maanantai 28. toukokuuta 2012

Kun iloinen pieni hännänheiluttaja astui taloon...

...mitä sitten tapahtui??


Se tuli meille töihin. Siitä mistä se iloitsee ja saa palkinnon, voi muuttaa jonkun perheen elämän todelliseksi helvetiksi..?!

Kuten kaikki lukijani ovat lukeneet blogistani suuresta huolestani miksi meidän perhe sairastaa niin paljon, niin tänään se suurin pelko on tainnut tulla todeksi. Valehteleeko pienen turrikan nenä? Uskoisin että harvemmin.

Kolmen tunnin työskentely ja moneen kertaan prikulleen  samat kohdat. Yllätyksenä koko erkkeri lattiasta kattoon. Pienten lastemme makuuhuone. Ja meidän vanhempien makuuhuone. Ikkuna seinät molemmista. Kuten jo arvelin, ennenkuin lähdin töihin. Sanoin monelle ystävälleni, että ne huoneet koira merkkaa jos talosta jotain merkkaa. Pitäisikö ottaa yhteyttä kenties homekoirafirmaan, jos pääsisin vaikka töihin heille? Ummehtunut ilma molemmissa, etenkin pienten huoneessa outo haju. Sairaat etenkin minä ja pienin poikamme joka täyttää tällä viikolla vasta vuoden. Kaikki muutkin oireilleet ja sairastelleet. Juotettu lapsille laskelmien mukaan litran verran nestemäisiä kuumelääkkeitä. Useita antibioottikuureja. käytetty lapsia alvariinsa lääkärissä, kuten myös minäkin olen joutunut käymään.Tervettä kautta koko perheellä ei kahta viikkoa kauempaa. Aina joku kipeänä.
DT:n työmaapäälikölle ilmoitimme, että homekoira on tulossa. Epäilevästi tokaisi: Tarvinneeko tuota.... tai no jos on huolissaan terveydestä...   Kuka ei olisi? Ja kyllä tarvitsi.


Yllätys oli suuri koska vessaa tultiin tutkimaan. Vessa ei kiinnostanut koiraa, mutta isäntänsä epäili suurella todennäköisyydellä tuuletusputken vuotavan. Pitkän nuuhkaisun koira otti heti pienten makkarin oven alta koska ovi oli ollut kiinni. Kiersi huoneen ja merkkasi erittäin selvästi seinän. Kuten myös meidän makkarin seinän. Erkkerissä hyppi kattoa kohden ja iloitsi hajusta sekä ikkunoiden alta, koko erkkeri.

Me tilattiin unelmien talo, joka kuulosti parempaakin paremmalta. Kaunis sisältä ja ulkoa. Pankkitilin velka alkaa kolmosella ja terveys on kai mennyt? Mikä on talon arvo tällähetkellä? Jokainen voi sitä miettiä. Me ei raksittu sitä kohtaa missä kai luki DT:llä otetaanko myös homeilla??!

Vaatii järjestelyitä. Ollaan vielä täällä. Mihinkään ei voida mennä kun koulut on ja minä saan oireet eläimistä. Kaikki ylimääräinen raha on upotettu talon tutkimuksiin, pihan laittoon. Makkareissa ei suositella nukkuvan. Siirrytään aulaan ja teipataan huoneet tukkoon. Mitä tässä muutakaan nyt tähän hätään voi..?

..että sen pituinen se...

torstai 24. toukokuuta 2012

Pihahommia ja wehoputs rokkaa täydellisesti!

Tänä aamuna meidän pihalle ilmestyi multaa aamu kuudelta. Aamun aikainen lintu madon nappaa ajattelin herätessäni...  :)

Aamulla näytti tältä..



Ja kolmen aikaan tältä...



Oikealle taakse tulee sitten autotalli. Järkyn näköinen tuo metikkö tuolla takana...hommaa siis riittää koko kesäksi. Mua surettaa ihan hirveästi etten pysty osallistumaan ulkohommiin ollenkaan. Mullat kun oli levitetty pihalle ja menin ulos 5 min sain jo heti allergista oiretta päälle. En voi ymmärtää miten musta tuli tällainen. En kestä jos mun loppuelämä on tällaista etten kestä märkää maata ulkona, lähinnä multaa. Saa nähdä miten kestän noi soratkaan tuossa pihalla. Tulis kaatamalla vettä niin ainakin pöly niistä painuisi jonnekin syvyyksiin..  Ei varmaan mitään asiaa edes puutarhalle katsomaan pihakukkia. Katson valmiiksi ja mies saa hakea. Äitini istuttaa ne. Kyllä surettaa.


Mä olen koittanut tas piristää kyllä itseäni. Tää talo kun on vienyt meiltä voimia viimeisen puoli vuotta niin yritin jollain tavalla saada siitä mieleisempää. Mä en ole kovin pitkävihainen kai? Jotkut varmaan muistaa meidän ongelmat Maskun kanssa. No kun mulle iski hirveä sisustusinto, niin päräytettiin eilen maskuun sitten. Ostettiin uusi tv-taso, lipasto ja pikku lokerikko. Lisäksi ostin itselleni uuden tyynyn. Tuli kyllä taivaalliset unet uudella tyynyllä, voin lämpimästi suositella Permafit 500 AIR CONDITION TIKATTU TYYNY.


Lipasto saatiin heti mukaan. Kyselin toki että mahtaako se haista uudelle...? Olen alkanut pelkäämään jo uusia tuotteita kun ne niin vahvasti haisevat. Uudet verhot jouduin pesemään pariinkin otteeseen kun avattuani pussin missä ne oli sai aikaan aikamoisen yskän puuskan. Uusi matto on ollut paketissa jo pari viikkoa. Oli tarkoitus laittaa se tuohon eteisaulaan, mutta enpä uskaltanut avata sitä pakettia. Sainkin tänään idean että kysyn naapurilta ottaisiko hän sen sinne heille alakertaan muutamaksi viikoksi? hajut lähtis ja ehkä kestäisin sitä paremmin. Nyt tunnun olevan muutenkin niin herkillä tuon helkkarin siitepölyn takia.

Joka tapauksessa lipasto on tällainen ja tykkään siitä paljon :)



Pikkulokerikko on tällainen ja lähinnä tarkoitettu kaikelle ärsyttävälle pikkukraasalle mitä kertyi jatkuvasti yhdelle keittiön tasolle..



Tv-taso saapuu n. 2 viikon kuluttua.. harmitus oli suuri sillä luulin jo pääseväni vanhasta eroon ;))

se on tällainen..

Tänään kävi myös Weputsin velho. Kävi kaiken mahdollisen ja mahdottoman läpi koko kojeesta ja totesi kirjallisesti että se laite rokkaa täydellistä. olipa lohduttava kuulla että tuotoskin on kaikilta arvoiltaan täydellistä... Tietokoneita, puhelimia ym päivitetään, mutta vielä sontalaitoskin.. ;) Saimme kirjallisen lausunnon nyt ihan tästä. Ja tämän herran vahva veikkaus on että meillä on tuuletusputkessa vuoto. Meillä nimittäin on vieläkin se reikä tuolla vessan seinässä ja aikmoinen tuuletus siellä käy! Ja jokainenhan voi sitten miettiä onko viemärikaasut terveydelle hyväksi..??

Toki toinen mahdollisuus on että siellä kasvaa myös jotain. Tai jopa molemmat ongelmat yhdessä?

On uskomatonta miten paljon meillä on mennyt tähän kaikkeen ylimääräistä rahaa jo ihan puhelinlaskuista lähtien. Jatkuvaa soittelua milloin minnekin ja jatkuvaa tutkimista omatoimisesti. Kyllä sanon että sietäisi DTalot hävetä! Luvataan tutkia asia ja mitään ei kuitenkaan tapahdu loppuun asti. nyt ei ihan viemärin putkien kuvaaminen ja silikonin lisääminen enää auta, vaan nyt pitää seuraavaksi aloittaa purkamaan seinää?? Home koira todellakin tulee tähän taloon ja käy läpi koko talon. Sopii toivoa ettei mitään löytyisi!
Tätä mieletöntä mielipahaa ei mikään pysty korvaamaan ja varsinkaan jos tämä kaikki on aiheuttanut vielä meillä tämän jatkuvan sairastelun!
Se mitä DTalot lupaa mainostaessaan itseään ei pidä paikkaansa. Liian monta blogia lukeneena niistä meni vähän sinnepäin projekteista. Meitä harmittaa suunnattomasti, että lähdettiin ylipäänsä tällainen talo rakennuttamaan. Pankkitilin velka näyttää ilkeää summaa ja varsinkin kun talo tuntuu olevan jo valmiiksi fiasko..
Ei auta uudet kauniit huonekalut, eikä pian roosan värinen ulkokuori, jos sisällä haisee niin, ettei kehtaa edes vieraita kutsua kotiinsa...!

Tästä kesästä piti ihana kaikinpuolin. Koko kesä oli pyhitetty pihan laittoon uudessa talossa.  Viimeinen puoli vuotta on vienyt kaiken innon ja voimat. Haikeudella katselin viime kesän kuvia. sitä lasten riemua ja suurta rakkautta minkä kuopus toi tullessaan melkein vuosi sitten. Jotenkin tuntuu älyttömän haikealta että viikon päästä meillä ei ole enää vauvaa vaan pieni taapero. Aika menee kauhean nopeasti.


Nämä kuvat piristivät päivää kummasti kun niitä katselin..

Tässä neiti vitonen oli taiteillut itsensä juuri ennenkuin meidän piti lähteä ystvien vauvan ristiäisiin :) Kyllä oli peseminen.




Ja tämä kuva on edelleen niin kaunis. Meidän nelonen kastelee kukkia kummitädin luona <3

Hyvää viikonloppua kaikille!


maanantai 21. toukokuuta 2012

Periksi ei anneta ennenkuin...

...sydänkäyrä näyttää suoraa viivaa...


Mies katseli viime keskiviikkona henkihievereissään olevaa vaimoaan ja varasi ajan sitten perjantai aamuksi suolahuone hoitoon. Sitä ennen olin tehnyt kaikkeni keuhkojen eteen että henki kulkisi paremmin. Pölhönä en ensin tajunnut että Aerius allergialääkkeet voivat toki aiheuttaa sivuvaikutuksena ongelmia nukkumisen suhteen. Luulin jo että pumppu meinaa pettää kun heräsin tuon tuostakin milloin oli vasen käsi puutunut tai vasen jalka tai jopa molemmat jalat. Eikä heräilyä ollut muutaman kerran yössä vaan kymmeniä kertoja. Hulluksi meinasin tulla kun kolmen yön unisaldo oli 8tuntia eli yhden hyvän verran. Suolahuonehoito teki hyvää ja oli oikein rento hyvä olo ja helppo hengittää. Voin lämpimästi suositella ja aion mennä uudestaan useamminkin. Tosin sitä hyvää oloa kesti vain kymmenisen tuntia. Sitä suositellaankin otettavaksi useaan otteeseen alkuun. Antihistamiinit on vaihdettu nyt, mutta olen pärjäillyt ihan nenäsumutteen voimin täällä neljän seinän sisällä kiitettävästi.

En ole aiemmin jaksanut/muistanut päivittää että lapset on olleet lähes koko ajan kipeinä. Ei olla saatu edes kahta viikkoa täyteen tässä talossa että koko perhe olisi ollut terve. Kuopus sai aivan kamalan räkäyskätaudin ja sairasti jo kolmattsa viikkoa. Jopa esikoinen joka ei koskaan ole kipeä on sairastellut, kolmonen oli viikonlopun kuumeessa ja valitteli päätään monta päivää. Mitään ei löytynyt lääkärissä. Nyt on vuorossa vanhin tytär, aivan kamalassa yskässä ja kuumeessa. Käytettiin me nelonenkin lääkärissä joka sai allergia- ja yskänlääkkeet matkaansa kun yskästä ei meinannut tulla loppua.
En tiedä voiko olla niin että me oireillaan vaan uuden talon materiaalipäästöistä ja siitepölyistä? Vai miksi ihmeessä me ollaan näin sairaita täällä oltu puoli vuotta?
On oikeasti todella raskasta hoitaa koko ajan katkonaisilla öillä milloin ketäkin lasta.
Vaikuttaa pahasti sille että herkistyin todella meidän rakkaille lemmikeillekin. Vaikuttaa valitettavasti myös sille, että kuopus on tainnut oireilla myös niistä? Järkyttävä räkis loppui muutaman päivän päästä kun eläimet menivät hoitoon. Tänään laitettiin olohuoneen matto yli viikon tauon jälkeen paikoilleen. Ihan vain testiksi. Lähinnä kestänkö minä sitä? Kestinpä sen reilun puolituntia ihan hyvinkin, mutta valitettavasti kuopus ei kestänyt. oleiltuaan jonkin aikaa matolla mahallaan pojan kasvot lehahtivat tulipunaisiksi, kolme läikkää lehahti kaulaan ja kyynärien varassa kun siinä makoili niin niihin tuli isot kohollaan olevat paukamat. Alkoi yskimään ja nenä alkoi vaihteeksi valuttamaan. Matto käärittiin äkkiä pois ja taas imuroitiin. Iho rauhoittui nukkumaan mennessä. Voiko todella olla näin että poika on allergisoitunut meidän kissoille ja koirille ja tässä oli sitten reaktio?? Vai oliko villamatto liikaa?

Olen itkenyt täällä viikon ja mieli on niin apea ettei kukaan voi arvatakaan. Mihinkään ei tee mieli lähteä ja mikään ruoka ei oikeen maistu. Pelkään saavani samanlaisen astmakohtauksen uudestaan minkä sain viikko sitten.

Ja kun nämä helteet löysivät tiensä tänne meidänkin talolle (tänään etukuistilla +38! ), niin johan myös vessan haju pilkisti kunnolla päätään kun  ruokaa laitoin. En osannut enää muuta tehdä kuin itkeä. Sekin h*lvetti vielä..!!
Soitin samantien miehelle että nyt tämä loppuu! Mulla lähtee ihan kohta mielenterveys! Olen niin väsynyt tähän jatkuvaan sairasteluun, valvomiseen, murehtimiseen ja tarkkailuun haiseeko vessa kun liesituulettimen laittaa päälle??  Terveystarkastajaa me ei koskaan tänne saatu, koska hajuhan katosi aika pitkäksi aikaa. Olin haistavani sitä tuossa aiemminkin mutta en ollut ihan varma kuitenkaan. Tai ehkä en halunnut uskoa. Olen maanisesti viemäreitä puhdistanut ja huudellut joten vika ei voi olla niissäkään. Kukaan normaali ihminen ei edes niin usein niitä varmaan puhdistaisikaan..

Lopulta mies soitti tänään wehoputsille ja sieltä tullaan tällä viikolla tutkimaan että kaikki on kunnossa paskalaitoksen suhteen. ja edelleenkin olen sitä mieltä että haju ei todellakaan ole sieltä vaan jossain kasvaa jotain kasvustoa/mädäntyy..?!
Ja jotta tässä säilyy edes jonkinmoinen mielenterveys, niin haluamme poissulkea myös homeen. Joten olemme nyt tilanneet tänne myös homekoiran nuuskimaan joka kolkan. Itseäni kiinnostaa myös yksi yläkerran makkari. Tässä yhtenä iltana kun lapset olivat todella tukossa, niin laitoimme sinne ilmankostuttimen muutamaksi tunniksi. Vastaan leijaili outo haju kun kävin ottamassa sen pois päältä. Liekkö haju tullut jostain huonekalusta vai mistä lie kun ennenkin olen pohtinut yhtä Ikean lastulevy hyllyä siellä haisevaksi?
Jonkun mielestä varmasti ylireagointia, mutta me ei enää jakseta tätä. Me ei haluta että meillä löyhkää ajoittain kummallinen kitkerä haju vessasta. Me ei enää myöskään jakseta sairastaa. Lapset saattaa sairastaa mutta ei todellakaan näissä mittakaavoissa!
Yksi mielenkiintoinen ajatus tuli homekoiran ohjaajalta, jää nähtäväksi olisiko se syy tälle kaikelle?! Todella toivon että ei olisi!

Ja edelleenkin painotan että voi olla vaan uudesta talosta johtuvaa sairastelua? Voi olla siitepölyistä? Voi olla ihan mistä vaan mutta tämän jälkeen me  ollaan kai tehty kaikki mitä me voidaan asian eteen tehdä..?!  DT on tehnyt sen minkä voi...

Pihatyöt etenee ja minä katselen sitä ikkunasta. Saa nähdä pääsenkö ollenkaan hommiin, sen verran herkillä tunnun olevan noiden maidenkin suhteen. Ensi viikonloppuna meillä saattaa olla jo nurtsia 300m2.

