torstai 20. joulukuuta 2012

Pieni, suuri ele..

Olen ollut ihan hirvittävän väsynyt. Koko vuosi on tuntunut jotenkin todella raskaalle. Kaikki sairastelut ja talon ongelmat. Ja kun parannuttiin, niin alkoi työt ihan normaalilla kolmivuorolistalla koko kesän. Ei yhtään kunnollista hengähdystaukoa. Sitten alkoi tavallinen arki. Siitä perään tytön ongelmat koulussa ja hirvittävä äidin huoli miten koulussa loppujen lopuksi pärjätään edes..? Se kuluttaa niin paljon, ainainen huoli jostain. Mietin jo että loppuuko tämä jatkuva huoli koskaan, aina sitä tuntuu olevan milloin mistäkin syystä..jos sais edes joskus olla murehtimatta kokonaisen kuukauden...? Sanoin sen rakkaalle ystävälleni ääneen ja hän vastasi: Hirveän vähän sä pyydät tässä elämässä...?!

Ainut ajatus päässäni, kun tästä lomalle päästään...? Toisena hyvänä kakkosena ajatus, jos saisin joskus nukuttua. Kotipäivät ns. "kalsaroidaan" vaan, niinkuin tänäänKIN. Minä en ulkonäkööni paljoakaan panosta, ehkä vaivaudun farkut vaihtamaan ennenkuin tytön koulutaksi pihaan porhaltaa. Tytöt hyppii pikkareissa ja pommi on räjähtänyt talossa joka ikinen päivä. Tai siltä musta aina tuntuu nykyään. Ei vaan aina jaksa. Rauhoittelen itseäni ajatuksella jos jaksan nyt perjantaihin siihen asti, että päästään lomalle. Lapset nukkuisivat edes tunnin pidempään lomalla? Voimia saisin kerättyä edes pikkuisen enemmän. Haikeudella muistelen menneitä jolloin olin virtaa täynnä, niinkuin pieni kylä. Ihan mitä sattui tai tapahtui, jostain voimia ammensin. Seuraava aikaraja on kun vuosi vaihtuu? Siitä on hyvä aloittaa taas, puhtaalta pöydältä?  :)  Ensi vuonna lupaan olla ahkerampi ja innokkaampi. Tehdä pois ne kaiki tekemättömät työt.

Nyt kuitenkin asiaan..




Tässä vuoden sisällä olen kotini ovet avannut varmasti toistakymmentä kertaa jos jonkinmoiselle työmiehelle. Tänään yhtäkkiä ovikello taas soi. Menin avaamaan, näytin varmaan vähintäänkin räjähdyksen kokeneelta...? ;)  Tällä kertaa oven takana seisoi Design Talojen vuosikorjauspäällikkömme, ehkä se ainut ihminen johon me kumpikin luetettiin koko tänä aikana, ainut johon meidän puolelta oli luonnollinen ja hyvä puheyhteys. Ojensi minulle suuren herkkukorin ja kortin. Katsoi silmiin ja sanoi: Me haluamme tänä jouluna muistaa teitä, koska olemme aiheuttaneet teille niin paljon pahaa mieltä!
Olin ihan ällikällä lyöty, suoraan sanoen. Halasin ja toivotin Hyvää joulua! Minä jolla ei kovin lämpimiä tunteita ole ollut kys. firmaa kohtaan viime aikoina.

Täytyy sanoa että olen kyllä niin yllätetty tästä vieraastani oveni takana. Siitä isosta herkkukorista mikä meille ojennettiin. Harva ihminen enää nykyaikana tulee ja pyytää anteeksi yhtikäs mitään. Itse siis koin tämän anteeksipyytämisenä. Jonkun mielestä tämä on pieni ja mitään sanomaton ele, vähintääkin olisi pitänyt saada korvauksia? Meille se oli erittäin suuri ele,etenkin nuo sanat, rahalla sitä kaikkea mielipahaa ei olisi kukaan voinut korvata.
Varsinkin näin joulun aikaan. Kaikki kokemukset talon kanssa eivät tunnukaan enää niin suurille pettymyksille? Ne tuntuvat yhtenä aikana meidän elämässä, tulipan tämäkin koettua. Ja siitä selvittiin.
Olen luonteeltani aika periksiantamaton ihminen. Anteeksiannossa on ollut vuosien aikana harjoittelun varaa, kun suutun niin suutun niin täysillä lopulta.. En kyllä kuitenkaan niin kovin helposti, aika kauan saa ärsyttää. ;) On ollut paljon kehittämisen varaa, sen myönnän mutta olen kehittynyt siinäkin, ainakin ihan tarpeeksi :)

Tällaiseen tekoon minkä tämä mies meidän ovella tänään teki tarvitaan kai tietynlaista rohkeuttakin? Tulla ilmoittamatta, tietämättä miten häneen reagoidaan? 
Hänestä ei ole kyllä voinut olla pitämättä, niinä hetkinä kun on meillä vieraillut. Lempeä tapa kohdata meidän perheen lapsetkin, antamalla heillekin pienen huomion , vaikka kyse olisi ollut vain talon asioista.
Tämä pieni suuri ele Design Talojen puolesta muuttaa kyllä paljon ja annan heille anteeksi tästä kaikesta, että meidän talon kohdalla sattui ja tapahtui. Tästä on hyvä jatkaa, siltä puhtaalta pöydältä. Hyvää joulua myös muillekin DT:n ihmisille! :)

Ja tästä tulikin mieleen, että me jokainen, näin joulun aikaan voisimme muistaa ja pyytää anteeksi niiltä joita olemme (joskus) ehkä loukanneet sanoilla tai teoilla? Vahingossa tai tarkoituksella, sillä ei lienet mitään väliä?  Enemmänkin sillä anteeksipyytämisellä ja anteeksi antamisella.
Anteeksi antaminen tuo tietynlaisen mielenrauhan ja on helpompi siirtyä seuraavaan vuoteen. :)


3 kommenttia:

  1. Toivon että saat levätä oikein kunnolla joululomalla!
    Tiedän tunteen kun koko ajan saa olla varpaillaan ja peltä, odottaa..
    Meidän äitien osa tuntuu usein olevan huolilla höystetty :-/

    Ihanaa että DT:n puolelta teitä muistivat, myönsivät aiheuttaneen teille murheita ja samaa mieltä olen siitä, että rohkeutta tuominen kyllä vaati. Tuli mieleen että mahtoiko tämän tuomisen takana kuitenkaan olla DT?
    Jos T toi sen omasta halustaan ja pussistaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sabuska vierailusta! Voimia sinullekin sinne suurperheen arkeen! ♥
      Ei kai sitä kannata enää tässä pohtia että oliko DT kaiken takana vaiko T vain yksinään. Minulle riitti tämä näiden asioiden tiimoilta. Monta kertaa mietin (aika surullisenakin) ettei mitään pahoitteluita kukaan koskaan aiemmin esittänyt...vaikka kai olisi edes jonkun pitänyt? Eikö ketään kiinnostanut?
      Voi toki ollakin niin, että hän tuli omasta halustaan, en yhtään ihmettelisi? ja jos näin on, niin siinä on miehellä suuri sydän paikoillaan! :)

      Poista
    2. Niin aivan samahan se on kuka on lahjan takana, ele oli hieno joka tapauksessa :-)

      Poista