Ihanaa, vihdoinkin perjantai!

Jotenkin tuntuu että takana on tosi rankka viikko. Harvoin tuntuu että tämä elämä olisi näin rankkaa kotiäitinä...?!

Viime viikonloppu meni yh:n asemassa täällä kotona. Mies oli kertaamassa ja pyöritin yksinäni tätä perherumbaa täällä kotona. Kyllä oli viimeisetkin mehut imetty ja uni maistui jo suht ajoissa.  ;)

Maanantaina jatkui sama rumba. Meidän 5v on tällä hetkellä aika vaativa jo käytökseltään. Vinkuu ja mankuu jotenkin jatkuvasti. Jankkaa ja pänkkää joka asiasta, ihan lopulta mun hermostumiseen asti. Nukkumaan menot on yhtä hulinaa. Alakerrassa jo tarkistetaan että kaikki mahdollinen on mukana, on käyty pissalla ja on juotu vedet ettei vaan jano iske just kun päästään sänkyyn. Onneksi maanantaina tuli äkkihälytys töihin. Ihan kuin olisi vihelletty peli poikki!  :D Mamma lepuuttamaan korviaan sinne muutamaksi tunniksi. Yhdellä iltahoitajalla oli käynyt haaveri ja käsi oli paketissa.

Tiistai sujui suht hyvin. Tein lasten kanssa aamusta vähän kakkukoristeita. Muutamat angry birdsit ystävän kakkuun, kun suosiolla kuulemma siirsi mulle nämä muovailut :D

 

Isot edellä ja pienet perässä.. :D Kruunuissa tarvittiin vain äidin apua. Siinä siis meidän 5v tytön omat böööördsit, pesineen päivineen :)

 



Tiistaina kävi onneksi kylässä vanhimman tytön kummitäti, ihana ystäväni lapsuusajoilta lähtien. Illalla vielä kyläiltiin serkkulassa.

Keskiviikkona taas taisteltiin kotona joka käänteessä 5v:n kanssa. Testausta joka asiasta. Yksi lempiaihe: mikrofooni. Kyseinen mikrofooni on lentänyt muutossa jo roskikseen. Oli rikkinäinen. Mutkun äiti mä haluun sen!! Välillä taukoa,... taisi mennä perille ettei sitä ole enään....? Ja sama aihe uusiksi, kun muutakaan ei enää keksinyt..?

Torstai aamuna ei tehnyt enää mieli edes nousta sängystä ylös. Kuopus taas herätellyt lähes joka yö, milloin vaippa pettää tai siellä on isommatkin tavarat, just keskellä yötä. Koskakohan me saatais täydet yöt...?
Soitin myös erityislapsen hoitavalle lääkärille. Pyysin soittoaikaa. Hoitaja kysyi mitä asia koskee? Sanoin että lähinnä mietin josko voisi kokeilla sitä melatoniinia uniongelmiin, että siis nukahtaisi ajoissa ja unen laatu paranisi. Koulusta sanotaan että tyttö on väsynyt. Ja sitten siihen että käytöshäiriöitä on koulussa, ei missään muualla. En enää tunnista lastani näistä viesteistä mitä koulusta tulee, eikä kyllä meidän lähipiirikään. Tyttö oli hillunut taas siihen malliin, että painopeittoa oli tarvittu rauhoitukseen... Ja siis kyseessä on tämä meidän 120cm ja 20kg tyttö joka pistää koulun sekaisin käytöksellään. Josko lääkärillä olisi jotain vinkkiä antaa...? Hoitaja purskahti nauruun ja totesi että ensisijaisesti koulun on keksittävä keinot ja saatava tämä tyttö järjestykseen, mutta kyllä tämä tytön oma lääkäri on juuri oikea ihminen keskustelemaan näistä asioista kanssani. Sanoi että soittaa heti samana päivänä tai viimeistään ensiviikon tiistaina. Siinä vaiheessa jo mietin miksi en tätäkään tehnyt jo aikaa sitten..?! odotin tietenkin intopinkeenä soittoa koko päivän, mutta ei sitten kerennyt soittaa, kun ei soittanut? Toivottavasti sitten ensi viikolla?

Illalla käytiin vielä moikkaamassa kuopuksen kummitätiä, samalla kun heitettiin vanhin tyttö taidekouluun. Avauduin sitten tuosta meidän haastavasta pänkkäävästä tyttärestämme. Ja hän sai minut vakuuttumaan, että on vain hieman suuremmalla tempperamentilla vahvistettu tyttö  :D Periksiantamaton, toisaalta pärjäähän sillä elämässäkin? Joo, pakko on kyllä harjoitella antamaan jossain välissä periksikin.
 Tietää mitä tahtoo ja tuntuu olevan selkeet kuviot jo elämään. Hänhän ilmoitti jopa tekevänsä 7 lasta, tossa yksi päivä. :D On hyvin aikaansaava, petaa sängyt, imuroi ja pyyhkii paikat. Harjoittelee lakanoiden laittamista. Haluaa käydä yksin suihkussa, huutaa sieltä ohimennen että: missähän se hoitoaine on kun mä pesin jo hiukset shampoolla..?! Ja puhuu: sitten kun musta tulee aikuinen, niin musta tulee ÄITI! Mä meikkaan, käyn kampaajalla, värjään mun hiukset..jne jne..
Mä näen sieluni silmin,että hänestä tulee joku ison maatalon emäntä jolla on liuta lapsia, aina roikkuu joku kainalossa :D Punainen tukka vaan hulmuaa, kun emäntä marssii menemään ;) Joka paikka on järjestyksessä, aivan varmasti.  :D
Nyt vaan tuntuu että hänellä on kokoajan satanen lasissa meininki. Pitäisi olla ihan jatkuvaa puuhaa ja jos ei ole niin sitten vänkyää ja mänkyää. Ja minä olen taas sitä mieltä että puolen päivän aikaan rauhoitutaan siksi aikaa kun kuopus on unillaan. Pitää myös osata rauhoittua.

Viime yö oli taas kahdella herätyksellä. Toisella kertaa viiden maissa vaihdettiin miehen kanssa kimpassa vaippaa, yöppäriä ja lakanoita kuopuksen sänkyyn. Ensimmäisen herätyksen mies hoiti yksin. Ei meinannut uni enää tulla viiden aikaan uudestaan vaikkakin väsytti ihan kauheasti. Aamulla ei meinannut taas päästä sängystä ylös. Ja tämäkin päivä menee jossain puoli unessa jo, ainut ajatus päässä on väsyttää. Ulkona sataa vettä eikä se helpota kyllä yhtään.
On sentään perjantai ja sopii toivoa että viikonloppuna nuo nukkuisivat edes puolituntia pidempään..? Mulla olis huomenna pitkä aamu, eli saisin nukkua posottaa pitempään, mies on luvannut herätä lasten kanssa.Mun ongelma on vaan sellainen että kun tarpeeksi pitkälle mennään väsymyksessä, niin en enää osaa nukkua. Molemmille päiville olis iltavuorot, ei kyllä huvittais yhtään. Ei sillä että jotain vikaa olis työpaikassa, vaan nyt tekis mieli oikeasti hautautua peittojen sisään ja olla ajattelematta yhtään mitään liittyen lapsiin tai mihinkään muuhunkaan. :D

Surinaa.... ;)

Tänään oli mukava päivä. Käytiin pitkästä aikaa tatuointistudiolla. Asiakkaana en tosin ollut minä, vaan ystäväni. Ja minä olin se jonka piti pitää kädestä kiinni, mutta en sitten pitänyt. Käskin olla ulisematta, kipu kasvattaa!  :D Ei vaan, tsemppasin kyllä kovasti ja pyysin rentoutumaan ja muistutin hengittämisestä.  Kaikki meni kyllä alkuun ihan hyvin ja rennosti, mutta loppua kohden kipu kuulemma oli jo sietämätöntä. Kasvojen värikin vaihtui hetkeksi hiukan hailakaksi ja pahaa oloakin pukkasi. Joskus kauneudesta täytyy vaan kärsiä...? Eikä kukaan sinne väkisin vienyt :)

Alkuperäisen kuvan piirsi tyttäreni 13v. Ja ystäväni halusi ehdottomasti, että tyttäreni tämän kuvan hänelle piirtäisi. Toiveena oli kolme liljaa.

Tässä alunperinen tuotos..

Kuva oli A4:sen kokoinen, joten sitä vähän muokattiin ja kukat aseteltiin uudestaan. Ja lopputulos oli melkein kolmen tunnin kuluttua tällainen. Muutama tauko pidettiin.

Veri nyt vähän tursuaa, mutta se kuuluu aina asiaan.  Ihan pikkasen hiippaili mieleen, että mun yhtä omaani voisi hiukan muotoilla uuteen uskoon 11vuoden jälkeen...? Ja vilautinkin sitä tatuoijalle, eikä ole mikään mahdottomuus, että alaselkäni ruusut vaihtaisivat kokoa tai jopa lajiketta kokonaan ja kolmen lapsen nimet lisättäisiin samalla. 

Saas nähdä uskaltaiskos enää...? Kolme niitä löytyy, mutta jostain syystä löytyy myös nykyään kipukammo? Kertoo hän, joka meinasi aikoinaan jo nukahtaa tatuoijan tuoliin. Pitäis vaan ylittää itsensä ja mennä reippaasti  :D

Mukavaa viikkoa!

Yhtenä marraskuun aamuna alkoi elämä ♥

Joskus facebookissa  oli sellainen pikkuinen ikkuna mihin pystyi kirjoittamaan pienen tekstin pätkän...
Kirjoitin siihen reilu kolme vuotta sitten:   ♥  Yhtenä marraskuun aamuna alkaa elämä  ♥
Suurin osa tiesi mitä se tarkoitti, osa ei tiennyt, mutta varmaan arvasi siitä vinkistä..?

Käytiin me kerran Jorvissa jo yrittämässäkin. Supistelu alkoi päivällä ja kymmeneltä illalla kirjauduttiin sisään sairaalaan silloin taisi olla rv 38+5. Kätilö kirjasi synnytyksen alkaneeksi. Koska supistuksissa ei ollut tarpeeksi voimaa, pärjättiin päiväsalissa katsellen telkkaria ja kävellen. Kolmen aikaan alkoi hiipumaan ja tyssähti kokonaan. Pyysin josko päässin kotiin nukkumaan..?  :D  Se siitä reissusta, sen pituinen se. Kyllä hävetti!  :D Menin synnyttämään mukamas viidettä kertaa ja lopulta pyydän kotiin nukkumaan  ;) Odottelu jatkui kotona muutaman päivän.

Sitten seuraavan viikon keskiviikon ja torstain  välisenä yönä (rv 39+3) heräsin napakkaan supistukseen. Tuli toinen ja tuli kolmas. Arvelin että nyt se alkaa.? Herätin mieheni ja soitin äidilleni. Äitini tilasi taksin ja saapui meille kolmen jälkeen, varmaan melkein neljältä. Pakkasin tarvitsemani tavarat mukaan ja lähdettiin matkaan. Autoa ajateltiin käydä vielä tankkaamassa. Ja Nesteellä tajusin että edellisestä supistuksesta olikin jo kulunut 20min. Ajattelin että voi ei! taasko tämä homma vain lopahti..?!  Soitin Jorviin ja kysyin mitä tehdä? Käskivät painua nukkumaan :D Takaisin kotiin ja nukkumaan. Harmitti että taas kävi niin ja äitinikin oli jo meillä suhteellisen pitkän matkan päästä.
Koitin saada unta, vatsaa kiristeli, ei enää napakastikaan.

 Kuitenkin klo 5.45 kuului yhtäkkiä pieni poksahdus, sellainen tutun kuuloinen ja hassu tunne tuli vatsan seudulle. Tajusin että nyt meni vedet, nyt se pieni tyttönen on päättänyt syntyä, tänään! ♥ Mies taas hereille ja äitini heräsi siinä samassa. Housut meni vaihtoon ja suojaa tarvittiin. Auto suojattiin ja 15min kuluttua ajettiin jo aikamoista vauhtia sairaalaa kohti.  Sairaalan pihalla 6.30 aamun aikaiset hoitajat kiiruhtivat töihin. Minä pysähdyin monta kertaa 50m matkalla sairaalan ovelle. Yksi ohikulkeva hoitaja/kätilö? tarjosi apuaan. Itsepäisesti ilmoitin että ei tässä mitään, kyllä minä sisään asti pääsen!  ;)
 Matka synnärille sisään kesti aika pitkään, monta pysähdystä piti tehdä. Sairaalassa oli ollut sinä yönä kova ruuhka ja kaikki salit olivat varattuja. Ilmeisesti helmikuussa ystävänpäivän tienoilla läheisyys lämmittää...? ;)
 Pääsin jonnekin perähuoneeseen. Pyysin ensimmäisenä kivunlievitystä, en saanut. Kätilö tiesi ettei kauaa menisi, mutta ei kertonut sitä minulle. Rukoilin ja ulisin apua, sain pudendaalipuudutuksen. Se lievitti vain yhtä supistusta. Se oli todella kivulias laittaa. Eipä siinä kauaa nokka tuhissut kun tyttö syntyi jo 7.42. Siinä kiireessä minua ei oltu edes kirjattu sairaalaan sisään. :D Syntymän jälkeen ensimmäinen minun kätilö lähti kotiin nukkumaan. Ja kaksi muuta jatkoivat hommiaan. Minulle selvisi että synnytyksen hoiti lähes kokonaan opiskelija. Ja kaksi kätilöä vain ohjasivat siinä vähän. Olin todella tyytyväinen tähän opiskelijaan, hän hoiti kaiken kuin kokenut kätilö :) Kaikinpuolin synnytyksestä jäi hieno ja onnistunut muisto, vaikkakin vauhdikas. Ja pikkuisen tyttären mitat olivat 3150cm ja 48cm. Ja koska me oltiin siellä perävarastossa niin mitattiin ensin pituudeksi vain 46cm :D Oikea pituus saatiin osastolla.

Tyttö on ollut aina jotenkin helppo luonteeltaan. Sellainen helposti rakastettava, käyttäytyi hän miten tahansa. Sen näki jo vauvana. Tyytyväinen ja hyvin nukkuva. Luonteeltaan hyvin aurinkoinen ja helppo lapsi. Ensin tuntui ettei hän ikinä meinaa lähteä liikkeelle, kääntyi vasta yli 5kk iässä mahalleen. Ryömimään hän lähti sitten 6kk iässä, konttamaan 7,5kk iässä, käveli tukia pitkin reilu 8kk ja ilman tukia mentiinkin jo 10kk iässä. Kahdeksan kuisena huitasi kiivetä yläkertaan ja yksivuotiaana keikkui keittiön pöydällä kun selkäni käänsin. Kerkesin jo toivoa että kumpa hän olisi ollutkin hiukan rauhallisempi liikkeissään :)
 Puheesta olin huolissani. kun sitä meinannut kuulua. taisi olla 1v 9kk kun vielä odoteltiin, mutta yhtäkkiä sekin vain alkoi pulputa. Ja kaksi vuotiaana tulikin jo ärrät ja ässätkin, oltiin ihan ihmeissämme.
 Tänään hän on kolmivuotias virallisesti  ♥ Hän rakastaa perhettään ja näyttää sen halailemalla heti aamusta. Tykkää leikkiä poneilla ja petshopeilla. Nukkeleikit on myös tärkeitä. Hän kyselee paljon ja on kiinnostunut asioista. Tykkää maalata ja värittää. On innokas aina lähtemään joka paikkaan mukaan. Iloinen energiapakkaus, senhän näkee jo kuvistakin mitä olen tänne postaillut.  :)

Tässä vielä kuvapläjäys. Tyttö on ollut aika hauskan näköinen tyyppi ihan vauvasta asti, ihan omannäköisensä  :) Meidän pieni ilopilleri ♥

Uunituore 3vrk.

 

 

 

 

 

Kyllä apina apinan tuntee...? Tämä oli suuri ihmetyksen aihe lelukaaressa :D

 

 

 

Raksalla toukokuun alussa -11.

 

 

 

 

 

Neiti 3v ♥

Mukavaa maanantaita!   :)

Erityislapsen vanhemmuus haastaa

Yhteiskuntatieteiden tohtori Anne Waldèn, itsekin 13-vuotiaan erityislapsen äiti, halusi tutkia väitöskirjassaan, miten lapsen sairaus tai poikkeavuus vaikuttaa perheeseen. Tutkimus jäi kesken, kun Annen oma lapsi syntyi sairaana.

"Kun lapseni syntyi, asetit harteilleni kivisen viitan, raskaan kuin kuu, polttavan kuin laava. Kohtuni lapsi ei koskaan kasvaisi omillaan elämän virtaan. Unohdin pian viittani painon, teit minut vahvaksi, muurinsärkijäksi."


Näillä sanoilla Anne Walden aloitti väitöstilaisuutensa pari vuotta. Ääni murtui kesken säkeen.
Väitöskirjan tekeminen oli kestänyt reilut kymmenen vuotta. Kun Anne aloitti tutkimuksensa, erityislapset ja heidän perheensä olivat hänelle asiakkaita.
Hän työskenteli sosiaalityöntekijänä Kuopion yliopistollisen sairaalan neurologisessa yksikössä. Nykyisin hän on sosiaalityön yliopettaja ja pian 13-vuotta täyttävän erityislapsen äiti. Hänen Vilma-tyttärellään on muun muassa diagnosoitu skolioosi, selkäytimen epämuodostuma ja lyhytkasvuisuus.
"Kun Vilma syntyi, pistin tutkimuksen pitkäksi aikaa syrjään. Jos olisin jatkanut sitä oman surutyöni keskellä, eihän se olisi ollut tutkimusta, vaan henkilökohtaista paatosta. Otin väitöskirjan esille aina kun perheemme elämä oli seesteisempää", hän kertoo.

Mitä olet oppinut erityislasten vanhemmuudesta, tutkijana ja äitinä?

"Monet asiat vaativat taistelua, tiedon etsimistä ja oman lapsen puolustamista leijoanemon lailla, jotta nämä lapset saisivat samat ihmisoikeudet kuin muillakin ihmisillä.
Muurin särkeminen on sitkeää ja määrätietoista. Siihen liittyy iloa ja tuskaa. Erityislapsen vanhemmuus jättää jälkensä parisuhteeseen, perheen vuorovaikutukseen, ansiotyöhön ja usein myös perheen talouteen.
Erityisesti äideiltä vaaditaan tiukkaa ja taitavaa kokonaisuuden hallitsemista. Heistä tulee tehokkaita organisoijia, mutta samalla huoli omasta jaksamisesta ja lapsen tulevaisuudesta painaa mieltä."

Miten ympäristö suhtautuu?
"Vanhemmat pelkäävät usein lapsen ja itsensä leimautumista, eikä pelko ole aivan aiheeton. Erityislapsen vanhemmat leimataan herkästi huonoiksi vanhemmiksi. Monet muistelevat ihanaa vauva-aikaa, jolloin lapsen poikkeavuus ei näkynyt ulospäin, ja äiti saattoi kulkea kaupungilla yhtenä muista äideistä.
Erityislapsen perhe ei välttämättä uskalla muuttaa asuinpaikkaa, koska uuden ympäristön haasteet pelottavat: Saako lapsi ystäviä? Kiusataanko häntä? Löytyykö yhtä hyvä päivähoitopaikka tai koulu?
Sukukaan ei välttämättä aina tue perhettä, vaan saattaa myös syyllistää ja torjua. Isovanhemmat voivat sanoa, että vammainen lapsi on synnin palkka."

Millaisia tunteita vanhemmat työstävät?

"Syyllisyys, viha, kieltäminen ja suru ovat tuttuja tunteita, samoin "miksi juuri meille" -pohdinnat. Lapsen poikkeavuus aiheuttaa syyllisyyttä erityisesti silloin, jos kehityshäiriö on suvussa periytyvä.
Myös siitä podetaan syyllisyyttä, saavatko perheen muut lapset tarpeeksi huomiota. Jotkut vanhemmat kertoivat myös kausittaisista vastenmielisyyden tunteista lasta kohtaan. Ylirasittuneena oma lapsi saattaa tuntua ylivoimaiselta."

Vaikuttaako erityislapsen vanhemmuus työuraan?

Ura saattaa olla hetken tauolla, mutta kun lapsi kasvaa, vanhemmat huomaavat, ettei ura ole minnekään kadonnut. Keskenjääneet opinnot ja urat jatkuivat, kun aika oli siihen kypsä.

Miten erityislasten vanhemmat jaksavat?

"Masennus ja uupumus tulevat väistämättä, jos vanhemmuus on uhrautumista. Äidin jaksaminen on selvästi yhteydessä koko perheen selviytymiseen, siksi lähipiirin kannattaa puuttua äidin uhrautumiseen. Erityislapsen äidiltä pitäisi muistaa ja uskaltaa kysyä: kuinka sinä itse jaksat?
Äiti ottaa herkästi marttyyrin kruunun. Tutkimuksessani tuli selkeästi ilmi, että äidit ovat perheen pystyssä pitäjiä ja sairaanhoitajia. Lapsen sairaudesta ei pidä kuitenkaan tulla elämäntehtävä. Sairaanhoitajuus ei saa olla pääasia, vaan vanhemmuus."

Kannattaako kenenkään ryhtyä leijonaäidiksi tai -isäksi?

"Kyllä kannattaa. Vanhemmalle kaatuu kuitenkin kapelimestarin rooli, jotta elämä pysyy kasassa. Jos vanhemman intuitio sanoo, että tämä on lapselleni parasta, ei sitä ääntä kannata sisältään hiljentää.
Erityislapsen vanhempi saa herkästi hankalan ihmisen leiman. Hankaluus on useimmiten viranomaisten korvien välissä. Jos ei vaadi, ei yleensä saa tukea eikä palvelua. Taistelu on erityislasten vanhempia yhdistävä tekijä."

Onko yhteiskuntamme suhtautumisessa erityislapsiin jotain pielessä?

"Hyvät käytännöt eivät leviä mihinkään. Kovaäänisimmät vanhemmat saavat apua eli ne, jotka tietävät, miten järjestelmä toimii ja jotka puhuvat auttajien kanssa samaa kieltä. Kärjistetysti voisi sanoa, että erityislapsen vanhemman pitää olla pärjätäkseen lääkäri, psykologi ja juristi."

Miksi erityislapsen vanhemmuus koettelee parisuhdetta?

"Jos vain toinen vanhemmista vastaa lapsen hoidosta, vieraantumisen riski on suurempi. Samoin silloin, jos toinen tai molemmat vanhemmat ovat kykenemättömiä käsittelemään lapsen sairautta. Stressi synnyttää riitoja. Hyvin toimivissa perheissä lapsen sairaus lähentää ja lujittaa vanhempien parisuhdetta.

Millaisia neuvoja haluat antaa erityislasten vanhemmille?

