keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kuulumisia vauva arjen keskeltä


Jospa vihdoin päivittäisin blogiakin.





Ollaan nautittu koko perhe meidän pienestä pojasta ja päivät senkun vilahtaa silmissä.
Lauantaina hän on jo kaksiviikkoinen ♥


6vrk


Hän on hyvin rauhallinen ja tyytyväinen vauva. Yöt on tosi helppoja ja syöttövälit sellaista 3-4 tuntia. 
Toivottavasti ei ole vain tyyntä myrskyn edellä  ;)

Hän jaksaa jo valvoa 1,5-2 tuntia aamusta virkeänä ja seurailee tarkkana.

Tänään käytiin myös punnituksessa ja vielä uupuu 35g syntymäpainosta. Alussa painon nousu oli nihkeän puoleista, se laskikin melkein 250g ensimmäisen vuorokauden aikana ja ilmeisesti jatkoi siitä vielä muutaman päivän. Nyt on hienosti kiritty kiinni.


Ensimmäinen nimikin on päätetty, mutta vielä uupuu kaksi nimeä. 
Kummeja on mietitty, mutta ei vielä kysytty. Vaikeaa siitä tekee se, että jokaisella lapsellamme on 4 kummia ja luonnollisesti lähes kaikki läheiset ystävät on käytetty . :D

Äitikin voi oikein mainiosti.
Olo on virkeä, iloinen ja onnellinen ♥
Alkuun oli hartiat jumissa, mutta nekin alkaneet vetreytyä.
Melkoinen muodonmuutos on tapahtunut kahdessa viikossa,
omat farkut sujahti jalkaan jo 8vrk synnytyksestä!  :O

Tässä 4päivää ennen synnytystä ja sitten tänään  :)


Hieman kevyempi fiilis, täytyy sanoa!  ;)

Mukavaa viikkoa kaikille!

maanantai 18. marraskuuta 2013

♥ 16.11. 2013 ♥

♥♥♥

Kuunvalo kattomme harjalla hohtaa
ilta kun joutunut on.
Lepoon on käyneet pikkuiset linnut,
aika jo sinunkin on.
Aamulla heräät ja aurinko loistaa
kirkkaana tielläsi sun.
Uinu mun lapseni, poikani pieni,
rakkaani, aarteni mun.


Nuku jo, lintuni, pulmuni pieni,
kehtoosi keinahtavaan.
Puutteet ja huolet ei valtaansa vielä
pienoista sydäntä saa.
Murhetta, tuskaa en toivoisi sulle,
kun rakennat elämää.
Uinu, mun lapseni, poikani pieni,
tyynylle paina jo pää.


Pieni oot vielä, mut kasvat ja vartut,
vuodet kun vierivät pois.
Toivoisin siipies kantavan silloin,
kun lennät pesästäs pois.
Hetken vain kuljen mä elämän tietä
yhdessä kanssasi sun.
Uinu, mun lapseni, poikani pieni,
rakkaani, aarteni mun.





Pieni "Elmeri"  syntyi 16.11. 2013 klo 3.52
3805g ja 52cm
täyttä rakkautta!

♥♥♥

maanantai 11. marraskuuta 2013

Viimeinen masukuva...?

Olisiko tässä jo viimeinen masukuva?
Taiteilijana rakas tyttäreni  ♥


rv 39..



Tuli tunne että laukku on pakattava loppuun.
Toivottavasti en pakkaillut sitä kovin etuajassa.

Oudon hyvä fiilis viikonlopun jälkeen
tai sitten vaan kuvittelen?  ;)

Neuvolassa käyty.
Hb noussut itekseen ilman rautaa kahdessa viikossa 112-> 129!
Olin hyvin yllättynyt, sillä on hyvä lähteä synnyttämään.
Kaikki muutkin oikein hyvin ja painonmuutos vain +269g/viikko!
Vaikka ruoka maistuu taas vähän liiankin hyvin, myös öisin..  ;)

Vain 6 päivää maaliin..  ♥

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Viledan liinoja taas kokeiltu! :)

Pikkuhiljaa tässä siivoillut viledan liinoilla mitkä Buzzador minulle lähetti.
Kyllä sen huomaa ettei kannata kunnon siivousvälineissä säästää. Etenkin säästyy vähemmällä työllä, kun ei tarvitse pahemmin hinkkailla!  ;)

UNIVERSAL liinalla pyyhkäisin erkkerin ruokailukaluston ja lähes kaikki muutkin huonekalut. Jopa nahkasohvatkin! Ilman hinkkausta pärjättiin. Takan laatoituksenkin sillä pyyhin ja luukut ja niiden reunukset. Yksi pyyhkäys riitti vaikka olivat ihan sormen jälkiä täynnä!

WINDOW liinaa käytin tietenkin ikkunoihin ja sitten myös peileihin. Toimi erittäin hyvin!

PAd liinaa kokeilin telkkariin, mutta sitä oli näplännyt joku kunnon rähmänäppi joten ei kuivana todellakaan tehonnut. Tietokoneen näyttön toimi hyvin kuten myös puhelimin.

Sitten mietin että mitä liinaa käyttäisin meidän lamppuihin?
Meillähän kaikki on lähes lasisia ja tällä hetkellä hyvin hyvin pölyisiä!
Olohuoneen lampusta nyt aloitin ja kokeilin tuota PAD-liinaa ihan tuon näppärän koonkin vuoksi. Se osottautui erittäin hyväksi hommaan ja lamppu kiiltää taas kuin uusi  :)

Ennen..



Ja jälkeen..




Aikamoinen ero vai mitä?!!

Innostaa kyllä puhdistamaan loputkin lamput  :)



#viledabuzz #buzzador

tiistai 5. marraskuuta 2013

Pompottelua..


Onpas vaikeaa saada synnytyssairaala, ei voi muuta enää todeta..  ;)

Eilen heitetty naistenklinikan reissu.
Vastassa olikin ilmeisesti ihan synnytysten ylilääkäri, oikein mukava herrasmies.
Viisi kandia seuraamassa tutkimuksia. Ja saihan hekin kokeilla vatsanpäältä
Vauvan kokoa, asentoa ja mitata sf-mittaa.
Kyllä rupesi hiukan jo hymyilyttää kun yks toisensa jälkeen vuorollaan tunnusteli.
Suosin kuitenkin näitä opetustilanteita, koska onhan heidän jostain oppinsa saatava.

Kokoarvioksi saatiin yksillä mitoilla ultralla kolmisen kiloa. Ilmeisesti taas reisiluu siellä mittoja hämää?
Käsikopelolla arvioitin 3,3kg ja rapiat. Lääkäri siinä totesi että kun on tutkinut n. 2000 äitiä niin näppituntuma alkaa löytymään ja osumaan oikeaan?  ;) Ja kuulemma tälläkertaa luotti enemmän käsiarvioon kuin koneeseen.


Itseasiassa tämä samainen lääkäri on tutkinut aikoinaan kolmannen lapseni kokoa ja tilannetta muutenkin rakennepoikkeavuuden takia 12vuotta sitten ja osunut täysin nappiin koosta.
Kasvaa siis maltilla, kuten on toivottu, mutta taas tarvitaan kokoarvio ennen laskettua aikaa,
 ettei ota spurttia. Kuulemma lantion käsikokeilulla tulisi 3,5kg alakautta, mutta siitä eteenpäin emme sitten voi olla varmoja. Kuvien perusteellaon ajateltu että max. 3,6-3,7kg.

Lapsivettä on normaali määrä, painonnousu oikein hienoa (tähän mennessä reilu 13kg), verenpaineet oikein hienot ja sokerit olleet rasituksessa hyvät.  Oikein oppikirjan mukaan edennyt raskaus.
Vauva voi mainiosti ja liikkuu erittäin vilkkaasti.

Tehtiin suunnitelma:  Synnytän sittenkin omassa sairaalassa ja toivotaan spontaania alatiesynnytystä, koska edellinen sektio. Mitään syytä ei nähty että pitäisi synnyttääNaistenklinikalla.
Olivat itseasiassa pohtineet ihan miksi minä sinne olin edes joutunut?  Kysyivät ihan että onko syy minun haluamani kenties epäonnistuneesta edellisestä synnytyksestä? :O
Kerroin että en todellakaan olisi halunnut vaihtaa sairaalaa, vaan minulle vain ilmoitettiin etten saa synnyttää omassani koska olen riskisynnyttäjä?!

Omaan sairaalaan soitettiin ja varattiin ultra aika lähelle laskettua jos vauva ei ole syntynyt siihen mennessä? kaikki piti olla taas lyöty lukkoon.

Mutta tulihan se soitto sittenkin..
Oma sairaala ei ota eikä seuraava lähinkään! Uudet määräykset! Eikä ota naistenklinikka (en tarpeeksi riski  ;)  ) vaan tällä kertaa minulle arvottiin kätilöopisto (semiriski?  )! En enää voinut kuin nauraa koko asialle. Tällainen aiemmin sektioitu, monisynnyttäjä hylkiö...?! Kukaan ei halua kontolleen minua, kunhan joku sairaala edes ottaisi? Ettei tarvis kotona puskea..?  ;)
Soitin kättärille ja he toivottivat erittäin tervetulleeksi synnyttämään kerrottuani koko stoorin  ;)
Kai sitä kätilöä jo sääliksi kävi ..?
Matka piteni taas, tosin naistenklinikan matkan vain 5km. Oman synnytyssairaalan mielestä minun ongelmani on se että ehdinkö sairaalaan?  Se jää nähtäväksi..
Ensi viikon torstaina katsotaan taas kokoa uudestaan, vaihtuukohan sairaala vaihteeksi taas..?
Nyt en toivo muuta kuin syntymää jo, vaikkakin viikko saisi tulla lisää ainakin raskautta että pieni on valmiimpi  ♥

Ja massu sen kuin pyöristyy..


Eipä kyllä anna mitään merkkejä että edes valmistelisi tulevaa synnytystä.
Näinköhän mennään vielä jatkoajalle jos kasvu on maltillista..?!  ;)