Taas uudessa kodissa

Pääsimme muuttamaan vasta perjantaina. Nyt viikko takana uudessa kodissa ja tuntuu ihan hyvälle.

Tai siis paremminkin parhaimmalle viimeisen kahden vuoden aikana.

Mutta ehtiihän se todellisuus taas hypätä päin näköä..jossain vaiheessa? Tai toivottavasti ei kuitenkaan. Olispa tämä asunto meille hyvä.

Pitää taas asua, se määrittelemäni vuosi ennenkuin voi sanoa onko hyvä vaiko ei?

Pakata kamat jos alkaa meno muuttua radikaalisti.

Puhdistuksen kautta on tuotu vanhasta huonekaluja. Osa oli jo kaatopaikka kamaa ja veikkaan että myös olohuoneesta tuotu metallinen sohvasänky jossa joku maalipinnoite. On pesuaineella ja karhunkielellä hinkattu ja kunnolla onkin hinkattu mutta niinpä vaan haisee edellisen talon kummallinen ominaishaju ja kurkussa tuntuu.

Se on kumma se home kun sitä ei huomaa paikanpäällä kun siihen tottuu. Ja kun kuppi alkaa täyttymään niin johan alkaa huomaamaan. Pari päivää poissa  niin haju iskee päin  naamaa kuin  nyrkillä! Tuon edellisen talon haju oli kummallinen kuin märkä betoni. Vaatteet haisee, osa haisee vanhalle puulle ja joissain vieno etikkamainen haju.
Toinen pikkupojista ei voinut tulla enää edes siivoamaan asuntoon loppusiivousta kun järkyttävä limannousu alkoi samantien ja köhiminen. Poika huusi vain että haluaa pois.

Jos olisi varaa, niin polttaisin koko vaatevaraston ja ostaisin uudet. Nyt perkaan ja jätän parhaimmat. Ja aloitamme taas alusta hankkimisen. Niin 9 hengen perheelle.
Kaikki petivaatteet ja patjat menivät taas kerran uusiksi. Ei ole halpaa hommaa sekään.

Sellasta tämä home elämä näyttää olevan kun kerran sairastuu. Ja eniten kiukuttaa se että se sattui olemaan vielä oma talomme joka tämän kaiken sai aikaan.

Alkuviikosta meillä oli palaveri siitä meidän omasta ihanasta homeisesta Hälläväliä talosta.

Palaveri oli mielestämme oikein hyvä ja hyvin käytiin kaikki taloomme liittyvät asiat läpi erittäin osaavien tutkijoiden kanssa.

Kuitenkin on kyse isoista asioista.

Aina jaksaa vaan hämmästyttää vastapuolen eli talofirman asenne koko tätä kokonaisuutta kohtaan. Mielestäni ylimielinen ja vähättelevä. Kuten toteamukset: eihän sieltä löytynyt kuin muutama hometulos yläkerrasta. Mielestäni uudesta talosta ei tarvitse löytyä yhtäkään tulosta, kun niitä löytyi kuitenkin ihan riittävillä tuloksilla ainakin 4-5. Kuuluuko emmentalia muistuttava lattiavalu laadukkaaseen taloon? Josta yhteyksiä suoraan alapohjaan. Tai kuuluuko matalaenergiatalon vuotaa lähes joka kolkasta? Ilmanvaihto sitten ihan oma tarinansa.Meille yritettiin jo tarjoilla sellaistakin, että talo korjataan terveelle sopivaksi heidän puolestaan mutta jos se korjataan meidän perheelle sopivaksi niin me maksamme korjauskuluja puolet. Korjauhan on kattavampi näin sairastuneelle perheelle kuin tavallisille ihmisille.

Suoraan sanottuna tällaista potaskaa en suostu edes vastaanottamaan korvilleni.

