perjantai 4. tammikuuta 2013

Uusi vuosi , uudet kujeet..

Näin se meni taas joulukin, hurahti vaan ohitseni. Erilaisissa tunnelmissa kuin aiemmin.

Aamulla oli lahjat ilmestyneet kuusen alle ja voi sitä ihmetyksen määrää!

Syötiin jo hyvissä ajoin ja tällä kertaa meidän pöydässä istui myös meidän pojan iki ihana kummitäti.

Illalla lähdin töihin, valvomaan muiden unta. Ensimmäinen yö oli aika juoksemista. Selkeesti kotilomailijat jännittivät kotilomareissuaan, eikä uni meinannut tulla millään, vasta aamuyöstä. Seuraava yö oli ihan super rauhallinen, kaikki vanhukset nukkuivat niin sikeästi.

Uutena vuotena oltiin naapurissa pojan toisilla kummeilla kylässä. Syötiin ihan hirveän hyvin :) Ihan kuin ei olisi syöty jo jouluna tarpeeksi. Ammuttiin raketteja jo alkuillasta. Kotiin päästiin vähän ennen kymmentä. Puolen yön aikaan ammuttiin loput raketit miehen kanssa ja ystävämme naapurista tulivat myös katsomaan raketit ja toivottamaan hyvät uudet vuodet :)

Ollaan lomailtu ihan kunnolla. Nukuttu niin paljon! Ja mikä parasta talokin toimii, ei ole hajua tullut vaikka lieskari on ollut täysillä. Itseasiassa sitä hajua ei ole tullut ollenkaan sen putken vaihdon jälkeen. Olen todella iloinen! Vesikin virtaa taloon asti, sen kanssa oli taas aiemmin ongelmaa joulukuun vaihteessa, mutta nyt sitäkään ei ole ollut.

Vähän on ollut sellainen hassu olo että mitä ihmettä tänne blogiin kirjoittaisin edes..? Tämä kun on tällainen sekametelisoppa. Siksi päivitys on kestänyt joulun jälkeen.. Voi kyllä olla että vähän vaihtuu aihealueet tänä vuonna, lähiviikkoina? Tai miten sen nyt sanoisi  ;) Uusi vuosi uudet kujeet, niin sitä sanotaan...






Ihanaa vuoden ensimmäistä viikonloppua kaikille!  ♥


Tekiköhän tämä mulle nyt sen tempun minkä teki Ansukalle aiemmin..? En saa kuvaa lisättyä millään :/

3 kommenttia:

  1. Kivaa uutta vuotta sinne ♥ Me aloitettiin se noroviruksen kynsissä, hyi olkoon! Mutta jospa loppuvuosi parempi? :)

    Mulle se laittoi sellaisen tekstin, että kuvatila täynnä, voit ostaa uutta... Mut mä tein sen toisen käyttäjän ja kutsuin vanhalla profiililla myös tämän "uuden" profiilin kirjoittamaan tätä blogia. Siten tuli lisää uutta ilmaista tilaa! :) OOn myös nykyään pienentänyt noita kuviani muokkausohjelmalla aika rajusti! Toivottavasti auttaa!

    VastaaPoista
  2. Samoin teille! ♥ Teillä ei sit ihan putkeen mennyt vuoden aloitus :/ Toivottavasti selvisitte yhdellä kierroksella kun sehän voi tulla vaikka kolme kertaa peräkkäin. Me ollaan vielä siltä säästytty tähän mennessä, mutta paljon sitä on nyt liikkeellä! :/

    Mulla ei tule mitään tekstiä, vaan ei tule mitään mistä ladata sitä kuvaa :/ Ärsyttävää temppuilua tän bloggerin kanssa taas! Pääsin niistä roskaposteista kun vaihdoin blogin osoitteen, ei ole sen jälkeen näkynyt niitä onneksi. Nyt sitten ainut mikä auttaa siihen kuvien lataukseen on vaihtaa selainta kun kirjautuu sisään tänne. Mikään muu ei auttanut. Eli kuvia tulee sitten kun taas postaan jotain :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siis vaihdoin profiilinkin mutta eipä auttanut.

      Poista