Vuosi 2016

Vuosi 2016 alkaa olla paketissa. Viisi vuotta hälläväliä talon omistajina. Talo joka olisi pitänyt jättää hankkimatta ikinä. No ajassa ei voi palata taaksepäin, senhän jokainen meistä tietää.

On vaan elettävä näiden asioiden kanssa että vielä tulee aika jolloin taloa ei ole enää pallona jalassa?

Tammikuussa:

Tämän vuoden tammikuu ei tosiaan alkanut missään hohdokkaissa merkeissä.

Helmikuussa:

Odoteltiin että saadaan uusi asunto. Edellinen evakkoasunto osoittautui myös kosteusvaurioituneeksi.

Yritin pelastaa vaatteita. Pesin niitä kuin heikkopäinen, saunotin ja tuuletin. 

Arvatkaa vaan onnistuiko?

Kaikki tekstiilit, patjat, peitot ja tyynyt meni vaihtoon.

Kädet ristissä toivottiin että tästä saataisiin koti.

Toinen pikkupojista voi tosi huonosti edellisen kämpän jäljiltä.

Maaliskuussa:

Alkoi näyttää vähän valoisammalta. Pojan vointi rupesi kohenemaan ihan silmissä. 

Elämä ei ollut kuitenkaan mitenkään kovin normaalia vielä. Tai onko se ylipäänsä vieläkään? Koskaan?

Huhtikuussa:

Koti-ikävä oli kovimmillaan kuin koskaan ennen. 

Kaipuu omalle tontille enemmän kuin koskaan ennen tämän katastrofin aikana/ jälkeen. Luin paljon homekorjauksista, homesiivouksista. mies soitti homesiivousfirmaan. Itse kävin keskustelua korjaukseen ryhtyneen kanssa. Halusimme uskoa ja toivoa niin kovasti, että jos kuitenkin? Jos vielä sittenkin?

Se paikka oli meille se missä me olisimme halunneet asua niin kovasti, kasvattaa lapset. Elää sitä meidän unelmaa. Meille tarjottiin sovintosopimusta, mutta sisällön luettuani olisi mieli tehnyt oksentaa. Kieroa touhua koko sisältö. Uskomatonta shaibelia totesin. Kunnon ripulipaskaa.

Sovittuja tutkimuksiakaan ei oltu vieläkään suoritettu loppuun. Mieheni oli kyllä kokoajan hoputtanut, että ehdittäisiin ennen kesälomia.

Toukokuussa:

Päätin ottaa hiukan edes etäisyyttä taloon liittyviin asioihin sekä joihinkin hankaliin ihmissuhteisiin mitä kyllä riittää kun riesakseen saa tämän sairauden, niihin vähättelijöihin ja kummastelijoihin.

 Ihan kuin tässä tilanteessa oltaisiin ihan huvikseen,

 antaisin toisen munuaisenkin vaikka jos parantuisimme tästä ihan oikeasti.

 Päätin nauttia elämästä tässä ja nyt. Kaikesta mihin kykenin ja pystyin. Säät oli todella lämpimät ja ihanan aurinkoiset. Kieltämättä lisäsivät sopivasti parempaa mieltä ja energiaa ja ajatuksia ihan muihin asioihin. Ja mikä parasta, pikkupojan vointi koheni silmissä. Asunto oli vihdoinkin sopiva!

Kesäkuussa:

Olin omassa elementissäni. Puutarhaa laittamassa ja lapset leikkivät harva se päivä vesisotaa ja nauttivat elämästä. Juhannukseen asti oli ihana lomafiilis.

Heinäkuussa:

Talon tyhjennys eteni kaatopaikkakuormaan. Hirveä hoputus että talo pitää tyhjentää, jotta saadaan purettua vielä lisää. Jotta saatiin paljastumaan loputkin vauriot. Meidän puolesta päätettiin että säästetään vielä  kaikki kaapit ja kokonainen keittiö..  Tutkijat antoivat tarkat ohjeet säilytykseen. mutta mites sitten kävivään...?

"Tää sairas painajainen senkun jatkuu. Näin DT hoitaa sotkunsa "asianmukaisesti"..
Ovat yhteistuumin päättäneet että kiintokalusteet säilytetään hometalostamme.
Ovat kaikessa viisaudessaan päättäneet ne säilöä ulos näillä keleillä (kosteus parhaimmillaan 100%) kylmään konttiin ajaksi X. Ja sitten homesairaiden ja kemikaalivammaisten korjattuun taloon.
Kontti saapui tänään ja iskettiin 20cm syvyyteen. Hyvä ettei istutusaltaat ja betonipylväs lähtenyt matkaan siinä rytäkässä.
Kontti on arviolta noin nelkytä vuotta vanha, umpihomeessa ja haisee liuottimille. Tarra"palavat nesteet".. Että sillä lailla. No .. Paskaaks tässä? :v
Paska leffa..? Ja vaikka mitä muuta. Kultsi tuli kotiin ja tästä hirnumisesta ei meinaa tulla loppua. On tää yks painajainen..."

Meitä pidettiin jo ihan pilkkana?

En tiennyt itkeä vaiko nauraa enää..

Naapurikin kävi ihmettelemässä moista säilytyskonttia.

Kallis maalämpöpumppukin oli siirretty talon taakse räystään alle ja heitetty joku pressu vaan päälle.

Ei mitään väliä muiden omaisuudesta, siellä se seisoi vesisateessa.

Elokuussa:

Oli jo ihan pakko tehdä päätöksiä tulevaisuuden suhteen. Meidän lapset olivat kärsineet ihan tarpeeksi talossa asuessa, muutoissa, toipumisessa parempaan. Koko elämä oli ollut ihan yhtä kaaosta jo muutaman vuoden ajan. päätettiin että lapset siirretään ainakin kylän parhaimpaan kouluun, ihan terveyssyistäkin jo. Sitä paitsi jos taloa oltaisiin lähdetty korjaamaan, sikäli mikäli ikinä oltaisiin päästy niin järkevään päätökseen miten se oltaisiin toteutettu, niin tämän kemikaalivamman vuoksi emme olisi pystyneet muuttamaan siihen pitkiin aikoihin. Päätimme jäädä tähän asuntoon joka oikeasti oli asuinkelpoinen meille. 

Kovin lupaavalta ei vaikuttanut yhteistyö kuitenkaan talon suhteen. Sovittuja tutkimuksia ei oltu suoritettu loppuun edelleenkään. Venytettiin ja viivytettiin. Tuntui että meidät yritettiin uuvuttaa loppuun sillä? Saada allekirjoittamaan kaikenlaisia sopimuksia..

Syyskuussa:

Meille ilmoitettiin että hommia on tehty talolla. Siellä oli kuulemma siivottukin ja oli niin siistiä ja somaa että pintoja oltiin jo melkein lyömässä kiinni..ei me tällaista oltu kyllä sovittu. Oltiin annettu avaimet vain purkutöitä ja tutkimuksia varten.

 Kohteessa olisi pitänyt tehdä ainakin kaksi homesiivousta, mutta mieheni soitti siivouksen suorittaneeseen firmaan ja sieltä kerrottiin että oli tehty rakennussiivous. Että sillä lailla. Paikka on niin pölyinen että siellä lähtee ääni, minä en uskalla edes mennä sisälle. Takan päältä nähtiin kuinka perusteellinen "siivous" oli ollut. Takasta oli jopa pala irronnut jossain ihmeen rytäkässä. Ja naapurit tiesivät kertoa miten nämä siivojat ravasivat alvariinsa tupakalla. Siis tämäKÄÄN ei mennyt niinkuin olisi pitänyt mennä. Sinnekö meidän olisi pitänyt perheemme viedä vielä rysäyttämään terveys uudestaan..? Äärimmäisen pölyherkät lapset, joilla tulee olemaan aina riski sairastua astmaan pysyvästi.

Tämä koko vuosien kestävä painajainen on tehnyt sen että varsin hyvin tiedän ettei kehenkään kannata luottaa, ainakaan rakennusalalla. Ketään ei kiinnosta oikeasti mikä on lopputulos. mennään aina vaan oma perse edellä. Mitä väliä, koska ei ole oma kyseessä.

Mitä väliä, vaikka mukana olisi lapsia, niitä joilla on koko elämä vielä edessä.

On hyvin vaikeaa uskoa, että yksikään tämän asian äärellä ollut  henkilö toimisi näin jos oma perhe olisi se sairastunut perhe?

Lokakuussa:

Vaihdoimme asianajotoimistoa. Haluan vielä uskoa ja luottaa edes kerran että päästään tämän asian kanssa johonkin järkevään päätökseen?

Loppu syksyn myötä myös ekaluokkalaisen oireilu koulussa alkoi. Taas pikkuhiljaa edeten, tutut herkityneet hajuaistit, makuaistit. Nenän kutinat. Maanantait pahimpia, molemmilla tytöillä. Liekkö viikonlopun ilmanvaihto pois vielä päältäkin koulussa? muiden hajut, tuoksut ym. pölinät.

Odoteltiin vaan talvea.

Marraskuussa: 

Saimme hetkellisen helpotuksen pakkasista ja lumesta. Ja aloimme valmistautua Jouluun. Se oli itselleni sellainen päätepysäkki tälle vuodelle. Se olisi erilainen kuin viime Joulu. Hankin hyvissä ajoin joulujuttuja jotta ne saataisiin mcs:n takia esille ilman sen suurempia ärsytyksiä.

Joulukuussa:

Lapset kävivät lääkärin kontrollissa. Pikkupojat sai "terveen paperit" ei huomautettavaa. Isommalla tytöistä parempi tilanne ja pienemmällä ihan poikkeava tilanne verrattuna muihin. Arvasin ja tiesin.

Surettaa lapsen tilanne ja todella paljon.

Nämä asiat eivät jätä meitä ikinä rauhaan.  Miten minun tyttöni käy?

Joulukuusi koristeltiin loppuun aaton aattona.

Odotettu jouluaattokin tuli. Joka ei mennyt sitten ihan putkeen tässä perheessä. Sukulaiset (2henkeä) oli vähän enemmänkin epäsopivia sen n. kahden tunnin vierailun perusteella. Lopputulos oli lähes katastrofaalinen. Yhtäkään kuvaa ei edes otettu koko aattona. Ihanan normaalisti alkanut aatto oli täysin pilalla.

Taitaa olla meidän seuraavat joulut täysin perheen kesken vietettyjä tästä eteenpäin.

Mutta kun me kuviteltiin että me ollaan toivuttu ja sietokyky kasvanut kemikaaleihin ja ehkä niihin homeisiinkin. Näköjään sitten ei. Suuri pettymys.

Joulu on ollut meille tärkeä juhla, mutta viimeisimmät joulut on kyllä menneet ihan keturalleen. Jotenkin sitä aina jaksaa toivoa että "Jos tämä joulu olisi nyt kuitenkin, niinkuin joskus ennenkin?".

Onneksi vuosi saadaan kohta päätökseen.

Kohta alkaa taas uusi vuosi. Tuntuu ettei oikein uskalla edes odottaa mitään ensivuodelta. Aiempina vuosina on aina ollut jotenkin niin toiveikas seuraavan vuoden suhteen. On ollut myös suunnitelmia, unelmia ja haaveita mitä on toteutettu.

No ...toivotaan sitä terveyttä ainakin lisää, niinkuin aina ennenkin..

Vähemmän ajatuksia homeiden, kemikaalien ja etenkin rakenteiden ja alapohjien suhteen.

Kumpa niille ei tarvitsi tuhlata enää yhtäkään ajatusta.

Eniten toivon kuitenkin että ensi vuonna en omistaisi enää palaakaan koko hälläväliä talostamme.

Että se koko painajaismainen talo olisi vain yhtenä kauheana muistona muiden joukossa.

Ja KIITOS ystäväni

 että olette olleet taas tämänkin vuoden mukana ja tukena elämässämme, iloissa ja suruissa.

kun kerran sairastuu sisäilmasta...on aina sairas..

Moni kuvittelee että kun kerran sairastuu sisäilmasta niin poistumalla sairaasta tilasta kaikki on ohi hetkessä tai korjaantuu ajan kanssa?

Ihmisen keho on siitä kummallinen, että aina jälki jää kun puhutaan sisäilman myrkyistä ym. altisteista mille on herkistynyt tai kunnolla sairastunut.

Tässä on meidän viides lapsi ja nuorin tytär. Tosi toivottu lapsi keskenmenon jälkeen.