Kuka on niin idiootti että rakennuttaa perheelleen talon. Joka rakennetaan vähän sinnepäin mitä sen piti olla. Reklamoimme vuosia, mutta kiinnostusta ei löytynyt tarpeeksi siitä suunnasta.
Nyt kun taloa on tutkittu perinpohjaisesti ja ongelmaa löytynyt kiitettävästi sekä perhe sairastunut.
Niin vieläkö pitäisi ammentaa omasta kukkarosta siihen taloon lisää euroja?
Kuulostaa lähinnä siltä että tämä olisi täysin meidän oma vikamme kun emme kestäneetkään terveydellämme näitä puutteita talossa ja näitä kummallisia alapohja kepposia mitä taloomme oli taituroitu piiloon!

Heidän omilta sivuiltaan löytyy mm. kotiräätälin toteamuskin siitä kuinka paljon oman kodin rakennuttamiseen liittyy tunteita, odotuksia ja unelmia. Kuinka samalla taloprojekti on elämämme suurimpia investointeja...ja päläti päläti pää...paljon totta, mutta nämä on vain sanahelinää tällä hetkellä.
Näin mekin ajattelimme joskus. Ja yksi tuulenhenkäys...kaikki on poissa.
Siellä se tarpeeksi arvokas tontti seisoo, jonne on rakennettu kasa paskaa. Näin suoraan sanottuna rumasti, ihan tarkoituksella.

Tyhmähän se ei ole joka tuollaista diiliä yrittää, mutta tyhmä se on joka sellaiseen suostuisi.

Samoille huudeille..

Melkeinpä tarkalleen 5vuotta sitten päivän yli, järjestelin tavaroitamme ostamassamme asorivarissa.

Tänään saamme avaimet samoihin taloyhtiöihin.

Viisi vuotta sitten olo oli jännittynyt.

Olimme juuri tehneet kaupat omakotitalostamme ja lähtölaskenta uuden kodin rakennusprojektiin oli alkanut. Intoa täynnä, malttamatonta odotusta. Unelman toteutumista.

Tänään, viisi vuotta myöhemmin. Kaiken tämän jälkeen olemme löytäneet taas asunnon perheellemme ja tämä on jo kolmas hometalomme jälkeen. Ahtaudumme 85,5m2 rivariin. Ainut vaihtoehto enää mikä löytyi perheellemme. Emme edes koiraa ehtineet käyttää, sillä olot täällä vuokratalossa alkaa olla sitä laatua kuin omassa hometalossa. Kuopus valvoo taas, henkeä ahdistaa öisin. Toinen pikkupojista yskii kuivaa homeyskäänsä, eikä lääkkeet edes auta.

Ja me kaikki loput erilaisilla oireillamme, tarviiko niitä edes listata enää.

Mennään minun tuntemuksilla asuntoa kohtaan. Ainut mikä jännittää on jokunen viikko sitten maalatut seinät, oireiluttaako ne? tai jos siellä onkin joku vesivahiniko ollut joskus mitä ei ole huomattu? Mitä en tuntenut yhdellä näytöllä.

Alapohjassa on kuulemma aina ollut koneellinen tuuletus alusta asti tiesi huoltomies kertoa. 

Alapohja, tuo meidän perheen kirous.

Tai entäs jos tähänkin rivariin suunnitelmat teki aikoinaan Spede ja Uuno Turhapuro?

Jonka alihankintana Sörsselssön toteutti..?

Tänään suoraan sanottuna pelottaa mitä tästäkin taas tulee?

Seuraava paikka on varmaansitten  kuusen juurella..?

Taas käymme läpi tätä omaisuutta joka on kai onneksi? hyvin vähäinen. Ehkä puhdistettavissa? Metallia ja lasia ne muutamat kalusteet.

Uusia pitää taas patjoja ja petivaatteita. Yritämme pelastaa vatteita mitä pelastettavissa on vielä?

Ei ole varaa taas uusia kaikkea 9 hengelle.

Tiedän jo valmiiksi että kannamme tämän talon homeet matkassamme ja voi olla että taas joudumme uusimaan kaikki vaatteet?

Ei auta muu kuin kietoa kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja toivoa taas kerran, 

että tämä olisi ihan oikeasti edes sen verran puhdas asunto, että voisime elää sitä elämää vihdoin mitä oli tarkoitus elää omassa talossamme.

Ei muuta kuin onnea uuteen kotiin!

Ja sitä tarvitaan nyt enemmän kuin arvata saattaa.