Vuosi 2016

Vuosi 2016 alkaa olla paketissa. Viisi vuotta hälläväliä talon omistajina. Talo joka olisi pitänyt jättää hankkimatta ikinä. No ajassa ei voi palata taaksepäin, senhän jokainen meistä tietää.

On vaan elettävä näiden asioiden kanssa että vielä tulee aika jolloin taloa ei ole enää pallona jalassa?

Tammikuussa:

Tämän vuoden tammikuu ei tosiaan alkanut missään hohdokkaissa merkeissä.

Helmikuussa:

Odoteltiin että saadaan uusi asunto. Edellinen evakkoasunto osoittautui myös kosteusvaurioituneeksi.

Yritin pelastaa vaatteita. Pesin niitä kuin heikkopäinen, saunotin ja tuuletin. 

Arvatkaa vaan onnistuiko?

Kaikki tekstiilit, patjat, peitot ja tyynyt meni vaihtoon.

Kädet ristissä toivottiin että tästä saataisiin koti.

Toinen pikkupojista voi tosi huonosti edellisen kämpän jäljiltä.

Maaliskuussa:

Alkoi näyttää vähän valoisammalta. Pojan vointi rupesi kohenemaan ihan silmissä. 

Elämä ei ollut kuitenkaan mitenkään kovin normaalia vielä. Tai onko se ylipäänsä vieläkään? Koskaan?

Huhtikuussa:

Koti-ikävä oli kovimmillaan kuin koskaan ennen. 

Kaipuu omalle tontille enemmän kuin koskaan ennen tämän katastrofin aikana/ jälkeen. Luin paljon homekorjauksista, homesiivouksista. mies soitti homesiivousfirmaan. Itse kävin keskustelua korjaukseen ryhtyneen kanssa. Halusimme uskoa ja toivoa niin kovasti, että jos kuitenkin? Jos vielä sittenkin?

Se paikka oli meille se missä me olisimme halunneet asua niin kovasti, kasvattaa lapset. Elää sitä meidän unelmaa. Meille tarjottiin sovintosopimusta, mutta sisällön luettuani olisi mieli tehnyt oksentaa. Kieroa touhua koko sisältö. Uskomatonta shaibelia totesin. Kunnon ripulipaskaa.

Sovittuja tutkimuksiakaan ei oltu vieläkään suoritettu loppuun. Mieheni oli kyllä kokoajan hoputtanut, että ehdittäisiin ennen kesälomia.

Toukokuussa:

Päätin ottaa hiukan edes etäisyyttä taloon liittyviin asioihin sekä joihinkin hankaliin ihmissuhteisiin mitä kyllä riittää kun riesakseen saa tämän sairauden, niihin vähättelijöihin ja kummastelijoihin.

 Ihan kuin tässä tilanteessa oltaisiin ihan huvikseen,

 antaisin toisen munuaisenkin vaikka jos parantuisimme tästä ihan oikeasti.

 Päätin nauttia elämästä tässä ja nyt. Kaikesta mihin kykenin ja pystyin. Säät oli todella lämpimät ja ihanan aurinkoiset. Kieltämättä lisäsivät sopivasti parempaa mieltä ja energiaa ja ajatuksia ihan muihin asioihin. Ja mikä parasta, pikkupojan vointi koheni silmissä. Asunto oli vihdoinkin sopiva!

Kesäkuussa:

Olin omassa elementissäni. Puutarhaa laittamassa ja lapset leikkivät harva se päivä vesisotaa ja nauttivat elämästä. Juhannukseen asti oli ihana lomafiilis.

Heinäkuussa:

Talon tyhjennys eteni kaatopaikkakuormaan. Hirveä hoputus että talo pitää tyhjentää, jotta saadaan purettua vielä lisää. Jotta saatiin paljastumaan loputkin vauriot. Meidän puolesta päätettiin että säästetään vielä  kaikki kaapit ja kokonainen keittiö..  Tutkijat antoivat tarkat ohjeet säilytykseen. mutta mites sitten kävivään...?

"Tää sairas painajainen senkun jatkuu. Näin DT hoitaa sotkunsa "asianmukaisesti"..
Ovat yhteistuumin päättäneet että kiintokalusteet säilytetään hometalostamme.
Ovat kaikessa viisaudessaan päättäneet ne säilöä ulos näillä keleillä (kosteus parhaimmillaan 100%) kylmään konttiin ajaksi X. Ja sitten homesairaiden ja kemikaalivammaisten korjattuun taloon.
Kontti saapui tänään ja iskettiin 20cm syvyyteen. Hyvä ettei istutusaltaat ja betonipylväs lähtenyt matkaan siinä rytäkässä.
Kontti on arviolta noin nelkytä vuotta vanha, umpihomeessa ja haisee liuottimille. Tarra"palavat nesteet".. Että sillä lailla. No .. Paskaaks tässä? :v
Paska leffa..? Ja vaikka mitä muuta. Kultsi tuli kotiin ja tästä hirnumisesta ei meinaa tulla loppua. On tää yks painajainen..."

Meitä pidettiin jo ihan pilkkana?

En tiennyt itkeä vaiko nauraa enää..

Naapurikin kävi ihmettelemässä moista säilytyskonttia.

Kallis maalämpöpumppukin oli siirretty talon taakse räystään alle ja heitetty joku pressu vaan päälle.

Ei mitään väliä muiden omaisuudesta, siellä se seisoi vesisateessa.

Elokuussa:

Oli jo ihan pakko tehdä päätöksiä tulevaisuuden suhteen. Meidän lapset olivat kärsineet ihan tarpeeksi talossa asuessa, muutoissa, toipumisessa parempaan. Koko elämä oli ollut ihan yhtä kaaosta jo muutaman vuoden ajan. päätettiin että lapset siirretään ainakin kylän parhaimpaan kouluun, ihan terveyssyistäkin jo. Sitä paitsi jos taloa oltaisiin lähdetty korjaamaan, sikäli mikäli ikinä oltaisiin päästy niin järkevään päätökseen miten se oltaisiin toteutettu, niin tämän kemikaalivamman vuoksi emme olisi pystyneet muuttamaan siihen pitkiin aikoihin. Päätimme jäädä tähän asuntoon joka oikeasti oli asuinkelpoinen meille. 

Kovin lupaavalta ei vaikuttanut yhteistyö kuitenkaan talon suhteen. Sovittuja tutkimuksia ei oltu suoritettu loppuun edelleenkään. Venytettiin ja viivytettiin. Tuntui että meidät yritettiin uuvuttaa loppuun sillä? Saada allekirjoittamaan kaikenlaisia sopimuksia..

Syyskuussa:

Meille ilmoitettiin että hommia on tehty talolla. Siellä oli kuulemma siivottukin ja oli niin siistiä ja somaa että pintoja oltiin jo melkein lyömässä kiinni..ei me tällaista oltu kyllä sovittu. Oltiin annettu avaimet vain purkutöitä ja tutkimuksia varten.

 Kohteessa olisi pitänyt tehdä ainakin kaksi homesiivousta, mutta mieheni soitti siivouksen suorittaneeseen firmaan ja sieltä kerrottiin että oli tehty rakennussiivous. Että sillä lailla. Paikka on niin pölyinen että siellä lähtee ääni, minä en uskalla edes mennä sisälle. Takan päältä nähtiin kuinka perusteellinen "siivous" oli ollut. Takasta oli jopa pala irronnut jossain ihmeen rytäkässä. Ja naapurit tiesivät kertoa miten nämä siivojat ravasivat alvariinsa tupakalla. Siis tämäKÄÄN ei mennyt niinkuin olisi pitänyt mennä. Sinnekö meidän olisi pitänyt perheemme viedä vielä rysäyttämään terveys uudestaan..? Äärimmäisen pölyherkät lapset, joilla tulee olemaan aina riski sairastua astmaan pysyvästi.

Tämä koko vuosien kestävä painajainen on tehnyt sen että varsin hyvin tiedän ettei kehenkään kannata luottaa, ainakaan rakennusalalla. Ketään ei kiinnosta oikeasti mikä on lopputulos. mennään aina vaan oma perse edellä. Mitä väliä, koska ei ole oma kyseessä.

Mitä väliä, vaikka mukana olisi lapsia, niitä joilla on koko elämä vielä edessä.

On hyvin vaikeaa uskoa, että yksikään tämän asian äärellä ollut  henkilö toimisi näin jos oma perhe olisi se sairastunut perhe?

Lokakuussa:

Vaihdoimme asianajotoimistoa. Haluan vielä uskoa ja luottaa edes kerran että päästään tämän asian kanssa johonkin järkevään päätökseen?

Loppu syksyn myötä myös ekaluokkalaisen oireilu koulussa alkoi. Taas pikkuhiljaa edeten, tutut herkityneet hajuaistit, makuaistit. Nenän kutinat. Maanantait pahimpia, molemmilla tytöillä. Liekkö viikonlopun ilmanvaihto pois vielä päältäkin koulussa? muiden hajut, tuoksut ym. pölinät.

Odoteltiin vaan talvea.

Marraskuussa: 

Saimme hetkellisen helpotuksen pakkasista ja lumesta. Ja aloimme valmistautua Jouluun. Se oli itselleni sellainen päätepysäkki tälle vuodelle. Se olisi erilainen kuin viime Joulu. Hankin hyvissä ajoin joulujuttuja jotta ne saataisiin mcs:n takia esille ilman sen suurempia ärsytyksiä.

Joulukuussa:

Lapset kävivät lääkärin kontrollissa. Pikkupojat sai "terveen paperit" ei huomautettavaa. Isommalla tytöistä parempi tilanne ja pienemmällä ihan poikkeava tilanne verrattuna muihin. Arvasin ja tiesin.

Surettaa lapsen tilanne ja todella paljon.

Nämä asiat eivät jätä meitä ikinä rauhaan.  Miten minun tyttöni käy?

Joulukuusi koristeltiin loppuun aaton aattona.

Odotettu jouluaattokin tuli. Joka ei mennyt sitten ihan putkeen tässä perheessä. Sukulaiset (2henkeä) oli vähän enemmänkin epäsopivia sen n. kahden tunnin vierailun perusteella. Lopputulos oli lähes katastrofaalinen. Yhtäkään kuvaa ei edes otettu koko aattona. Ihanan normaalisti alkanut aatto oli täysin pilalla.

Taitaa olla meidän seuraavat joulut täysin perheen kesken vietettyjä tästä eteenpäin.

Mutta kun me kuviteltiin että me ollaan toivuttu ja sietokyky kasvanut kemikaaleihin ja ehkä niihin homeisiinkin. Näköjään sitten ei. Suuri pettymys.

Joulu on ollut meille tärkeä juhla, mutta viimeisimmät joulut on kyllä menneet ihan keturalleen. Jotenkin sitä aina jaksaa toivoa että "Jos tämä joulu olisi nyt kuitenkin, niinkuin joskus ennenkin?".

Onneksi vuosi saadaan kohta päätökseen.

Kohta alkaa taas uusi vuosi. Tuntuu ettei oikein uskalla edes odottaa mitään ensivuodelta. Aiempina vuosina on aina ollut jotenkin niin toiveikas seuraavan vuoden suhteen. On ollut myös suunnitelmia, unelmia ja haaveita mitä on toteutettu.

No ...toivotaan sitä terveyttä ainakin lisää, niinkuin aina ennenkin..

Vähemmän ajatuksia homeiden, kemikaalien ja etenkin rakenteiden ja alapohjien suhteen.

Kumpa niille ei tarvitsi tuhlata enää yhtäkään ajatusta.

Eniten toivon kuitenkin että ensi vuonna en omistaisi enää palaakaan koko hälläväliä talostamme.

Että se koko painajaismainen talo olisi vain yhtenä kauheana muistona muiden joukossa.

Ja KIITOS ystäväni

 että olette olleet taas tämänkin vuoden mukana ja tukena elämässämme, iloissa ja suruissa.

Huhtikuussa 2016..

Viime päivityksestä onkin jo kohta kuukausi kulunut.

Tämä nykyinen asunto onkin osoittautunut aika hyväksi.

Olot on kohentuneet ihan eri tavalla ja vaikka on kevät niin 98% päivistä on hyviä.

Huonovointisille päiville löytyy yleensä selitys.

Joko huonossa paikassa käynti tai sitten meillä on vieraillut joku vieras, vaikka lapsen kaveri jolla oli äidillään lurahtanut tällä kerralla tujummat huuhteluaineet pyykkin.

Nimittäin yhtenä päivänä sain järjettömät päänsäryt naapurin lapsesta joka oli meillä leikkimässä yläkerrassa. Haju pyöri pitkään lasten huoneessa.

aiemmalla kerralla kestin taas hyvin sen muutaman tunnin.

Maaliskuun lopulla löytyi pihaltamme ensimmäiset lesken lehdet.

ja siitä jo parin viikon päästä ensimmäiset  sinivuokot.

Viime keväänä ja kesänä en pystynyt tekemään mitään puutarha hommia. 

nyt katselin kukkapenkkejäni ja varovasti kävin ensin vähän kuopsuttelemassa.

No...nyt ne on hoidettu ja pionit saa tulla.

Olen haravoinut ja tehnyt pihahommia. Viime kesän alussa jopa naapurin pihalleen levittämät mullat tekivät niin pahaa hajuillaan että oli vaikeaa olla pihallakin.Ilmeisesti mullassa oleva sädesieni oireilutti pahastikin. Tuntuu että kestän nyt paremmin luonnon hajuja ja niitä ulkohomeitakin..?  ;) Kun on saanut rauhassa toipua.

Paljon on pihahommia mitä on jäänyt tekemättä ja ollaankin miehen kanssa ihmetelty miten talo veikin meidän niin pihalle ettei mistään tullut enää mitään, eikä mitään saatu enää aikaan. Paljon oli suunnitelmia, mutta ei voimia mihinkään. Viime keväänä tähän aikaan hengästyin imuroinnista tai yläkertaan portaita kävellessä. Lääkärissä tutkittiin, keuhkoissa ei ollut mitään vikaa.

Pienikin ponnistus sai voimat pois ja hengästymisen aikaan. Ihan käsittämätöntä.

Lapsilla puhkesi astma, neljällä.Nyt tässä nykyisessä asunnossa asuessa voinnit on parantuneet lapsilla niin ettei toistaiseksi ole ollut enää mitään astmaan viittaavaa, vaikka siitepölyaika on jo pitkällä. Toinen pikkupojista kävi lastenpolilla ja sai kuitenkin lähetteen tarkempiin astmatutkimuksiin. Lääkäri oli sitä mieltä että todennäköisesti pojan sairastutti juuri talomme sisäilma. Kolmas lääkäri jo joka asiasta sanoo ihan ääneen. Hänellä on kemikaaliyliherkkyys onneksi hieman rauhoittunut. Edellinen homeinen vuokra asunto pahensi hetkellisesti tilannetta. Nyt vointi on taas kohentunut huomattavasti kun on saanut siitäkin talosta toipua. Ainoa mitä tehtiin muutoksena oli antihistamiinin vaihto. Kuopus on voinut aina vaan paremmin. Hän laajentaa tasaseen tahtiin ruokavaliotaan ja on saanut uusia ruokia kokoajan. On ihmeellistä miten lapset toipuu silmissä.

Ollaan ulkoiltu tosi paljon hometalon pihalla. Ja pystyn taas muistamaan miksi tehtiin paljon töitä sen takia että pääsimme kiinni unelmaamme. Ilma pihallamme on aivan eri luokkaa kuin täällä keskustassa. Täällä jokakeväiset katupölyongelmat. Kärsimme nyt niistä ensimmäistä kertaa kunnolla. Herkistymisen vuoksi jopa kauppaan kävely vei tukkoon, joka siis huikeat 500m vain.

Omalla pihalla voimme ulkoilla ihan rauhassa 3-5 tuntiakin.

Ollaan jatkettu siitä mihin joskus jäätiin. Suunnitelmia oli paljon jotka jäi toteuttamatta.

Kiviaitaa yläpihalle on tehty. Jotenkin minua ei ole luotu asuntoon jossa en voi tehdä mitään.

Tarvitsen jotain fyysistä puuhaa itselleni, tuntuu että se pitää minut oikeasti elossa.

Nyt kun en pysty käymään töissäkään niin täytyy sitten kiviä kuskata..?

Yläpihan reunoille tulee kiviaitaa ja perennat tai ruusut istutamme sen sisään.

Ketä se siellä aikanaan ihastuttaa emme voi vielä tietää?

Usko talon korjaukseen on välillä hyvin korkeakin jos päästään järkevään korjaus/siivous  sopimukseen, että talosta ihan oikeasti meille saisi vielä jotain?

Uskoa kyllä lannisti hiukan paikallisen homekoirakon treenit talossamme. 

Meillähän kävi kaksi kertaa erittäin kokenut homekoira joka merkkasi taloa yläkerrasta laajasti kattoa kohti, jolloin kattopaneelit oli paikoillaan. Nyt yläkerrasta oli kattopaneelit purettu ja pinottu lattialle. Tämä paikallinen homekoira sitten merkkasi kattopaneelipinon useaan kertaan. Paneelithan oli sisäpuolelta tummuneet erikoisesti. Näyttää siltä että katot on olleet hyvää vauhtia homeessa? Ei kovin hyvältä kulosta kun makuuhuoneessa ihminen viettää kuitenkin 7-12 tuntia. Etenkin lapset joilla astma ilmeisesti homeastma.

Toinen asia mikä mietityttää on kummallinen kemikaalimainen makea löyhkä talossa. se kiinnittää ulkopuolisen ihmisen huomion heti. Naapurin mies kävi talossamme mielenkiinnosta pyörähtämässä ja haju kiinnitti samantien hänen huomionsa. Se löyhähtää ulos talosta kun oven avaa.

No, aika näyttää mitä tulee tapahtumaan?

Olen päättänyt nyt nauttia siitä mihin tällä hetkellä pystyn ja mitä voin tehdä.

Edelleen elämämme on hyvin rajattua julkisiin tiloihin ja tapahtumiin katsottuna ja kellään ystävällä emme ole voineet kyläillä perheen kesken. Koska voimakkaat hajusteet.

Nyt vasta tuntuu kuitenkin että oikeasti on toipuminen alkanut..?

Uuden alku..

Tänään käytiin homemörskän pihalla keräämässä leluja pihalta.  

Mun kukkapenkki kivelle laskeutui kaksi neitoperhosta. Sen täytyy tarkoittaa kai uuden alkua?  

Mä olen niin vihaisesti ajatellut aina tuota homemörskää. Kuinka me voitiin ihan henkisestikin niin huonosti siinä viimeiset puoli vuotta. Reilu vuosi me oltiin kyllä tosi väsyneitä, eihän me koskaan saatu edes sitä terassia tehtyä.  Jotenkin se imi meistä kaiken. Niinkuin mun ystäväni sen puki täydellisesti sanoiksi: Milli milliltä, henkäys henkäykseltä. Lopulta suoriutuu vain niistä rutiineista, kunnes lopulta romahtaa. Näinhän meille kävi.

Tänään me katseltiin taas sitä taloa, sieltä mäen päältä.

Jokseenkin surulliselta se näky näyttää. Se on kuin autiotalo, ei mitään elämää.

Piha on villiintynyt. Lelut oli levällään. Kaikki sisällä jäänyt niille paikoilleen kuin ne oli kun me lähdettiin. Sänkykin petaamatta. Se näyttää ikkunoista katsottuna että joku lähti kiireellä, eikä ole palaamassa. Eihän me ollakaan, ikinä.

Mun entinen lempiväri roosa ei ole enää lempiväri. En halua sitä tähän uuteen taloon sisään yhtään tällä hetkellä.  En halua maalata enää yhtäkään taloa roosaksi, muistuttamaan tästä kaikesta.

Uuteen kotiin valitsin aivan toisenlaiset värit.

Turkoosia tekee valtavasti mieli. Sen lisäksi harmaata ja hopeaa. Tietysti valkoistakin mikä nyt aina on miellyttänyt. Pikkuisen ehkä mustaakin.

Olen kertonut aiemmin että meille puhkesi mcs tosi monelle ihan lapsia myöten.

Huonekalut pitää valita tarkoin ja nyt parhaimmat on lasiset ja metalliset.

Rahaa ei ole paljon, mutta yritän laittaa tätä kotia kodiksi silti. En vaan jotenkin kestä jos kaikki olisi ihan tyhjää täynnä.

Ihmettelin myös yhtenä päivänä miksi niin himoitsen sitä turkoosia?  Onko sille selitystä?  Löysin tällaista. Uskoo ken tahtoo.

Turkoosin on sanottu vahvistavan immuniteettia. Väriterapiassa viilentävää ja rauhoittavaa turkoosia suositellaan ujoille ja aroille ihmisille; turkoosin värin sanotaan lisäävän itsevarmuutta ja auttavan keskustelun aloittamisessa. Turkoosin rauhoittavaa vaikutusta on käytetty myös hyperaktiivisten ihmisten hoitamiseen. Sillä on puhdistava ja tyhjentävä vaikutus.

Turkoosit värisävyt liittyvät kehittymiseen, muutokseen, metamorfoosiin, transmutaatioon; sisäiseen opettajaan; meditaatiossa turkoosia käytetään mielen avartamisessa ja pyrittäessä yhteyteen universumin kanssa. Väri nostaa henkisen kommunikaation tasoa.

Aurassa turkoosi väri ei ole normaali, mutta saattaa tulla esiin runoilijoilla ja mystikoilla. Se kertoo totuuden etsijästä, joka pyrkii puhtauteen, ei vain oman itsensä vuoksi vaan auttaakseen koko ihmiskuntaa.

Turkoosi on kommunikaation väri, kykyä kommunikoida sydämen

kautta. Luovuuden väri. Vähentää tunneperäisiä järkytyksiä.

Turkoosin kaipuu saattaa liittyä äitisuhteeseen. Kun laitat turkoosin

huivin tai korun kaulalle, helpottaa puhumaan selkeämmin ja

sujuvammin.

Harmaasta ja hopeasta sanottiin näin:

Harmaa asettuu mustan ja valkoisen väliin lainaten vaikutteita hieman kummastakin. Harmaa väri kuvaa epävarmuutta ja joskus epätasapainoa, pelkoa uutta kohtaan ja samalla surua vanhasta luopumisen takia.

Hopea Näkymättömän hopeasäikeen sanotaan yhdistävän meidät “tuonpuoleiseen”. Hopea tyynnyttää tunteita ja hiljentää mielen. Hopea kirkastaa ajatuksia ja auttaa valitsemaan oikean suunnan. Sen vaikutuksesta asiat selkenevät ja ongelmat ratkeavat. Hopea laukaisee hermojännitystä ja edistää hormonitoimintaa.

Kuvan laatu on huono. Mun hyvä Lumiakamera tai siis koko luuri sanoi itsensä irti ja tässä konkurssissa ei ollut varaa nyt parempaan.

Olohuoneeseen hankin Carina-voileeverhoja Hobbyhallista. Mullahan ei ole mitään asiaa mihinkään kauppoihin tällä hetkellä mcs:n takia, joten kaikki tilataan. Verhot on kolmea eri väriä. Tummanharmaata, vaaleampaa harmaata ja jäänharmaata, mutta mun mielestä turkoosiin vivahtavaa. Jäänvihreäksi oli toi Koodin päiväpeitto nimetty. Sen kanssa sai tehdä kyllä töitä että uuden käryt hälveni. Taisin kuusi kertaa joutua sen pesemään ja lopuksi heitin sen kuudeksi tunniksi saunaan. 

Lamppu on Lamp Gustavin Queen keskikokoa ja sen pystyin laittamaan heti kattoon. Hylly  ja tv-taso on Hobbyhallista Lumen sarjaa, lasia ja metallia. Ne pyyhin kasatessa mutta tunsin niiden läsnäolon n. vuorokauden ajan. Mattoa meillä ei ole vielä, enkä edes uskalla haaveilla vielä.

Valkoinen nahkasohva on kaukainen haave...

Sohvatyynyihin tilasin myös turkoosia tottakai. Ovat vielä pesussa, mutta näitä.

http://www.vallila.fi/tyynynpaallinen-kirsikka-43x43-cm-turkoosi

Kuva on nyt vähän hassu, kun otettu just kun sain tän pöydän sisään. Olin aika huonokuntoinen vielä, mutta siedin hyvin silti. Lasia ja metallia Jyskistä. Oikein lapsiperheen kauhistus!  Aina rähmäinen, ihan hirveä. Oikeesti...  ;) siis nätti silmälle sen sekunnin päivässä.

Keittiöntuolit. Kiikkerät, halvat Jyskistä. Valkolakattua vaneria. Hyvät kuitenkin istua, yllättävän hyvät.

Avasin paketista kun olin huonokuntoinen. Meinasin pyörtyä käryistä ja ajattelin ettei ikinä saada niitä sisälle?!  Mutta niin vaan yks kerrallaan, tuuletettiin ja ja auringossa olivat. Muutamassa päivässä siedin jo kaikien olemisen.

Pöydälle on tulossa liina. Annan sen päästellä käryjään, en jotenkin raaski sitä pestä ettei vaan mene pilalle. Ja se siis tälläinen:

Ja tämä kello on myös olkkarin seinällä, jota ei tarvinnut tuulettaa eikä temppuja tehdä muutenkaan.

Molemmat tilattu stockalta.

Aikamoista on etsiä sopivaa uuteen kotiin tämän mcs:n takia. Ja tosiaan usko meinasi loppua tuon hobbarin päiväpeiton kanssa mutta kyllä se lopulta tosiaan antoi periksi ja käryt hävisi. Ja saimme käyttöönkin asti sen.

Meillä menee paremmin kuin teillä!

Ei jessus sentään... kaikkea sitä kuuleekin!
Ei kuulemma tarvi vaimon kanssa tapella enää, kun asiat on paremmin kuin meillä!  Voi apua!


Kukapa tähän helvettiin haluaisi vapaaehtoisesti? Ei kukaan.


Siltikään meillä ei ole tapeltu. Ei meidän ole ennenkään tarvinnut.
Tietysti asioista tulee joskus normaalia enemmän vääntöä, kaikilla tulee. Vikaahan olisi jos koskaan ei oltaisi erimieltä.
Homekoiran käynnin jälkeen sovittiin, että tapahtuipa mitä tahansa niin tästä selvitään!  Keinolla millä hyvänsä.


Mikä määrittää sitten sen hyvin menemisen?  Mun mielestä meillä menee ihan hyvin tällä hetkellä, huonomminkin voisi mennä?
Rautaisia hermoja tämä homma vaatii, välillä hermot leviää. Tekisi mieli heittää hanskat tiskiin, haistattaa pitkätv***t ja rääkyä ja räyhätä.. Miten kauan tätä kestää?  Kukaan ei tiedä valmiiksi.


Mutta tähän mennessä meillä tuntuu olevan sopiva koti (uskon kun ollaan asuttu pidempään).


Ja kaikkea sen verran että elämä kuitenkin onnistuu jotenkuten. Ostoslista on kuitenkin pitkä kuin nälkävuosi... Ja menee varmaan vuosia ennen kuin päästään siihen normaaliin tilaan kaiken suhteen mitä normaalissa elämässä tämän kokoisella perheellä on materiaalissa määritettynä. Lapset joutuvat odottamaan tietenkin aina vuoroaan kuka saa mitäkin ja enää ei osteta sitä mitä kukakin haluaa. Ehkä lähivuosina varusteet eivät ole niin laadukkaita kuin ennen, mihin kaikki ovat tottuneet. Kiitos talon, mikä sairastutti meidät




Mutta hengissä selvittiin ja yhdessä ollaan kokonaisena perheenä. Se lienet se pääasia koko touhussa. Voinnit kohenee ja unelmoin että jonain päivänä ollaan suht normaaleita?että talon aiheuttamat vammat mcs ja allergiat/astmat helpottaa tai jopa paranee edes osittain? Lapsilla ainakin alkaa olla helpompaa ruokien kanssa ja ruokahalut on valtavat. Kävipä meillä yksi räkätautikin kylässä. Viime vuonna samaan aikaan sairastelusta ei meinannut kerta kaikkiaan tulla loppua. Kun nenät alkoivat täällä vuotamaan ensimmäinen ajatus oli että mitä nyt tapahtuu? Ollaanko kuurilla kohta?  Sitä kesti tasan viikon ja sitten se oli ohi. Siis kertakaikkisesti ohi! Se oli tavallinen normaali pikku räkis. Mitä ihmettä, tällaistäkö se on kun lapset sairastaa?


Itseasiassa uskon että meillä menee paremmin kuin koskaan mörskässä.

Näitä päiviä...ja ensimmäinen täysosuma

Viisi viikkoa on kulunut kun päästiin mörskästä lähtemään.


Edelleen tunneskaala on aikamoinen toisinaan. Sadepäivinä tuntuu että ärsytys senkun kasvaa levottomiin mittasuhteisiin.
Olin niin huonokuntoinen ensimmäiset viikot, että en edes jaksanut pahemmin olla vihainen kenellekään. Tai niille joiden takia olemme tässä tilanteessa.


Nyt kiukustun ihan mitättömistäkin asioista. Sitä ei voi käsittää ennen kuin sen kokee että aloittaa elämän ihan alusta tyhjässä talossa. ne arjen mitättömätkin asiat ja tavarat kun puuttuu niin paha on nyhjästä tyhjästä..
Omaa ärsyytymistä suurentaa se tieto että meillä kyllä on mutta käyttökelvottomana.
Kuten eilen. Vettä satoi kaatamalla ja aamulla tajusin että meidän eskarilaiselta puuttuu sadevarusteet! Kyllähän meillä on vino pino viime vuonna mörskään ostettuja reiman varusteita takkia ja sadehousua. Nippa nappa eskarin täti tätä ymmärsi ettei ensimmäisenä käynyt mielessä hankintalistalla juuri nämä tai että ylipäänsä se että vettäkin voi jonain päivänä sataa.
Olin jättänyt myös pyykit ulos kuivumaan tarkistamatta säätiedotusta. Litimärkinä ne siellä odotti aamulla. Takaisin koneeseen vaan linkoamaan. Kuivurikin olisi, mutta käyttökelvoton! Hankittava se on koska 9 hengen pyykit ei pyhällä hengellä täällä kuivu.
Siitäpä se sitten lähti ja kiukkua pukkas niin että olisi tehnyt mieli jo ottaa puhelin ja rääkyä pää punaisena tämä kaikki ulos..


Se kai kuitenkin suht terveen merkki että energiaa piisaa ja emäntää alkaa myös kiukuttaa?


Saimme myös kuluneella viikolla ensimmäisen täysosuman. Koiran merkkaama kohta rakenteissa lyötynä ja suht siististä viattoman näköisestä puusta. Oli löytynyt reippaasti raja-arvot ylittänyt määrä Penicillium hometta. Määrä oli valtava, eikä epäilystäkään etteikö oireiluttaisi?!
Tämä löytyi tyttöjen makuuhuoneesta. Mikä oli ollut myös 3kk meidän makuuhuone viime syyskuusta joulukuuhun. Jonka jälkeen esikoispoikani vaihtoi tähän huoneeseen. Me kaikki oireilimme huoneessa. Huoneessa on oireillut myös yövieraat.
Tiedonjano oli alkuun valtava mitä se voi aiheuttaa?  Refluksia, allergiaa, astmaa, hermosto-oireita (vapinaa, nykinää, pahoinvointia ym..) ja varmaan kaikkea muutakin.
Kaikki sopii oireiluihimme. Enempää en vielä halunnut tietää. Meitä ei naurata.
Tekisi mieli kysyä eräältä ihmiseltä joka kovin vähätteli homekoiria ja jopa lastemme allergologia, että kuuluuko tälläiset toksiineja erittävät homeet lasten makuuhuoneisiin?! Tai ylipäänsä taloihin mitä markkinoitiin aikoinaan Hyvällä sisäilmalla, mikä on tärkeä osa asumismukavuutta? Tämä kaupanpäällinen teki ainakin meidän elämästä helvetin!
Mielenkiinnolla odotamme seuraavia tuloksia.

Hei mites lapset..?!

Niin miten lapset reagoi tähän kaikkeen?


Meidän aikuisten on helpompi tietysti ymmärtää tätä kaikkea.
Meidän isommillakin lapsilla kun ovat jo 18 ja 16vuotiaat. Ei heilläkään aina käsityskyky meinannut riittää koko touhussa. Eikä tarvinnutkaan.


Esikoiseni meni mummille evakkoon siinä vaiheessa kun aloin oireilemaan hänen vaatteistaan kaikista pahiten. Hänellä oli yläkerrassa ainut vaatekaappi huoneessaan. Jostain syystä oireet hänen vaatteistaan olivat ensimmäiset minulla kesällä. Viikkojen jälkeen hän tuli takaisin ensimmäiseen väistöasuntoomme. Olin silloin huonokuntoinen ja hän ei kestänyt nähdä minua siinä kunnossa. Halusi takaisin mummille ja ilmoitti että tulee takaisin kun olen parempi. Tavallaan ymmärsi kaiken mutta hänelle oli todella hankalaa nähdä minut oireilevan lähes kaikesta.


Vanhimman tytön kanssa usein itkettiin tilannetta mörskässä yhdessä. Hän tiedosti tilanteen kaiken kamaluuden ja toivoi poispääsyä talosta. Hänelle tuntui olevan suht helppoa jättää se kaikki sinne omaan huoneeseen. Suurin tarve on tietysti vaatteille jotka olisi omanlaisia. Teinille on vaikeaa pukeutua toisten vanhoihin. Meikit hankittiin kaikki tarvittavat ja tietysti se suoristin rauta. Piirrustusvälineet erittäin lahjakkaalle piirtäjälle.


Pikku pojat on v ielä sen verran pieniä, että ehkä heillä tämä sujuu kaikista kivuttomimmin? Kuopus ei tule muistamaan ehkä mitään ikinä. Hän toki tulee olemaan varmasti erittäin herkkä ruoka-aineille vielä pitkään. Mikä sitten on ihan oma lajinsa. Meidän 4vuotias ei kaipaa talosta mitään leluja. uusia on se vähäinen määrä mitkä korvaa tällähetkellä hyvin. Hän käy leikeissään läpi asioita. Lähes kaikki on tällä hetkellä homeessa missä lego ukot asuu. Sinne ei saa mennä koska siellä tulee sairaaksi. Ja tottahan se on. Jokapaikka on Kettusia täynnä, kun on kuullut tutkijan nimen meidän puheissa. Tämä jaksaa naurattaa meitä. Hänelle on Kettunen=home tällä hetkellä. Häntä kiinnostaa kovasti miksi meidän talo homehtui?


Kaikista kamalin, äidille ja tyttärelle kohta 6v oli valmistelu unipupusta luopumiseen. Aloitimme sen jo mörskässä ollessa. Meidän tyttö oli nukkunut jokaikisen yön pupun kanssa. Se oli ollut aina mukana niissä elämän hyvissä, huonoissa ja jännittävissä kokemuksissa. Iltaisin pupu puettiin yöppäriin ja aseteltiin nukkumaan niiden kaikkien pehmojen kanssa. Pupu oli kovin rakas, niin rakas ettei tosikaan. Se hätä että pupu jää taloon yksin oli aivan jotain älyttömän kamalaa. Lapsen suru ja huoli oli jotain aivan käsittämätöntä. Siitä puhuttiin paljon ja itkettiin yhdessä ettei pupua voisi jättää! Huoli oli sanoinkuvaamaton. Luopua siitä mikä oli aina ollut matkassa, aina turvana.
Yritimme etsiä samanlaista, ihan uutta, mutta eihän siinä olisi edes pupun tuoksua. Emme löytäneet uutta vastaavaa. Isomman tytön kanssa oli jo ehtinyt tapahtua luonnollista eriytymistä, eikä hänen pupu ollut enää niin paljon kuvioissa mukana. Hänelle oli huomattavasti helpompaa jättää omansa taloon.


Tytöt on onneksi sosiaalisia lapsia ja ovat saaneet heti kavereita naapurista. Toinen aloitti eskarissa ja eskari tuntuu olevan puhdas sisäilmaltaan. Olen käynyt siellä useasti enkä oireile millään tavoin. Uskon että siellä tulee sujumaan oleminen hyvin. Eskarin henkilökunta on tietoinen lapsen kemikaaliherkkyydestä sekä mahdollisesta ruokiin reagoinnista. Toistaiseksi kumpaakaan ei ole esiintynyt. Kotonakaan ei ole mitään vältettävää ruokaa tällä hetkellä.
Tokaluokkalaisen kanssa teimme päätöksen vaihtaa koulua. Meillä oli suuri epäilys aiemman koulun sisäilmasta. Vaihdoimme koulun siihen missä entisen kodin kaverit käy. Että edes jotain pysyisi elämässä kun kaikesta piti luopua. Koulusta emme ole kuulleet mitään home epäilyjä vaikka koulu on vanha. Toistaiseksi koulu on alkanut tosi hyvin, vaikkakin vasta  pari viikkoa takana koulun käyntiä. Viime vuonna hengitys oireet alkoivat heti. Tosin silloin asuimme mörskässä. Uskalsimme ottaa myös ihan hullun riskin, emmekä toimittaneet mitään vältettävien ruoka aineiden listaa kouluun. Viime vuonnahan ruokiin reagointi oli aivan mahdotonta. Kuten myös keväällä ja kesällä mörskän aikaan.
Nyt kotona vältetään ainoastaan maitoa juomana mutta kypsytettynä se menee ruuan seassa. Olemme lopettaneet myös jatkuvan antihistamiinin käytön kaikilla lapsilla paitsi kuopuksella jolla annostusta on pienennetty puoleen. Viime vuonna antihistamiinit saimme tauolle vasta joulukuussa! Lapset ovat oireettomia, ainakin toistaiseksi.


Erityisellä tytölläkin on sujunut kivasti muutos. Hän on sen verran positiivinen tapaus tässä elämässä että musiikkia kun on tarpeeksi tarjolla ja ulkoilua niin se auttaa paljon. Koulun aloitus on sujunut kivasti, vähän meinaa väsyttää vielä koulupäivien jälkeen.


Sopeutuminen uuteen kotiin on sujunut yllättävän hyvin. Olisi voinut mennä toisellakin tavalla. Jonkun verran meidän tytöt on itkeskelleet ettei mitään tekemistä ole täällä sisällä kun ei ole mitään tyttöjen leluja. On niin paljon hankittavaa eikä varmasti kellään taviksella kai lepää tileillä tuhansien säästöjä sitä varten jos vaikka uusi talo sattuu homehtumaan..? Irtaimiston hankitaan tämän kokoiselle perheelle menee aikalailla jo niiden tärkeimpien tavaroiden hankintaan että pärjää edes jotenkuten. Pieni onni oli kesäaika jolloin suurimman osan päivästä voi viettää ulkona. Eilen kuitenkin meidän ystävä, tyttöjen kummitäti ilmoitti halunsa avustaa lasten leluhankinnoissa. Hän laittoi tilille ison summan rahaa ja käski hankkia leluja. Voi sitä riemua kun jokainen sai valita kaupasta mieleisen isomman lelun! 


Mehän emme tiedä miten jatkossa tämä kaikki vaikuttaa lapsiin henkisesti?
Kohta puoliin täytyy varata aika allergologille koko konkkaronkalle ihan tsekkaukseen. Uskon että Liisa on tyytyväinen ja iloinen näkemäänsä ja kuullessaan meidän kuulumiset.

Uskaltaako uuteen asuntoon rakastua ensi silmäyksellä...?

Meistähän jokainen tietää että oman kodin on oltava se turvapaikka.
Se paikka minne mennä, missä olla, tapahtui mitä vaan.


Meillä niin ei lopulta ollut mörskässä. niinä kauhujen öinä pelkäsin että se talo jopa tappaa lopulta. pelkäsin koko taloa, eikä se enää näytä ulkoapäin kovin houkuttelevalta.


Kävimme heinäkuussa katsomassa yhtä asuntoa keskustasta. Se oli kerrostalo, alakerrassa pesutupa josta jo rappukäytävään tulvi järkyttävät Arielit ja Bio luvilit. Asuntoon pääsin 5metriä sisään kun piti kipittää ulos äkkiä. Hajut oli karmaisevat.


Se ensimmäinen väistötalo oli ihan ok. Kuitenkin siellä oli kaiken maailman käryjä. Tottakai, kun asukkaiden kaikki irtaimisto oli paikoillaan. Tein siellä paljon siirtoja yhteen huoneeseen, se oli sellainen kärykammio. Oloani helpottaakseni. Lopultahan huomasin sen vesivahingon sieltä ja lattia oli jo ihan lötjöä...


Tähän taloon astuessani en haistanut mitään. Luulin olevani juuri sellainen tyyppi, niin altistunut jo kuin tutkija oli kertonut meille joistain. Ettei minulle löytyisi enää helpolla uutta asuntoa.


Tuntui kuin olisi ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Tosiaan haistelin ja tunnustelin. Odottelin että siinä kunnossa kehoni olisi edes muka luullut jotain epäsopivaa täällä? Vedin keuhkot täyteen ilmaa sisällä, eikä mitään tuntemuksia.


Tämä on hiukan pienempi talo 165m2, mutta neliöt on käytetty kivasti. Huoneita on 5makkaria, olkkari, keittiö, 2 aulaa, pieni kodinhoitohuone,2 vessaa, kylppäri ja sauna. Materiaalit on samanlaisia kuin mörskässä. Laminaattia lattioissa, mutta värit erilaiset. Kivilattiaa on enemmän ja keittiössä myös. Se on tosi kiva. Keittiön kalusteet on valkoiset kiiltäväpintaiset. Alapohja tuulettuva. Tämä talo on tosi kaunis sisältä. Piha on pieni, siis tosi pieni.


Vuokraaja on itse rakentanut talon ja varmasti tietää mitä on lyönyt seinien sisään. Sanoinkin hänelle että todella toivon että tämä talo parantaa meidät!


Tähän mennessä olot on olleet tosi hyvät ja parantuminen on todellakin hyvässä vauhdissa.
Silti kaiken kokemani jälkeen siinä meidän  "unelmien mörskässä" välillä pelkään että voiko näin hyvä tuuri käydä että näinkin nopeasti löysimme näin hyvän kodin?
Jos täällä terveenä pysyy ja normalisoituu ihmiseksi jälleen kerran. Miten ihmeessä täältä ikinä uskaltaisi muuttaa pois? Tässä on toki ostomahdollisuuskin, mutta miestäni ei näin pieni piha houkuta. Näin keskellä naapureita. Minähän asettuisin tähän loppuelämäkseni jos elo tässä on näin hyvää.


Suht terveen merkki lienet se että alan nähdä tämän talon sisustusta silmissäni. Näen asioita tämän sisällä. Meidän elämä on todenteolla muuttunut kaikin puolin. Enää en voi mennä kauppaan ja ostaa mitä mieli tekee. Kaikki puiset ja lastulevy kalusteet on tällä hetkellä ainakin historiaa. Miksi en ymmärtänyt kun kehoni koitti näistäkin asioista varoittaa jo mörskässä? Joulukuussa -13 jo tuntui uudet keittiön pinnatuolit vaikeilta. Ihmettelin käryjä niissä. Oireilin siis jo silloin, en vain ymmärtänyt.


Nyt parhaimmat materiaalit lienet lasi ja metalli.  Ruokapöytänä meillä onkin nyt Jyskin lasinen keittiönpöytä ja valkolakatut vanerituolit, joita tuuletettiin hartaasti.
Hobbarista löysin vihdoin ihan kivat tv-tason ja hyllyn lasi/metallisena.  Sohva tulee olemaan hankala.  Aika varma olisi Pohjanmaan Domino nahkaisena, muutkin herkistyneet ovat sitä kestäneet. Kuitenkin tässä konkurssissa voi tyytyä vain haaveilemaan hinnan takia. Mörskässä meillä oli Pohjanmaan 10 hengen kulma nahkasohva, kaikista parhaimmalla ja kestävimmällä nahalla mitä sieltä löytyi. Mehän sisustettiin se "unelmien mörskä" kaikilla mistä oltiin aina haaveiltu. Se oli meidän maun mukainen, tarkoitushan oli asua siellä tyyliin loppuelämä. Ymmärtääköhän talotehtaan ihmiset miten ihmiset ylipäänsä kiinnittää kaikkensa taloihin kiinni? Millainen katastrofi tällainen oikeasti on kun kaikki menee..?! Ja on aloitettava alusta ihan kaiken suhteen..


Tänne hankin yhden asian mikä minulle oli sisustuksessa kovin rakas. Nimittäin olkkarin lampun samanlaisena. Lamp Gustafin Queen valaisimen, pienempää kokoa vaan. Onpa se kaunis aina vaan, vaikka muu sisustus olkkarissa onkin tällä hetkellä aikamoinen, ihan suoraan sanottuna jopa kamala silmälle. Sohva on kuitenkin terveysasiantuntijalta lahjoituksena saatu. Varmasti homeeton. Siinä on oikeasti ihana istua kun istuttiin 2 viikkoa lattialla.Eikä se oireiluta millään tavoin, mikä on tällä hetkellä pääasia. Edelleen nukutaan patjoilla. Onhan se, kun asettuu lattialle nukkumaan lastensa kanssa. Jotenkin nöyryyttävää. Minulla on talo kalliilla rahalla  missä sänky ja kunnolliset permafitin laadukkaat patjat. Millä en ole voinut nukkua enää aikoihin.


Silti olen joka päivä kiitollinen tästä tähän mennessä terveeltä tuntuneelta talosta. Sisäilman laatu kai kaikista tärkein? Olenkin huumorilla heittänyt, että jos täällä jotain muhii jossain niin sille emme ole ainakaan vielä sairastuneet.  Mielenkiinnolla odotankin miten vuodenajat meillä vaikuttaa olotiloihin tässä talossa?


Mies haaveilee jo hirsitalosta.  Mörskän jälkeen, en tiedä onko minusta enää ikinä luottamaan talofirmoihin? Olenhan jo kerran huutanut jossain home hermorepaleissani meidän mörskän rakennuttajille etten luota heihin enää pätkääkään missään asiassa mikä meidän mörskää koskee. Se on ollut niin susiprojekti. Miten ihmeessä edes käytettyä taloa uskaltaisi koskaan ostaa, ennen kuin sitä olisi tyyliin vuoden kokeillut asumisella..?

Kunto nousee, jipii!

En edes tajunnut miten huonossa kunnossa olen ollut viimeiset 2 vuotta!
Mörskässä asuessamme olen käynyt viimeksi kunnolla lenkillä kun odotin kuopustamme kesällä -13.
Siis aivan järkyttävää tajuta tällainenkin asia.


Mulla oli kummallisia voimattomuus, henkeä ahdistaa aikoja aika usein siellä asuessamme. Joskus hengästyin jopa yläkertaan mennessä.


Viime syksynä sairastettiin se 3kk ja keväällä sanoin miehelle että en ehkä koskaan parantunut lopullisesti taudista?
Keväällä mulla oli kokoajan olo että mun pitäisi lähteä liikkumaan. Ihan kuin mun keho olisi yrittänyt mulle viestittää että se auttaisi mua jaksamaan vielä? En vaan jaksanut. Pelkkä kauppareissukin oli tosi uuvuttava. Usein ihmettelin miten musta olikaan tullut niin jaksamaton?


Kumma juttu että yskät ja hengästymiset on kaikki jääneet pois. Yhtenä päivänä jopa juoksin ampiaista karkuun enkä hengästynyt.


Aloitin liikkumisen pikkuhiljaa. Vielä neljä viikkoa sitten 50metriä edes takaisin oli saavutus,
Kolme viikkoa sitten 200m edes takaisin oli jo hyvä ja pystyin olemaan lasten kanssa puoli tuntia puistossa. Tosin mulla oli nenäsuihkeet ja maski mukana varmuudeksi,


Siitä sitten pikkuhiljaa n. 2km, muutaman päivän päästä jo n.5km lenkkiä.


Nyt päivittäin kerran pari 2-5km lenkkiä. Kävely tuntuu hyvälle, eikä väsytä. Ei hengästytä, enkä tarvitse mitään nenäsumutteita. Käydään puistossa päivittäin ja kävelylle lapsetkin haluaa.


Eilen käytiin mörskän pihalla nappaamassa muutamat hortensiat kuivumaan. Nähtiin naapuri ja hän ihan ääneen ihmetteli kuinka terveeltä ja elinvoimaiselta näytän jo neljän viikon jälkeen. Kävin heidän vaa alla ja painoa oli tullut 3,5kg! ja kyllä on ruokakin maistunut. Lihoja olen saanut takaisin käyttöön, mutta naudan liha ei sovi edelleenkään. Mulla siis oli lopulta vaikeaa myös ruokien sopivuuden kanssa. Kuten myös vitamiinien ja hiven/kivennäisaineiden. Tuntui ettei keho meinannut enää mitään ottaa vastaan vaan oireili ihan kaikesta.
Lapset oli saaneet 1-2kg lisää jokainen neljässä viikossa ja mies 3kg. Eniten laihtui mies. Häneltä painoa tippui 8kg!Huomasin jo keväällä sen ja ihmeteltiin asiaa.


Mieli on sinansä ihan hyvä. Uusi asunto on onneksi sellaisella paikalla että pääsen hyvin liikkumaan lasten kanssa. On puistoja, että on edes jotain tekemistä. Meillähän ei ole lähes mitään joten tekemistä ei niinkään ole kotona. Leluja lapsilla on tosi vähän. Telkkaria ei ole. Ystäviä ei voida oikein nähdä koska lähes kaikki käyttävät hajusteita/erittäin haisevia pesuaineita aika paljon, kun meillä on se helkkarin mcs joka puhkeaa 50% homealtistuneista.
Mä en voi oikein käydä vieläkään missään. Mulle on kauhean vaikeita uudet vaatteet. Niitä pitää pestä tosi monta kertaa että niistä lähtee kaikki mua ärsyttävät kemikaalit. Pesuaineista on nyt kokeilussa Ole hyvä pyykinpesuaine. Olen siis käynyt läpi liudan pesuaineita mutta mikään ei mulle oikein sovi. Tippa Ole hyvää on ihan ok...ehkä?
Kauppaan en ole uskaltanut vieläkään edes kokeilemaan.
Vaatekauppaan pääsen ties milloin?!  Pyörtyisin varmaan jo ovella. Saatikka huonekaluliikkeisiin.


Välillä tietysti suututtaa ihan järjettömästi. Ja olen tosi vihainen koska toi talo vei multa lähes kaiken. Se vei mun lasten terveyden, mun oman terveyden, mun työkyvyn, mun sosiaalisen elämän, mun harrastukset, mun omaisuuden, siis aivan kaiken. Sitä ei moni tajua miten laajasti se vaikuttaa kun kaupan päälle puhkeaa vielä mcs eli monikemikaaliherkkyys. Kokoajan tulee tilanteita, että en voi, en pysty koska mullahan on se mcs! Elämä on tosi rajoittunutta tällä hetkellä.
Toivon että se hellittäis pikkuhiljaa, että edes suht koht normaalia elämää voisi elää. Olispa vaan homeherkkyys, mutta kemikaaliton elämä on ihan mahdotonta toteuttaa. Homeita pääsee pakoon mutta kemikaaleja ei.


Lapset hyötyy sen verran ja itsekin että vähempi on kemikaalikuorma nykyään tässä perheessä.


Varmaan vuoden päästä viimeistään näen millaisia meistä on tullut, etenkin musta joka pahiten niille kemikaaleille reagoi?  Lapset toipuu vissiin paremmin?


Tällä viikolla on jatkuvasti tullut tilanteita että jotain tavaraa/asiaa tarvis jossain tilanteessa ja sitä ei  vaan ole. Toki mörskässä olisi, monin kappaleinkin. Se suututtaa ja raivostuttaa kun mitään ei voi käyttää sieltä.
Kunpa tämä olisi äkkiä ohi, kaikki hävitetty. Ja matkassa huonona muistona vaan koko talo.


Prof. Ville Valtonen on sanonut että katkeroitua ei saa. Voiko tästä selvitä katkeroitumatta..?

Hirveä heinäkuu..

Ollaan evakossa ja neljäs viikko pyörähti käyntiin.


Heinäkuun alussa jo ensimmäisenä tutkimuspäivänä löytyi selkeä kasvusto. mikä ei kuitenkaan raja arvoja ylittänyt. Kuuluuko silti homeiset tummemmat laudat rakenteisiin..? Sitä sopii kai kysyä.


Olot talossa paheni mitä pidemmälle päästiin heinäkuuta. Samalla aloitimme uudestaan lasten astmalääkitykset. Oma kemikaaliherkitymä paheni pahenemistaan. Liimat teipeissä esim. kakspuoliteippi ikkunoissa pitämässä hyttysverkkoa meinasi viedä jalat alta. Muovipussit veti olon veteläksi. Lapsi halusi askarrella ja otti kontakti muovirullan. Olo tuli tosi kauheaksi. kaikki pesuaineet. Astianpesukone tabletit. Alkuun kun avasin luukun ja höyryt pääsi pihalle, mutta lopulta riitti vain koneen ollessa käynnissä. ja meillähän kaikki ollut jo vuosia hajusteettomia, ettei siitäkään ollut kyse. Lopulta tiskattiin käsin kuumalla vedellä kun lv:n tiskiainettakaan en kestänyt.


Kokeilin useat eri merkit pyykinpesuaineita. Niitä allergisten. Mikään ei sopinut. Lopulta pyöritin pyykkiä pelkällä vesipesulla. Viisikin kertaa 90 asteessa lasten vaatteet. Mutta eipä niistä käyttökelpoisia tullut tekemälläkään. Eipä niin sillä kaikki on niin saastunutta.
Lapset nukkuivat pikkuhoususillaan ja minulle oli tuskaa olla niidenkin kanssa. Peitot oli jo heivattu koska niiden kanssa ei kukaan tullut toimeen. Lakanat loppuivat, ne käyttökelpoiset. Lopulta peittelin lapsia pyyhkeillä joita jotenkuten siedin vielä. nukuin itse samat vaatteet päällä ties kuinka monta päivää..


Tuli kauhujen öitä kun heräsin keskellä yötä hapen loppumisen tunteeseen. Lapset heräilivät, nousivat istumaan ja haukkoivat henkeään. Ovet ja ikkunat olivat auki, ilmanputsari posotti täysillä ja toivoin aamua tulevaksi. Jotta ulkona olisi vähän lämpimämpi jo. Öisin oli kylmä ja usein satoi vettä. Ikkunat piti yrittää pitää auki jotta ilma vaihtuisi.


Aloimme olla aika huonossa kunnossa. Joka päivä sanoin miehelleni että meidän pitää päästä pois talosta. Joku on tosi pahasti vinossa. Ystävät olisivat ottaneet luokseen mutta ei siedetty enää eläimiä eikä hajusteita missään määrin. Yritimme löytää asuntoa kokoajan. Kukaan ei suostunut vuokraamaan meille esim kolmiota.


Lopulta oireilin jo luonnosta. Kaikki hajut teki pahaa ja veti tukkoon. Mikään allergialääke ei auttanut. Talossa hengitystiet kuivuivat ja olivat polttavat. Kasvojen iho ja kaula tulikuuma ja polttavan pistelevä. Lapset hehkuivat poskistaan.


Yhtenä päivänä käytiin katsomassa yhtä taloa missä olimme käyneet aiemmin. Ilma oli parempi kuin omassa mutta tietysti irtaimiston hajut ärsytti. Saimme viettää yhden yön siinä talossa. Nukuimme tosi hyvin. Kun koitimme palata omaan taloon niin eipä siitä mitään tullut. Alle viisi minuuttia ja hengitys oli vaikeaa jo. Istuin autossa ja itkien mietin mihin menisin. mies soitti välittäjälle voisimmeko mennä taloon jota mietimme vuokralle? Näille ihmisille se sopi. Tuntemattomat toisella paikkakunnalla tarjosivat meille kotinsa.


Olin niin huonokuntoinen että en edes ymmärtänyt millään lailla hävetä. Tuntemattomien talossa, toisten ihmisten kakkoskodissa. makasin sohvalla ihan poissa pelistä. Kuin olisin kuukauden juonut viinaa. Ihan pihalla. Alkoi jonkinsortin "homekrapula" oli kylmä ja kuuma, vapisutti ja heikotti. Niin kuin omassakin talossa. Oireilin kaikesta, ihan kaikesta. Kuitenkin henki kulki ja se kulki ilman ilmanputsaria mikä meillä oli ollut aina omassa talossa. Jostain syystä olimme aina tarvinneet sen makkarissa sekä olohuoneessa. Olo koheni hitaasti mutta varmasti. Kuitenkin viiden päivän asumisen jälkeen löysin talosta kosteusvaurion. Sen klassisen, jääkaappi oli vuotanut alleen eikä ihan pientä aikaa vaan kunnolla. Ilmankos keittiössä vapisuttikin ihan kunnolla.


Toisena tutkimuspäivänä omasta talosta löytyi jokin kasvusto toisesta makkarista. Siitä emme ole saaneet vielä tuloksia. Myös teipit olivat pettäneet muoveissa. Silti ei muuta näkyvää löytynyt laajoista koiran merkkauksista huolimatta.
Koska lähdimme sisäilman takia omasta, emme voineet jäädä ensimmäiseen taloon vaikka sijainti oli ihanteellinen. Lennossa löysimme uuden. Kävimme katsomassa. Talo oli täysin hajuton ja ilma tuntui todella hyvälle. Vedin keuhkot täyteen ilmaa ja se tuntui hyvälle. Kahden päivän päästä muutimme sisään.




Tässä lyhyesti heinäkuulta. En voinut kirjoittaa aiemmin. Omat koneet on mörskässä. Niitä ei voitu enää käyttää heinäkuussa, oireilimme niistäkin. Imuriakaan ei voitu käyttää ja telkkaria katsoimme harvemmin.

Mitä meille tänään kuuluu?

Vuosi on miltei kulunut. Blogin suljin kun voimia ei ollut päivityksiin.

Yritän taas. Haluan kaikki kirjoittaa muistiin.

Kaikki alkoi viime toukokuussa tai ainahan tämän talon sisällä on ollut kummallinen tunne. 

Raikas ilma loppuu, huoneet on tunkkaisia. Useampaan otteeseen siitä kirjoittelin menneinä vuosina.

Meidän kuopus aloitti valvomisen viime vuoden toukokuussa. Niinhän ne lapset hampaita tekee ja helteet riivaa pientä ihmistä ja sen unia koitimme vakuutella itsellemme. Mikään ruokakaan ei tuntunut oikein sopivan. No meillä on vaan allergioihin taipuvaisia lapsia mielessäni totesin ja ehkä ääneenkin. Poka ooli selkeesti maitoherkkä. Elokuussa teki kaurapuurolakon. Myöhemmin kokeilin kaurapuuroa uudestaan ja vain teelusikallinen teki järkyttävän ripulin ja koko yö valvottiin.

Syyskuussa päästiin infektioputkeen vaiko paremminkin allergiaputkeen? Helpoiten selvisivät ne kaksi joilla oli allergialääkitys edelleen päällä. Piti yrittää tauottaa mutta kumpikaan ei kestänyt päivää pidempään ilman. Meidän pikkuinen poika oli todella sairas ja valvoi yöt läpeensä. Mikään korvike ei sopinut, poika osottautui todella allergiseksi maissille. Kaikki korvikkeet apteekissakin sisältävät maissia. Yritin imettää mahdollisimman pitkään. Karsin omaa ruokavaliotani minkä vooin. Laihduin ja sairastin lähes kolme kuukautta. Poskiontelontulehdus ja järkyttävä yskä. Jäin gluteenittomalle ruokavaliolle pojan takia ja olo koheni selkeästi.

Kun kolme kuuria antibioottia oli syötetty vuoden ikäiselle pikkupojallemme 2kk:n sisällä, päätimme viedä hänet allergialääkärille. Luojan kitos se oli oikea osoite. Muistan vieläkin ihanan Liisan sanat: "Ei tämä poika ole mikään korvakierrelapsi. Tällä pojalla on erittäin suuret korvat...siis suuret suorat putket korvissa. Toinen korva punoittaa edelleen. Allergiaa tämä on. Lisäksi tätä lasta vaivaa silent refluksi" Saimme tarkat ohjeet mitä  ruokia vältetään ja mitä koitetaan syödä. Ruuat karsittiin ja aloitettiin alusta. Kaikki ei käynytkään kuin olimme ajatelleet. Meillä oli superallerginen yksi vuotias.

Samaan aikaan muutkin lapset oireilivat. Korvatulehduksia melkeinpä jokaisella, jopa esikoisella 17v. Viimeisen, sen 12 kerran kun syksyn aikana lääkärissä oltiin käyty, kysyin fb:n seinälläni "kuka parantaisi nämä lapset...?"  Sillä joulukuisella (ennen allergialääkäriä)reissulla Jorvin lastenlääkäri kysyi suoraan silmiin katsoen: "millaisessa asunnossa te asutte? Nämä teidän jatkuvat käynnit vaikuttaisi sisäilman oireilta." Kerroin että uudessa talossa 3v vanhassa, eikä meillä mikään haise. Nämä meidän lapset nyt vaan jostain systä ovat tällaisia. Samanlaista oli ensimmäisen puolen vuoden jälkeen. Talo tutkittiin, ei mitään löytynyt. Nämä nyt on allergisia ja näköjään välillä tosi infektioherkkiä. Kyllähän lapset sairastaa vai sairastaako?

Meidän sairastelut loppuivat oikeastaan siihen reissuun kun kävimme viimeisenä siis allergologilla.

Samaan aikaan muutimme pikkuisen kanssa alakertaan nukkumaan. Yhtäkään yötä poika ei ollut yläkerrassa nukkunut kun täytti 6kk. Puoli vuotta herättiin keskimäärin 10 kertaa, hulluimpina öinä vielä enemmän. Allergiat sen sijaan pysyivät matkassa. Kaikilla lapsilla oli refluksivaivaa. Milloin mistäkin iho oireili. jouluna suklaasta ja mausteista. Silloin sanoin jo miehelle ettei tämä voi mennä näin. Ei tämä ole normaalia. Syötin lapsille maitohappobaktereita, vitamiineja ja mietin alvariinsa ruokavaliota. Tammikuussa ekaluokkalaisella oli jo pitkä lista mitä ei saa koulussa syödä. Yksi toisensa jälkeen päätyi listalle. Mietin: "Mitä hel*ettiä tämä oikein on...?! Mikä meitä riivaa...?!"

Kuopuksen ruokavalion etsiminen oli aivan omaa luokkaansa. Oltiin tilanteessa Kun mikään ei sovi. Pienen pojan elimistö ei kertakaikkiaan ottanut mitään vastaan tai ehkä paremminkin suolisto. Useat antibiootit olivat vieneet mennessään ne viimeisetkin hyvät bakteerit Tilanne alkoi olla lähes kaoottinen jo. Kiitos että meillä on hyvä, vuosikymmenten kokemuksen kerännyt hoitava lääkäri. Pelkkä puhelukin loi uskoa että tästä vielä hengissä selvitään? Tai sähköpostien vaihto. Poikaa tutkittiin laajemminkin. Poissuljettiin sairauksia.

Tästä kaikesta aion kertoa enemmän omassa postauksessa tulevaisuudessa.

Helmikuussa alkoi ilmestyä 4vuotiaalle koko vartalo ihottumaa ja ruoka-ainereaktioita. Samoin kävi 7vuotiaalle. Mietin: Joko se siitepölyille oireilee?? vastahan kaukokulkeumia on tullut! Samaan aikaan refluksi jylläsi. Aloitin antihistamiinit. Yhtenä aamuna saapui alakertaan poika valkeana kuin lakana, alahuuli värittömänä. Kalpea poika oli kyllä usein muutenkin.Se oli ensioire astmasta, kuten jo edellisenä vuonna johon tavalliset tk lääkärit eivät puuttuneet. Meille vaan sanottiin että yskäkin lähtee yskimällä.

Kuopuksen kohdalla mentiin neljällä ruualla. Tattaripuuroa ja päärynäsosetta, pottua ja possun lihaa.Aina ja ikuisesti..? Kaikki itse tekeminä. Poika on niin allerginen valmisruokien tärkkelyksille ja kaikille lisäaineille.

Maaliskuussa olin aivan loppu. Edelleen yskitti silloin tällöin. Tehot oli loppu. Pikkupojalle ei mikään sopinut. Olin polttanut itseni loppuun jatkuvalla miettimisellä mitä ruokaa kokeilisin? Kun mikään ei sopinut, mikään kalkkilisä ei sopinut, mikään rasva/öljylisä ei sopinut. Ei mikään vitamiinikaan. Sentään yksi, se paras maitohappobakteeri sopi kun mikään muu ei sopinut.

Taas oltiin allergialääkärin vastaanotolla. Pikkuinen sai jatkuvan allergialääkityksen melkein tupla annostuksella. Sitten homma alkoi pelittämään. Parin viikon päästä määrättiin astmalääkitys isolla annoksella.

Päätimme luopua koirasta ja kissoista. Yksi ulkokissa jäi vielä. Tuli hetkellinen helpotus allergeeneja vähemmän. Kuukauden ajaksi saatiin sopimaan kalkki ja useita uusia ruokia pienissä määrin rotaatiossa, mutta useita kertoja viikossa. Poika alkoi myös nukkumaan. Samaan aikaan silti allergiat voi paksusti, myös uutena tyttö 5,5v joka ei ollut koskaan allerginen millekään. Olin kauhuissani.

Loin itseeni uskoa sillä ajatuksella että kaikki muuttuu kun kevään yli päästään?  Koivun aloitettua allergeenien kuorma oli jo niin raskas että lähes kaikki oireili ja tuntui toisinaan ettei mikään enää auta. Toukokuun puolen välin jälkeen olin fyysisesti niin loppu sekä henkisesti. En enää uskonut siihen ajatukseen että me vaan ollaan tällaisia..? Vuosi vuodelta aina vaan pahempia ja vain tässä talossa. Ilmoitin miehelle että haluan talon tutkimuksen alle. Tunnen että tässä talossa on jotain? En tiedä mitä mutta jotain mikä oireiluttaa. Ei pelkästään ihottumaa ja refluksia vaan jopa neurologistyylistä oireilua tai miten sitä kuvailisi. tästä lisää tulossa kun kerron lasten oireista tulevaisuudessa.

Raivosin miehelleni kuin refluksikohtauksessa oleva pikkulapsi konsanaan: "Tilaa homekoira tai pakkaan lapset ja lähden!  En tiedä minne mutta helvettiin tästä talosta. Tähän en enää jää!"

Olin niin epätoivoinen.

Mies tilasi. Arveltiin että yläkerta olisi "puhtaampi" kun oltiin eletty vaan siinä omassa umpinaisessa allergiakuplassa. Kaksi kierrosta koiralla ja yhteensä yli 40 merkkiä kattoa kohti.

Sekä useita merkkauksia alakerrassa seinissä kattoa kohti. Yläkerrassa etenkin ne huoneet joissa kuopus on yrittänyt nukkua. Niistä joista katot tippuivat vettä valuvina raksa aikana. Niistä huoneista missä nukkui lapsia jotka lopulta saivat astmalääkityksen, Astmalääkityksellä on 4 lasta. Kaikilla lapsilla allergialääkitys, minä mukaan lukien.

Tutkimukset alkavat ensiviikolla.

Toivon että se ihminen joka saapuu tähän taloon ottaa hommansa tosissaan. Tässä on kuitenkin kyseessä meidän elämä, Meidän viattomien lasten elämä, joilla ei ole mitään osaa tai arpaa koko asiaan. En tiedä saanko ikinä heitä enää terveiksi? Ne pienet ihmiset joille tämä talo kodiksi rakennutettiin. Ajatuksella että saisivat puhtaassa ilmassa kasvaa ja kehittyä terveinä.

Kaikki on aivan toisin. Meidän perhe on sairas.

Äitinä voin kertoa että koko paletti kun alkoi levitä käsiin ja tunsin järkyttävää voimattomuutta kun en pysty lapsiani auttamaan se on jotain niin musertavaa.

Sydän on niin palasina ettei sitä pysty selittämään.

Halusin antaa jotain parasta lapsilleni.

Olen pilannut heidän loppuelämän rakennuttamalla tämän talon.