vapaus käteen jää...?

Kun elämässä kaiken menettää

silloin vapaus on ainut mitä käteen jää

on ylämäki raskas askeltaa

mutta alamäkeen liian usein katoaa

jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa

ei muistojen päälle kulta kerrosta saa

hymyile tai itket kuinka vaan

ole hetki niinkuin huomista ei olisikaan

-Haloo Helsinki-

Tässä mä olen 5v sitten ja tänään.

Ensimmäisessä kuvassa olen juuri saanut kuudennen lapseni, hän on vain 2kk vanha. Olemme tehneet yhden elämän suurimmista päätöksistä ja rakennutamme avaimet käteen taloa unelmien tontille. Kaikki on taloudellisesti hyvin. Ja ollaan tosi onnellinen perhe. Innolla valitaan materiaaleja taloomme. Tarkoitus on asua vuosikausia koska tilaakin on sen verran. Koska uusi talo, niin paljon ostetaan uutta. "Hei, ostetaan nyt oikeesti sitä mitä ollaan haluttu ja mistä on unelmoitu." 

Kaikki on jotenkin tosi hyvin, ei ajatustakaan siitä mitä viiden vuoden päästä tapahtuu.

No toinen kuva. Siinä mä olen viiden vuoden päästä. Mä olen 7lapsen äiti, mun nuorimmainen on nyt 2,5vuotias. Hän syntyi taloon.

 Sen mun unelmien talon edessä mä nyt seison hengityssuojain päässä. Kaikki meni ihan päin helvettiä rakennusaikana. Me sairastuttiin ihan jokainen siinä meidän unelmien talossa. Ollaan asuttu poissa kohta vuosi. Ollaan sairaita edelleen, mutta ollaan myös toivuttu. 

Tontti ja piha on edelleen ihana mutta talomme, meidän koko elämä sen sisällä on saastunut. Homeita on ja aivan varmasti jotain muitakin myrkkyjä. Talon sisällä haisee tosi vekkuli haju ja se on tunkeutunut ja pinttynyt kiinni ihan jokaiseen meidän tavaraan, siis aivan kaikkeen. On niin helvetin tiukassa kiinni ettei tosikaan. Lähes kaikki paitsi metalli, lasi ja keramiikka ovat puhdistuskelvotonta.

 Suojautuneena me kaksin nyt mieheni kanssa käydään pikkuhiljaa meidän omaisuutta läpi ja valokuvataan kaikki. Vasta mennään niissä lastenvaatteissa. Ja kengissä.

 Jokaisella niistä on muistonsa ja jokainen niistä päätyy kaatopaikalle. Alkutekijöissä ollaan, mutta tämän päivän saldo on: Valokuvia 208kpl ja n.10 jätesäkillistä lavalle.

Viime viikolla kävin läpi mun 16v tyttäreni elämää. 16v on aika pitkä aika, eikö?

Kun lapsen elämästä jäi jäljelle lasiset: taulu, kello, maljakko ja muutama koru, niin ei siinä muu auttanut kun käydä siellä pihan perällä itkemässä. Olisi mieli tehnyt huutaa perkeleitä sinne metsään. Tämä tuntuu niin väärältä, raakalaisen touhulta, käsittämättömältä! Sydän on niin palasina kun kannat omin käsin sen elämäsi jätelavalle. Se oli möykkynä rinnassa, niin että en tiennyt miten tämän kirjoittaisin?

Ne jotka tästä kaikesta ovat vastuussa luimistelevat, venyttävät ja vanuttavat viikkoja..kuukausia..vuostolkulla? Minkäänlaista anteeksipyyntöä ei ole kuulunut, saatikka että heistä kukaan vilpittömästi pahoillaan edes olisi. Eikö mielessä koskaan vilahtanut kun rakentaa kasan paskaa, millaiset seuraukset sillä on ihmisille?  

Viisi vuotta sitten ajattelin: Jokaisen täytyisi kokea oman talon rakennuttaminen.

Tuntuu äärimmäisen irvokkaalta tänään ajatella:

Tällaista ei tulisi kenenkään koskaan, ikinä kokea!

Kantaa sitä elämäänsä kaatopaikalle siitä rakennuttamastaan talosta.

This I love....

There's no one else could ever make me feel I'm so alive..

Axl Rose

Äitienpäivää vietimme ulkoillen lähes koko päivän.

Sain ihanat kortit ja ruusun lapsiltani.

Vähän nauratti kortissa tuo erikoinen ja muistava  ;)

Äiti muistaa taas yllättävän hyvin. En ole tarvinnut kalenteria ja puhelin ym muistutuksia talosta muuton jälkeen. Pää pelaa ihan eritavalla.

Meidän pikkupoika kävi IAS:n tutkimuksissa ja näyttää siltä ettei astmaa olisikaan!

Vielä odotamme lääkärin lausunnon. Ilmeisimmin hän oireilee astman oirein home asunnossa. Hänellä on kunto kohentunut todella hienosti tässä kodissa. Ei mitään astmaan viittaavaa oireilua, ihan huippua!

Kuten ei kyllä muillakaan lapsilla  vaikka koivu kukkii nyt todella runsaasti. Ihan ihmeellistä ettei kellään ole henki tiukalla. Olen kyllä sitä mieltä että usein astmaa pidetään ihan "normaalina tautina" jo. Minun mielestäni se on kuitenkin yleensä seuraus jostain ja syytä pitäisi selvittää tarkemmin. Eikä niin helposti ajatella että astma vaan on. Se vaan on sukuvika tai lapsilla vaan nyt on infektioastmaa josta saattaa kehittyä loppuelämän tauti.

Pihahommat etenee!

Ja eilen oli oikein action kuvaukset!  :D Hauskoja kuvia saatiin.

Ja oli meidän pikku ukolla joku tautikin. Neljän päivän korkea kuume.

Ei tullut onneksi korvatulehdusta, eikä kyllä minkäänlaista räkätautia tai yskääkään.

Muille lapsille se ei tarttunut, mutta minulle taisi tarttua. Ei tullut kuumetta mutta poskiontelot on tukossa.

Tällainen ilopilleri hän oli jo muutaman päivän päästä.

Kerrankin meidän lapset on terveen ja hyvinvoivan näköisiä keväälläkin.

Omassa talossamme he olivat aina hyvin kalpeita jopa pahimmillaan harmahtavia!

Hapetus oli huono ja astma vaivasi.

Talolla ei ole tapahtunut mitään.

En ole sen enempää tuhlaillut energiaa siihen, vaan olemme keskittyneet nauttimaan elämästä sellaisena kuin se nyt on. Teemme asioita joita pystymme. Nykyinen koti tuntuu turvalliselta ja terveeltäkin.

Nyt on hyvä näin!

Palaan kotiinpäin...

.... sankan savun seasta

On vastaantulijoita, on kuoppa kadussa

On puinen asema, on tehdas suljettu

Pidän kädet puuskassa, piilossa tuulelta

Jos en tietäis että siellä oot, en jatkais

En katsettani maasta sais...

Johanna Kurkela

Ollaan jo toukokuussa! Vappukin saatiin juhlittua. Lapsille ei ollut valmiina mitään vappuasuja, mutta ostimme jokaiselle mieleisen vappupallon ja tytöille perhossiivet, pannat ja taikasauvat. Aikamoiset kemikaalikäryt oli kaupoilla ja ihmisiä paljon liikenteessä.

Pitkästä aikaa kesken kauppareissun iski jonkinsortin väsymyskohtaus ja kotona sitten onneksi nopeasti ohimenevä kemikaalikiukku. Mies sai mehevän päänsäryn. Hän oireilee tällä hetkellä herkästi kemikaaleista ja homeistakin. Tavaroita tuuleteltiin pitkästä aikana pihalla ja pallot vietti öitään esikoisen huoneessa kun ei ollut kotona.

Vappuaaton ja päivän vietimme oman talon pihalla tehden pihahommia.

Pakattiin termariin kahvia, trippimehuja ja muut eväät.

Ulkoiltiin molempina päivinä 7 tuntia! 

On ihmeellistä, että pienillä allergialääkeannoksilla lapset on pärjänneet, ilman astmalääkkeitä. Vaikka koivu oli myös runsaana ajoittain.

Itselleni ei ole löytynyt sopivaa allergialääkettä vieläkään. Mcs vaikuttaa noihin lääkesopivuuksiin. Olen huuhtonut nenääni Physiomerilla. Syönyt 2 kk:tta nokkostabletteja.

Täytyy toivoa että niillä pärjätään.

Moni ystäväni on kyllä meinannut, että jäikö meidän rankat siitepölyoireilut talomme seinien sisään? Mies on kyllä tukossa välillä, mutta hän ei uskonutkaan mun nokkostablettien voimaan, että auttavat allergioihin joillakin. Nyt totesi että ehkä olisi ihan järkevää syödä niitä. 

Meillä on mennyt joka kevät siitepölyjen kourissa kun taloomme muutettiin. Siitepölyallergiat puhkesi heti ensimmäisenä keväänä.Pihatöitä tehtiin vasta kesällä yleensä kesäkuussa, koska oltiin joko petikunnossa keuhko-oireissa tai kipeitä ja väsyneitä koko kevätaika yks sun toinen.

Uskomatonta että nyt kun asumme muualla niin virtaa on aivan erilailla.

Kukkapenkki hommat on jo tehty.

Uutta laitettu. Viime kesänä ilmeisesti homehtui jopa leikkimökki sisältä katosta, koska oli niin kosteaa. vai oliko se rakennettu kenties jo valmiiksi homeisesta laudasta..?  ;) 

 lapset oireili leikkiessään sen sisällä nyt keväällä. Päätettiin purkaa se pois.

Purettaessa löytyi kattolautojen alta välistä kurren pesä.

Hyvät unet on varmasti ollut muhkealla sammalpatjalla.

Mäellä oli lämmin. Ja lisää on luvattu seuraaviksi viikoiksi.

Me nautimme!

Vapun musiikista huolehti meidän erityistyttönen laulaen keinussa.

Lapset nautti pihahommista ja olivat kyllä niin rötjösiä joka iikka!

Suihkun kautta iltapalalle ja nukkumaan, ei tarvinnut unta houkutella.

Kukkapenkit on tosiaan hyvällä mallilla.

Siirsin kaikki perennat pois ison kiven ympäriltä ja siirsin sinne ruusut ja niiden kanssa jaoin kuunliljaa. En tiedä millainen on lopputulos. No innolla odotan.

Lisäksi ostin gladioluxin sipuleita,maariankellon siemeniä, pioni unikkoa, silkki unikkoa, ruiskaunokkia siemeninä. Aiemmin en ole siemenistä laittanut kasvamaan.

Muutama pinkki ja valkoinen sammalleimu sekä verikurjenpolvi lähti myös multasormesta mukaan. Olisihan siellä ollut kaikkea ihanaa tietysti.

Meidän kiviaita projekti laajeni vähän isommaksi, kun ilmaista kiveä oli tarjolla, joten koko kesäksi riittää kyllä istutushommia.

Multasäkeissäkin on eroja. Ostettiin alkuun Biolanin mustaa multaa. Ei mitään tuntemuksia tullut ja uskalsinkin tehdä pihahommia innosta hihkuen. Yhdellä kertaa mies soitti että toisiko halvempaa Rainbown puutarhamultaa?  Kohta mies oli pihassa jo ja käski mennä haistamaan autoa. Koko auto dunkkasi mummolalle!

Pihalla avatessa säkkejä aromit oli kyllä silmiä kirvelevät ja kurkussa tuntui sädesienen lempat. Oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun sitä ostettiin.

Nyt täytyy kyllä sanoa että jonkin sortin koti-ikävä on ilmoilla.

Luonnon hiljaisuus omalla pihalla, lintujen sirkutukset omassa metsässä. Perhoset,, oravat, jänikset, ilvekset, peurat ja muut metsän eläimet. No se kettu repolainenkin, joka jolkottelee aamuisin tietä pitkin..ja huutaa iltahuutoaan metsässä.

Elämä on oikeasti ihan erilaista, kuin kaupungissa. Lapset saa nähdä ja kokea enemmän.

Naapureiden kanssa iltaturinat lämpimänä kesäiltana.

Hei mulla on ollut ikävä teitä! :D

Koville ottaa jos talomme korjataan ja jokin siinä epäonnistuu? Emmekä pystykään asumaan talossamme.
Edelleen toivon että vastapuoli ymmärtää huolellisuuden merkityksen.

Koska edelleen homeherkkyys meillä on ja pysyy aina kuten myös monikemikaaliyliherkkyys. Ei ne lähde kulumallakaan. Vointi paranee, mutta uudessa altistuksessa rysähtää taas.

Tätä ei tunnu moni ymmärtävän, että sairaus/herkkyys säilyy aina.

Kuitenkin...

En olisi koskaan uskonut että tekisin huhti-toukokuussa pihahommia, oikeastaan enää ikinä.

Viime kevät, kesä ja syksy olivat sen verran karmaisevia.

 Kantaisin kivenmurikoita. Kuskaisin kottiksilla multaa, soraa, hiekkaa tai kiviä.

Laittaisin kukkapenkit uuteen uskoon.

Nämä asiat tekevät sopivasti onnelliseksi,

juuri tällä hetkellä.

Minä jaksan, voin ja haluan, koska mä pystyn!

Huhtikuussa 2016..

Viime päivityksestä onkin jo kohta kuukausi kulunut.

Tämä nykyinen asunto onkin osoittautunut aika hyväksi.

Olot on kohentuneet ihan eri tavalla ja vaikka on kevät niin 98% päivistä on hyviä.

Huonovointisille päiville löytyy yleensä selitys.

Joko huonossa paikassa käynti tai sitten meillä on vieraillut joku vieras, vaikka lapsen kaveri jolla oli äidillään lurahtanut tällä kerralla tujummat huuhteluaineet pyykkin.

Nimittäin yhtenä päivänä sain järjettömät päänsäryt naapurin lapsesta joka oli meillä leikkimässä yläkerrassa. Haju pyöri pitkään lasten huoneessa.

aiemmalla kerralla kestin taas hyvin sen muutaman tunnin.

Maaliskuun lopulla löytyi pihaltamme ensimmäiset lesken lehdet.

ja siitä jo parin viikon päästä ensimmäiset  sinivuokot.

Viime keväänä ja kesänä en pystynyt tekemään mitään puutarha hommia. 

nyt katselin kukkapenkkejäni ja varovasti kävin ensin vähän kuopsuttelemassa.

No...nyt ne on hoidettu ja pionit saa tulla.

Olen haravoinut ja tehnyt pihahommia. Viime kesän alussa jopa naapurin pihalleen levittämät mullat tekivät niin pahaa hajuillaan että oli vaikeaa olla pihallakin.Ilmeisesti mullassa oleva sädesieni oireilutti pahastikin. Tuntuu että kestän nyt paremmin luonnon hajuja ja niitä ulkohomeitakin..?  ;) Kun on saanut rauhassa toipua.

Paljon on pihahommia mitä on jäänyt tekemättä ja ollaankin miehen kanssa ihmetelty miten talo veikin meidän niin pihalle ettei mistään tullut enää mitään, eikä mitään saatu enää aikaan. Paljon oli suunnitelmia, mutta ei voimia mihinkään. Viime keväänä tähän aikaan hengästyin imuroinnista tai yläkertaan portaita kävellessä. Lääkärissä tutkittiin, keuhkoissa ei ollut mitään vikaa.

Pienikin ponnistus sai voimat pois ja hengästymisen aikaan. Ihan käsittämätöntä.

Lapsilla puhkesi astma, neljällä.Nyt tässä nykyisessä asunnossa asuessa voinnit on parantuneet lapsilla niin ettei toistaiseksi ole ollut enää mitään astmaan viittaavaa, vaikka siitepölyaika on jo pitkällä. Toinen pikkupojista kävi lastenpolilla ja sai kuitenkin lähetteen tarkempiin astmatutkimuksiin. Lääkäri oli sitä mieltä että todennäköisesti pojan sairastutti juuri talomme sisäilma. Kolmas lääkäri jo joka asiasta sanoo ihan ääneen. Hänellä on kemikaaliyliherkkyys onneksi hieman rauhoittunut. Edellinen homeinen vuokra asunto pahensi hetkellisesti tilannetta. Nyt vointi on taas kohentunut huomattavasti kun on saanut siitäkin talosta toipua. Ainoa mitä tehtiin muutoksena oli antihistamiinin vaihto. Kuopus on voinut aina vaan paremmin. Hän laajentaa tasaseen tahtiin ruokavaliotaan ja on saanut uusia ruokia kokoajan. On ihmeellistä miten lapset toipuu silmissä.

Ollaan ulkoiltu tosi paljon hometalon pihalla. Ja pystyn taas muistamaan miksi tehtiin paljon töitä sen takia että pääsimme kiinni unelmaamme. Ilma pihallamme on aivan eri luokkaa kuin täällä keskustassa. Täällä jokakeväiset katupölyongelmat. Kärsimme nyt niistä ensimmäistä kertaa kunnolla. Herkistymisen vuoksi jopa kauppaan kävely vei tukkoon, joka siis huikeat 500m vain.

Omalla pihalla voimme ulkoilla ihan rauhassa 3-5 tuntiakin.

Ollaan jatkettu siitä mihin joskus jäätiin. Suunnitelmia oli paljon jotka jäi toteuttamatta.

Kiviaitaa yläpihalle on tehty. Jotenkin minua ei ole luotu asuntoon jossa en voi tehdä mitään.

Tarvitsen jotain fyysistä puuhaa itselleni, tuntuu että se pitää minut oikeasti elossa.

Nyt kun en pysty käymään töissäkään niin täytyy sitten kiviä kuskata..?

Yläpihan reunoille tulee kiviaitaa ja perennat tai ruusut istutamme sen sisään.

Ketä se siellä aikanaan ihastuttaa emme voi vielä tietää?

Usko talon korjaukseen on välillä hyvin korkeakin jos päästään järkevään korjaus/siivous  sopimukseen, että talosta ihan oikeasti meille saisi vielä jotain?

Uskoa kyllä lannisti hiukan paikallisen homekoirakon treenit talossamme. 

Meillähän kävi kaksi kertaa erittäin kokenut homekoira joka merkkasi taloa yläkerrasta laajasti kattoa kohti, jolloin kattopaneelit oli paikoillaan. Nyt yläkerrasta oli kattopaneelit purettu ja pinottu lattialle. Tämä paikallinen homekoira sitten merkkasi kattopaneelipinon useaan kertaan. Paneelithan oli sisäpuolelta tummuneet erikoisesti. Näyttää siltä että katot on olleet hyvää vauhtia homeessa? Ei kovin hyvältä kulosta kun makuuhuoneessa ihminen viettää kuitenkin 7-12 tuntia. Etenkin lapset joilla astma ilmeisesti homeastma.

Toinen asia mikä mietityttää on kummallinen kemikaalimainen makea löyhkä talossa. se kiinnittää ulkopuolisen ihmisen huomion heti. Naapurin mies kävi talossamme mielenkiinnosta pyörähtämässä ja haju kiinnitti samantien hänen huomionsa. Se löyhähtää ulos talosta kun oven avaa.

No, aika näyttää mitä tulee tapahtumaan?

Olen päättänyt nyt nauttia siitä mihin tällä hetkellä pystyn ja mitä voin tehdä.

Edelleen elämämme on hyvin rajattua julkisiin tiloihin ja tapahtumiin katsottuna ja kellään ystävällä emme ole voineet kyläillä perheen kesken. Koska voimakkaat hajusteet.

Nyt vasta tuntuu kuitenkin että oikeasti on toipuminen alkanut..?

Suuria päätöksiä...?

Olemme päässeet sen verran taloa koskevissa asioissa eteenpäin että järjestettiin palaveri.

Täällä meillä tässä evakkoasunnossa. Päädyimme pitämään sen täällä koska minun on helpompi sietää ulkopuolisia ihmisiä täällä kuin huonossa sisäilmassa niinkuin viime palaverissa. Sen jälkeiseen toipumiseen meni kuitenkin jonkunaikaa ennenkuin olo tasottui.

Jonkinlaista toipumista on pieni askel tapahtunut kai 

sillä palaveri meni ihan hyvin eikä huono olo tullut tai pää mennyt siltäseisomalta pyörryksiin.

Näyttäisi siltä että talon korjaukseen oltaisiin päätymässä? Minulta kysyttiin ihan suoraan että löytyykö minulta tietynlainen tahtotila tähän? Mielestäni kysymys oli hyvä.

On aikaa kulunut. Kaikista hulluimmasta ja pahimmasta on ehkä päästy yli? Oireilu kesästä on rauhoittunut talosta lähdön jälkeen. Kehomme kestävät jopikkuisen  paremmin, vaikka pitkä matka on vielä edessä toipumisessa. Eikä kukaan pysty sanomaan millaisia meistä tulee? Viha meidät sairastuttaneeseen taloon on tietyllä tavalla laantunut ja sitä pystyy katsomaan jo vähän toisenlaiselta kantilta.  Voisko siitä saada vielä jotain meille?

Eli..onko onni päätöksestä kii?

Olen tehnyt elämässäni kaksi suurempaa päätöstä.

Ensimmäinen oli kun päätin lapseni elämästä raskausviikolla 22.

Hänellä oli erittäin vakava synnynnäinen rakenteellinen poikkeavuus ja mahdollisuudet selvitä 50/50.

Minä olin se joka asian viime kädessä päätin annanko hänen syntyä?

Sen piti olla vain yksi leikkaus, mutta kaikenkaikkiaan niitä kertyi neljä.

Ja loppu diagnoosi olikin keskivaikea kehitysvammaisuus ja olinkin lopulta  lapseni omaishoitaja.  

Toinen oli kun olimme päätymässä avioeroon 2009. Lopulta päätimme kuitenkin että homma pistetään toimimaan ja avioeropaperit vedettiin pois.

Se vasta vaati tahtoa, halua onnistua, ihan oikeasti.

Tällöin myös päätimme että vanha kotimme myydään ja rakennutamme uuden, tilavan ihanan kodin. Toimivan kodin perheellemme.

Odotukset olivat todella suuret. Ajatus siihen että menneiden vaikeiden aikojen jälkeen elämä olisi kaikinpuolin ns. täydellistä. Eleltäisiin ja olla möllöteltäisiin. kasvateltais lapsiamme siellä.

No totuus alkoi paljastua kuitenkin jo ensi metreillä.

Kolmas kerta toden sanoo?  Vai sanooko?

Tahtoessani ja halutessani pystyn kyllä itseni psyykkaamaan.

Kupissa painaa sekin että lapset oireilee nyt psyykkisesti tästä kaikesta. Se ei ole yhtään hyvä juttu, ei kenellekään. Siihen meni se maaginen puoli vuotta kun sanotaan että suuresta muutoksesta lapsi alkaa oireilemaan.

Koti-ikävä on pahimmillaan tällä hetkellä. Kavereita on kovaakin kovempi ikävä.

Myös teinit on ilmaisseet omia mielipiteitään tästä pakollisesta muuttoputkesta, tästä ahtaasta asunnosta. Ja siitä ettei " ole enää mitään". 

Jokaiseen talo jätti jälkensä henkisesti vaikka toipumista on tapahtunut.

On tultava puolitiehen vastaan, kuin heittäytyä hankalaksi ja pysyä siinä päätöksessä että ei enää ikinä sille mäelle. Minulle on tästä omia mielipiteitä sanottu. Siis paluusta tähän taloon vaikka se korjattaisiinkin. Osa ei  ole olleet kannustavia millään tasolla. Kyllä ymmärrän täysin miksi.

Siihen kuntoon mihin talo meidät vei. Ja harvoin nämä homerempat onnistuvat niin että sairastunut perhe niissä taloissa voisi edes asua.

Tervetuloa meidän saappaisiin. Ei ole vain yksi homeinen talo.

Vaan aika iso kokonaisuus mitä se koskettaa. Olisi helppoa jos olisi vain me tai tavallinen 1-2 lapsen perhe. Toisaalta tästä pääsemme taas siihen kysymykseen olenko valmis rysäyttämään taas kerran perheeni terveyden?

Etsiessäni tietoa onnistuneista homekorjauksista sitä ei kyllä paljon löytynyt.

Ennemmin näitä epäonnistuneita.

Onnistuneissa korjauksissa korostettiin laajuutta ja että työt todella tehdään hyvin.

Ja äärettömän huolellisesti. Materiaalia vaihdetaan kunnolla. Mielellään runkopuille asti, talo riisutaan täysin. Homesiivous toteutetaan huolellisesti ja asiantunteva firma sen hoitaa. Yksi siivous ei riitä vaan vaaditaan useampi. Sitä ei tee mikään paikallinen "Pirjo" äkkiä mikrokuituliinalla sutaisten. Meidän talossa homerimahtoa löytyi kuitenkin vähän sieltä täältä, muovien pinnoilta ja puista että oli kunnolla jo levittäytymässä..??

Palaverissa meidän taloa valvonut vaiko "valvonut" raksamestari rupesi puhumaan meille että ainahan puissa on pilkkua..ja pälä pää..

Tähän olen törmännyt ennenkin. Kuvitellaan että pelkäämme hysteerisesti hometta kuin hometta. Kyse ei olekaan pelottavista pikkupilkuista. Elämähän olisi pelkkää pelkoa, etenkin ulkona!  :D

Meitä naurattaa nämä tällaiset höpötykset, enkä edes kuuntele tälläisiä juttuja kuin sen verran mitä toisella korvalla siinä tulee kuultua. Kyse ei ole homepilkkupelosta, vaan ihan valitettavan oikeasta homesairaudesta ja siitä puhjenneesta monikemikaaliherkkyydestä joka voimistuu homealtistuksessa. ja tekee elämästä todella vaikeaa tällaisessahomeisessa  kemikaalien maailmassa. Ihminen tarvitsee tietyllä tapaa homeita, mutta näissä määrissä ja lajikkeissa niitä ei saa asunnossa esiintyä.

Nämä ovat sellaisia sairauksia, että useimmiten niihin uskotaan vasta kun se koskettaa omaa perhettä tai läheistä ihmistä. Tämän ei tarvitsisi koskettaa ketään, sen verran raakaa touhua tämä on, se vie _kaiken_ ja vähän vielä enemmänkin.

Joskus mietin että olisimpa saanut jonkun muun sairauden, jos jotain piti kerran saada?

Tästä linkki erittäin hyvään videoon jossa asiaan perehtynyt lääkäri kertoo selkokielellä sairaudesta.

Eli on oltava halu ja usko että tässä onnistutaan.

Olisi luotettava että se tehdään oikein ja huolellisesti.

Ei hätiköiden ja äkkiä, että tämä case olisi pois päivänjärjestyksestä.

Että ongelmakohdat on nyt varmasti löydetty.

Että elämä jatkuisi taas kaiken tämänkin jälkeen.

Kukaan ei voi antaa 100% varmuutta että talosta saadaan meille käyttökelpoinen. Ja ymmärrämme sen täysin.

Siltikään ei voida mielestämme ajatella ettei sen takia korjaukseen ym. panostettaisi.
Vahinko on jo käynyt, liian suuri vahinko.

Kuitenkin tämä on meidän koko elämä. Yksi projekti talotehtaalle joka meni ihan oikeasti pieleen, todella pieleen. Kustannuksiltaan kaikenkaikkiaan hiiren pieru valtameressä firmalle joka loi jo itsestään brändin.

Vielä on aikaa kiillottaa kilpensä tämän ikuisuus projektin suhteen. Ja olla tämänkin yhden perheen mielestä luottamuksen arvoinen.

On vielä yksi seikka joka on selvitettävä. Mitä pankkimme sanoo?

Takaako talo itse itsensä vielä homekorjattunakin?

Vai olemmeko vielä enemmän korvia myöten suoraan sanottuna kusessa talomme takia?

Mitään emme ole allekirjoittaneet. 

Kuulumisia maaliskuulta

Ehkä pahimmista kemikaalihöyryistä on nyt päästy tekstiilien osalta. Edelleen on tilanne että kasapäin vaatteita on hankittava. Pyörittelen muutamia vaatekertoja uusia vaatteita. Ja ulkovaatteet puuttuu koko porukalle paitsi kuopukselta. Hänelle hankin jo uudet kevät varusteet.

Asunto tuntuu vieläkin ihan hyvälle, mutta enpä uskalla luottaa kuitenkaan ihan täysin.
Huoli rahallisesti pärjäämisestä on kova. Juokseehan hometalosta kulut kokoajan täysinä. Pitää maksaa täyttä vakuutusmaksuakin jotta oikeusturva säilyy ja lainan antajamme edellyttää että täydet vakuutukset on voimassa. Sähkölaskut juoksee koska lämmittää pitää. Ja tietysti maksettavat korot lainasta. Eipä kenelläkään muullakaan ole tuntunut menevän sen hohdokkaammin homeen tullessa taloon seuralaiseksi.

Virta on lisääntynyt kummasti viime aikoina. Olen alkanut leipomaan lähes kahden vuoden tauon jälkeen. Tietenkään se ei ole samanlaista kuin ennen että otetaan vaan joku hyvältä kuulostava ohje ja laitetaan leipoen.  Kaikki kakkuiluun ja leipomiseen keräämäni vuosien  iso leivontatarvike kokoelmani on mennyttä talomme takia. Sinne meni reippaasti yli tuhannen euron kokoelma kaikenlaista leivontatarviketta. Nyt siis käytössä piirakkavuoka ja vispilä.

Hyvä ruoka, parempi mieli?

Pitänee paikkansa vissiin täydellisesti. Oli katsottava ohjeita ja tehtävä asialle jotain. Leivottiin niitä -ton, -ton,-ton leivonnaisia.

Mustikkapiirakkaa olivat lapset toivoneet jo useampaan otteeseen. 

mustikkapiirakkaa siis gluteenittomana sopivista jauhoista tällä ohjeella:

Pohjaan:

200g sinistä oivariinia

2dl sokeria

1dl tattarijauhoja

1,5dl riisijauhoja

1,5dl perunajauhoja

täytteeseen.

pussillinen mustikoita

3prk laktoositonta kermaviiliä

0,5dl sokeria

piltin kuningatarsose (tämä korvasi 2 kananmunaa)

Päälle Oatlyn kaura vaniljakastike niille joille se sopii.

Keskitasolla 200 astetta n. 30min. Ohje on pellilliseen piirakkaa.

Letut on olleet myös pitkään toivomuslistalla.

Mieheni paisteli tällaisia lettupötkälöitä meille. Hyvin maistuivat ihan kaikille.

nämäkin siis näitä kaikettomia  eli maidoton, gluteeniton ja munaton.

5dl kauramaitoa

5dl vichyä

1dl tattarijauhoa

3dl perunajauhoa

3dlriisijauhoa

1tl suolaa

2tl sokeria

2tl leivinjauhetta, me ei kyllä laitettu

Naistenpäivänä osui silmään ihana porkkanapiirakan ohje ja sitäpä sitten tehtiin.

ohje löytyy täältä . 

Itse vaihdoin jauhot vain sopiviksi meille. Laitoin vähemmän sokeria.

Kaikille kelpasi ja päälle tietysti Oatlyn kauravaniljakastiketta.

Kuopuksella tuntuu menevän ihan hyvin. Aktiivisesti ei kovalla tahdilla olla ruokia kokeiltu nyt. Siitepölyt ovat aloittaneet joten varovainen täytyy olla.

Iloisena yllätyksenä on mukaan saatu porkkanasose rajattomasti. Vielä en rakaa uskaltanut antaa. Teen pakkaseen sosetta pieniin minigrip pusseihin ja sieltä poitsu saa tätä "porkka jäätelöään". 

Voi siis syödä niin paljon kuin haluaa eikä määrää tarvitse säännöstellä sopimattomuuden takia.

Kaurakin alkoi sopia ensin Yosan muodossa eli hapatettuna. Sen jälkeen saimme uuden leivän käyttöön, Provenan gluteeniton kaura porkkana sämpylä.

Nyt otettiin käyttöön kauramaitokin ja poika on tosi onnellinen että hänelläkin on nyt oma maito.

Muroina saatiin käyttöön  Viljatuotteen tattarimurot vanijalla ja hunajalla.

Kaikki nämä siis rajattomasti käytössä. Pystyy syömään suuria määriä päivittäin.

Vatajan nitriitön nakki on myös rajattomalla määrällä käytössä.

Poika sai eilen elämänsä ensimmäiset perunat ihan oikealla nakkikastikkeella. Kastikkeeseen käytimme kaurakermaa.  Kokeilimme myös sipulia pienen määrän kastikkeessa ja kokeilu sujui oireetta.

Murheenkryyni sen sijaan on meidän 5vuotta täyttävä poikamme. Kemikaaliherkkyys on taas suht vaikeaa. Jos vieraita käy niin hajut vaatteissa häiritsee. Kaupassa tulee tukalat oltavat, naama lehahtaa ja silmät oireilee. Hetkessä huutaa jo pois pääsyä kaupasta. Vaatekaupoille en ole ottanut edes. Prisma on helpompikuin cittari. Joskus pääsee prismaan mukaan. Yritämme minimoida kemikaalioireilua.

Otin yhteyttä neuvolaan kun on hieman kalvakka ollut ja lievästi tummat silmänaluset.

Epäilin hemoglobiinin alhaisuutta syyksi. Samalla tutkittiin myös sokerit, pissasta ja sormenpäästä ja onneksi olivat kunnossa.  Hb oli laskenut 106 tienoille. Ensi viikolla on lääkäri.

Talomme suhteen asiat eivät ole edenneet. Toukokuussa tulee vuosi täyteen kun homekoira kävi. Tutkimukset aloitettiin 8,5kk:tta sitten, poismuutosta on kohta 8kk:tta.

Kohtuuttoman kauan tässä tuntuu menevän.

 Ja moni ulkopuolinen ihmetteleekin miksi asiat junnaavat?

 Talomme on herättänyt paljon keskustelua tutuilla ja tuntemattomilla.  Moni on meitä pyytänyt tekemään asiasta jo julkisen.

Siellä se oli eilenkin omalla paikallaan. 

Käyn harvemmin ja vain pihalla. Sisälle en voi mennä, eikä lapsetkaan. 

Elokuussa kävin viimeisen kerran sisällä.

Viimeksi taisin käydä ulkona tammikuussa ja nyt eilen kävin myös. 

Onni on, päätöksestä kii...?

täytyy piristyy, nousta ja pukeutuu. Eikä saa jäädä vellomaan kaikkeen haikeaan niin että masentuu. Kyllä mä tämän tiedän ja nääthän, miten reipas tänään oon...

-Johanna Kurkela-

Vai onko?

Otsikossa on kysymys mikä mielessäni on pyörinyt viime viikkoina.

Muuton jälkeiset viikot eivät ole todellakaan olleet helppoja. Asunto on tuntunut ihan hyvälle, mutta kaikki petivermeet piti uusia. patjat, peitot, tyynyt ja lakanat. Aivan kaikki kodin tekstiilit menivät roskiin entisen asunnon jäljiltä. Kuten arvasinkin, myös vaatteet. Jouduimme uusimaan myös pesukoneen. Uuden saavuttua pesukone pyöri taukoamatta yli kolme viikkoa. Tektiilejä piti pestä useita kertoja. Lakanoita jopa 4-6 kertaa. tyynyjä 3-5 kertaa käyttäjästä riippuen. Vaatteita 3-5 kertaa pienissä määrin koneessa. Patjoja ja tekstiileitä saunotettiin päivästä toiseen, jotta me kemikaaliherkät saimme niistä siedettäviä. Käy ihan työstä kun perhe on iso.

Yritin pelastaa vanhoja vaatteita pesemällä niitä useita kertoja 90 asteessa ja saunottamalla ja tuulettamalla, tuloksetta. Olimmehan juuri saaneet hankittua ihan hyvänkokoiset vaatevarastot 9 hengelle puolen vuoden aikana.

Kaikki on taas hankittava uudestaan.

Mitenköhän rahat enää riittää kun toinen on perheessä vain työkuntoinen?

Tavaraakin heitettiin roskiin, ei puhdistukset auttaneet.

Ensimmäisinä viikkoina perhe sairastui 6/9 johonkin influenssaan tai vastaavaan.

Viime viikonloppuna tuli oksennustauti. Minä sain sen ensimmäistä kertaa elämässäni.

jep..en ole mistään jäänyt paitsi siis aiemmin kun en ole sitä sairastanut.

Asunto on pieni ja ahdas. Tuntuu kuin eläisimme loputtomalla mökkireissulla?

Yläkerrassa nukkuu 5 ja alakerrassa 4. Olohuoneessa siis. Olohuoneessa on myös keittiönpöytä, koska täällä ei ole erillistä keittiön tilaa mihin laittaa edes tätä neljän hengen keittiönpöytää. Pölyn määrä on valtava. Missään nimessä ei olisi järkevää nukkua samassa tilassa missä koko perhe pyörii päivät ja lapset hyppivät näissä sohvasängyissä. Tällaisilla sairaus/allergiahistorialla talomme jäljiltä pitäisi olla puhdas makuuhuone nukkumista varten.

Myös jokaiselle pitäisi olla se oma paikka rauhoittua. Päästä omaan rauhaan, vaikka linnoittautua sinne makuuhuoneeseen pariksi tunniksi ihan omaan rauhaan.

Päiväni koostuvat lähinnä pyykinpesusta, imuroinnista ja pyyhkimisestä. Ja lasten ruokailusta ja ulkoilusta.

Ympyrät elämässä on kutistuneet viimeisen vuoden aikana ihan olemattomiin.

Minne katosi se iloinen, onnellinen ja aktiivinen perheen äiti?

Haaveet elämässä alkaa olla haudattuina.

Raskainta on ollut todeta että kuopus jäi meillä viimeiseksi lapseksi.

Työhön, josta nautin ei ole paluuta.

Asiat jotka olivat joskus tärkeitä. Kaunis toimiva koti, lasten vaatteet, kakkuilut ja leipominen. Ystävien tapaaminen, juhlien ja kutsujen järjestäminen hyvän ruuan parissa, yhdessä olo isolla porukalla. Ne eivät enää onnistu.

Jouduin leikkaamaan yli puoli metriä hiuksistani. Luopumaan melkeinpä kokonaan meikkaamisesta, silloin tällöin se onnistuu. Tietysti voinnin mukaan.

En voi enää hankkia vaatteita ja kenkiä mitä haluan vaan hankin sitä mitä ehkä siedän päälläni.

Tuntuu että koko oma minä meni tässä kaikessa.

Vaikka aina odotan jotain kummallista ihmeparantumista itselleni ja lapsilleni, niin useita kertoja joudun toteamaan ettei sitä ole koskaan tapahtumassa. Sen hyväksyminen on äärimmäisen raskasta. äärimmäisen raskasta tätä elämää on elää tämän kokoisen perheen kanssa. Äärimmäisen raskasta on myös elää niiden kysymysten kanssa: Miksi emme hankkiutuneet eroon talosta jo ensimmäisen kevään jälkeen kun ensimmäiset katastrofin merkit olivat selvät? Miksi myöhemmin mieheni piti vastustaa talon myymistä? Miksi siitä roskasta piti pitää kynsin hampain kiinni? Miksi en vain pakannut lapsia ja häipynyt syksyllä- 14 kun sitä todella mietin? Miksi en pelastanut tältä kaikelta itseäni ja lapsiani? Olisinko ja olisiko lapset säästyneet edes vähemmillä vaurioilla?

Tätäkö se oli?

Elää tämä Hälläväliä- talo unelma todeksi?