sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Uuden alku..

Tänään käytiin homemörskän pihalla keräämässä leluja pihalta.  

Mun kukkapenkki kivelle laskeutui kaksi neitoperhosta. Sen täytyy tarkoittaa kai uuden alkua?  


Mä olen niin vihaisesti ajatellut aina tuota homemörskää. Kuinka me voitiin ihan henkisestikin niin huonosti siinä viimeiset puoli vuotta. Reilu vuosi me oltiin kyllä tosi väsyneitä, eihän me koskaan saatu edes sitä terassia tehtyä.  Jotenkin se imi meistä kaiken. Niinkuin mun ystäväni sen puki täydellisesti sanoiksi: Milli milliltä, henkäys henkäykseltä. Lopulta suoriutuu vain niistä rutiineista, kunnes lopulta romahtaa. Näinhän meille kävi.

Tänään me katseltiin taas sitä taloa, sieltä mäen päältä.
Jokseenkin surulliselta se näky näyttää. Se on kuin autiotalo, ei mitään elämää.
Piha on villiintynyt. Lelut oli levällään. Kaikki sisällä jäänyt niille paikoilleen kuin ne oli kun me lähdettiin. Sänkykin petaamatta. Se näyttää ikkunoista katsottuna että joku lähti kiireellä, eikä ole palaamassa. Eihän me ollakaan, ikinä.


Mun entinen lempiväri roosa ei ole enää lempiväri. En halua sitä tähän uuteen taloon sisään yhtään tällä hetkellä.  En halua maalata enää yhtäkään taloa roosaksi, muistuttamaan tästä kaikesta.


Uuteen kotiin valitsin aivan toisenlaiset värit.
Turkoosia tekee valtavasti mieli. Sen lisäksi harmaata ja hopeaa. Tietysti valkoistakin mikä nyt aina on miellyttänyt. Pikkuisen ehkä mustaakin.

Olen kertonut aiemmin että meille puhkesi mcs tosi monelle ihan lapsia myöten.
Huonekalut pitää valita tarkoin ja nyt parhaimmat on lasiset ja metalliset.

Rahaa ei ole paljon, mutta yritän laittaa tätä kotia kodiksi silti. En vaan jotenkin kestä jos kaikki olisi ihan tyhjää täynnä.

Ihmettelin myös yhtenä päivänä miksi niin himoitsen sitä turkoosia?  Onko sille selitystä?  Löysin tällaista. Uskoo ken tahtoo.

Turkoosin on sanottu vahvistavan immuniteettia. Väriterapiassa viilentävää ja rauhoittavaa turkoosia suositellaan ujoille ja aroille ihmisille; turkoosin värin sanotaan lisäävän itsevarmuutta ja auttavan keskustelun aloittamisessa. Turkoosin rauhoittavaa vaikutusta on käytetty myös hyperaktiivisten ihmisten hoitamiseen. Sillä on puhdistava ja tyhjentävä vaikutus.
Turkoosit värisävyt liittyvät kehittymiseen, muutokseen, metamorfoosiin, transmutaatioon; sisäiseen opettajaan; meditaatiossa turkoosia käytetään mielen avartamisessa ja pyrittäessä yhteyteen universumin kanssa. Väri nostaa henkisen kommunikaation tasoa.
Aurassa turkoosi väri ei ole normaali, mutta saattaa tulla esiin runoilijoilla ja mystikoilla. Se kertoo totuuden etsijästä, joka pyrkii puhtauteen, ei vain oman itsensä vuoksi vaan auttaakseen koko ihmiskuntaa.
Turkoosi on kommunikaation väri, kykyä kommunikoida sydämen
kautta. Luovuuden väri. Vähentää tunneperäisiä järkytyksiä.
Turkoosin kaipuu saattaa liittyä äitisuhteeseen. Kun laitat turkoosin
huivin tai korun kaulalle, helpottaa puhumaan selkeämmin ja
sujuvammin.


Harmaasta ja hopeasta sanottiin näin:

Harmaa asettuu mustan ja valkoisen väliin lainaten vaikutteita hieman kummastakin. Harmaa väri kuvaa epävarmuutta ja joskus epätasapainoa, pelkoa uutta kohtaan ja samalla surua vanhasta luopumisen takia.

Hopea Näkymättömän hopeasäikeen sanotaan yhdistävän meidät “tuonpuoleiseen”. Hopea tyynnyttää tunteita ja hiljentää mielen. Hopea kirkastaa ajatuksia ja auttaa valitsemaan oikean suunnan. Sen vaikutuksesta asiat selkenevät ja ongelmat ratkeavat. Hopea laukaisee hermojännitystä ja edistää hormonitoimintaa.

Kuvan laatu on huono. Mun hyvä Lumiakamera tai siis koko luuri sanoi itsensä irti ja tässä konkurssissa ei ollut varaa nyt parempaan.


Olohuoneeseen hankin Carina-voileeverhoja Hobbyhallista. Mullahan ei ole mitään asiaa mihinkään kauppoihin tällä hetkellä mcs:n takia, joten kaikki tilataan. Verhot on kolmea eri väriä. Tummanharmaata, vaaleampaa harmaata ja jäänharmaata, mutta mun mielestä turkoosiin vivahtavaa. Jäänvihreäksi oli toi Koodin päiväpeitto nimetty. Sen kanssa sai tehdä kyllä töitä että uuden käryt hälveni. Taisin kuusi kertaa joutua sen pesemään ja lopuksi heitin sen kuudeksi tunniksi saunaan. 
Lamppu on Lamp Gustavin Queen keskikokoa ja sen pystyin laittamaan heti kattoon. Hylly  ja tv-taso on Hobbyhallista Lumen sarjaa, lasia ja metallia. Ne pyyhin kasatessa mutta tunsin niiden läsnäolon n. vuorokauden ajan. Mattoa meillä ei ole vielä, enkä edes uskalla haaveilla vielä.
Valkoinen nahkasohva on kaukainen haave...
Sohvatyynyihin tilasin myös turkoosia tottakai. Ovat vielä pesussa, mutta näitä.

http://www.vallila.fi/tyynynpaallinen-kirsikka-43x43-cm-turkoosi



Kuva on nyt vähän hassu, kun otettu just kun sain tän pöydän sisään. Olin aika huonokuntoinen vielä, mutta siedin hyvin silti. Lasia ja metallia Jyskistä. Oikein lapsiperheen kauhistus!  Aina rähmäinen, ihan hirveä. Oikeesti...  ;) siis nätti silmälle sen sekunnin päivässä.

Keittiöntuolit. Kiikkerät, halvat Jyskistä. Valkolakattua vaneria. Hyvät kuitenkin istua, yllättävän hyvät.
Avasin paketista kun olin huonokuntoinen. Meinasin pyörtyä käryistä ja ajattelin ettei ikinä saada niitä sisälle?!  Mutta niin vaan yks kerrallaan, tuuletettiin ja ja auringossa olivat. Muutamassa päivässä siedin jo kaikien olemisen.
Pöydälle on tulossa liina. Annan sen päästellä käryjään, en jotenkin raaski sitä pestä ettei vaan mene pilalle. Ja se siis tälläinen:
Ja tämä kello on myös olkkarin seinällä, jota ei tarvinnut tuulettaa eikä temppuja tehdä muutenkaan.


Molemmat tilattu stockalta.

Aikamoista on etsiä sopivaa uuteen kotiin tämän mcs:n takia. Ja tosiaan usko meinasi loppua tuon hobbarin päiväpeiton kanssa mutta kyllä se lopulta tosiaan antoi periksi ja käryt hävisi. Ja saimme käyttöönkin asti sen.

1 kommentti:

  1. Otahan uusia kuvia teidän nykyisestä kodista nyt kun olette asettuneet. :)

    VastaaPoista