Tässä oli nyt tällainen postaus tälläkertaa. olisi ihanaa jos voisin kirjoittaa joskus vähän positiivisemminkin..


Olen käynyt kaikissa seuraamissani blogeissa. Valitettavasti en ole jättänyt kommenttia, en vaan ole saanut aikaiseksi..mutta seuraan teitä kyllä ja iloitsen teidän puolesta! Lupaan kommentoida myöhemmin aktiivisemmin.

Hyvää alkuviikkoa kaikille!

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Voihan emälän kevät... :(

Työasiat kun sain järjestettyä, niin eiköhän uutta sontaa alkanut satamaan toden teolla niskaan. Siitepölyt oli tehdä jo minut hulluksi. Myös maiden levitys meidän pihalla teki pahaa samaan aikaan ilmeisesti maahomeet. Pärjäilin ihan hyvin lääkkeilläni jotka sain viimeisiin vuoroihin entiseen työpaikkaan.

Reilu viikko sitten sain siitepöly-persikka ristireaktion ja tuntui että tukehdun tänne kotiin. Seuraava päivä meni tosi hyvin ja kävin uudella työpaikalla tekemässä vuoron eikä mitään oireilua esiintynyt. otin kesän työt vastaan. kunnes sitten alkoi taas oireilu. Lauantaina meille tuli koiranpentu ja koko homma räjähti käsiin lopullisesti. Alkoi oireilla tosi rajusti. Ja sunnuntaina aamupäivästä olinkin jo hengenahdistuksen takia sairaalassa makaamassa sydänfilmissä. Kaikki kunnossa todettiin. lääkäri oli sitä mieltä että oireilen varmaan siitepölyistä? Ja puhuin kyllä koko oireilu historiani siellä entistä työpaikkaani myöten johon lääkäri sanoi ihan suoraan että tietää siellä olevan hometta! Ei mikään ihme että epäilen oireilleeni jo sielläkin. Tultiin kotiin ja huono olo senkun jatkui. Lopulta tilanne kärjistyi siihen että oltiin menossa keskellä yötä sairaalaan avaavaan, kun henki meinasi todella loppua kokonaan. Se helpotti hiukan mutta sama jatkui vaan seuraavana aamuna. Olinkin jo sitten taas yöllisen reissun jälkeen heti aamusta päivystyksessä keuhkokuvissa. Kaikki ok keuhkoissa. Kunnes lopulta tajusin että saan rajut oireet meidän koirista ja varmaan kissoistakin?? Ja ennen kaikkea se pentu kruunasi koko kohtauksen. pennut kun on kaikista allergisoivimpia! Soitin ystävälleni että tulee heti hakemaan pennun pois koska tukehdun muuten kotiini. Hoidin itseni naapuriin yöksi, koska heillä ei ole yhtäkään eläintä talossaan. Eilen saatiin sitten omat eläimet hoitoon ystävälle ja minun äidille meni yksi kissa. Ollaan siivottu ihan hullun lailla ja pyyhitty taloa. Nyt helpottaa ja olen pärjännyt ilman lääkkeitäkin tämän päivän, ihme ja kumma! Saan jotain uniongelmia joten kokeilen josko ilman lääkkeitä niitä ei tulisi?

Ihan hirveää koko tämä asia. Olen itkenyt silmät päästäni. Ei voi mennä näin. Ensin työpaikka, sitten piha jossa en voi olla, ruoka-aine allergioita ja lopulta meidän eläimet. Ja millekään en ole ollut allerginen koskaan aiemmin. Uskon ja toivon että ehkä vain tämä järjetön koivun siitepölymäärä on syynä tähän oireiluun meidän koirista ja kissoista (näistä en ole varma vielä)?? Ja on ohimenevää kun siitepölykausi loppuu?? Kampaajallakin kävin vain kääntymässä, leikattiin latvat. En olisi kestänyt sitä kampaajan hajua kauempaa. Mitähän seuraavaksi...?
Nyt sitten puhaltelen Pef- mittariin aamuin illoin. Lukemat on kyllä hyviä tosin eiliset lukemat eläinten ollessa talossa olivat selkeästi huonommat kuin tänään jolloin en oireile. Seuraavaksi sitten allergiatestejä.

Meillä on oireillut kyllä kaikki näille siitepölyille. Jotkut enemmän ja jotkut taas vähemmän ja ristireaktioitakin on tullut ruoka-aineiden kanssa. Kyllä täytyy sanoa että onpahan ollut kamala viimeinen puoli vuotta..



torstai 3. toukokuuta 2012

Pyykinpesua ... :) ja muutakin..

Mitäs muutakaan..?! Tuttua puuhaa tässä huushollissa :)

Buzzador lähetti minulle 8,1kg painoisen paketin josta löytyi...



Näytteitä oli 10kpl jaettavaksi ystäville ym. Onkin buzzattu jo muutamat ja kokeiluun lähtivät. :) Mulle ihan uusi tuote kokeiluun. Ei ole tullut mieleen kokeilla, vaikka meillä kyllä tahroja riittää 6 lapsen kanssa.  Olen nyt pessyt vaikka mitä ja lisännyt tahranpoistoainetta tavallisen pyykinpesujauheen sekaan. Valkoiset uudet sukkani ei tulleet valkoisiksi. Eivät kyllä olleet mitenkään edes mustat pohjista :D Oli pieni pettymys kun kuvitelin niiden puhdistuvan täysin. Sen sijaan pistin tyttöjen ulkovaatteet pesuun, enkä edes muistanut että vitosen vaaleanpunaisessa Reiman takissa oli viime vuodelta voikukan jälkiä rinnuksissa. Olin vaan jotenkin kuvitellut että niistä ei päästä eroon ikinä. Ja se olikin nyt pihatakkina toiminut. Ilokseni huomasin että Vanish oli poistanut tahrat! :D Tuplasi kyllä intoa kokeilla Vanishin voimaa muihinkin vanhoihin tahroihin :D

Buzzailu siis jatkukoon ja minun pyykinpesu :)




************************************************************************************


Taloasiaan sen verran uutta että ilmeisesti se haju on hävinnyt? Ei ole ilmestynyt yli viikkoon! Viimeisinkin havainto oli hyvin hailu ja kesti tosi vähän aikaa. Nyt vaikka mitä tekisi niin ei tule.Tai ainakin näyttää siltä. :) Liekkö ilmojen todellinen lämpeneminen siihen syy vai mikä kuun ja tähtien asento...??
 Eilen kävi meidän vanha työmaapäällikkö ulko-ovea säätämässä. Ei nimittäin mennyt enää lukkoon kun ilmat lämpeni. Oli tosi kiva taistella ovea lukkoon puolen yön aikaan, usein puoli tuntiakin. Ja minä uhosin täällä että en nuku koko yönä jos ulko-ovi ei ole lukossa! No nyt se toimii hyvin. Kyllä Dt:ja kiinnostaa se meidän talon hajuongelma ja jos haju ilmestyy taas jossain vaiheessa niin heti koitetaan löytää syy.

Mun hengitysoireet ei tosiaan sitten johtuneet edes tämän talon hajuongelmasta. Se meidän talon haju kävi kyllä mun henkeen tuolla vessassa ollessaan pahimmillaan. Valitettavasti minä oireilen töissä ja vielä seuraavan päivän työvuoron jälkeen. Alkoi heti helmikuussa ja paheni vaan. Maaliskuussa kävin lääkärissä, kun olin tehnyt 6 vuoroa melkein vuoden tauon jälkeen, että henkeä ahdistaa aina iltaisin. Tajusin että niinhän mä oireilin jo viime vuonnakin! Silloin odotin poikaa ja hengenahdistukseen syytettiin poikaa mahassa, kun oli niin valtava maha. Syytettiin huonoa hb:a joka oli kyllä reippaasti yli sata. Lopultahan sain mitä ilmeisimmin keuhkokuumeen tai sitä lääkäri epäili, kun ei halunnut ottaa keuhkokuvia ja määräsi kuurin. Yskä jatkui niin pitkään ja hengen ahdistus kun olin töissä. Nyt sama oireilu on alkanut taas 2,5kk aikana ja nyt sitten useiden lääkärikäyntien jälkeen on todettu että saan siellä mitä ilmeisimmin allergisen reaktion, keuhkoissa kihelmöi, köhityttää, väsyttää ja viluttaa. Olo on ihan kamala, ihan kuin olisi keuhkokuume. Kävin sitten lauantaina mehiläisessä kun oireet oli päällä vielä edellisestä iltavuorosta. Mitään epätavallista ei kuulu keuhkoista ja maanantaina otettiin keuhkokuva. Joka oli täysin normaali. Sain allergia ja astmalääkkeet. Minulla siis ei ole mitään allergioita koskaan todettu saatikka astmaa totesi lääkäri, mutta  näiden turvin pystyin  menemään töihin. Ja ne todella auttoivat! Olen asiasta soittanut kaksi kertaa esimiehelleni. Ensimmäisellä kerralla oli pitkä hiljaisuus, meinasin jo kysyä että onko hän siellä luurin päässä edes enää?? Minulle sanottiin että sisäilmaongelmaa ei ole, mittaukset on tehty. Jatkuvasti tehdään kuitenkin ilmanvaihtoremppaa. Miksi korjataan hullun lailla jos ongelmaa ei ole? Yhteen huoneeseen en pystynyt menemään pääsiäisöinä yhtään kun kävi niin hengitykseen. Ja viimeisenä yönä sain iho-oireet käsiin ja jalkoihin. Silti puhutaan hoitajien kesken että näkyvää hometta on ollut polin puolella sekä osaston puolella! Toisella kerralla ilmoitin että teen "urhoollisesti" lääkkeiden turvin listani vuorot loppuun. Ja perun seuraavan listan vuorot sekä kesätyöt.
Olin itsekäs tällä kertaa enkä lähtenyt asiaa vielä selvittämään sen enempää. Olo on sen verran kurja ilman lääkkeitä etten jaksa viikkotolkulla olla ilman niitä ja puhallella pef-mittariin lukemia muutaman tunnin välein. Ja tämäkin olisi pitänyt selvittää vielä itse saisinko jatkotutkimukset omalta terkalta vaiko mehiläisestä omakustantaisesti. Työpaikkalääkärille on turha näyttää edes naamaa kun olen vain sijainen. Oman lääkärin ajat menevät viikkojen päähän. Tuntuu että tässä alkaa olla vastaus mun pieniin nenäkutinoihin, jotka yltyivät korvasäryiksi ja lopulta toistuviin korvatulehduksiin ollessani tuolla töissä enemmän vuosia sitten. Ja lopulta sitten meni hengitykseen. Kotona olen ihan oireeton kun on monta vapaapäivää peräkkäin.Olen myös ravannut aiemmin lääkärissä nivel-ja lihassäryistä. Kaikki mahdollinen on tutkittu ja kuvattu ja olen terve kuin pukki. Ei ole reumaa eikä muita sellaisia sairauksia.
 Eilen sain tekstiviestin, jossa kysyttiin toiseen paikkaan kesätöihin. Sinne oli "pikkulinnut" laulaneet että voisin olla vailla kesätöitä?  :)) Kerroin sille osastonhoitajalle rehellisesti miksi en pysty nykyisessä tekemään töitä. Hän tiesi mistä puhun, oli itse altistunut toisella osastolla ja saanut mitä kummallisimpia oireita ja lopulta joutunut lopettamaan työt kyseisellä osastolla, joka siis eri kuin minun nykyinen osasto. Ensi viikolla on sovittu vuoro uudelle osastolle ja jos olen oireeton siellä niin aloitan työt heti kesäkuussa! :)

Jos meidän talossa alkaisi taas haista niin asia olisi ehdottoman tärkeää tutkia mistä se haju tulee? Täytyy myöntää että haluaisin muutenkin että asia vielä tutkittaisiin jotenkin,ettei mitään ole kytemässä missään?! Mutta mistä tutkia kun tutkittu on jo niin paljon. Minä haistan sen aina voimakkaimmin.  Töissäkin muut haistaa ihme hajuja tietyissä huoneissa, mutta ei niin voimakkaasti kuin minä :/

Että sellainen rumba ollut täällä päällä. Masensi jo hetken koko asia kun tajusin että oireet vaan pahenee kokoajan eikä mitään vikaa tunnu olevan minussa kuitenkaan. Olen usein ääneen nauranut töissä että olen varmaan allerginen työpaikalle..?? :D Näinpä näyttää sitten kai olevan?!

Viikko lähenee taas loppuaan ja toivotankin kaikille ihanaa viikonloppua! :)