keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Kohti yötöntä yötä! :D

Ollaan jo juhannusviikolla!
Päivät hurahtaa aikamoista vauhtia vaan ohi. Pihaa on laitettu ja miehen varastoa maalattu
 kuten myös leikkimökkiä. Pientä jännitystä aiheutti se kun maalin värikoodia ei löytynyt mistään. Muistia virkisteltiin urakalla ja saatiin sitten ihan oikeaa sävyä!
Minä lasken jäljellä olevia työvuorojani, enää olisi 7 ja sitten loma. Siis LOMA!!

Alppiruusuja ostin kolme.

Tätä sävyä kaksi.


ja tätä yhden.


Ja mukaan lähti vielä kaunis ruusuorapihlajapuu.

Odottelen  kukkaloistoani jännityksellä edelleen, paljon on nuppuja maariankellossa tai siis oletan sen olevan maariankello  ;)

Pienen pojan 1v synttäreitäkin käytiin juhlimassa ja tein hänelle kakun.



Valoisuus häiritsee meidän kuopuksen yöunta..?
Vai harjoitteleeko hän yötöntä yötä varten kenties..?!  ;)

Eilen ei uni meinannut millään tulla. Olihan hän valmistaunut ihan otsalamppua myöten! ;)


En muuten mene nukkumaan!



Meinasi että lukee mainoksia, piirtää, värittää...


Tai vähän facebookailee.. ?!;)




Mukavaa jussin odotusta kaikille!

1 kommentti:

  1. ♥ :'D Voi pientä töuhuilijaa! Mimosaan ei ole valoisat aamut juuri vaikuttaneet, mutta pikkuveikkaan kyllä. Ikkuna tummennettu toistaiseksi tummalla pöytäliinalla ja kummasti on unet maistuneet pidemmälle! Thank God! ;)

    VastaaPoista