 Hän syntyi ihan terveenä. Oli helppo ja ihana vauva. Aina hyväntuulinen herätessään ja muutenkin iloa ja tyytyväisyyttä täynnä. Tästä on nyt 7vuotta.

Tässä me ollaan laivalla niinkuin muutkin ihmiset. Ollaan lähdetty äkkilähdöllä. Ei tarvinnut miettiä mitään, edes allergiahyttejä. Saatikka pystyykö siellä ylipäätänsä olemaan?

Tämä on vuosi 2010, vähän extraa lapsille kun muutakaan tekemistä ei keksitty.

Tässä onkin jo kevät 2011. On ihan älyttömän lämmin päivä. Perustukset on valettu meidän talolle. Kaikki näyttää tosi hyvälle. Tää pieni tyttö on ihan fiiliksissä omalla tontilla.
Ihanan jännittävää aikaa, kun odotellaan myös pian syntyvää pikku veljeä.

Tässä me ollaan puistoilemassa, on siitepölyaika mutta kukaan ei tarvitse minkään sortin lääkityksiä.

On vuoden loppu. Ja kokonaiset 2vuotta täynnä. Puhua pulputtaa taukoamatta ja osaa sanoa myös hienosti R:n ja S:n niinkuin isot lapset. Ollaan muutettu uuteen ihanaan kotiin. "kato mua Äiti! Ota musta kuva! "

 Tässä me ollaan menossa isoveljen rippikirkkoon. Takana on puoli vuotta tiukkaa sairastelua meidän uuden karheassa talossa. Monta valvottua yötä ja monta antibioottikuuria. Toivotaan nyt kädet ristissä että kaikki on vaan ohimenevää ja sattuman kauppaa. Talon toimittaja vakuuttaa että kaikki on kunnossa ja ilmanvaihto toimii... Meillä on hyvä koti vai onko?

Talvella ollaan luistinjäällä. Just täyttänyt 3v. Luistimet jalkaan ja menoksi. Ei tarvinnut paljoa opettaa, kun lähti kuin vanha tekijä. Ollaan ihmeissään. Tulevaisuuden Kiira Korpi?

Tässä on vappubileet naapurissa. Hajusteita on, mutta mitä sitten? Kaikkiallahan niitä on. Sehän on ihan normaalia.  Ei niistä mitään tule ja uudet siivet selässä ei tunnu missään. Siis missä niiden pitäisi tuntua edes?

Kesä 2013 ja just huoltsikalta haettu uusi uimarengas mikä on ihana. Ollaan Hangossa, lähettiin yhtäkkiä kun ei ollut mitään tekemistä. Mentiin rannalle. Ihana lämmin kesäpäivä. Ei haittaa uuden uimarenkaan muovin haju. Miksi haittaisi, kuka siitä mitään ajattelisi?
Se on ihanan pinkki ja ihan ikioma.

Ensimmäinen kerhopäivä ja syksy 2014. Ollaan sairasteltu, kurkku on usein kipeä ja korvatulehdus juuri sairastettu ja antibioottikuuri syöty.. Vähän huono olo tulee joistain ruuista,mutta allergioita ei ole.  Kummallisia kuumepiikkejä. Koko perhe kyllä sairastaa ja siskolla on astman oireita kuten pikkuveljelläkin. Nenä käy herkillä, hajusteet tuoksuu voimakkaasti muista ihmisistä välillä.

Kevät 2015 on ollut rankka. Kasvot lehahtelee milloin mistäkin. Allergialääke on aloitettu, ei oikein auta. Öisin kauhu vapina kohtauksia, niinkuin on ollut aiemminkin, mutta aina vaan voimakkaampia. Kasvot helottaa myös öisin. Homekoira on käynyt, merkannut koko talon. Yläkerrasta eniten. Muutetaan alas. Lapset nukkuu isossa sängyssä. On allergialääkettä, astmalääkettä ja nenäsumutetta. Iso liuta lääkkeitä että pärjättäis vielä kotona, kun ei ole oikein paikkaa minne mennä. Ehkä ne siitepölyt vaikeuttaa vaan olemista..? Ajatellaan tai toivotaan. Ei kait nyt homeista voi sairastua niin vakavasti?

Moni asia tuoksuu tosi voimakkaalle mutta niin tuoksuu äitinsäkin nenässä. Se on vaan herkkä nenä? Halutaan uskoa niin.

Kuukauden päästä tästä asutaan jo muualla. Oli pakko lähteä.

Uudessa kodissa. Toivuttu ja lääkitykset jääneet, ainakin toistaiseksi. Uusia kivoja kavereita, hoidetaan yhdessä etanoita. 

Eskarissa ollaan ja siellä sujuu hyvin, mutta mausteet pistetään tauolle. Parin viikon allergia ja astmalääke kuuri pitää ottaa loppusyksystä. Muuton myötä puhjennut vaikeampi monikemikaaliherkkyys on, mutta rauhoittunut niin että eskarissa pystyy olemaan. Eskarin tädit ottaa vakavasti ja seuraavat askarteluja ettei tule erilaisista tuotteista mitään oireita. Käytetään vaan sopivia ja kaikki sujuu. Juhlapäivänä varmistetaan äidiltä saako laittaa kynsilakkaa? Ei saa, on niin voimakasta hajua ja herkistäviä aineita. Saattaa tulla voimakas limanousu ja tosi huono olo. Se harmittaa, haluaisi niin olla kuin muutkin pienet tytöt ja vähän hienostella kivan värisellä kynsilakalla.

Ilopilleri viihdyttää tuttuun tapaan koko perhettä. Opettaja seikkailee meillä vähän väliä milloin milläkin oppitunnilla. Liikunnan ope on taas pitämässä tuntiaan sählypallojen kanssa.

Lääkitykset on aloitettu. Oireillaan taas ja uusi koti osoittautuu huonoksi.

Joudutaan muuttamaan taas uuteen kotiin. Suru tulee taas kun kaverit pitää jättää.

Ollaan asuttu taas uudessa kodissa 3kk. Vointi on tosi hyvä, siitepölyaika mutta hyvin sujuu. Antihistamiinia menee mutta astmalääkkeitä ei tarvita. Ihan huippua. Terveen näköiset lapset.

Nautitaan kesästä. Ei ole mitään ongelmia. Allergialääkkeet on lopetettu koivun jälkeen.
hajusteoireilua on mutta sen verran lievää ettei se ole ongelma. Voi vierailla sopivissa kodeissa ja kaverit voi käydä meilläkin. Pääpuheenaihe ei ole hajusteet ja huono olo, vaan nautitaan elämästä jo vähän enemmänkin.

Koulu alkaa ja  ensimmäinen luokka. Ollaan valittu kylän oletettavasti parhain mahdollinen koulu, jossa ei pitäisi olla sisäilmaongelmia. Koulussa on niin kivaa että haluaisi olla siellä joka päivä. Ope on ihana ja kavereita. Yllärinä edellisen kodin kaverit on samalla luokalla. Tosi kivaa!
 On opittu lukemaan ja laskemaan.

Ensimmäinen koulukuvaus ja kivat kuvat!
Juuri sellaiset kuin hän on. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Ei halua nauraa suu auki koska etuhampaat puuttuu. On aika tarkka kaikesta ja ulkonäöstäkin. Tykkää kaikista tyttöjen jutuista, kaikesta kauniista ja kaunistautumisesta. Haluaisi olla isona vaikka kampaaja mutta kampaajan työssä kaikki aineet on oireiluttavia. Meikitkin on kiinnostavia mutta niissäkin on kaikkea epäsopivaa. Vaikkei meikit kuulukaan näin pienille tytöille.

Ensimmäiset 2,5kk sujuu tosi hyvin koulussa. Pieni nuha kävi kääntymässä viikon, mutta poissaoloja ei tullut sen takia. Pikkuhiljaa se sitten kuitenkin alkaa. Muiden lasten hajustetut vaatteet alkavat ärsyttää. Tuntuvat voimakkaasti nenässä, koulupäivän jälkeen väsyttää valtavasti ja usein itkettääkin.
Aamulla nukuttaisi tosi paljon, ei oikein jaksa. Tulee pakkaset ja lunta kunnolla. Se hiukan helpottaa, niin arveltiinkin. Kuitenkin lumi sulaa pois ja taas säät vaihtelee. Hajusteet muista ihmisistä tuntuu taas nenässä. Yhdessä tietyssä luokassa kutisee nenä, ihan aina. Isä ilmoittaa opettajalle, ongelma oli kuulemma huomioitu ja ilmanvaihtoa säädetty, siinä oli ongelmaa. Niin huomioi tämä pieni sisäilmavahtimmekin, joka ei voinut mistään tietää että ongelmaa oli ollut. Paitsi omista tuntemuksistaan.

Nenä alkaa olla jo tosi tukkoinen koulupäivien jälkeen. Tyttö viihtyy paljon kotona. Kavereille ei halua mennä kylään, koska kaikilla on hajusteita enemmän tai vähemmän. Ketään ei halua kutsua meillekään kylään, koska kaverit tuoksuvat liikaa. Leikkii paljon yksinään omilla leluillaan omassa huoneessaan. Viettää aikaa sisaruksien kanssa. Usein sanoo ettei ole ketään kaveria. Olispa lunta niin ulkona riittäisi tekemistä vaikka pulkkamäessä tai luistelukentällä.
Koulussa on ollut luistelua hallissa. Usein hallien sisäilma on huono, niin näyttää olevan täälläkin.
Kolmannen halliluistelun jälkeen tyttö on taas tutusti kalpea, nenän ja ylähuulen välinen alue on harmahtava. Onneksi meillä on lääkäri varattuna kaikille neljälle lapselle kontrolliin.

Lääkäri sitten toteaa sen mitä vähän odotettiinkin. Nenän limakalvot ovat hyvin poikkeavat verrattuna perheen muihin lapsiin. Pikku pojat on kotihoidossa ja heillä ei ole mitään epänormaalia nenien limakalvoilla. He eivät tarvitse mitään lääkityksiä ovat terveitä. Keväälle laitetaan antihistamiinit reseptille, todennäköisesti tarvitsevat ne siitepölykauden alkaessa. Isosiskolla on pientä limaisuutta nenän takana mutta muuten normaalit limakalvot nenässä. Saa käyttöön kortisoni nenäsuihkeen ja allergialääkkeet tarvittaessa tai viimeistään kevääksi.
Sensijaan tämän ekaluokkalaisen tilanne on aivan erilainen kuin muiden. Nenän limakalvoilta nähdään että oireilua on selvästi. Määrätään käyttöön kolme lääkettä. Allergialääke ainakin siihen asti että kunnon lumipeite saadaan ja kunnolliset pakkaset. Astmalääke iltaisin joka hoitaa myös allergista nuhaa sekä kortisoni nenäsuihke aamuin illoin hoitamaan nenän limakalvoja. Ilmeisesti lapsi oireilee koulussa muista ihmisistä ja heidän kuljettamistaan hajusteiden hajuista, pölyistä ym. Ilmanvaihdossakin oli jotain häikkää niinkuin lapsi itse osasi kertoa.

Tuntuu aika kamalalta tajuta että taas ollaan ilmeisesti näiden asioiden äärellä.
Mitä jos lapseni ei pahimmassa tapauksessa  pystykään käymään tuota koulua?
Mistä sellainen koulu mitä hän voisi käydä?
Kun lapsi altistuu kerrankin elämässään pahasti, niin ajan kanssa alkaa taas oireilu.
Hän oli kuitenkin se lapsista jolla ei todettu mitään allergioita, kunnes oireilu alkoi omassa talossamme n. 5vuotiaana. Olisi ollut jotenkin helpompaa odottaa tällaista sellaiselta lapselta jolla on jo allergiataustaa valmiina.
Kun lapsi kotiutuu kolmen lääkkeen turvin ja varalle on vielä 2 lisää, niin se tuntuu täysin järjettömälle ajatukselle. Lapsi joutuu käymään koulua lääkityksen voimalla että jaksaisi ja pystyisi siellä olemaan ihan niinkuin muutkin?
Tällainen lapsi joka on ollut suosittu ja kiva kaveri, on lopulta sairautensa kanssa aika yksinäinen lapsi. On vaikeaa löytää kavereita joiden kotona ei käytettäisi hajusteellisia pesuaineita tai muita hajusteita mille kaveri sitten tuoksuu voimakkaasti. Kaverin kanssa on mahdoton olla sisällä jos kaverista tulee huono olo.

Sisäilmasta sairastunut lapsi ei haluaisi mitään muuta niin paljon,
kuin että saisi olla ihan niin kuin muutkin ja ennenkaikkea huoleton.