Niin miten lapset reagoi tähän kaikkeen?
Meidän aikuisten on helpompi tietysti ymmärtää tätä kaikkea.
Meidän isommillakin lapsilla kun ovat jo 18 ja 16vuotiaat. Ei heilläkään aina käsityskyky meinannut riittää koko touhussa. Eikä tarvinnutkaan.
Esikoiseni meni mummille evakkoon siinä vaiheessa kun aloin oireilemaan hänen vaatteistaan kaikista pahiten. Hänellä oli yläkerrassa ainut vaatekaappi huoneessaan. Jostain syystä oireet hänen vaatteistaan olivat ensimmäiset minulla kesällä. Viikkojen jälkeen hän tuli takaisin ensimmäiseen väistöasuntoomme. Olin silloin huonokuntoinen ja hän ei kestänyt nähdä minua siinä kunnossa. Halusi takaisin mummille ja ilmoitti että tulee takaisin kun olen parempi. Tavallaan ymmärsi kaiken mutta hänelle oli todella hankalaa nähdä minut oireilevan lähes kaikesta.
Vanhimman tytön kanssa usein itkettiin tilannetta mörskässä yhdessä. Hän tiedosti tilanteen kaiken kamaluuden ja toivoi poispääsyä talosta. Hänelle tuntui olevan suht helppoa jättää se kaikki sinne omaan huoneeseen. Suurin tarve on tietysti vaatteille jotka olisi omanlaisia. Teinille on vaikeaa pukeutua toisten vanhoihin. Meikit hankittiin kaikki tarvittavat ja tietysti se suoristin rauta. Piirrustusvälineet erittäin lahjakkaalle piirtäjälle.
Pikku pojat on v ielä sen verran pieniä, että ehkä heillä tämä sujuu kaikista kivuttomimmin? Kuopus ei tule muistamaan ehkä mitään ikinä. Hän toki tulee olemaan varmasti erittäin herkkä ruoka-aineille vielä pitkään. Mikä sitten on ihan oma lajinsa. Meidän 4vuotias ei kaipaa talosta mitään leluja. uusia on se vähäinen määrä mitkä korvaa tällähetkellä hyvin. Hän käy leikeissään läpi asioita. Lähes kaikki on tällä hetkellä homeessa missä lego ukot asuu. Sinne ei saa mennä koska siellä tulee sairaaksi. Ja tottahan se on. Jokapaikka on Kettusia täynnä, kun on kuullut tutkijan nimen meidän puheissa. Tämä jaksaa naurattaa meitä. Hänelle on Kettunen=home tällä hetkellä. Häntä kiinnostaa kovasti miksi meidän talo homehtui?
Kaikista kamalin, äidille ja tyttärelle kohta 6v oli valmistelu unipupusta luopumiseen. Aloitimme sen jo mörskässä ollessa. Meidän tyttö oli nukkunut jokaikisen yön pupun kanssa. Se oli ollut aina mukana niissä elämän hyvissä, huonoissa ja jännittävissä kokemuksissa. Iltaisin pupu puettiin yöppäriin ja aseteltiin nukkumaan niiden kaikkien pehmojen kanssa. Pupu oli kovin rakas, niin rakas ettei tosikaan. Se hätä että pupu jää taloon yksin oli aivan jotain älyttömän kamalaa. Lapsen suru ja huoli oli jotain aivan käsittämätöntä. Siitä puhuttiin paljon ja itkettiin yhdessä ettei pupua voisi jättää! Huoli oli sanoinkuvaamaton. Luopua siitä mikä oli aina ollut matkassa, aina turvana.
Yritimme etsiä samanlaista, ihan uutta, mutta eihän siinä olisi edes pupun tuoksua. Emme löytäneet uutta vastaavaa. Isomman tytön kanssa oli jo ehtinyt tapahtua luonnollista eriytymistä, eikä hänen pupu ollut enää niin paljon kuvioissa mukana. Hänelle oli huomattavasti helpompaa jättää omansa taloon.
Tytöt on onneksi sosiaalisia lapsia ja ovat saaneet heti kavereita naapurista. Toinen aloitti eskarissa ja eskari tuntuu olevan puhdas sisäilmaltaan. Olen käynyt siellä useasti enkä oireile millään tavoin. Uskon että siellä tulee sujumaan oleminen hyvin. Eskarin henkilökunta on tietoinen lapsen kemikaaliherkkyydestä sekä mahdollisesta ruokiin reagoinnista. Toistaiseksi kumpaakaan ei ole esiintynyt. Kotonakaan ei ole mitään vältettävää ruokaa tällä hetkellä.
Tokaluokkalaisen kanssa teimme päätöksen vaihtaa koulua. Meillä oli suuri epäilys aiemman koulun sisäilmasta. Vaihdoimme koulun siihen missä entisen kodin kaverit käy. Että edes jotain pysyisi elämässä kun kaikesta piti luopua. Koulusta emme ole kuulleet mitään home epäilyjä vaikka koulu on vanha. Toistaiseksi koulu on alkanut tosi hyvin, vaikkakin vasta pari viikkoa takana koulun käyntiä. Viime vuonna hengitys oireet alkoivat heti. Tosin silloin asuimme mörskässä. Uskalsimme ottaa myös ihan hullun riskin, emmekä toimittaneet mitään vältettävien ruoka aineiden listaa kouluun. Viime vuonnahan ruokiin reagointi oli aivan mahdotonta. Kuten myös keväällä ja kesällä mörskän aikaan.
Nyt kotona vältetään ainoastaan maitoa juomana mutta kypsytettynä se menee ruuan seassa. Olemme lopettaneet myös jatkuvan antihistamiinin käytön kaikilla lapsilla paitsi kuopuksella jolla annostusta on pienennetty puoleen. Viime vuonna antihistamiinit saimme tauolle vasta joulukuussa! Lapset ovat oireettomia, ainakin toistaiseksi.
Erityisellä tytölläkin on sujunut kivasti muutos. Hän on sen verran positiivinen tapaus tässä elämässä että musiikkia kun on tarpeeksi tarjolla ja ulkoilua niin se auttaa paljon. Koulun aloitus on sujunut kivasti, vähän meinaa väsyttää vielä koulupäivien jälkeen.
Sopeutuminen uuteen kotiin on sujunut yllättävän hyvin. Olisi voinut mennä toisellakin tavalla. Jonkun verran meidän tytöt on itkeskelleet ettei mitään tekemistä ole täällä sisällä kun ei ole mitään tyttöjen leluja. On niin paljon hankittavaa eikä varmasti kellään taviksella kai lepää tileillä tuhansien säästöjä sitä varten jos vaikka uusi talo sattuu homehtumaan..? Irtaimiston hankitaan tämän kokoiselle perheelle menee aikalailla jo niiden tärkeimpien tavaroiden hankintaan että pärjää edes jotenkuten. Pieni onni oli kesäaika jolloin suurimman osan päivästä voi viettää ulkona. Eilen kuitenkin meidän ystävä, tyttöjen kummitäti ilmoitti halunsa avustaa lasten leluhankinnoissa. Hän laittoi tilille ison summan rahaa ja käski hankkia leluja. Voi sitä riemua kun jokainen sai valita kaupasta mieleisen isomman lelun!
Mehän emme tiedä miten jatkossa tämä kaikki vaikuttaa lapsiin henkisesti?
Kohta puoliin täytyy varata aika allergologille koko konkkaronkalle ihan tsekkaukseen. Uskon että Liisa on tyytyväinen ja iloinen näkemäänsä ja kuullessaan meidän kuulumiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti