Vuosi 2016

Vuosi 2016 alkaa olla paketissa. Viisi vuotta hälläväliä talon omistajina. Talo joka olisi pitänyt jättää hankkimatta ikinä. No ajassa ei voi palata taaksepäin, senhän jokainen meistä tietää.

On vaan elettävä näiden asioiden kanssa että vielä tulee aika jolloin taloa ei ole enää pallona jalassa?

Tammikuussa:

Tämän vuoden tammikuu ei tosiaan alkanut missään hohdokkaissa merkeissä.

Helmikuussa:

Odoteltiin että saadaan uusi asunto. Edellinen evakkoasunto osoittautui myös kosteusvaurioituneeksi.

Yritin pelastaa vaatteita. Pesin niitä kuin heikkopäinen, saunotin ja tuuletin. 

Arvatkaa vaan onnistuiko?

Kaikki tekstiilit, patjat, peitot ja tyynyt meni vaihtoon.

Kädet ristissä toivottiin että tästä saataisiin koti.

Toinen pikkupojista voi tosi huonosti edellisen kämpän jäljiltä.

Maaliskuussa:

Alkoi näyttää vähän valoisammalta. Pojan vointi rupesi kohenemaan ihan silmissä. 

Elämä ei ollut kuitenkaan mitenkään kovin normaalia vielä. Tai onko se ylipäänsä vieläkään? Koskaan?

Huhtikuussa:

Koti-ikävä oli kovimmillaan kuin koskaan ennen. 

Kaipuu omalle tontille enemmän kuin koskaan ennen tämän katastrofin aikana/ jälkeen. Luin paljon homekorjauksista, homesiivouksista. mies soitti homesiivousfirmaan. Itse kävin keskustelua korjaukseen ryhtyneen kanssa. Halusimme uskoa ja toivoa niin kovasti, että jos kuitenkin? Jos vielä sittenkin?

Se paikka oli meille se missä me olisimme halunneet asua niin kovasti, kasvattaa lapset. Elää sitä meidän unelmaa. Meille tarjottiin sovintosopimusta, mutta sisällön luettuani olisi mieli tehnyt oksentaa. Kieroa touhua koko sisältö. Uskomatonta shaibelia totesin. Kunnon ripulipaskaa.

Sovittuja tutkimuksiakaan ei oltu vieläkään suoritettu loppuun. Mieheni oli kyllä kokoajan hoputtanut, että ehdittäisiin ennen kesälomia.

Toukokuussa:

Päätin ottaa hiukan edes etäisyyttä taloon liittyviin asioihin sekä joihinkin hankaliin ihmissuhteisiin mitä kyllä riittää kun riesakseen saa tämän sairauden, niihin vähättelijöihin ja kummastelijoihin.

 Ihan kuin tässä tilanteessa oltaisiin ihan huvikseen,

 antaisin toisen munuaisenkin vaikka jos parantuisimme tästä ihan oikeasti.

 Päätin nauttia elämästä tässä ja nyt. Kaikesta mihin kykenin ja pystyin. Säät oli todella lämpimät ja ihanan aurinkoiset. Kieltämättä lisäsivät sopivasti parempaa mieltä ja energiaa ja ajatuksia ihan muihin asioihin. Ja mikä parasta, pikkupojan vointi koheni silmissä. Asunto oli vihdoinkin sopiva!

Kesäkuussa:

Olin omassa elementissäni. Puutarhaa laittamassa ja lapset leikkivät harva se päivä vesisotaa ja nauttivat elämästä. Juhannukseen asti oli ihana lomafiilis.

Heinäkuussa:

Talon tyhjennys eteni kaatopaikkakuormaan. Hirveä hoputus että talo pitää tyhjentää, jotta saadaan purettua vielä lisää. Jotta saatiin paljastumaan loputkin vauriot. Meidän puolesta päätettiin että säästetään vielä  kaikki kaapit ja kokonainen keittiö..  Tutkijat antoivat tarkat ohjeet säilytykseen. mutta mites sitten kävivään...?

"Tää sairas painajainen senkun jatkuu. Näin DT hoitaa sotkunsa "asianmukaisesti"..
Ovat yhteistuumin päättäneet että kiintokalusteet säilytetään hometalostamme.
Ovat kaikessa viisaudessaan päättäneet ne säilöä ulos näillä keleillä (kosteus parhaimmillaan 100%) kylmään konttiin ajaksi X. Ja sitten homesairaiden ja kemikaalivammaisten korjattuun taloon.
Kontti saapui tänään ja iskettiin 20cm syvyyteen. Hyvä ettei istutusaltaat ja betonipylväs lähtenyt matkaan siinä rytäkässä.
Kontti on arviolta noin nelkytä vuotta vanha, umpihomeessa ja haisee liuottimille. Tarra"palavat nesteet".. Että sillä lailla. No .. Paskaaks tässä? :v
Paska leffa..? Ja vaikka mitä muuta. Kultsi tuli kotiin ja tästä hirnumisesta ei meinaa tulla loppua. On tää yks painajainen..."

