perjantai 3. elokuuta 2012

Lomapäiviä

Mun oma loma alkoi kai sitten virallisesti..? :) Tein pari keikkavuoroa ja eilen kun soitettiin töihin, niin osasin sanoa EI :)

Eilinen meni siivotessa. Pyykkiä pesin monta koneellista, peitot ja tyynytkin. Lasten lelutkin pesin. Imuroin ja pesin lattiat ja pyyhin paikkoja. Varsin tehokas fiilis oli siinä siivotessa ;)

Tänään käytiin neiti nelosen ja naapureiden kanssa mustikkamettällä. Ihan tuossa lähimetsissä. Laiha oli kyllä saalis ja onneksi oli kumpparit jalassa. Joku siellä metsässä nappas kumisaappaasta heinikossa ja heinikko vaan liikkui. Ei nähty mikä oli, mutta olisko ollut jopa kyykäärme?

Kivan näköistä metsää


Tytöt


Iltapäivällä käytiin hakemassa vähän pihalle kukkia. Huomenna vasta istutan ne ja odottavat siis kuistilla vielä.

kiiltoleimu x3


Sormustinkukka



punainen harmaakäenkukka



Tarhaukonhattu x3


Lisäksi ostin vielä kaksi maariankelloakin, mutta ne kukkivat vasta ensi vuonna. Toivon niiden olevan vaaleanpunaisia, myyjä ei ihan uskaltanut luvata ;)

Tässä kuva

Joka siis lainattu täältä..


Ei siis vielä mitään mitä olin suunnitellut pihalle aiemmin. Innoistuin  ihan täysillä ja kohta varmaan joutuu lähtemään vielä uudestaan taimiostoksille..? Meinasin nyt haalia monivuotisia, joita voidaan ihastella ensi kesänäkin :)
Käytiin ihan tässä lähellä olevalla taimitarhalla. Hyvät ohjeet sain minäkin jolla ei ole mitään haisuakaan miten näitä kukkia laitellaan ja hoidellaan.




2 kommenttia:

  1. Hei!

    Kai sieltä taimitarhalta muistettiin mainita, että tarhaukonhattu ja sormustinkukka ovat hyvin myrkyllisiä ihmiselle? Aattelin vaan, että muistaa sitten varoittaa lapsia.

    Ihanan näköisiä kukkia kyllä tulossa teille. :)

    - lyrae

    VastaaPoista
  2. Eivät muistaneet, mutta itse olen jo selvittänyt netin kautta. Ja muutenkin meillä on kielletty poimimasta äidin kukkia ja tytöt ymmärtävät sen. Sanoin noista vielä erikseen tytöille, että ovat myrkyllisiä ja niitä ei saa poimia :)

    VastaaPoista