maanantai 28. syyskuuta 2015

Mistä apua allergia arkeen?

Osalla meidän lapsista on ollut allergioita. Luulin jo kaiken kokeneeni neljännen lapseni kohdalla.
Kuopus kuitenkin osottautui aivan omanlaisekseen.

Alkuun hakeuduin Facebook ryhmään Refluksilapset. Koska kuvittelin että kaikki muuttuu kun refluksia hoidetaan. Uskoin jo siinä vaiheessa että kuopus on allerginen lapsi ja oireilee juurikin refluksilla sekä suolioirein. Jonkun verran iho-oireiluakin oli.

Yksi tärkeimmistä on tietenkin hyvä hoitosuhde alan asiantuntijaan joka tuntuu nykyään löytyvän vain yksityiseltä puolelta. Toki julkisen puolen lääkäreihinkin sattuu joskus hyviäkin tapauksia.
Meidän lääkäri löytyi Pikku Jätistä.

Yksi arvokkaimmista löydöistä oli kuitenkin Facebook ryhmä Allergialapset vertaistuki ryhmä. Toisten äitien tuki oli kultaakin kalliimpaa siinä vaiheessa kun usko alkoi loppumaan lapsen oireilussa. Sain niin hyviä neuvoja etten olisi varmaan itse koskaan edes ymmärtänyt niin toimia.
Se tuen määrä oli niin valtavaa mitä ammennettiin siinä vaiheessa kun olin jo heittämässä sadannen kerran hanskoja tiskiin ettei mistään tule mitään. 

Aloin ymmärtämään miten tärkeä merkitys suoliston hoidossa on vahvalla maitohappobakteerilla. Sitä sisään ajaessa olisin yksinäni jo luovuttanut ensimmäisiin päiviin. Aloin myös ymmärtämään mikä merkitys antihistamiineilla on lapseni hoidossa ja jokapäiväisessä elämässä. Pitkään ajattelin että haluan selvitä kaikesta luonnollisin tavoin. Emme olisi ikinä pärjänneet ilman minkäänlaista lääkitystä, eikä varsinkaan lapsi joka oireili yötä päivää.

Ryhmässä on hyvä ja tsemppaava henki. Kun meinaa romahtaa, niin muut äidit rientävät kannattelemaan. Oman kokemuksen jakamisella on merkittävä merkitys!

Ryhmästä saa myös uusia ideoita ruokakokeiluihin sekä hyviä reseptejä. Listat sopiviin herkkuihin vaikka jouluna ja pääsiäisenä. Löytyy listat mikä sisältää vaikka maissia, ihan perusvoiteita myöten.

Sieltä saa myös vinkit erilaisiin lisäravinteisiin ja korvikkeisiin. Tieto on aina ajan tasalla.

Ryhmä on Suolioireiset Allergialapset ry:n vertaistukiryhmä.

Yhdistyksen toiminnasta voit lukea lisää täältä .

Älä jää yksin itkevän, valvottavan vauvan kanssa. Terveen hyvinvoivan vauvan/ lapsen päivät ja yöt ovat pääosin hyvää oloa ja tyytyväisyyttä. Hyvinvoiva vauva ja lapsi nukkuu yönsä myös hyvin.
Tukea on saatavilla ryhmästä sekä tarvittaessa myös allergiatukiäidit auttavat.

Itse olen edelleen niin kiitollinen näille kaikille äideille jotka meitä tukivat ja neuvoivat. Ja loivat uskoa siihen että selviämme, vaikka pahimpina aikoina en meinannut jaksaa uskoa kun lapseni oli niin kovin kipeä. Kiitos heille!  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti