Vaikka vielä joku aika sitten aikalailla ahdistikin koko Joulu edes ajatuksena,
niin kuitenkin olemme viettäneet ihan kivan Joulun yhdessä täällä vuokrakodissa.
Muutaman viikon aikana vointini on kohentunut huomattavasti. Vaikuttaa tietysti mielialaankin, ettei kaikki tunnu niin vaikealta. Pikkuhiljaa olen taas sietänyt ne sanomalehdet, tiskiaineet,perheeni tuomat hajut vaatteissaan ym. altisteet. Siis ylipäätänsä muut ihmiset. Niin hullulta kuin se kuulostaakin. Oireilu helpottui pikkuhiljaa niin hyväksi että uskaltauduin kauppaan. Ja useampaankin samalla reissulla. Tietysti sitä tunsin olevani keskellä kemikaalimerta mutta selvästi kestin kaiken jopa ihan normaalistikin. Tosin ne sädesieneltä haisevat tyypit kiersin kaukaa, yllättävän kaukaa mun nenäni ne haistaakin..hih!
Yhtenä päivänä oikeen repäsin. Aattelin suoristaa hiukset. Raudasta lähti aluksi kummallinen katku, mutta se haihtui nopeasti enkä kyllä oireillut siitä mitenkään. Seuraavaksi oikein villiinnyin ja päätin pistää jopa meikkivoidetta. Valitsin sen kaikista parhaimman mitä kestin joku kuukausi sitten leukaperissä testinä pisimpään. Vetelin rohkeesti koko kasvot. Pieni tuoksu siinä on mutta ei tuntunut missään. Olin aika yllättynyt. Innostuin ostamaan saman sarjan aurinkopuuterin poskipunaksi ja sekin oli sopiva. Ostin kulmakynän ja sekin sopi. Nyt testausta odottaa ripsiväri.
Näillä kolmella sopivalla on nyt meikattu useamman kerran oireettomasti.
Olen iloinen siitä tiedosta että voin edes joskus meikata vielä itseäni. Puoli vuotta olin täysin ilman meikkiä. No, varmasti teki ihan hyvää.
Tehtiin myös piparkakkutalo. Jännitin hieman paistoa kun ruuankäryt teki tosi pahaa viime kesänä meidän hometalossa. Ihme ja kumma en oireillut yhtään käryistä. Sen sijaan meidän eskarilainen sai astmaattista oireilua lievästi.
Tehtiin Mansikkamäen Tilda talo. Tämä nyt on meidän versio :D
Lukulistasta pääsee blogiin ja sieltä löytyy kivoja piparkakkutalojen ohjeita.
Joulujuhliin en edes yrittänyt . Liian paljon ihmisiä, liian paljon tuoksuja, kemikaaleja ja niitä homeitakin. Yllättävän monet ihmiset haisee oikeasti ihan homeelta!
Mies hoiti tyttöjen ja pikkupoikien kanssa juhlimiset.
Tässä meidän eskarilainen lähdössä siskon juhliin.
Pariviikkoa sitten saimme myös aivan mahtavan yllätyksen.
Meitä auttanut diakoni soitti ja ilmoitti että meidän perhe valittiin lahjoituskohdeperheeksi.
Aivan uskomaton juttu! Olimme juuri murehtineet kun rahat ei meinanneet riittää edes lasten joululahjoihin. On tosi tiukkaa kun pitää hankkia kaikki uutena 9 hengelle, siis ihan kaikki.
Tämä oli sellainen yllätys ettei sitä meinannut edes uskoa.Kyllä siinä itku ihan tuli! Hankimme lapsille juuri ne mitä he toivoivat, jokainen sai toivomansa lahjan. Ostimme myös kotiin kaikkea tarpeellista mm. Finlaysonin muumi lakana setit. Usko kyllä meinasi loppua niiden kanssa. Jokainen lakana pestiin 6 kertaa! Välissä kävivät kuivurissa ja lopuksi saunotettiin vielä ennenkuin kelpuutin lasten sänkyyn. Tarkkana saisi olla ihan terveetkin noiden pesujen kanssa ennenkuin lasten sänkyihin niitä laitetaan.
Kinkkuun myös panostimme ja mukaan lähti 6,5kg luomua. Maku oli aivan erilainen kuin tavallisessa vaikkapa Hk:n kinkussa.
Yhdestä paketista tuli nukke. Ohjeistin mummia nuken ostossa. Haistele sitä siellä kaupassa ja jos se haisee niin jätä hyllyyn! Nukke oli ihan käyttökelpoinen ja ehkä maailman onnellisin tyttö. Kyllä vauvanukkea halattiin ja suunniteltiin mitä se tarvitsee äkkiä? Ainakin rattaat, tutin ja pullon.
Ostoksille lähdetään heti sunnuntaina.
Oltiin me kyllä vähän pöllyssä kun kaikki lahjat oli avattu ja levitetty olkkarin lattialle, mutta ei mitenkään niin pahasti kuin olisin voinut kuvitella itsestäni. Yllärinä tuli meidän 4,5v oireilu vahvana, jolla luulin jo helpottaneen hyvin.
Ainiin...olenhan mä tavannut ystäviäkin. Mulla kävi täällä oikeen kunnon hajustehaisuli ystävä. Ikean hajukynttilät kotona ja wunderbaumit autossa tyyppi. Enkä pyörtynyt. Haistoin toki ja kaukaa, sehän nyt on selvää :D Yllättävän nopeasti kuitenkin totuin, muttei kauaa viipynyt ihan varmuuden vuoksi.
Tämäkin yllätti ettei mitään jälkitilojakaan tullut.
Mun äiti ja veli olivat meillä kylässä 1,5 tuntia aaton aattona ja hyvin meni, vaikka en tykkää äidin pesuainehajuista, niin hyvin meni. Lasten kavereitakin on taas käynyt muutama tästä naapurista.
Jotain on siis tapahtunut. Toivottavasti pysyvää jopa..?
Tai sitten jos tämä on häiriötila niin nautin tästä häiriöstä nyt täysin!
Tosiaan se joulu tuli, niinkuin aina ennenkin.
Oli hiukan erilainen kuin normaalisti. lasten suurin murhe oli että löytääkö joulupukki tänne kun meillä ei ole kuusta? Ei edes tekokuusta.
Kyllähän se kuitenkin löysi, koska eskarilainen oli kertonut
kaupan joulupukille että me ollaan muutettu HOMEtalosta.Ei ole vissiin jäänyt monelle epäselväksi miksi me ollaan muutettu? :D
Millainenkohan on ensi joulu ja missä...?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti