kaikki miljoonat rähmänäppimerkit näkyy joka paikassa ja pyyhitään paikkoja tuplasti.
Ensimmäiset keltaiset pienet kukkasetkin huomattiin takapihalla, mutta enpä kerennyt nappaamaan kuvaa kun olivat jo kadonneet parempaan käyttöön  ;)
Seuraavana aamuna näky oli karmaiseva siitä ihanasta kevätfiiliksestä minkä aurinko oli saanut aikaan..


Tänään aurinko sulatteli ihan kivasti taas lunta pois ja uudella innolla taas kohti kevättä.

Poitsu täytti 4kk:tta ja kasvaa ja kehittyy kovaa vauhtia.
Lääkärineuvolassa käytiin ja kehuja saatiin. On niin terhakka pikku miehen alku. Kovasti juttelee, kääntyy silloin kun huvittaa ja mahaltaan pääsee. Varpaatkin löytyi, että sellaiset ulokkeet?! :D
Uudet hienot mitat olivat 7270g ja 64,5cm. Hienosti kasvaa äitinpoika äitinmaidolla ja soseet ovat myös alkaneet maistua. Uniin päivällä on saatu jonkun sortin rytmiä ja pitkiäkin unosia on nukuttu keskellä päivää (olen käynyt tarkistamassa moneen otteeseen hengittääkö se?? ;) ). Yöt sujuu hienosti ja uudet yhtäjaksoiset unienkat nukuttiin toissayönä eli 9 tuntia ensin putkeen. Mulla oli vähän hassu olo kun kerran heräsin viiden maissa pika herätykselle. Poika nukkua posotteli vielä yhdeksään eli yhteensä13 tuntia yöunia kokonaisuudessaan.  Meillä nämä pojat ovat niin helppohoitoisia  :)


Fb:ssa sain haasteen pyöräyttää jotain hyvää 24h tunnin sisällä.
Tylsästi tein mitäs muutakaan kuin mokkiksia! 
Aineet löytyy yleensä aina kaapista ja nopeita ja helppoja tehdä.



Meidän eskarilainenkin oppi lukemaan. Luojan kiitos että oppikin ihan itse!
Hän kun on sellainen omanlaisensa junttapulla jääräpää, niin tästähän ollaan saatu monet kerrat riidat aikaiseksi. ;) Eilen taisteltiin siitä kun en tiedä missä meidän Aapinen on, enkä suostunut lähtemään mihinkään kouluun hakemaan kenenkään muun Aapista hänelle luettavaksi. Jankkas ja jankkas, kunnes lähdimme mummille Espooseen ja sieltä löytyi aapiskukko vuodelta nakki.
Sitä on nyt luettu ahkeraan, kuten myös muita kirjoja ja lehtiä.
Toivottavasti purkaa tästä lähtien energiansa lukemiseen.
Kyllä on ylpeä taidostaan ja pitääkin olla.
 On nimittäin ensimmäinen meidän perheessä joka oppi lukemaan kuusivuotiaana ilman varsinaista opetusta.
Sinnikäs on kuin mikäkin, että kun jotain päättää niin sitten tekee. :D

Mukavaa viikonloppua kaikille!  :)  

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Ehkäpä sittenkin :)

Blogi oli tauolla yli 2kk:tta ja ajattelin että lopetan sen ihan kokonaan.
Tuntui ettei olisi aikaa päivittää sitä, mutta ehkäpä päivitän sitä ihan omaan tahtiin
 vähän niinkuin päiväkirjan muodossa.
Tänään se sitten tapahtui että kaivelin blogin esiin ja luin viime vuoden tapahtuneita juttuja. En voi jättää tätä sittenkään tähän, mutta tänä vuonna en aio edes ottaa minkäälaisia omantunnon tuskia
 jos pidempiä taukoja tulee. 

Henkiinherääminen vauva arjessa on jo tapahtunut aikaa sitten. Ja jotain tolkkua saatu tähän elämään.  :)
Eipä meillä kyllä olekaan ollut mitään hankalia aikoja. E nukkuu oikein hyvin ja on kaikinpuolin tyytyväinen vauva ollut alusta asti. Täysimetyksellä edelleen, pulloa ei osaa juoda. Sosemaistiaisia on otettu ensin huonolla menestyksellä sekin mutta tänään jo hienosti pari lusikallista.

Pienen E:n kastejuhlat vietettiin myös. Kummeiksi valittiin 4 meidän ystävää. Kastejuhla meni hienosti, mutta E ei viihtynyt yhtään kummin sylissä ja rauhoittui vain äidin syliin. Kakkujen tekeminen oli haastavaa pienen vauvan kanssa, mutta sain ne tehtyä juuri sellaisiksi mitä olin mielessäni kuvitellutkin.
Kesäkuun ensimmäinen meillä starttaa taas synttärit, jolloin aloitetaan taas kakkuilut uudella innolla. 


Moussekakkua, täytekakkua ja juustokakkua tarjoiltiin.


Pieni päivänsankari Eewert.


Aurinko alkaa näyttäytyä yhä useammin  ♥
Kevät tekee tuloaan kovaa vauhtia. Sen tietää siitäkin kun esikoinen kaivaa skeitin esiin ja painuu rampille  ;)
Piha on edelleen aika kamalan näköinen, siis ajatellen ihan muutenkin kuin tätä vuoden aikaa ;)
Uusia  ideoita on alkanut tulemaan ja vallan siitä mitä tänä keväänä ja kesänä istutetaan.
En malttaisi odottaa.. :)

Aurinkoista
ja
mukavaa
 maaliskuuta kaikille! :)