Meitä pidettiin jo ihan pilkkana?

En tiennyt itkeä vaiko nauraa enää..

Naapurikin kävi ihmettelemässä moista säilytyskonttia.

Kallis maalämpöpumppukin oli siirretty talon taakse räystään alle ja heitetty joku pressu vaan päälle.

Ei mitään väliä muiden omaisuudesta, siellä se seisoi vesisateessa.

Elokuussa:

Oli jo ihan pakko tehdä päätöksiä tulevaisuuden suhteen. Meidän lapset olivat kärsineet ihan tarpeeksi talossa asuessa, muutoissa, toipumisessa parempaan. Koko elämä oli ollut ihan yhtä kaaosta jo muutaman vuoden ajan. päätettiin että lapset siirretään ainakin kylän parhaimpaan kouluun, ihan terveyssyistäkin jo. Sitä paitsi jos taloa oltaisiin lähdetty korjaamaan, sikäli mikäli ikinä oltaisiin päästy niin järkevään päätökseen miten se oltaisiin toteutettu, niin tämän kemikaalivamman vuoksi emme olisi pystyneet muuttamaan siihen pitkiin aikoihin. Päätimme jäädä tähän asuntoon joka oikeasti oli asuinkelpoinen meille. 

Kovin lupaavalta ei vaikuttanut yhteistyö kuitenkaan talon suhteen. Sovittuja tutkimuksia ei oltu suoritettu loppuun edelleenkään. Venytettiin ja viivytettiin. Tuntui että meidät yritettiin uuvuttaa loppuun sillä? Saada allekirjoittamaan kaikenlaisia sopimuksia..

Syyskuussa:

Meille ilmoitettiin että hommia on tehty talolla. Siellä oli kuulemma siivottukin ja oli niin siistiä ja somaa että pintoja oltiin jo melkein lyömässä kiinni..ei me tällaista oltu kyllä sovittu. Oltiin annettu avaimet vain purkutöitä ja tutkimuksia varten.

 Kohteessa olisi pitänyt tehdä ainakin kaksi homesiivousta, mutta mieheni soitti siivouksen suorittaneeseen firmaan ja sieltä kerrottiin että oli tehty rakennussiivous. Että sillä lailla. Paikka on niin pölyinen että siellä lähtee ääni, minä en uskalla edes mennä sisälle. Takan päältä nähtiin kuinka perusteellinen "siivous" oli ollut. Takasta oli jopa pala irronnut jossain ihmeen rytäkässä. Ja naapurit tiesivät kertoa miten nämä siivojat ravasivat alvariinsa tupakalla. Siis tämäKÄÄN ei mennyt niinkuin olisi pitänyt mennä. Sinnekö meidän olisi pitänyt perheemme viedä vielä rysäyttämään terveys uudestaan..? Äärimmäisen pölyherkät lapset, joilla tulee olemaan aina riski sairastua astmaan pysyvästi.

Tämä koko vuosien kestävä painajainen on tehnyt sen että varsin hyvin tiedän ettei kehenkään kannata luottaa, ainakaan rakennusalalla. Ketään ei kiinnosta oikeasti mikä on lopputulos. mennään aina vaan oma perse edellä. Mitä väliä, koska ei ole oma kyseessä.

Mitä väliä, vaikka mukana olisi lapsia, niitä joilla on koko elämä vielä edessä.

On hyvin vaikeaa uskoa, että yksikään tämän asian äärellä ollut  henkilö toimisi näin jos oma perhe olisi se sairastunut perhe?

Lokakuussa:

Vaihdoimme asianajotoimistoa. Haluan vielä uskoa ja luottaa edes kerran että päästään tämän asian kanssa johonkin järkevään päätökseen?

Loppu syksyn myötä myös ekaluokkalaisen oireilu koulussa alkoi. Taas pikkuhiljaa edeten, tutut herkityneet hajuaistit, makuaistit. Nenän kutinat. Maanantait pahimpia, molemmilla tytöillä. Liekkö viikonlopun ilmanvaihto pois vielä päältäkin koulussa? muiden hajut, tuoksut ym. pölinät.

Odoteltiin vaan talvea.

Marraskuussa: 

Saimme hetkellisen helpotuksen pakkasista ja lumesta. Ja aloimme valmistautua Jouluun. Se oli itselleni sellainen päätepysäkki tälle vuodelle. Se olisi erilainen kuin viime Joulu. Hankin hyvissä ajoin joulujuttuja jotta ne saataisiin mcs:n takia esille ilman sen suurempia ärsytyksiä.

Joulukuussa:

Lapset kävivät lääkärin kontrollissa. Pikkupojat sai "terveen paperit" ei huomautettavaa. Isommalla tytöistä parempi tilanne ja pienemmällä ihan poikkeava tilanne verrattuna muihin. Arvasin ja tiesin.

Surettaa lapsen tilanne ja todella paljon.

Nämä asiat eivät jätä meitä ikinä rauhaan.  Miten minun tyttöni käy?

Joulukuusi koristeltiin loppuun aaton aattona.

Odotettu jouluaattokin tuli. Joka ei mennyt sitten ihan putkeen tässä perheessä. Sukulaiset (2henkeä) oli vähän enemmänkin epäsopivia sen n. kahden tunnin vierailun perusteella. Lopputulos oli lähes katastrofaalinen. Yhtäkään kuvaa ei edes otettu koko aattona. Ihanan normaalisti alkanut aatto oli täysin pilalla.

Taitaa olla meidän seuraavat joulut täysin perheen kesken vietettyjä tästä eteenpäin.

Mutta kun me kuviteltiin että me ollaan toivuttu ja sietokyky kasvanut kemikaaleihin ja ehkä niihin homeisiinkin. Näköjään sitten ei. Suuri pettymys.

Joulu on ollut meille tärkeä juhla, mutta viimeisimmät joulut on kyllä menneet ihan keturalleen. Jotenkin sitä aina jaksaa toivoa että "Jos tämä joulu olisi nyt kuitenkin, niinkuin joskus ennenkin?".

Onneksi vuosi saadaan kohta päätökseen.

Kohta alkaa taas uusi vuosi. Tuntuu ettei oikein uskalla edes odottaa mitään ensivuodelta. Aiempina vuosina on aina ollut jotenkin niin toiveikas seuraavan vuoden suhteen. On ollut myös suunnitelmia, unelmia ja haaveita mitä on toteutettu.

No ...toivotaan sitä terveyttä ainakin lisää, niinkuin aina ennenkin..

Vähemmän ajatuksia homeiden, kemikaalien ja etenkin rakenteiden ja alapohjien suhteen.

Kumpa niille ei tarvitsi tuhlata enää yhtäkään ajatusta.

Eniten toivon kuitenkin että ensi vuonna en omistaisi enää palaakaan koko hälläväliä talostamme.

Että se koko painajaismainen talo olisi vain yhtenä kauheana muistona muiden joukossa.

Ja KIITOS ystäväni

 että olette olleet taas tämänkin vuoden mukana ja tukena elämässämme, iloissa ja suruissa.

Marraskuussa...

Talvi tulikin yllättäin aikaisemmin oltiin odotettu.

Olisin hirveän onnellinen jos voisin kertoa että nyt on ulkohomeet upotettu kinoksiin ja ulkoilu on yhtä riemua! ja tuhat sydäntä perään..

mutta ei.

Poskiontelon ja korvan välinen putkiongelma päätti pahentua kylmästä ilmasta. Ulkoilu jo tunnin kuluttua laukaisee todella kovan kivun ja turpoamisen korvan sisällä. Ilmeisesti on myös kehitellyt jonkinmoisen liimakorvan. Olen sinnitellyt ja odotellut että vaiva menisi ohi ihan itsekseen?

Seuraavaksi kai korvalääkärille ja tärykalvonpuhkaisuun. Tuntuu että tämä oireilu ei ikinä lopu, vaan muuttaa  muotoaan. En yhtään enää ihmettele miksi pienet lapset itkee korviaan..harvinaisen v*ttumainen vaiva.

Joulujuttuja on vähän osteltu ja valoja viritelty.

Ilmoittauduin myös työkkäriin työnhakijaksi. Edellisestä kerrasta onkin jo 20vuotta.

Sieltä otettiin yhteyttä sitten reilun viikon kuluttua. Juteltuamme  jonkin aikaa ja kuullesaan tilanteeni ääni toisessa päässä hiljeni hetkeksi ja totesi: En tiedä mitä tehdä kanssasi?

Ilmoitti laittavansa minut ammatinvalinta psykologin asiakkaaksi ja käski hakea sairaslomaa, jota en kuitenkaan hakenut vaan ilmoitin myöhemmin että olen työnhakijana niinkuin muutkin lääkärien lausuntojen mukaan minulle voidaan tarjota tietynlaisia töitä tietyin järjestelyin. Lähinnä kotoa käsin tehtävää kylläkin. Jota nyt ei kovin näytä olevan tarjolla.

No. Sitä ollaan siellä Ö-mapissa ja ikää alle 40v.

Ei paljoa naurata, koska halua olisi tehdä töitä niinkuin normaalisti ihmiset tekevät.

Muutaman viikon päästä ammatinvalintapsykologi otti yhteyttä. Yhdessä alamme keksimään jotain minulle. Alaa on vaihdettava ehdottomasti.

 Enpä olisi ikinä uskonut tällaistakään tapahtuvan, kun taloa tilasimme mihin kaikkeen se johtaa. Ihan uskomattoman paljon se sai pahaa aikaan.

Edelleen odotellaan loppuraporttia tutkijoilta. 

Me haluamme koko talosta eroon, mutta emme halua myöskään myydä sitä kantaen 5v vastuuta. Saatikka ottaa yhtään takkiin enempää sen kanssa. Talon papereissa sanat mikrobit, törkeät rakennusvirheet ym. ei todellakaan ole mikään myyntivaltti.

On erityisen jännä juttu sekin että tarjosimme firmalle ostomahdollisuutta tästä ihanasta Hälläväliä mörskästä, mutta kieltäytyivät täysin. 

Käsittämätöntä on myös se kuinka helvetilliseen tilanteeseen tälläiset firmat pistää perheet. Ensin menee terveys, koti, omaisuus ja vielä ammattikin vaihtoon.

Sitten pitäisi vielä jäädä velkaa pahimmassa tapauksessa tuollaisesta paskakasasta.

Joulukauden avajaisia vietettiin eilen.

Ja kyllä, minä olen ottanut kuvat paikan päällä. Tuuli onneksi toiseen suuntaan ja lähdin muutaman lapsen kanssa kotiinpäin kävelemään ennen muita.

 Toisin kuin viime vuonna odotin uuden vuoden tulituksien loppumista asunnossa ilmanvaihto pois päältä.

Jotain edistystä on taas tapahtunut, hitaasti mutta varmasti vai epävarmasti..?

Mihinkään ei oikein uskalla luottaa, koska koskaan en parane enää entiselleni.

Seuraava elämän etappi lienet joulussa?

Tänä Jouluna ja kuluvasta kuusta muutenkin..

 Vaikka vielä joku aika sitten aikalailla ahdistikin koko Joulu edes ajatuksena,

 niin kuitenkin olemme viettäneet ihan kivan  Joulun yhdessä täällä vuokrakodissa.

Muutaman viikon aikana vointini on kohentunut huomattavasti. Vaikuttaa tietysti mielialaankin, ettei kaikki tunnu niin vaikealta. Pikkuhiljaa olen taas sietänyt ne sanomalehdet, tiskiaineet,perheeni tuomat hajut vaatteissaan ym. altisteet. Siis ylipäätänsä muut ihmiset. Niin hullulta kuin se kuulostaakin. Oireilu helpottui pikkuhiljaa niin hyväksi että uskaltauduin kauppaan. Ja useampaankin samalla reissulla. Tietysti sitä tunsin olevani keskellä kemikaalimerta mutta selvästi kestin kaiken jopa ihan normaalistikin. Tosin ne sädesieneltä haisevat tyypit kiersin kaukaa, yllättävän kaukaa mun nenäni ne haistaakin..hih!

Yhtenä päivänä oikeen repäsin. Aattelin suoristaa hiukset. Raudasta lähti aluksi kummallinen katku, mutta se haihtui nopeasti enkä kyllä oireillut siitä mitenkään. Seuraavaksi oikein villiinnyin ja päätin pistää jopa meikkivoidetta. Valitsin sen kaikista parhaimman mitä kestin joku kuukausi sitten leukaperissä testinä pisimpään. Vetelin rohkeesti koko kasvot. Pieni tuoksu siinä on mutta ei tuntunut missään. Olin aika yllättynyt. Innostuin ostamaan saman sarjan aurinkopuuterin poskipunaksi ja sekin oli sopiva. Ostin kulmakynän ja sekin sopi. Nyt testausta odottaa ripsiväri. 

Näillä kolmella sopivalla on nyt meikattu useamman kerran oireettomasti.

Olen iloinen  siitä tiedosta että voin edes joskus meikata vielä itseäni.  Puoli vuotta olin täysin ilman meikkiä. No, varmasti teki ihan hyvää.

Tehtiin myös piparkakkutalo. Jännitin hieman paistoa kun ruuankäryt teki tosi pahaa viime kesänä meidän hometalossa. Ihme ja kumma en oireillut yhtään käryistä. Sen sijaan meidän eskarilainen sai astmaattista oireilua lievästi.

Tehtiin Mansikkamäen Tilda talo. Tämä nyt on meidän versio  :D

Lukulistasta pääsee blogiin ja sieltä löytyy kivoja piparkakkutalojen ohjeita.

Joulujuhliin en edes yrittänyt . Liian paljon ihmisiä, liian paljon tuoksuja, kemikaaleja ja niitä homeitakin. Yllättävän monet ihmiset haisee oikeasti ihan homeelta!

Mies hoiti tyttöjen ja pikkupoikien kanssa juhlimiset.

Tässä meidän eskarilainen lähdössä siskon juhliin.

Pariviikkoa sitten saimme myös aivan mahtavan yllätyksen.

Meitä auttanut diakoni soitti ja ilmoitti että meidän perhe valittiin lahjoituskohdeperheeksi.

Aivan uskomaton juttu! Olimme juuri murehtineet kun rahat ei meinanneet riittää edes lasten joululahjoihin. On tosi tiukkaa kun pitää hankkia kaikki uutena 9 hengelle, siis ihan kaikki.

Tämä oli sellainen yllätys ettei sitä meinannut edes uskoa.Kyllä siinä itku ihan tuli! Hankimme lapsille juuri ne mitä he toivoivat, jokainen sai toivomansa lahjan. Ostimme myös kotiin kaikkea tarpeellista mm. Finlaysonin muumi lakana setit. Usko kyllä meinasi loppua niiden kanssa. Jokainen lakana pestiin 6 kertaa! Välissä kävivät kuivurissa ja lopuksi saunotettiin vielä ennenkuin kelpuutin lasten  sänkyyn. Tarkkana saisi olla ihan terveetkin noiden pesujen kanssa ennenkuin lasten sänkyihin niitä laitetaan.

Kinkkuun myös panostimme ja mukaan lähti 6,5kg luomua. Maku oli aivan erilainen kuin tavallisessa vaikkapa Hk:n kinkussa.

Yhdestä paketista tuli nukke. Ohjeistin mummia nuken ostossa. Haistele sitä siellä kaupassa ja jos se haisee niin jätä hyllyyn! Nukke  oli ihan käyttökelpoinen ja ehkä maailman onnellisin tyttö. Kyllä vauvanukkea halattiin ja suunniteltiin mitä se tarvitsee äkkiä?  Ainakin rattaat, tutin ja pullon.

Ostoksille lähdetään heti sunnuntaina.

Oltiin me kyllä vähän pöllyssä kun kaikki lahjat oli avattu ja levitetty olkkarin lattialle, mutta ei mitenkään niin pahasti kuin olisin voinut kuvitella itsestäni. Yllärinä tuli meidän 4,5v oireilu vahvana, jolla luulin jo helpottaneen hyvin.

Ainiin...olenhan mä tavannut ystäviäkin. Mulla kävi täällä oikeen kunnon hajustehaisuli ystävä. Ikean hajukynttilät kotona ja wunderbaumit autossa tyyppi. Enkä pyörtynyt. Haistoin toki ja kaukaa, sehän nyt on selvää  :D Yllättävän nopeasti kuitenkin totuin, muttei kauaa viipynyt ihan varmuuden vuoksi.

Tämäkin yllätti ettei mitään jälkitilojakaan tullut.

Mun äiti ja veli olivat meillä kylässä 1,5 tuntia aaton aattona ja hyvin meni, vaikka en tykkää äidin pesuainehajuista, niin hyvin meni. Lasten kavereitakin on taas käynyt muutama tästä naapurista.

Jotain on siis tapahtunut. Toivottavasti pysyvää jopa..?

Tai sitten jos tämä on häiriötila niin nautin tästä häiriöstä nyt täysin!

Tosiaan se joulu tuli, niinkuin aina ennenkin.

Oli hiukan erilainen kuin normaalisti. lasten suurin murhe oli että löytääkö joulupukki tänne kun meillä ei ole kuusta? Ei edes tekokuusta.

Kyllähän se kuitenkin löysi, koska eskarilainen oli kertonut

 kaupan joulupukille että me ollaan muutettu HOMEtalosta.Ei ole vissiin jäänyt monelle epäselväksi miksi me ollaan muutettu? :D

 Millainenkohan on ensi joulu ja missä...?

Rakas Joulupukki...

Viimeksi kai kirjoitin sinulle lähemmäs 30vuotta sitten..?

Nyt voisin kirjoittaa kilometrinpituisen listan ihan vaan suht akuuteista asioista

Ja se alkaisi vähintäänkin näillä:

-neljä metallista lasten sänkyä Ikeasta, tosin en tiedä miten me niitä käryäviä sälepohjia kestettäisiin mutta jos kokeiltaisiin edes. saunotettais ja tuuletettais vaikka ahkeraan..?Tiedän että perhepedissä on lasten kanssa hyvä nukkua, mutta ihmiset lattiapaikoilta pitäisi saada sänkyihin ja haluaisin myös joskus nukkua mieheni kanssa vielä yhteisessä sängyssä..?

- pikkupojalle omat finlaysonin petivermeet, me:minä ja pikkupojat nukutaan edelleen samassa sängyssä yhdellä peitolla ja kahdella tyynyllä...

-muutamat pussilakana +aluslakanasetit, ettei samoja tarvis aina pyörittää koneessa ja samantien kuivata. että mä voisin joskus vaan vaihtaa lakanat sänkyyn miettimättä taas pesemistä äkkiä että yöksi on lakanat..

-Isompi ruokapöytä  ja enemmän tuoleja, kun neljällä tuolilla ei päästä edes yhteiseen joulupöytään.

-Uusi astiasto kun 3 syvää lautasta ja 4 murokulhoa ei riitä ihan joulupöytään meille yhdeksälle.

-Jotain millä tehdä sitä jouluruokaa, on vain yksi kasari, kattila ja uunivuoka.

-valaisimia yläkertaan, siellä on vain vessan valo ja yksi yölamppu.

ja paljon muuta..

JOULU...siinä vasta ahdistava ajatus. Pienet kirjoittaa joulupukille kirjeitä toivoen kaikenlaista ja tili huutaa tyhjyyttään. Menisin into pinkeenä jo ihan sosiaalisista syistä töihin jos olisi joku kemikaaliton ja homeeton työpaikka minun koulutuksella. Hoitotyötä ei ihan tehdä kotisohvalta.

Kaupanalan työt ei käy samoista syistä. Hoitolapsia en voi ottaa samoista syistä tai jos en olekaan joku päivä hoitokuntoinen? tyhjästä on paha nyhjästä, kun työkuntokin meni talon myötä.

Ahdistusta lisää se miten loihtia kodista jouluinen lapsille jotka jo viime vuonna joutuivat jouluttomuuden kokemaan. Tai yritinhän mä, oltiin saatu nukkua muutama kokoinen yö ennen viime vuoden jouluaattoa kun hetken happosalpaaja meidän kuopusta auttoi. Mies laittoi jouluruuat. Yhtään ei taidettu edes pipareita leipoa..? En paljoa muista niistä ajoista. Olin hirvittäv än ylpeä itsestäni kun puristin pari päivää..

Tälläistä meillä oli jouluna -14. 

Joulusta -13 ei ole paljon kotikuvia...

Ja jouluna -12..

Tykkäsin kovasti laittaa edes jonkinlaista silloin kun olin vielä ihan kunnossa.

Nyt tilasin jotain jouluvaloja. Olishan niitä mörskä pullollaan...7 kynttelikköä, ikkunavaloja, pyramidia, karhua, valo oksaa, ulos sisään, maljakkoon ja lyhtyyn...huoh...kaikki kaatopaikka kamaa..

Voisko joulun kelata ohi..?  Ihan pikkuisen sellainen olo pukkaa päälle että voisi tilata menolipun huitsin nevadaan.

Tekokuusta en edes kuvittele kestäväni eikä ole varaa edes. Aitoa en ole kestänyt vuosiin.

Jostain kumman syystä joulumieli on entistä enemmän hukassa.

 

Hiljaa leijaa maahan hiutaleet
Kimmeltäen matkallaan
Hiljaa loistaa valot kynttilöiden
Ne luovat joulun tunnelman
Kuiskata vain saa
On kuusi tuotu huoneeseen
Latvaan tähti tuikkimaan
Lapset, silmät noin sädehtien
Ei unta taida saadakaan
Kas, onhan joulu vihdoinkin
Ja joulupukki laittaa porot valjaisiin
Nyt perheen pienin aikoo selvittää
Saako joulupukki porot lentämään
Kun rauhaa hohtaa hanki valkoisin
Ja kiireet unohtuvat pois
Niin toivon, että suurilla, pienilläkin
Joulu lämpöisin ois

 

 

Meillä pukki oli käynyt jo aamulla varhain. Vain isi näki pukin kun avasi pukille oven.

Voi sitä jännitystä ja riemua mikä lapsilla oli, kun odoteltiin että lahjat saa avata. Tänä jouluna ne avattiin aamupäivästä.

 

♥Oikein hyvää joulua kaikille!  ♥

 

 

 

 

Kynttilät, kuuset,
omenat, tortut, tähdet.
Joulun tunnelman tuojat.
Jotenkin
minusta tuntuu,
että jouluni
ovat hukkuneet
tunnelmaan.
- Tiellä kulkee
yksinäinen mies
muovipussi kädessään.
Kulkiko
joulusaarna
siinä ohitseni?

(Helena Viertola)

kolme yötä jouluun on....

Nyt on mulla mun valkea kuusi. Ei ehkä niin tuuheanlainen kuin olisin toivonut. Hyvänä lisänä olisi ollut ledvalot oksien päissä kuten meidän toisessa kuusessa, mutta ei ollut tässä mallissa. Sellon cittarista löytyi ja ihan halvalla lähti 39,90 :)

Lasten kanssa koristeltiin iltasella. Kuopus oli sitä mieltä että oksille voi ripustaa puhtaita vaippojakin ;)

Toinen on yläkerrassa, se viimevuotinen vihreä ledvaloilla, sopii niin hyvin sinne. Ilman koristeita, pelkillä valoilla siis.

Uudet koristeet ja valot piti kyllä hakea vielä ja honkkarista niitä löytyi -50% hintaan. Vielä täytyy käydä katsomassa uusi tähti latvaan, Olen tykästynyt näihin tekokuusiin, ei tule sitä voimakasta hajua sisään, eikä neulasia.

 

 Mä olen viritellyt meille paljon valoja ikkunoihin ja pöydille vaasiin ja lyhtyyn. Ei niitä ole kuin neljässätoista paikassa vaan.. :) Täällä on niin pilkkopimeää, että jotenkin täytyy saada vähän valoa. Ystävämme Fortum muistaa meitä varmasti ensikin vuonna  ;)

Huomenna on aikamoinen puristus, viimeiset lahjat pitäisi saada haettua, jaksaa vielä jonottaa postissa (tänään en jaksanut ja lähdin pois kun jono oli ulos asti), paketoida, koristella piparit, käydä viemässä lahjoja, ruokakauppakierros..Ylihuomenna töihin iltavuoroon, joten aikaa ei sille illalle jää lähes yhtään.

Kyllä tää tästä taas, aina nämä joulut on tällaisia. Kauhea kiire kaikilla ja hyvä kun ei sydäri jo iske, kun saa luvan rauhoittua  ;)

Pieni, suuri ele..

Olen ollut ihan hirvittävän väsynyt. Koko vuosi on tuntunut jotenkin todella raskaalle. Kaikki sairastelut ja talon ongelmat. Ja kun parannuttiin, niin alkoi työt ihan normaalilla kolmivuorolistalla koko kesän. Ei yhtään kunnollista hengähdystaukoa. Sitten alkoi tavallinen arki. Siitä perään tytön ongelmat koulussa ja hirvittävä äidin huoli miten koulussa loppujen lopuksi pärjätään edes..? Se kuluttaa niin paljon, ainainen huoli jostain. Mietin jo että loppuuko tämä jatkuva huoli koskaan, aina sitä tuntuu olevan milloin mistäkin syystä..jos sais edes joskus olla murehtimatta kokonaisen kuukauden...? Sanoin sen rakkaalle ystävälleni ääneen ja hän vastasi: Hirveän vähän sä pyydät tässä elämässä...?!

Ainut ajatus päässäni, kun tästä lomalle päästään...? Toisena hyvänä kakkosena ajatus, jos saisin joskus nukuttua. Kotipäivät ns. "kalsaroidaan" vaan, niinkuin tänäänKIN. Minä en ulkonäkööni paljoakaan panosta, ehkä vaivaudun farkut vaihtamaan ennenkuin tytön koulutaksi pihaan porhaltaa. Tytöt hyppii pikkareissa ja pommi on räjähtänyt talossa joka ikinen päivä. Tai siltä musta aina tuntuu nykyään. Ei vaan aina jaksa. Rauhoittelen itseäni ajatuksella jos jaksan nyt perjantaihin siihen asti, että päästään lomalle. Lapset nukkuisivat edes tunnin pidempään lomalla? Voimia saisin kerättyä edes pikkuisen enemmän. Haikeudella muistelen menneitä jolloin olin virtaa täynnä, niinkuin pieni kylä. Ihan mitä sattui tai tapahtui, jostain voimia ammensin. Seuraava aikaraja on kun vuosi vaihtuu? Siitä on hyvä aloittaa taas, puhtaalta pöydältä?  :)  Ensi vuonna lupaan olla ahkerampi ja innokkaampi. Tehdä pois ne kaiki tekemättömät työt.

Nyt kuitenkin asiaan..

Tässä vuoden sisällä olen kotini ovet avannut varmasti toistakymmentä kertaa jos jonkinmoiselle työmiehelle. Tänään yhtäkkiä ovikello taas soi. Menin avaamaan, näytin varmaan vähintäänkin räjähdyksen kokeneelta...? ;)  Tällä kertaa oven takana seisoi Design Talojen vuosikorjauspäällikkömme, ehkä se ainut ihminen johon me kumpikin luetettiin koko tänä aikana, ainut johon meidän puolelta oli luonnollinen ja hyvä puheyhteys. Ojensi minulle suuren herkkukorin ja kortin. Katsoi silmiin ja sanoi: Me haluamme tänä jouluna muistaa teitä, koska olemme aiheuttaneet teille niin paljon pahaa mieltä!
Olin ihan ällikällä lyöty, suoraan sanoen. Halasin ja toivotin Hyvää joulua! Minä jolla ei kovin lämpimiä tunteita ole ollut kys. firmaa kohtaan viime aikoina.

Täytyy sanoa että olen kyllä niin yllätetty tästä vieraastani oveni takana. Siitä isosta herkkukorista mikä meille ojennettiin. Harva ihminen enää nykyaikana tulee ja pyytää anteeksi yhtikäs mitään. Itse siis koin tämän anteeksipyytämisenä. Jonkun mielestä tämä on pieni ja mitään sanomaton ele, vähintääkin olisi pitänyt saada korvauksia? Meille se oli erittäin suuri ele,etenkin nuo sanat, rahalla sitä kaikkea mielipahaa ei olisi kukaan voinut korvata.
Varsinkin näin joulun aikaan. Kaikki kokemukset talon kanssa eivät tunnukaan enää niin suurille pettymyksille? Ne tuntuvat yhtenä aikana meidän elämässä, tulipan tämäkin koettua. Ja siitä selvittiin.
Olen luonteeltani aika periksiantamaton ihminen. Anteeksiannossa on ollut vuosien aikana harjoittelun varaa, kun suutun niin suutun niin täysillä lopulta.. En kyllä kuitenkaan niin kovin helposti, aika kauan saa ärsyttää. ;) On ollut paljon kehittämisen varaa, sen myönnän mutta olen kehittynyt siinäkin, ainakin ihan tarpeeksi :)

Tällaiseen tekoon minkä tämä mies meidän ovella tänään teki tarvitaan kai tietynlaista rohkeuttakin? Tulla ilmoittamatta, tietämättä miten häneen reagoidaan? 
Hänestä ei ole kyllä voinut olla pitämättä, niinä hetkinä kun on meillä vieraillut. Lempeä tapa kohdata meidän perheen lapsetkin, antamalla heillekin pienen huomion , vaikka kyse olisi ollut vain talon asioista.
Tämä pieni suuri ele Design Talojen puolesta muuttaa kyllä paljon ja annan heille anteeksi tästä kaikesta, että meidän talon kohdalla sattui ja tapahtui. Tästä on hyvä jatkaa, siltä puhtaalta pöydältä. Hyvää joulua myös muillekin DT:n ihmisille! :)

Ja tästä tulikin mieleen, että me jokainen, näin joulun aikaan voisimme muistaa ja pyytää anteeksi niiltä joita olemme (joskus) ehkä loukanneet sanoilla tai teoilla? Vahingossa tai tarkoituksella, sillä ei lienet mitään väliä?  Enemmänkin sillä anteeksipyytämisellä ja anteeksi antamisella.
Anteeksi antaminen tuo tietynlaisen mielenrauhan ja on helpompi siirtyä seuraavaan vuoteen. :)

 

 



"Onko nyt joulu taas
kysyn ihmeissäni,
kun kuusi kannetaan tupaan
ja huoneen täyttää jouluherkkujen tuoksu.

...

Onko nyt joulu taas
vastahan oli kesä
ja viimeiset joululahjatkin
aamutossut ja hartiahuivi
vielä uutuuttaan hohtavina
piironkini laatikossa.

Karkaako ajan kehrä käsistäni,
kun päivät rientävät,
kesät, talvet
juhannukset ja joulut
vain käväisevät ohitseni?
Käväisevät, eivät pysähdy.

Lapsuudessa ne olivat kauan.
Oli niin paljon sitä joulua,
silmissä ilo ja tuike
kuin kynttilöissä.
mielessä lämpö ja rakkaus
isä, äiti, me kaikki yhdessä
lähellä toisiamme.
Ja pyhän kirjan lehdiltä
keskelle juhlaa kirkkaana
piirtyvä Jeesus-lapsi,
joulun vieras.

Taas kohta on joulu.
Pysähdy kohdalleni
sinä joulun lapsi,
tulithan minuakin varten,
kun kerran synnyit.

Synny uudelleen minussa
ja tee minut jälleen eläväksi,
että voin juhlaa ja iloa tuntien todeta:
Nyt on joulu! "

-Helena Viertola-

 

 

Ihanaa joulun odotusta kaikille, kohta on joulu taas...  ♥

Kuva lainattu googlen kuvahaulla...