Alkuvuodesta 2019...

Vuosi tosiaan vaihtui jo taas kerran ja joulu meni jo.  Aika kuluu ihan liian nopeasti.

Kaikenlaista on ehditty puuhata ja ihaniakin asioita on luvassa. Olen kuvannut taas tukkaputkella kaikenlaista. Kuvaaminen on tullut tosi tärkeäksi viime vuosina. Mikä sen parempi kuin ottaa kamera ja painua vaikka lumiseen metsään hiljaisuuteen.

(lisää kuviani löydät instasta emiliahphotography tai facebook valokuvausta )

Muutamat sisänäyttelyt on jo takana ja tapahtumapaikkoja taas testattu. Kuten jo arvelin niin sisäilma on huono aika monissa paikoissa. Silti kestin ne muutamat tunnit vaikka home haisi jo kirjaimellisesti silmiä kirvelevästikin, vaihtamalla paikkaa ilman laatu parani.

Messukeskuksesta meinasin jo ovelta kääntyä, mutta kysehän ei ole homepelosta saatikka hajun pelosta joten jatkoin matkaani peremmälle ja tosiaan kävin Helsinki Winner näyttelyssä turistina katsomassa oman rodun kehän. Tosin kehän vieressä oli ulkoilualueelle ovet joten ilmakin kiersi ihan kivasti.Yläkerran ilma oli niin huono että ymmärsin ettei sinne kannata jäädä hengailemaan. Jouduttiin kyllä kotiin tullessa suihkuun ja vaatteiden vaihtoon. Reissu oli silti kiva. Pitkästä aikaa kuljettiin jopa julkisilla, siis lähijunalla. Ennen se oli Espoossa asuessa ihan tavallinen kulkuväline arjessa, mutta nykyään perheen pienimmille harvinaisuus.

Seuraavaksi oli kokeilussa Lahden messukeskus sekä Turun messukeskus. Molemmat koirat olin ilmoittanut. Vanhempi pärjäsi samaan malliin kuin aiemminkin ja nuorempi ei niin hyvin ollen vain erittäin hyvä EH ja hyvä H. Ei riittänyt nätti naama ja kaunis turkki, valitettavasti näillä kerroilla. Ja päätin että käydään vielä parit näyttelyt keväällä ulkona ihan huvin vuoksi ja sitten tippuukin turkki, kasvetaan ja kehitytään lisää kotona. Kyllä siitä vielä erinomainen tulee ajan kanssa,kun vähän kasvaa aikuisemmaksi. 

Mutta loppuvuoden viimeisessä näyttelyssä Winnerissä nähdään aivan varmasti! Sinne me tähdätään tottakai. :D

Onneksi on kuitenkin paikkoja joissa on voitu harrastaa onnistuneesti tyttöjen ja koirien kanssa. Ja koettu onnistumisen iloa!

Vanhempi koiramme astutettiin onnistuneesti loppuvuodesta upealla tricolor uroksella ja viikon sisään odotamme syntyväksi upeita, lupaavia collielapsia. Elämme siis erittäin jännittäviä aikoja tällä hetkellä.

Ei ole eläinepiteelit kiusanneet tässä asunnossa kenenkään hengitysteitä, vaikka ilmatilaa on puolet vähemmän kuin talossamme oli ja siitä vielä puolet, koska koirat on alakerrassa kokoajan. Osa perheestä nukkuu myös alakerrassa tilanpuutteen vuoksi, luonnollisesti eläinepiteelin ympäröimänä...heh. Kissa kulkee ympäri asuntoa ja yönsä taitaa viettää suurimmaksi osaksi jonkun lapsen vieressä.

Olen siis kuullut väitteen että sairastumiseen talossamme oli syynä mm.eläinepiteeli, jonka siis ilmeisesti epäillään saastuttaneen meidän sisäilman..? Tosin eläinepiteeli ei taida olla toksista..

Elämä on siis hyvin tavallista arkea. Tässä asunnossa ollaan asuttu se 3vuotta nyt. Kaikki tarvittava on pikkuhiljaa hankittu. Ihan oikea sohvakin sitten lopulta tuli reilu vuosi sitten. Päädyimme nahkaiseen ihan sen takia että kankainen ei olisi pysynyt puhtaana  tämän kokoisella perheellä ja olisi varmasti pölissyt lopulta ihan liikaa. Sohvan hankkiminen on kemikaaliyliherkälle ylipäätänsä aina hankalaa. Uusi sohva päästää päästöjä pitkään.  Tuossa ei paljoa kai ollut päästöjä. Kyllähän se tuoksui täällä suht voimakkaasti alkuun uudelle. Mies myönsi viikon päästä syöneensä paketillisen buranaa päänsärkyyn. Ei uskaltanut ilmoittaa saavansa oireita sohvasta koska muuten olisin laittanut kantamaan sen yläkertaan saunaan tuulettumaan. :D

Normaalisänky saatiin hankittua kesällä. Sen osia piti tuulettaa alkuun ulkonakin. Ja uudet säleet piti hakea jyskistä, vähemmän puulle tuoksuvat. On muuten ihana nukkua normaalissa sängyssä. Kyllä otti päähän melkein 3vuotta avata joka h*lvetin ilta rämisevä metallisohva vuoteeksi, että pääsee nukkumaan.

Edelleen mennään mahdollisimman vähillä pesuaineilla. Ihan siksi että sopivia on hankala löytää. Ja toisaalta nyt kun ymmärrämme tämän kemikaaleilla kyllästetyn maailman, niin suosittelen kyllä muillekin turhien tuoksujen ja kemikaalien vähentämistä. Joka nurkkaan ei tarvitse omaa myrkkyä. Lika lähtee ihan Lv:n tiskiaineellakin, isompi lika sillä että siihen lisää soodaa ja sitruunaa voi puristaa kaveriksi. En ole ekohörhöilijä, vaan rakastin joskus tuoksuja ja erilaisia pesuaineita, myös kuvitellen että joka nurkkaan tarvitsee omansa ja osaan muka tujummat...

Multa on kysytty usein mitä meillä käytetään. Tässä ne yleisimmät. Käsisaippuana erisan, urtekram tai ihan tuo suihkusaippua. Tiskikoneeseen riittää puolikas tabletti. Ja vaatteiden pesuun puolet suositellusta määrästä.

Meikkeinä mulla itselläni on Dermosilin hajusteettomia meikkejä, lumenen allergisille tarkoitettu tuoksuton ripsari, mutta jostain syystä mulle oli sopivin Lorealin true match meikkivoide. Se oli tosi tuoksuton verrattuna moneen muuhun mitä väitettiin tuoksuttomaksi tai muuten hyvin siedetyksi. Mulle oli tärkeää löytää sopivia meikkejä että edes joskus voi meikata vielä.

Ihon hoitoon meillä käytetään lähinnä huulivoiteena sheavoita tai kookosöljyä. Meillähän oli lapsilla ihan järkyttävän kuivat ihot talossamme ja alvariinsa rasvattiin ihoja päästä varpaisiin. Tässä just yksi päivä tajusin että emme ole rasvailleet kuivia ihoja neljään vuoteen! Emme omista edes kosteusvoiteita. Tosiaan tälläkin hetkellä meiltä löytyy vain sheavoita. 

Mun hiukset on viimeisen kerran värjätty talvella -15 kun asuttiin talossa vielä. Olin keväälle ostanut uuden värin mutta joku järki mulla pyöri siinä sekaisessa olotilassa ja jätin värjäämättä, koska kemikaaliherkkyyttä oli jo. Olisin saanut varmaan vuosisadan suurimman allergisen reaktion jos olisin värjännyt? Mulle pitkät hiukset on olleet aina se mun juttu. Jouduin sitten lopulta leikkaamaan puolimetriä mun hiuksia pois kun en tullut toimeen mun hiusten kanssa jotka siis oireilutti mua, kun olivat imeneet talon myrkyt itseensä. Olin luullut koko ikäni että mun hiukset on ihan maantien harmaat, ei minkään väriset kauhistukset. Yllätyshän oli melkoinen kun hiusteni luonnollinen väri paljastuikin ihan kivaksi kasvaessaan. Mun hiustenhoito on lähinnä erisan shampoopesu. En käytä mitään hoitoaineita. Hiukset on paksut, kiiltävät ja elinvoimaiset.

Viime syyskuussa mulla oli menoa jonne pukeuduin vähän juhlallisemmin ja halusin myös hiuksia laittaa vähän enemmän kuin tylsästi ponnarille. Nutturalle heitto ei ollutkaan ihan helppo juttu. Hiukset on pitkät, painavat ja liukkaat.Pinnit syöksyivät hiuksista sitä mukaan kun pinniä koitin siihen pistää. Lopulta soitin mun ihanalle ykköskampaajalle ja vuodatin kuinka ne p*rkeleen pinnitkin syöksyy tästä päästä ja mikään ei onnistu!

Puhelimen toisesta päästä kuului rauhallinen ääni: "sulla on vaan liian terveet hiukset, tulehan tänne niin laitetaan se pää kuntoon." Ja näin vaan mun kuontaloon loihdittiin kemikaaliton juhlakampaus n. 40 pinnillä, järkyttävällä määrällä tupeerausta ja perunajauhoa tupsuttaen.

Kyllä ihminen pärjää pienemmälläkin kemikaalimäärällä kun ja jos on pakko.

No mutta...kaiken pahan alku ja juuri alkaa edetä loppusuoralle.

Meidän Design talohan valmistui meille suunniteltuna marraskuussa 2011. Ongelmia ilmeni heti muutaman viikon asumisen jälkeen. Lisää juttua löydät paljon selaamalla blogia taaksepäin.

Kesällä 2015 muutimme pois sairastuneina. Taloa on tutkittu laajasti ja ongelmat löydetty.

Talo asetettiin asumiskieltoon, vaikka siellä ei edes kukaan asunut enää.

On muuten nuorin talo ja vähiten asuttu talo (vain3,5vuotta) minkä itse tiedän olevan asumiskiellossa ja varmasti monelle muullekin. Usein ne on niitä umpimätiä vanhoja taloja. 

Tämä ei ole mikään ainutlaatuinen tapaus, meitä on useampia tapauksia ympäri Suomea.

Eipä nettikirjoittelut ylipäätänsä kyseisestä firmasta ole kovin imartelevia. Aivan samaa rataa mitä meidän tapauksessakin. Oikeastaan vika on lopulta aina asiakkaassa.

Tässä vuosia seuranneena erilaisia nettipalstoja ja eri rakentajien omia facebooksivuja olen todennut ettei hyvää haukuta ja jos ongelmia on ilmennyt niin ne on asianmukaisesti ainakin yritetty korjata tai kaupat purettu mukisematta. Me tarjosimme erilaisia vaihtoehtoja jo muutama vuosi sitten, mikään ei kelvannut. Tämä riita puidaan nyt sitten Lohjan käräjäoikeuden kautta.

Viikon päästä on esivalmisteluistunto.

Ja siitäpä se sitten lähtee etenemään.

Kuten nämä talofirmat mainostavat ihmisille: Talon rakennuttaminen on ihmisen elämässä suurin projekti ja investointi.

Näin se oli meilläkin. Ja emme ikinä tule antamaan periksi, emme edes minkäänlaisella mahdollisella pelottelullakaan.

Tämä kaikki on vienyt meiltä jotain sellaista mitä emme koskaan voi saada enää takaisin, vaikka paljon on saatukin jo näinä vuosina. Aika jonka tämä on vienyt meidän lasten elämästä on sellaista mitä ei voi saada takaisin. Tälläistä ei tarvitse tapahtua kenellekään.

Tämän tapahtuneen varrelta...

Yhtenä päivänä istuin hiekkalaatikon reunalla naapurin äidin kanssa. Juteltiin siinä näistä sisäilmaongelmista, sairastumisesta, uusista taloista ja meidänkin talosta.  Yhtäkkiä sain kuulla ne sanat mitä kukaan ei oikestaan ollut kai  koskaan ääneen sanonut?

Ainakaan en muista, että kukaan olisi tältä kantilta asiaa koskaan ääneen ajatellut.

" Eikö NE tajua miten monta vuotta ovat vieneet teidän elämästä ihan hukkaan sen talon takia?"

Niin..

Todellakin.

Alkaa lähestymään talon valmistumispäivä. Ja tässä me edelleen ollaan, näiden asioiden äärellä.

Alkaa olla kohta 6 hukkaan heitettyä vuotta täynnä. Olisin kuluttanut ne mielummin aivan johonkin muuhun. Ennenkaikkea olisin halunnut että lasteni erittäin elintärkeät ensivuodet ja lapsuusvuodet olisi kulunut sillä tavalla kuten oli alun perin suunniteltu.

Ja kyllä, minä syytän että talo vei lapsiltani ja meiltä jotain sellaista niin tärkeää mitä emme enää koskaan voi saada takaisin millään hinnalla.

Tuomas Enbuskekin kirjoitti samasta aiheesta  omalta kohdaltaan blogissaan . Kerrankin olin täysin samaa mieltä hänen kanssaan edes muutaman lauseen verran.

Harva ajattelee miten paljon tälläinen rumba vaatii, harva ajattelee miten pitkälle se vaikuttaa, mihin kaikkeen,kehen? Yllättävän moniin asioihin se ulottuu, kietoutuu kiinni. Sitä ei voi käsittää, ellei sitä itse koe, joudu.

Asumisaikana jo vaadittiin miehen työnantajalta pitkää pinnaa. Mies joutui usein jäädä hoitamaan meitä muita kotiin kun minä en ollut hoitokunnossa huolehtimaan sairaista lapsista voimakkaiden infektioiden takia. Tai että kesken työpäivien piti lähteä jotain lasta käyttämään lääkäriin alvariinsa. 

Tai loputtomat puhelut eripaikkoihin työaikana kun talon ongelmia selvitettiin. Tai tutkimuspäivät, joissa luonnollisesti miehen piti olla mukana. Näiden asioiden selvittelyihin on kulunut varmasti satoja puheluita, satoja tunteja. Uskon ettei monelta esimieheltä olisi moiseen ymmärrys enää riittänyt, onneksi meidän kohdalla riitti.

Asumiskuviot tuottaa monelle sairastuneelle perheelle todella paljon vaikeutta. Me asuimme kahdessa asunnossa ennen tätä nykyistä kotia.

Se että pahimmat oireet loppuu tai lieventyy ei todellakaan takaa sitä että evakkoasunto on niin hyvä että siellä toipuisi kuntoon. Ongelmien ilmetessä terveyden suhteen alkaa usein taas selittely itselleen kaikella muulla. Jälkeenpäin tajuan että meilläkin kävi juuri näin edellisessä evakossa. Kunnes oli pakko muuttaa. Asuntoja oli kyllä tarjolla mutta niin pieniä ettei tämän kokoista perhettä niihin olisi voitu laittaa asumaan. Myös rakennuskanta on vanhaa ja huonokuntoista, ettei ihan mitä vaan voi edes ottaa vastaan. Jouduimme jopa miettimään paikkakunnan vaihtoa, joka olisi taas vaikeuttanut omalta osaltaan perheen tilannetta. Perheessämme on erityisnuori ja kaikki vammaispalveluiden järjestämät kuviot olisi pitänyt järjestää uudestaan. Jokaisen koululaisen olisi pitänyt vaihtaa koulua. Ja ystävyyssuhteetkin olisi menneet uusiksi, taas kerran. Lasten olisi pitänyt etsiä taas omat paikkansa uusissa ympyröissä.Olisi ylipäätään pitänyt löytää asunto sellaiselta alueelta missä olisi ollut terve koulu lapsillemme. Miehen työmatkat olisi menneet uusiksi tai jopa työpaikka.

Päätimme siis jäädä tähän nykyiseen asuntoon. Asunto on puolet siitä mitä olimme rakennuttaneet ja tilaa luonnollisesti liian vähän. Tämä kuvio johti lopulta siihen että perheen vanhin lapsi halusi muuttaa omilleen kesken opiskelun. Kuvio sen suhteen oli tuttu että otti mahdollisimman halvan vuokra-asunnon mikä ei lienet ollut kunnoltaan mikään kovin hyvä. Samaan aikaan teki töitä sieltä mistä töitä sai ja sairastui uudestaan. Koko viime syksy meni kuumeillessa ja sairaana kunnes muutti uudempaan asuntoon ja lopetti silloiset työt. Uudemmassa alkoi sitten muut ongelmat, kuten olin jo aiemmin varoitellut että näin usein tapahtuu meille sairastuneille. 

Olin myös aikoinaan suunnitellut että kun meiltä lapset muuttavat omilleen niin autamme hankinnoissa tottakai. Tällä kertaa jouduin ilmoittamaan etten pysty, ei meinannut riittää rahat edes omaan elämiseen, kun omaakin kotia piti edes jollain tapaa sisustaa kodiksi muillekin lapsille. 

Monet sairastuneet etsivät kotia monia kuukausia. Käyvät kymmenissä näytöissä, koenukkumassa ja elävät muiden nurkissa perheineen, siellä missä vointi pysyy hyvänä. Näistä kuvioista taas tulee ihan uudenlaiset ongelmat ajan kanssa. Mikä on kyllä täysin ymmärrettävää. Hyvät ja lämpimät välit esimerkiksi omiin vanhempiin kiristyvät. Jo eläkkeellä olevat vanhemmat saattavat joutua keskelle pikkulapsiarkea, eikä iän puolesta aina jaksaisi sitäkään. Onhan se kerran jo eletty, kylläkin muutamia vuosikymmeniä sitten. Vaikka lapsenlapset ovatkin rakkaita ja niiden terveys on ykkösasia elämässä niin tottakai välit kiristyvät puolin ja toisin. Sukulaisten nurkissa asuessa oma perhe-elämä kärsii ja parisuhde jota lopulta ei ole lähes ollenkaan.

Ihmissuhteisiin näillä tapahtumilla on melkoiset vaikutukset. Hyvin nopeasti kuoriutuu jyvät akanoista mikä kukakin oli..?

Oikeastaan se alkaa kylläkin  jo siinä allergia/sairasteluvaiheessa. Ensin epäillään että sairastuneissa on vikaa ja vähän enemmänkin korvien välissä. Etsitään syitä muualta. Et osaa kasvattaa, lapset on vaan tahallaan hankalia ja kyllä kuria pitäisi olla enemmän. Pidetään täysin luonnollisena että lapset vaan sairastaa alvariinsa ja sinä et vaan ylipäänsä jaksa. Ollaan sitä mieltä että haukkasit liian ison palan elämässä ja tässä on tulos?  Joudut todistelemaan kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Jälkeenpäin saat myös kuulla joiltain että kyllä on epäilty, jolloin mielessäsi toteat näinhän sitä arvelinkin. Osa kavereista vaan häviää. Ne on joko niitä jotka käyttävät niin paljon kemikaaleja ettei niitä voi kasvotusten nähdä tai asuvat sisäilmasairaissa asunnoissa ettei kannata edes vierailla puolin tai toisin. Sitten on niitä jotka ilmoittavat että nähdään sitten kun oot parantunut, mutta tiedät jo valmiiksi että tämä oli tässä. Kourallinen on niitä jotka koittavat parhaansa mukaan ymmärtää niin pitkälle kuin mahdollista. Etsivät tietoa itselleen mitä meille ihan oikeasti tapahtui ja aidosti toivovat että tästä suosta vielä noustaan. Käsittämätöntä on ollut myös huomata se miten huolissaan esimerkiksi oma äitini oli kalliin nahkasohvan kohtalosta, mutta ei vielä tänäkään päivänä ole minkäänlaista huolta esittänyt siitä miten meille ihmisille kävi, etenkin lapsille. Toisaalta,  kyllä kertoo lukemistaan artikkeleista miten joku muu sairastui vakavasti, ihan samalla lailla kuin me. Jotenkin siitä tekee vakavampaa se että se sairastunut oli tuntematon. Sillä artikkelilla voi mässäillä ja päivitellä elämän kurjuutta sen sairastuneen puolesta, kuinka vaikka työpaikka pilasi senkin elämän. Olen miettinyt että tuliko tämä meidän tapaus liian lähelle että mielummin kieltää sen mitä meille kävi, kun ei ehkä pysty täysin sitä käsittelemään? Vaikka on nähnyt kaiken mustaa valkoisella ja seurannut sivusta meidän elämää talossamme. Oireillut jopa itsekin meidän talossa.

Luottamus ihmisiin ja erilaisiin asiantuntijoihin on välillä ollut ihan uskomattoman vaikeaa. Sitä haluaisi uskoa että jokainen on rehellinen ja haluaa vain että asiat selviää ja kaikki päättyy parhaalla mahdollisella tavalla.  Tämä bisnes on harvinaisen raakaa touhua ja raha puhuu valitettavasti.

Asiantuntijoita on kyllä joka lähtöön, eri asia sitten miten asiat hoituu. Kyseessä on kuitenkin koko perheen loppuelämä minkä ei pitänyt todellakaan mennä näin.

Se että kuka sun asias hoitaa on yksi tärkeimmistä asioista. Se tunne että susta tuntuu ettet luota edes asianajajaan on yksi pahimmista ja varsinkin se että kiinnostaako sitä ihan oikeasti sun juttus edes?

Asianajajia on joka lähtöön ja moni joutuu vaihtamaan tai soittelemaan monia läpi ennen kuin se oikea löytyy. Se että pahimpinakin aikoina tiedät asiasi olevan oikeissa käsissä ja hoidossa.

Sieltä omasta ruusunpunaisesta maailmastaan on aika karmaisevaa herätä tähän elämän todellisuuteen miten näitä asioita hoidetaan ja millaista peliä nämä homehommat ovat todellisuudessa. Sitä miettii ihan rehellisesti suoraan sanottuna muutamaankin kertaan matkan varrella että oliko tuolla kusta päässä? Vai onko se kusi mun omassa päässä? Vai miksi tämä on niin hankalaa ja hidasta kuin se on.

Ympäristössä on usein henkilöitä kommentoimassa että: Kato kaupan purku vaan!  Tai:

Kyllä minä olisin tiennyt miten noi asiat olisi pitänyt hoitaa.
Asiantuntevaa kommenttia saa kyllä kuunnella, mutta onneksi on taito antaa mennä toisesta korvasta myös samantien ulos.

Yksi asia mitä en ole oikein ymmärtänyt on se kummallinen ympärillä olevien ulkopuolisten kuvitelma että elämä tyhjästä, ilman mitään, nykästään pystyyn tuosta vaan 9 hengelle. Vieläkin joudun muistuttamaan useita ihmisiä että maksamme kulut kahdesta asunnosta, niin kuin moni muukin joutuu tekemään näiden asioiden äärellä ollessa. Ihan kiinteistöveroa myöten (700€/vuosi) maksetaan kiinteistöstä josta olemme muuttaneet pois jo yli 2 vuotta sitten. Kiinteistöstä maksamme myös vakuutuksen. Ja lämmityskulut. Ja lainan korot. Ja sitten taas tästä nykyisestä vuokran, vakuutuksen, vedet ja sähköt. Onhan tämä sentään sähkölämmitteinen asunto joten talvella kulut nousee huomattavasti.

Meillä puuttui alkuun paljon asioita mitä elämiseen tarvittiin ihan vaatteista lähtien. Vieläkin puuttuu tiettyjä juttuja, ehkä niitä ei niin kipeästi tarvita kun ilmankin on pärjätty.

Se että olet elänyt vuosikausia tietynlaista elämisen tasoa, on aikamoinen pudotus esimerkiksi vaatteissa ja varusteissa kun kaikki pitää äkkiä hankkia uudestaan. Yhtäkkiä olet siinä tilanteessa että joudut miettimään ostatko lapselle pikkuhousupaketin marketista koska lapsi todella tarvitsisi ne mutta siihen menisi kymppi ja samaanaikaan pelkäät ettei rahat riitä ruokaan, koska laskut on saatava maksettua ettei luottotiedot mene. Monelta home evakkolaiselta luottotiedot menee jo ensikättelyssä, rahat ei vaan yksinkertaisesti riitä koska kaikki on pistetty kiinni siihen unelmien hometaloon, joka lopulta vei kaiken.

Minulle itselleni on ollut aina tärkeää että lapset on puettu asianmukaisesti säähän kuin säähän ja lapsilla on aina ollut hyvät varusteet ja kauniit puhtaat vaatteet. Ja niin monet varusteet että aina on kuivaa ja lämmintä pistää päälle. Ja niin paljon vaatteita ettei tarvitse miettiä onko puhdasta ja ehjää vaatetta pistää päälle. Sama kengissä.

Äärimmäisen nöyryyttäväksi koin sen että jouduin erityislapsen hoitopaikkaan soittamaan perään pari vuotta sitten ettei lapsella ole vielä takkia, koska meillä ei ollut  rahaa hankkia hänelle takkia. Itku kurkussa toivoin puhelimen päässä aurinkoista hoitoviikonloppua ettei takkia olisi edes tarvinnut.

Vaikka aina olen koittanut lapsilleni sanoa että pitää olla sellainen kuin on, ettei tarvitse välittää mitä muut on mieltä, niin kyllä vaan lapsia kiusattiin vaatteistakin mitä käyttivät ensimmäisen vuoden ajan. Ei vaan ollut varaa ostaa sitä mitä olisin halunnut ostaa. Miehelle totesin koulunvaihdossa että lapsille on ostettava uudet kosketusnäyttöpuhelimet, vaikka ne kaikista halvimmat mahdolliset ettei niitä kiusattaisi koulussa ainakaan. Tälläistä en olisi ehkä ennen edes ajatellut että hankkisin kaiken vain sen takia ettei lapsiamme kiusattaisi. Kun oltiin siinä tilanteessa että lapsille pystyttiin hankkimaan vähän laadukkaampaa vaatetta ja kenkää niin yhdelle lapselle tuli koulussa vanhempi tyttö sanomaan: Tervetuloa nykyaikaan! Sitä ennen oli nälvinyt jo jonkun aikaa kun ihan ykköstä ei ollut päälle varaa ostaa.

Itselläni oli pitkään vain 2 hupparia, 2 housut, muutama toppi. Pesin kirjaimelisesti puhki nämä vaatteet. Ikinä ei ole meillä ollut niin kuluneita ja reikäisiä vaatteita. Eipä minulla vuodessa ole tennaritkaan kuluneet niin miten nyt. Kun vaatteita ja kenkiä ei ole tarpeeksi niin kuluvat yllättävän nopeasti. Eikä miehellä ollut yhtään sen kummoisempi tilanne vaatetuksessa, kunhan lapsilla on sitä mitä tarvitsevat.

Monilla muillakin on sama tilanne ja tilanne saattaa kestää niin pitkään että luottotiedot lopulta menevät. Eihän kukaan sellaista saattanut edes kuvitella siinä elämäntilanteessa mikä oli ollut joitain vuosia aiemmin jolloin elämän suurin hankinta tehtiin, se oma koti.

Emme mekään voineet kuvitella että meidän lapsille jää muistoihin se ettei meillä ollut sitä tai tätä koska kaikki meni talon takia. Ja aina oli jotenkin tiukkaa. Isä oli aina töissä että laskut saadaan maksettua että ylipäätänsä pärjätään.

Elämästä tuleekin yhtäkkiä sellaista että aina vaan on jotenkin pärjättävä ja pahimmassa tapauksessa joissain perheissä päädytään avioeroon, perhe rikkoutuu vaikka todellisuudessa liitto olisi varmasti kestänyt jos tällaista ei olisi koskaan tapahtunut. Jäljelle jää kahden kodin lapset joilla ei ollut osuutta eikä arpaa mihinkään, vaan kaikki johtui ainoastaan siitä että talo sairastutti ja perhe sairastui ja  rikkoontui.Mielestäni nämä ovat vakavia asioita. Ja näitä tuskin kukaan muu mietti sen enempää.
Tai kiinnostaako talon rakentajia tällaiset asiat, tuskin.

Huoli ja suru. Ne alkavat jo sairastuttavassa talossa. Miksi meidän elämä on mennyt tällaiseksi mutta kukaan ei sano sitä oikeaa syytä. Tai joku sanoo sen suoraan mutta mielessäsi vielä kiellät sen suoriltaan ja torjut ehdotuksen että se on sun kotisi mistä kaikki johtuu.
Huoli siitä löytyykö se todellinen syy, halutaanko se löytää?
Paranemmeko me? Paraneeko edes lapset? Miten tässä käy?
Miten kaikki vaikuttaa esimerkiksi perimään? Saako meidän lapset koskaan terveitä lapsia tai lapsenlapsia tulevaisuudessa?
Jääkö talo meidän riesaksi? Joudummeko me myymään sen lopulta vaikka korjattuna? Kuka kantaa vastuun jos talo korjataan ja me myymme sen ja ostajat sairastuvat kuitenkin? Kokonainen perhe taas kerran.

Kyllähän jokainen voi mielessään laskea kuinka paljon mekin olisimme kyseisestä talosta lainaa lyhentäneet jollemme olisi joutuneet laittamaan lainanlyhennystä tauolle, syynä se että jouduin jäämään täysin kotiin loppuvuodesta -14. Pankki oli ymmärtäväinen tuolloin ja antoi lasten terveyssyistä maksuvapaata 2 vuotta. Jouduimme hakemaan toiset moiset koska talosta oli paljastunut aikamoinen pommi.
Mikä olisi ollut talon arvo ilman ongelmia? Mikä on talon nykyinen arvo? Mikä olisi korjatun hometalon arvo?
Yleensä talot myydään voitolla niin kuin mekin teimme edellisen talon kanssa. Tästä olisi vaarana, että velkaa jäisi tyhjästä. Eikä mitään uuden elämän aloitukseen.
Ja ihan vaan sen takia ettei kaikki mennyt ihan putkeen ja koko lystin maksoimme me.

Jotkut puhuu häpeästä. Itse en osaa sinänsä hävetä muuta kuin rakentajien puolesta korkeintaan.
Kun hävettää kertoa että siinä sitten kuitenkin kävi näin.



Nämä on vuosikausia kestäviä juttuja ja kuluttavia.
Todellakin olisimme käyttäneet kaiken tämän kuluneen ajan ja energian ihan muuhun jos mitenkään olisimme arvanneet että näin voisi ikinä käydä.
Ehkä tänä aikana olisimme rakentaneet jo kaksikin taloa ilman avioeroa..? ;)
mutta tulipahan tehtyä tällainen valinta.

Elämässä on paljon muutakin kuin nämä alati matkassa roikkuvat homehommat ja niiden selvittelyt.
Ja on etsittävä ne omat onnen hippusensa mitkä tuottaa mielihyvää jotta voi tuntea taas itsensä lopulta ihan oikeasti onnelliseksi ja tyytyväiseksi.

Alkuvuodesta..

Blogin päivittäminen on vähän jäänyt mutta lupaan taas ryhdistäytyä.

Uudenvuoden vaihtuessa sain viimeisenä perheestä flunssan. Ihan oikean flunssan. Tosin muu perhe selvisi viikossa ja minulla se pitkittyi. Lähinnä koko tammikuun kestävään niistämiseen johon ei taaskaan antibioottia tarvittu.

Lunta riitti ja mäessä oltiin silti mahdollisimman paljon.

Kaunis auringonlaskukin tuli taas kuvattua, tosin parvekkeelta tällä kertaa.

Tämä pieni liehuletti on myös ottanut kaiken ilon irti elämässään. On kivaa olla vallaton kolme vuotias, joka ei tottele mitään!

Helmikuussa lumihommat jatkuivat. Ja aurinkokin alkoi paistaa lämpimämmin.

Sain vihdoin sopivan allergialääkkeen käyttööni. Nenähuuhtelut jatkuvat entisellään mutta toivon tästä apua sen verran edes että huuhteluita voisi vähentää pahimpaan siitepölyaikaan. Sietokyky on lisääntynyt selvästi, mutta ei auta kyllä kemikaaleihin. Ulkona on helpompaa sulakeleillä sillä keväällähän homesairaita vaivaa taas ulkohomeetkin.

Hankin ensimmäistä kertaa tulppaanit ihan sisälle asti. Voi että ne oli kauniita! Ja niitähän sitten kuvattiin..ja kuvattiin.

Mies sitten innostui tästä sietokykyni nousemisesta sen verran että toi naistenpäivänä tuplamäärän tulppaaneja. Se olikin sitten liikaa ja lopulta tulppaanikimppu oli vessassa.

Eli vähän kerrallaan silloin tällöin on sopivasti ja se on uskottava.

Sitten tuli maaliskuu.

Elämäämme on ilmestynyt pieni suloinen hauva vauva.

Esikoiseni ja hänen avopuolisonsa hankkivat koiranpennun reilu viikko sitten.

Tämä pieni täydellinen, utelias ja hyvin rohkeakin pieni tyttönen on tuonut kyllä aivan uutta iloa ja valoa tähän meidän elämään ja täysin muuta ajateltavaa.

Ensimmäisiä ulkoiluja kevät auringossa.

Lapset ovat haltioissaan. Ja näyttää siltä ettei allergiaoireita heille edes tule. Pennut kyllä allergisoi hyvin herkästi kunnes karva on vaihtunut. Tapaamiset kestävät yleensä n. tunnin. En tiedä ehtivätkö siinä ajassa edes oireilla.

Itse kyllä huomaan saavani tuttuja oireita. Silmiä kutisee ja kuumottaa. Välillä kasvojakin ja tuttu allerginen olo pukkaa päälle, kun olen kovasti pelmuttanut pennun kanssa. En vaan jotenkin pysty pitämään näppejäni erossa tästä ihanuudesta ja oireet ovat ihan siedettäviä. Toivon kovasti että siedättyisin pennulle pikkuhiljaa. Eläimiinhän voi siedättyä, toisin kuin kosteusvaurio tai muille sisäilman ongelmille. Tämä on vaan rotuna hyvin lämminihoinen ja lyhytkarvainen että kuulemma allergisoi hyvin herkästi. pesut on hyvä apukeino siihen.

Lumet sulavat nyt kovaa vauhtia. Ulkona haisee hyvin vahvasti välillä homeet ja leppäkin on aloittanut kukkimisen. Mielenkiinnolla odotan millainen kevät on tulossa?

Pihahommia on tehty jo lauantaina. Muutamassa tunnissa hommat oli jo hyvällä mallilla.

Mielessä on ideoita istutuksiin ja muuhun, en malttaisi millään odottaa että pääsen istuttelemaan ja laittamaan tämän kodin pihaa. Onhan meidän elämä nyt täällä.

Kaikin puolin elämä tuntuu hyvinkin hyvältä, vaikka rajoitteita on kemikaalien tai menojen suhteen verrattuna ns. normaaleihin ihmisiin. Vaikka tämä asuntokin on liian pieni ja ahtaus välillä ärsyttää paljonkin. Vaikka joskus poskionteloni oikein villiintyy altisteista, milloin mistäkin.

 Silti yhtenä päivänä kuitenkin mieleeni tuli mennyt aika talossa jolloin lapset olivat aina jossain infektiossa. Ruokaoireilua oli paljon, allergiaa ja astmaakin neljällä. Ja siihen päälle kaikki muut vaivat. Se huoli kalpeista lapsista mustilla silmänalusilla oli jotain aivan kamalaa.

Ja se tiedottomuus mikä heitä vaivasi.

Tänään katson lapsiani jotka pysyvät harvinaisen terveinä, ovat terveen värisiä ja  ilman suuria lääkemääriä/astmalääkkeitä tai ruoka-aine rajoituksia. He todella ovat terveen ja hyvinvoivan näköisiä. Sellaisia kuin lasten kuuluu olla.

Kuinka kiitollinen olekaan tästä.

kun kerran sairastuu sisäilmasta...on aina sairas..

Moni kuvittelee että kun kerran sairastuu sisäilmasta niin poistumalla sairaasta tilasta kaikki on ohi hetkessä tai korjaantuu ajan kanssa?

Ihmisen keho on siitä kummallinen, että aina jälki jää kun puhutaan sisäilman myrkyistä ym. altisteista mille on herkistynyt tai kunnolla sairastunut.

Tässä on meidän viides lapsi ja nuorin tytär. Tosi toivottu lapsi keskenmenon jälkeen.

 Hän syntyi ihan terveenä. Oli helppo ja ihana vauva. Aina hyväntuulinen herätessään ja muutenkin iloa ja tyytyväisyyttä täynnä. Tästä on nyt 7vuotta.

Tässä me ollaan laivalla niinkuin muutkin ihmiset. Ollaan lähdetty äkkilähdöllä. Ei tarvinnut miettiä mitään, edes allergiahyttejä. Saatikka pystyykö siellä ylipäätänsä olemaan?

Tämä on vuosi 2010, vähän extraa lapsille kun muutakaan tekemistä ei keksitty.

Tässä onkin jo kevät 2011. On ihan älyttömän lämmin päivä. Perustukset on valettu meidän talolle. Kaikki näyttää tosi hyvälle. Tää pieni tyttö on ihan fiiliksissä omalla tontilla.
Ihanan jännittävää aikaa, kun odotellaan myös pian syntyvää pikku veljeä.

Tässä me ollaan puistoilemassa, on siitepölyaika mutta kukaan ei tarvitse minkään sortin lääkityksiä.

On vuoden loppu. Ja kokonaiset 2vuotta täynnä. Puhua pulputtaa taukoamatta ja osaa sanoa myös hienosti R:n ja S:n niinkuin isot lapset. Ollaan muutettu uuteen ihanaan kotiin. "kato mua Äiti! Ota musta kuva! "

 Tässä me ollaan menossa isoveljen rippikirkkoon. Takana on puoli vuotta tiukkaa sairastelua meidän uuden karheassa talossa. Monta valvottua yötä ja monta antibioottikuuria. Toivotaan nyt kädet ristissä että kaikki on vaan ohimenevää ja sattuman kauppaa. Talon toimittaja vakuuttaa että kaikki on kunnossa ja ilmanvaihto toimii... Meillä on hyvä koti vai onko?

Talvella ollaan luistinjäällä. Just täyttänyt 3v. Luistimet jalkaan ja menoksi. Ei tarvinnut paljoa opettaa, kun lähti kuin vanha tekijä. Ollaan ihmeissään. Tulevaisuuden Kiira Korpi?

Tässä on vappubileet naapurissa. Hajusteita on, mutta mitä sitten? Kaikkiallahan niitä on. Sehän on ihan normaalia.  Ei niistä mitään tule ja uudet siivet selässä ei tunnu missään. Siis missä niiden pitäisi tuntua edes?

Kesä 2013 ja just huoltsikalta haettu uusi uimarengas mikä on ihana. Ollaan Hangossa, lähettiin yhtäkkiä kun ei ollut mitään tekemistä. Mentiin rannalle. Ihana lämmin kesäpäivä. Ei haittaa uuden uimarenkaan muovin haju. Miksi haittaisi, kuka siitä mitään ajattelisi?
Se on ihanan pinkki ja ihan ikioma.

Ensimmäinen kerhopäivä ja syksy 2014. Ollaan sairasteltu, kurkku on usein kipeä ja korvatulehdus juuri sairastettu ja antibioottikuuri syöty.. Vähän huono olo tulee joistain ruuista,mutta allergioita ei ole.  Kummallisia kuumepiikkejä. Koko perhe kyllä sairastaa ja siskolla on astman oireita kuten pikkuveljelläkin. Nenä käy herkillä, hajusteet tuoksuu voimakkaasti muista ihmisistä välillä.

Kevät 2015 on ollut rankka. Kasvot lehahtelee milloin mistäkin. Allergialääke on aloitettu, ei oikein auta. Öisin kauhu vapina kohtauksia, niinkuin on ollut aiemminkin, mutta aina vaan voimakkaampia. Kasvot helottaa myös öisin. Homekoira on käynyt, merkannut koko talon. Yläkerrasta eniten. Muutetaan alas. Lapset nukkuu isossa sängyssä. On allergialääkettä, astmalääkettä ja nenäsumutetta. Iso liuta lääkkeitä että pärjättäis vielä kotona, kun ei ole oikein paikkaa minne mennä. Ehkä ne siitepölyt vaikeuttaa vaan olemista..? Ajatellaan tai toivotaan. Ei kait nyt homeista voi sairastua niin vakavasti?

Moni asia tuoksuu tosi voimakkaalle mutta niin tuoksuu äitinsäkin nenässä. Se on vaan herkkä nenä? Halutaan uskoa niin.

Kuukauden päästä tästä asutaan jo muualla. Oli pakko lähteä.

Uudessa kodissa. Toivuttu ja lääkitykset jääneet, ainakin toistaiseksi. Uusia kivoja kavereita, hoidetaan yhdessä etanoita. 

Eskarissa ollaan ja siellä sujuu hyvin, mutta mausteet pistetään tauolle. Parin viikon allergia ja astmalääke kuuri pitää ottaa loppusyksystä. Muuton myötä puhjennut vaikeampi monikemikaaliherkkyys on, mutta rauhoittunut niin että eskarissa pystyy olemaan. Eskarin tädit ottaa vakavasti ja seuraavat askarteluja ettei tule erilaisista tuotteista mitään oireita. Käytetään vaan sopivia ja kaikki sujuu. Juhlapäivänä varmistetaan äidiltä saako laittaa kynsilakkaa? Ei saa, on niin voimakasta hajua ja herkistäviä aineita. Saattaa tulla voimakas limanousu ja tosi huono olo. Se harmittaa, haluaisi niin olla kuin muutkin pienet tytöt ja vähän hienostella kivan värisellä kynsilakalla.

Ilopilleri viihdyttää tuttuun tapaan koko perhettä. Opettaja seikkailee meillä vähän väliä milloin milläkin oppitunnilla. Liikunnan ope on taas pitämässä tuntiaan sählypallojen kanssa.

Lääkitykset on aloitettu. Oireillaan taas ja uusi koti osoittautuu huonoksi.

Joudutaan muuttamaan taas uuteen kotiin. Suru tulee taas kun kaverit pitää jättää.

Ollaan asuttu taas uudessa kodissa 3kk. Vointi on tosi hyvä, siitepölyaika mutta hyvin sujuu. Antihistamiinia menee mutta astmalääkkeitä ei tarvita. Ihan huippua. Terveen näköiset lapset.

Nautitaan kesästä. Ei ole mitään ongelmia. Allergialääkkeet on lopetettu koivun jälkeen.
hajusteoireilua on mutta sen verran lievää ettei se ole ongelma. Voi vierailla sopivissa kodeissa ja kaverit voi käydä meilläkin. Pääpuheenaihe ei ole hajusteet ja huono olo, vaan nautitaan elämästä jo vähän enemmänkin.

Koulu alkaa ja  ensimmäinen luokka. Ollaan valittu kylän oletettavasti parhain mahdollinen koulu, jossa ei pitäisi olla sisäilmaongelmia. Koulussa on niin kivaa että haluaisi olla siellä joka päivä. Ope on ihana ja kavereita. Yllärinä edellisen kodin kaverit on samalla luokalla. Tosi kivaa!
 On opittu lukemaan ja laskemaan.

Ensimmäinen koulukuvaus ja kivat kuvat!
Juuri sellaiset kuin hän on. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Ei halua nauraa suu auki koska etuhampaat puuttuu. On aika tarkka kaikesta ja ulkonäöstäkin. Tykkää kaikista tyttöjen jutuista, kaikesta kauniista ja kaunistautumisesta. Haluaisi olla isona vaikka kampaaja mutta kampaajan työssä kaikki aineet on oireiluttavia. Meikitkin on kiinnostavia mutta niissäkin on kaikkea epäsopivaa. Vaikkei meikit kuulukaan näin pienille tytöille.

Ensimmäiset 2,5kk sujuu tosi hyvin koulussa. Pieni nuha kävi kääntymässä viikon, mutta poissaoloja ei tullut sen takia. Pikkuhiljaa se sitten kuitenkin alkaa. Muiden lasten hajustetut vaatteet alkavat ärsyttää. Tuntuvat voimakkaasti nenässä, koulupäivän jälkeen väsyttää valtavasti ja usein itkettääkin.
Aamulla nukuttaisi tosi paljon, ei oikein jaksa. Tulee pakkaset ja lunta kunnolla. Se hiukan helpottaa, niin arveltiinkin. Kuitenkin lumi sulaa pois ja taas säät vaihtelee. Hajusteet muista ihmisistä tuntuu taas nenässä. Yhdessä tietyssä luokassa kutisee nenä, ihan aina. Isä ilmoittaa opettajalle, ongelma oli kuulemma huomioitu ja ilmanvaihtoa säädetty, siinä oli ongelmaa. Niin huomioi tämä pieni sisäilmavahtimmekin, joka ei voinut mistään tietää että ongelmaa oli ollut. Paitsi omista tuntemuksistaan.

Nenä alkaa olla jo tosi tukkoinen koulupäivien jälkeen. Tyttö viihtyy paljon kotona. Kavereille ei halua mennä kylään, koska kaikilla on hajusteita enemmän tai vähemmän. Ketään ei halua kutsua meillekään kylään, koska kaverit tuoksuvat liikaa. Leikkii paljon yksinään omilla leluillaan omassa huoneessaan. Viettää aikaa sisaruksien kanssa. Usein sanoo ettei ole ketään kaveria. Olispa lunta niin ulkona riittäisi tekemistä vaikka pulkkamäessä tai luistelukentällä.
Koulussa on ollut luistelua hallissa. Usein hallien sisäilma on huono, niin näyttää olevan täälläkin.
Kolmannen halliluistelun jälkeen tyttö on taas tutusti kalpea, nenän ja ylähuulen välinen alue on harmahtava. Onneksi meillä on lääkäri varattuna kaikille neljälle lapselle kontrolliin.

Lääkäri sitten toteaa sen mitä vähän odotettiinkin. Nenän limakalvot ovat hyvin poikkeavat verrattuna perheen muihin lapsiin. Pikku pojat on kotihoidossa ja heillä ei ole mitään epänormaalia nenien limakalvoilla. He eivät tarvitse mitään lääkityksiä ovat terveitä. Keväälle laitetaan antihistamiinit reseptille, todennäköisesti tarvitsevat ne siitepölykauden alkaessa. Isosiskolla on pientä limaisuutta nenän takana mutta muuten normaalit limakalvot nenässä. Saa käyttöön kortisoni nenäsuihkeen ja allergialääkkeet tarvittaessa tai viimeistään kevääksi.
Sensijaan tämän ekaluokkalaisen tilanne on aivan erilainen kuin muiden. Nenän limakalvoilta nähdään että oireilua on selvästi. Määrätään käyttöön kolme lääkettä. Allergialääke ainakin siihen asti että kunnon lumipeite saadaan ja kunnolliset pakkaset. Astmalääke iltaisin joka hoitaa myös allergista nuhaa sekä kortisoni nenäsuihke aamuin illoin hoitamaan nenän limakalvoja. Ilmeisesti lapsi oireilee koulussa muista ihmisistä ja heidän kuljettamistaan hajusteiden hajuista, pölyistä ym. Ilmanvaihdossakin oli jotain häikkää niinkuin lapsi itse osasi kertoa.

Tuntuu aika kamalalta tajuta että taas ollaan ilmeisesti näiden asioiden äärellä.
Mitä jos lapseni ei pahimmassa tapauksessa  pystykään käymään tuota koulua?
Mistä sellainen koulu mitä hän voisi käydä?
Kun lapsi altistuu kerrankin elämässään pahasti, niin ajan kanssa alkaa taas oireilu.
Hän oli kuitenkin se lapsista jolla ei todettu mitään allergioita, kunnes oireilu alkoi omassa talossamme n. 5vuotiaana. Olisi ollut jotenkin helpompaa odottaa tällaista sellaiselta lapselta jolla on jo allergiataustaa valmiina.
Kun lapsi kotiutuu kolmen lääkkeen turvin ja varalle on vielä 2 lisää, niin se tuntuu täysin järjettömälle ajatukselle. Lapsi joutuu käymään koulua lääkityksen voimalla että jaksaisi ja pystyisi siellä olemaan ihan niinkuin muutkin?
Tällainen lapsi joka on ollut suosittu ja kiva kaveri, on lopulta sairautensa kanssa aika yksinäinen lapsi. On vaikeaa löytää kavereita joiden kotona ei käytettäisi hajusteellisia pesuaineita tai muita hajusteita mille kaveri sitten tuoksuu voimakkaasti. Kaverin kanssa on mahdoton olla sisällä jos kaverista tulee huono olo.

Sisäilmasta sairastunut lapsi ei haluaisi mitään muuta niin paljon,
kuin että saisi olla ihan niin kuin muutkin ja ennenkaikkea huoleton.