Syksyllä 2017...

Ollaan jo syksyssä ja kevät sekä kesä on taas muistoina vaan.

Ei sellaisina kuin olisin toivonut.

En ole päivitellyt blogia kun on ollut niin paljon kaikenlaista muuta.

Selvää toipumistakin on tullut, mutta ei kuitenkaan niin merkittävää mitä olisin ihan rehellisesti jo toivonut. Onhan sentään hälläväliätalon muutosta jo kulunut 2 pitkää vuotta.

Sairastelut sentään on olleet minimissä edelleen niin kuin koko 2vuotta kun muutimme pois. Joulukuussa meillä oli flunssa ja seuraavaksi kesäkuussa vain minulla ja yhdellä lapsella, muut selvisivät ilman. Lähes heti koulujen aloituksen jälkeen tuli yksi lapsista kipeäksi ja loput kolme yksi toisensa jälkeen, mutta tälläKIN kerralla lapset selvisivät viikon sairastamisella, eikä tauti millään tavoin pitkittynyt kuten aina ennen tässä vaiheessa vuotta kävi hälläväliätalossamme. Päättyen viikkokausia jatkuneeseen limaiseen keuhkoyskään tai korvatulehdukseen, ylipäänsä antibioottikuuriin.. 

Kahden vuoden aikana on tullut aika selväksi että heinäkuu on yksi vaikeimmista kuukausista suurimmalle osalle perhettä ja ulkohome aika keväällä kunnes viheriöi kunnolla eikä niinkään ehkä siitepölyt. Suuria ongelmia tuottaa myös katupölyt mutta ne onneksi siivotaan pois suht nopeasti. Myös syksyn aika on vaikeampaa kun ulkohomeet jyllää ihan kunnolla. Viime syksy oli vaikea monelle meidän perheestä, mutta nyt näyttää ehkä paremmalle tänä vuonna, ainakin juuri nyt? Muutaman kuukauden päästä saatan olla toista mieltä. Vointi saattaa huonontua salakavalasti pikkuhiljaa. Monikemikaaliyliherkkyys on edelleen läsnä ja muistuttelee itsestään tasasin väliajoin. Eskarilaisen kohdalla olin jo onnellisesti elänyt pienessä sievässä kuplassani että hän olisi jopa täysin parantunut näinä kahtena toipumisvuotena kotimme suojissa mutta viime viikolla sain soiton joka rikkoi pienen onnellisuuden kuplani ja palautti maan pinnalle. Lapsi saa iho-oireita lapsille tarkoitetusta muovailuvahasta, käsiä kihelmöi ja ne punoittavat.  Olin juuri kirjoittanut sinne suuntaan mailia lapsen historiasta ja todennut että näyttäisi siltä ettei lapsella olisi enää ongelmia.

Ymmärtääkseni he olivat huomanneet useamman kerran lapsen oireilun kunnes sitten soittivat siitä kotiin. Tämän kahden vuoden aikana on ollut selvästi helpompaa selvittää mikä johtuu mistäkin ja selvää on ettei yksikään lapsista ole allerginen ainakaan kissoille tai koirille, kuten allergiatesteissäkin selvisi ettei allergioita eläimille ole. 

Olimme 2 vuotta ilman kissaa ja keväällä pahimpaan siitepölyaikaan päätimme testata mitä tapahtuu jos vanha kissamme Sulo muuttaa ystäväni luota meille takaisin? 

Muutto sujui ongelmitta ja Sulo on asunut meillä nyt puoli vuotta. Lapset ovat olleet tietysti ikionnellisia että edes yksi pala vanhaa elämää on saatu takaisin. 

Sulo voi selvästi paremmin kuin koskaan hälläväliä talossa. Siellä nukkui lähes aina, turkki takkuuntui herkästi ja kissa kärsi silmätulehduksista. Nyt meillä varsin virkeä kissa eikä ikinä uskoisi että kyseessä on sama vanha kissamme.

Vanhimman pojan erotessa jäi koira exälleen ja meidän "liisarikoiran" pito loppui. Koko kevät meni pentua hoitaessa päivittäin ja kesän alussahan pentu oli meillä melkein pari viikkoa yötä päivää.

Jos saamani silmä/kurkkutuntemukset alkuun pennusta oli jotain allergista niin kahden viikon siedätyksen jälkeen oireita en enää saanut, en edes silloinkaan kun koira oli meillä yötä päivää.

Haaveet muuttuu tässä elämässä aika pikkuruisiksi entisistä. Enää ei haaveilla toimivista ja omanlaisista taloista, vaan haaveet kutistuivat niin pikkuruisiksi jonkun silmissä että jos vaan voisimme joskus hankkia oman koiran.

Tavallaan pidimme silmät auki koirien suhteen koko kesän. Minä haaveilin punaisesta pienestä pittin pennusta, mies ei niinkään lämmennyt ajatukselle. Pittin kanssa tarvitaan tietynlaista huumorintajua ja uskon ettei mieheni huumori olisi ehkä niinkään enää riittänyt siinä vaiheessa jos pikku patapää olisi syönyt vaikka yhden seinän meidän poissaollessa. Onhan se niin että jos koira hankitaan niin sen on oltava sellainen että koko perhe sen hyväksyy, eikä niin että tietynlainen koira otetaan lopulta kun yksi ei millään anna periksi, joten luovuin haavestani pittin suhteen ja toteutan sen ehkä joskus sitten jos toteutan.  Toisaalta ei mennyt minullakaan läpi mieheni rotuehdotukset.

Lopulta kävikin niin että näin kuvan eräästä pennusta. Palasin katsomaan kuvaa sen 3 kertaa. 

Lopulta näytin miehelleni ja muutaman päivän päästä oltiin katsomassa ja tietäähän sen miten nämä katsomiset usein päättyvät.

Kuukausi on takana elämää taas koiran kanssa, eikä kenenkään vointi ole mitenkäänpäin muuttunut huonompaan suuntaan, kukaan ei saa allergisia oireita koirasta, kuten ei koko keväänä tai kesänäkään kun erilaisten koirien kanssa pöllytettiin ja testailtiin.

Siinäpä ehkä tärkeimmät kuluneelta puolelta vuodelta.

Huolestuttavaa on ollut myös koko vuoden aikana se että minuun ja mieheeni on ollut yhteyksissä useita perheitä uusien talojen ongelmista. Perheet on sairastuneet hyvin samanlaisin tavoin kuin me sairastuimme. Meidän talomme ei ole todellakaan mikään ainutlaatuinen tapaus. Tai vaan maanantaikappale..

Viimeisen vuoden aikana olen lähinnä puhunut tai kirjoittanut omasta tai perheeni parantumisesta ja tuonut esille enemmänkin sitä miten olen parantunut ja kohentanut vointiani ja mihin pystyn tänä päivänä verrattuna vaikka parin vuoden takaiseen.

Harvemmin kukaan edes miettii millaiseen pyörremyrskyyn tälläinen ajaa perheet?

Mihin kaikkeen tällainen vaikuttaa? 

Tästä ajattelin kertoa kuitenkin seuraavassa postauksessani.