"Laita kello soimaan vähän aikaisemmin, niin saat viettää aamulla rauhallisen hetken. Muista, että verotuksen kotitalousvähennystä voi käyttää paitsi siivouspalveluihin, myös hyvän lastenhoitajan palkkaamiseen.
Lapset ovat tarkkoja siitä, että perheessä kohdellaan kaikkia oikeudenmukaisesti. Kannattaa pitää mielessä, että pysyvä sairaus on ominaisuus samalla tavalla kuin ruskeat tai siniset silmät. Sairaus ei anna lapselle eri vapauksia."
Runositaatti Mahdollisten ja mahdottomien äitien rukouskirjasta, Lasten Keskus 1996
Mervi Juusola, Meidän Perhe 9/2008
***********************************************************************************

Tällä hetkellä mulla on tunne että mun pää on täynnä taas yhtä ajatusta, kaikesta siitä mitä tähän erityislapsen äitiyteen kuuluu...? Johan oli rauhallista jo pitkään ja elettiin suht normaalia elämää tämän asian suhteen. Aina se kuitenkin nostaa näköjään päätänsä tasasin väliajoin? Sen kanssa on vaan elettävä, se tulee ja menee. Tällä kertaa sen teki ihan selvästi tuo opettajavaihdos. Erilaiset näkemykset asioista. Mielenkiinto heräsi taas uudestaan moneen asiaan.
Tekisi mieli avautua niin paljon,kysellä, kyseenalaistaa ja kertoa miltä musta tuntuu? Voi kun mulla olisi sanelukone millä höpöttelisin vaan asiani tähän blogiini?
Tai kunpa mulla ei olisikaan näitä loputtomia kotitöitä, töissä ei tarvitsi käydä, ruokaa laittaa, siivota ja touhuta.. :O Voisi uppoutua rauhassa näihin mielenkiintoisiin asioihin, tutkia ja pohtia  ;)
Tai entäpä jos mulla olisikin supervoimat että pystyisin uppoutumaan kaikkeen ihan yhtäaikaa..

Tämän kopioimani  artikkelin löysin googlen avulla ja siinä on totta joka sana. Anne Waldenin väitöskirja ”Muurinsärkijät” – Neurologisesti sairaan tai vammaisen lapsen perheen selviytymisen tukeminen on mielenkiintoista luettavaa  :)

Piti ihan tulla lisäämään yksi kuva, kun jotenkin nää kuvattomat tekstit on tylsiä..

Tiedättekö, kun jossain vaiheessa tulee tunne, että on tehtävä joku asia ennenkuin se on liian myöhäistä..? Tässä kuvassa tyttöni istuu erään, ehkä yhden suurimmin ihailemani naisen sylissä. Hän on äiti, erityislapsenäiti, hänen poikansa vammautui kolarissa. Hän on ollut ison hevostilan emäntä jossa kymmenet, ehkä sadat lapset viettivät ihania kesälomia vuosikymmenten aikana. Hän oli myös emäntä, joka tarjosi tilallaan kesälomat kymmenille vammaisille lapsille, nuorille ja aikuisille.

En tiedä tai muista olenko mä koskaan tavannut ketään muuta, jolla olisi niin paljon tilaa sydämessään, niin monelle lapselle, nuorelle ja aikuisellekin?Halusin viedä omat lapseni sinne yhtenä kesäisenä viikonloppuna, että ehditään vielä silloin kun siellä asuu isäntä ja emäntä. Tunnelma oli sama kuin joskus 20vuotta sitten, vaikka he olivat kasvoiltaan jo vanhentuneet. Ruokasalin pitkä pöytä oli kyllä kutistunut!  ;) Kukaan ei hirnunut laitumella eikä kavion kopsetta kuulunut. Sauna tuoksui edelleen samalta ja järven vesi  :)

Niin se vuosi vaan hurahti jo..

Vuosi elämää talossamme on nyt eletty.

Alun innon ja onnellisuuden merkeissä. Kaikki tosiaan oli uutta ja uutta hankittiin innolla kalusteista lähtien. Oli ihana laittaa sitä unelmaa mikä oli ollut jo pikkutytöstä lähtien: iso omakotitalo, ison perheen kanssa ja maalla. Ei me nyt ihan maalla olla, mutta melkein ;) Ainakin verrattuna siihen että mä joskus muutin tänne pikkukylään sieltä Sellon kupeesta. Oli aikamoinen "kulttuurishokki" kun shoppailemaan ei lähdetty enää tuosta vain kävelemällä 700metriä.. ;) Päiväkoti ei ollutkaan 50m päässä, eikä lasten koulu 350m päässä..

Ensimmäisen kuukauden jälkeen muutosta me aloimme sairastelemaan oikein urakalla. Jouluaattona mies istui kuopuksen kanssa hengittelemässä avaavia. Ja siitä sairauskierre jatkui kesään asti. Me ei olla kyllä ikinä sairastettu niin paljon! Mikä oli syy? Jaa-a? Tutmuksia teetettiin talosta asti. Ja vaikka on kirjallisesti meillä todettu se että sisäilma ongelmat johtuvat  talon ilmanvaihdosta, niin siitäkään huolimatta sille ei ole tehty mitään talotoimittajan Design-talojen puolesta. Minkäs ihan oikeesti teet vaikka kuinka otat yhteyttä, niin heidän tutkimusten mukaan ongelmaa ei ole. Kannattaa varmaan luovuttaa sitten, antaa olla? Vaikka he lupaavat että sisäilma on tärkeä osa asumismukavuutta niin tässä talossa se ei toteudu.

Monenlaisia alan "ammattilaisia" täällä on käynyt ja olen avannut heille ovet meidän kotiin.  Hajuongelma piinasi meitä melkein vuoden. Sitä en osaa sanoa piinaako vielä? Putki vaihdettiin toissailtana. Sieltä löytyi ruttuputki täynnä vettä. Ei toisalta mikään ihme kun yksi alan "ammattilainen" sinne heitti aikoinaan 10litraa vettä huuhdellakseen sen jonkun villatukoksen mikä siellä kuulemma oli. Kun tätä kyseenalaistettiin, niin tällaista ei koskaan ollut tapahtunut!  :O Mulla oli silloin täällä ystävä kylässä kun tämä henkilö vettä sisältä pyysi ja kertoi että kippasi sen sinne. Kuitenkin juttu muuttui matkalla ja hän oli ihan omin pikkukätösin kuulemma kaivanut sen villaköntin sieltä putkesta  ;)
Sen jälkeen päätin ettei tänne yksikään ihminen tule siitä firmasta ellei mieheni ole paikalla. Jo se on kumma jos ei aikuinen ihminen pysty virheitään myöntämään, että nyt tuli tehtyä virhearvio ja tehtyä jotain typerää ja hätäpäissään pitää valehdella ettei tällaista koskaan tapahtunut.

Topikeittiöt hoitivat korjaustyöt todella nopeasti mikä oli tosi positiivinen yllätys :) meidän 3v ei oikein ollut mielissään kun rikkinäinen lamppu vaihdettiin. Kädet puuskassa hän ilmoitti että:" ÄITI! se oli meidän LISKOLAMPPU ja työmiehet otti sen pois!!" Siis discolamppu ;)
Odotellaan vielä loppuhommia.

Mun käsitys helposta rakentamisesta muuttovalmiina ei ole muuttunut yhtään positiiviseen suuntaan. ja monen ihmisen käsitys on varmasti myös muuttunut meidän kokemuksen jälkeen. Monet DTalosta haaveilleet tutut ja ystävät on pistäneet lehtien keräykseen tai takkaan DTalon esitteet. Ja talomallit ovat vaihtuneet vikkelään.

Sairastelu kausi avattiin jälleen syyskuussa. Tällähetkellä on menossa terveet päivät? En tiedä kuinka kauan tätä kestää. Toivotaan että pitkään? :) Mielenkiinnolla odotan miten sujuu kevääseen asti?
Jos alkaa näyttää pahalle että jatkuva sairastelu taas alkaa ja jatkuu loputtomiin, niin harkitsen uutta homekoiratutkimusta. Otetaan vaikka toisesta firmasta, jotta saadaan eri koiran mielipide asiasta? ;) Ja olisi varmaan ihan aiheellista teettää se keskitalvella kovilla pakkasilla ettei normaalit ulkohomeet luonnosta sekoittaisi koiran tarkkaa nenua? ;)

Meidän loppuarvio on, ettei ihan putkeen mennyt. Jossain on kuitenkin elettävä kaikesta huolimatta ja koitettava olla tyytyväisiä siihen mitä sai ;) Ehkä meillä oli liian kovat odotukset...? :O Eihän kaikki kaikkeen pysty, en minäkään :D

Mukavaa viikonloppua kaikille!  :)

Talon rakennuksessa loppusuoralla :)

Tämä piparkakkutalo on ollut sitten taas näitä Iisakin kirkkoprojekteja..

Ei siitä ihan tullut sitä mitä olin päässäni kuvitellut  ;)  Voi olla että teen uuden talon ja tuo jää sittenkin meille, mutta käytetyt ideat olivat ihan käyttökelpoisia. mm. ikkunat murskatusta muumitikkarista, joka löytyi Kinuskikissan sivuilta googlen avulla. Muuten en kovin käy siellä, vaikka sitä vallan hehkutetaan joka paikassa. on monta ihanempaa blogia täynnä syötävän hyviä ideoita :)

Kaikki talossa on syötävää, paitsi yhden kuusen sisällä on yksi grillitikku tukena. Eikä meinannut suorassa pysyä senkään avulla :(

Sokeria, sokeria, niin paljon sokeria että ne lapset, jotka tuon syövät taitavat kiipeillä pitkin seiniä ;)

Vielä pieniä lisäyksiä tulee kuistille  :)


********************************************************************************

Vuosikorjauksista sen verran että viikko sitten piti putki vaihtaa tuolla välikatolla, mutta tyssäsi siihen ettei meillä ollut tarpeeksi pitkiä tikkaita. No asentajat lähtivät etsimään vaiko ihan hakemaan niitä. Tiedä sitten mistä asti niitä haetaan, kun viikko tässä hurahtanut jo....  ;)
Talon luovutuksessa 11/11 sovittiin että kodinhoitohuoneen lamppu vaihtuu. No se esite ei koskaan löytänyt perille, ei edes toisella yrityksellä ole löytänyt perille! :D Lopulta se vaihtuikin niin, että he lähettävät meille esitteen ja me maksamme uuden lampun ja työt! Voi h****tti soikoon, me ei kyllä makseta yhtään mitään enää sinne suuntaan tästä talosta!  :D Pitäkööt lamppunsa  :D

Sen sijaan Topikeittiöt yllätti. He tulivat, korjasivat mitä pitikin ja menivät. Ainoastaan heille ei ollut viesti kulkenut DT:ltä rikkinäisestä vessan lampusta, johon ei siis kotikorjauskonstit auttaneet. Joten he tulevat vielä uudestaan. Pari vanhempaa herrasmiestä, käytöstavat kohdillaan. Pyysivät lopuksi imurin, siivosivat jälkensä ja jopa järjestivät sievästi eteisen kengät ennen lähtöään.  :)

Eipä tänne ihmeempiä. Flunssaa pukkaa uudestaan, johan sitä on kestänytkin taas syyskuun alusta asti. Mies kerkesi olla viikon ok ja johan taas kurkku kipeä ja nenä valuu... Minulla järkyttävä yskä, onneksi muuten rauhoittui jo minun flunssa.

Mukavaa viikonalkua taas kaikille!

Talon rakennusprojekti käynnistyi! :)

Olen odottanut marraskuuta kuin kuuta nousevaa. Nimittäin olin suunnittellut jo pidemmän aikaa erästä projektia, nimittäin talon rakennusprojektia  ;)


Mietinnässä oli miltä talo näyttäisi? Olisiko se puutalo vaiko kivitalo?


Minkä värinen se mahtaisi olla..? Tähän meidän nykyisen talon roosaan väriin olen rakastunut, niinpä sen väriksi valitsin roosan.

Millaisella tontilla se sijaitsee..noh.. tällä kertaa hieman pienempi saa riittää  ;)

Sitten alkoi ulkokuoren suunnittelu ja mietittiin ihan kattokulmia myöten millainen talosta tulisi? Aika samanlainen kuin tämä nykyinen talomme, mutta ei ihan.

Ikkunoitakin mietittiin tarkkaan. Kivoja ideoita poimittiin matkaan. Sellaiset mistä valoa pääsee sisään ja näyttää ulos että valoa on. Sellaiset mihin mahtuisi pari kynttilääkin esille, jokaiseen ikkunaan

Sitten otettiin mittaa, paperia ja sakset. Leikattiin osat ensin paperista. Mallailtiin tuleekohan hyvä..?
Pysyyköhän se kasassa..?

Seuraavaksi tarvittiinkin piparitaikinaa, kanamunan valkuaisia, tomusokeria, sitruunatippoja, elintarvikevärejä, sokerimassaa ja koristeluun kultaisia kuulia. Ainiin.. muumitikkareitakin ;)

Meillä rakennetaan piparkakkutaloa!  :D

Vielä en valitettavasti julkaise siitä kuvia, sillä sen seinät odottaa vielä kuivumista. Kohta ne nousee ja kattokin saadaan päälle. Sitten on pihan laittoa ja kuusen koristelua.

Se ei jää meidän iloksemme eikä syötäväksemme vaan lähtee hyväntekeväisyyteen   :)

Taisi hieman tuoksahtaa piparkakulle tämä mutsi, kun hain tyttöä koulutaksista. Tyttö sanoi heti taksissa että äiti tuoksuu ihan piparkakuille! :D

Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

Halloween

 

 

 

Hauskaa halloweenia kaikille!

 

 

 

Kuopuksen kummitädin soittorasiassa oli eilen myös jotain taikaa..? ;)

 

 

(kappahlin valikoimasta löytyi ihastuttava ruudullinen mekko)

 

Mukavaa viikonloppua kaikille!