sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Nyt on uusi lamppu katossa :)

Silloin kun me tänne muutettiin, niin ostettiin monen monta uutta lamppua. Siinä ostohulluudessa piheys nosti päätään ja en sitten ostanut sitä mitä olin alunperin katsonut olohuoneeseen.
Silti se jäi mieleen kaivertamaan. Kuitenkin nyt ilokseni huomasin että anttilassa kyseinen lamppu oli alessa joten tilaukseen lähti samantien.

Pienenä ihailin ja hipelöin vaarin kristallikruunua ja unelmoin että jonain päivänä aikuisena minulla olisi samanlainen. Ainakin vähintään kristalli korvakorut! :D  :D

Tässä se nyt on, vaivalla kattoon asennettuna. Mun mummolamppuni  ;) Harakan kimaltava aarre!  :D


Kuva ei ihan päästä sitä oikeuksiinsa, se on kaunis kuin koru :)

Ja eilen oli töihin saapunut myös Dermosilin tilaukset kun kimpassa tilattiin vaikka ja mitä. Taisi kyllä mulla olla suurin tilaus, kun ihan ahnehtimaan lähdin..


Eilen testasi mies viilentävää sauinasaippuaa ja minä tein kokovartalokuorinnan vaniljaisella sokerikuorinnalla. Oli aika ihanan tuoksuinen ja iho tuoksui hyvälle. Tuoksutin tuota mustaviinimarja käsisaippuaa ja siitä tulee ihan mieleen mustaviinimarja pensaat meidän pihalla joskus silloin kauan sitten :)) Myös tuo veriappelsiini suihkusaippua tuoksuu todella hyvälle. Käsisaippuat on kivan värisiä jos ei muuta ;)

Mukavaa sunnuntaita kaikille! Meillä on maa taas kerran valkoisena..

4 kommenttia:

  1. Tosi kaunis lamppu!
    Dhermosilillä on paljon hyviä juttuja, noi saippuat on kanssa ihania veskissä, mullakin on vihreä odottamassa, että mustaherukka saippua loppuu, meillä kanssa töistä megatilaus lähdössä :-D
    Oikein hyvää uutta alkavaa viikkoa teille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lamppukehuista :) Tykkään siitä niin paljon! :))

      Paljon enemmän olisin voinut kyllä tilata mutta käytetään nyt ensin noi ;)

      Poista
  2. Todella ihana ja kaunis uusi lamppu!!! <3
    Meilläkin on Ikean "kristallia" makuuhuoneessa, :D täytynee joskus satsata vähän kalliimpaan ja kauniimpaan kristalliversioon ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansukka! :))
      Lie mitä kristallia tuokin sitten on, vaikka anttilan sivuilla niin sanotaan :D Ennen mua ei olisi saanut ostamaan kalliita lamppuja, mut nyt saa tuo nököttää tuolla sen 10v ennenkuin uutta ostetaan ;)

      Poista