Jos nyt kertoisi pojan syntymästä, kun kuukausikin on jo kulunut siitä.
Aiemmista mutkistahan kerroinkin ja lopulta synnytyspaikaksi valittiin kätilöopiston sairaala.
Seuraava "ongelma" oli käynnistys. Torstaina 14.11. käytiin ultrassa jossa kokoarvioksi saatiinkin 3,7kg ja käsituntumalla korkeintaan 3,5kg. Lääkäri oli sitä mieltä että käynnistys on tehtävä, koska ei ollut varmuutta pystynkö synnyttämään alakautta suht ahtaan lantion vuoksi?
Lääkäri kävi tarkistamassa tilanteen ja tuli ilmoittamaan että : " valitettavasti majatalossa ei ole tilaa tällä hetkellä, soita huomen aamulla mikä on tilanne" :)
Perjantai aamusta soittelin kättärille ja edelleen oli sulku päällä ja 8 käynnistystä aamulle.
Sovittiin että seuraavana aamuna menen vain, ei tarvitse soittaa. Kai niitä säälitti jo minä, kun en meinannut mihinkään sairaalaankaan päästä..? ;)
Puolen päivän maissa ajattelin mennä lepäämään. Mies oli kotona ja mun täti ja sen mies, joten lepäily oli mahdollistakin. Ajatus oli vaanpitkälläänolosta, mutta nukahdinkin ihan kunnolla ja nukuin lopulta lähes kolme tuntia. Olo oli niin levännyt että halusin miehen kanssa kaupoille. Otettiin kaksi lasta mukaan ja ilmoitin että haluan vauvan vaateostoksille, vauva tarvitsee vielä jotain.
Sitten hain vielä viimehetken ostoksia sairaalakassiin ja pumpulipuikot vauvan navan hoitoa varten. Kävellessä mahaa kiristi mutta hyvin jaksoin. Kotona tehtiin vielä iltatoimia lasten kanssa. Käytin lapsia suihkussa ja luettiin iltasadut. Kun lapset oli saatu nukkumaan, iski joku ihan ihmeellinen touhukohtaus. Tuli tunne että pyykit pitää viikata kaappiin ja pestä myös niitä pois. Sitten kun olen sairaalassa nin ei jää mun tädille tai miehelle ylimääräistä ja miehellä nyt muutenkin pyykinpesukielto meillä! :D
Lopulta tätini alkoi sanomaan että rauhoittuisin jo vaikka sohvalle katsomaan telkkaria. Heti pitkälleen mennessä 21.30 aikoihin alkoi harkkareita tulemaan. Vitsailin siinä ääneen sekä faboon kirjoitin ystäville että näinköhän tänä yönä synnytetään?? ;)
Miehellä oli sauna lämpiämässä ja käskin nauraen käydä saunassa jos meinaa käydä. Se oli ihan vitsiä vaan siinä vaiheessa. Mies oli käynyt saunassa yhdentoista aikaan ja täti ja sen mies lähtivät nukkumaan. Sanoin että ilmoitan jos lähdetään ja vielä siinä vaiheessa se nauratti. Puolen tunnin kuluttua alkoi epävarmuus. Supisteli mutta vaan suht tiukkoja harkkareita tuntuivat olevan. Päätin soittaa kättärille, että mitä teen. Edellinen synnytys oli nopea, joka siis syntyi normaalisti ja matka kättärille suht pitkä, 50km.
Kutsuivat tulemaan ja me sitten lähdettiin matkaan. Alussa tuli tunne että nyt mennään kyllä ihan turhaan, onkohan synnytys muka käynnissä. Sitten ajattelin että ne ottaa sisään varmaan jokatapauksessa koska aamulla pitäisi jo mennä kuitenkin.
Ei nyt mitenkään ihmeellisesti supistellut, mutta suht tiukasti kyllä. Perille kun päästiin, niin parkkipaikan kylmässä myrskytuulessa tajusin että nyt se on menoa! Takaisin ei tarvi kääntyä enään.
Alkoi naurattamaan siinä sisäänmennessä kun vahtimestarit siinä katsovat isomahaisia tulijoita jotka pysähtyvät tasaseen. Synnytysvastaanottoon kun päästiin niin meitä olikin heti vastassa kätilö. Huonekin oli varattu jo meille. Vaatteet vaan vaihtoon ja sairaalapaitaa päälle. Mulla oli vielä epäilevä olo, ihan oikeastiko tänään vielä synnytetään..?
Sisään kirjattiin klo 00.25 ja heti kysyttiin toiveet. Vähän ihmeissäni olin, kun ei ennen tällaista ole kysytty, aina on joutunut pyytämään tai jopa anelemaan kivunlievitystä, vaikka kolme ensimmäistä syntyikin ilman mitään. Hämilläni siinä ehdotin minispinaalia. Kätilöpä ehdottikin ihan spinaalia! :)
Ilmoitin että otan sen. Eipä siinä kauaa mennyt kun anestesialääkäri oli jo paikalla. Hieman erimielisyyttä oli siinä ettei lääkärin mielestä synnyttäjä ollut tarpeeksi kivulias. Kätilöni oli aika topakka tapaus ja ilmoitti kyseessä olevan seitsemäs synyttäjä ja nopea sellainen, kalvoja ei puhkaista ennenkuin spinaali on laitettu!! Anestesialääkäri teki työtä käskettyä :D
Ja voi mikä olotila siitä spinaalista tulikaan. Mikään supistus ei tuntunut missään. Naureskeltiin ja ihmeteltiin milloin mahtaa supistaa? :O Kuunneltiin musiikkia, käytiin netissä ja ihmeteltiin voiko synnytys olla sellaistakin? :O
Puoli kolmen maissa kätilö kusui synnytyslääkärin puhkaisemaan kalvot. Olin 8sentissä auki ja kalvorakkulla pullotti. Lääkäriä nauratti että jos hän siitä puhkaisee vain normaalisti kalvot niin kastuu varmaan läpimäräksi ja vauva syöksyy syliin?! Puhkaisi tosi varovasti ja päästeli sormella pitäen "tulppaa" pikkuhiljaa vedet. Ei tullut vauva syöksyllä syliin.
Sitten vain odoteltiin ja odoteltiin. Vauva ei laskeutunut pitkään aikaan. Hyvä kun ei kätilö ja mies jo naputtaneet pöytää pitkästyessään :D
Välillä tarkistettiin tilannetta laskeutuuko vauva, mutta ei laskeutunut. Oli puolisen tuntia mennyt ja ja tuli kauhea pissahädän tunne, myös supistukset voimistuivat taas. Kohta oli spinaalista kulunut se kaksi tuntia ja vaikutus alkoi hiipua. Ennen puolta neljää anelin kipulääkettä. Kätilö sanoi ettei antaisi enää, vauva syntyy ihan pian. Ulisin ja anelin ja kyllä kirosinkin kipua. Kätilö katsoi minua ja totesi: "Ei tämä mikään kidutuskammio ole! hetki pieni!" ja laittoi lisää jotain kipulääkettä, mutta ei siis spinaalia, koska sitä laitetaan vain kerran. Olo helpotti. Sitä ennen minua oli käsketty ponnistamaan pikkuhiljaa jotta vauva laskeutuisi. Ja minä en jotenkin osannut ponnistaa, ilmoitin etten tiedämiten ponnistetaan! :D
Kipulääkkeen jälkeen päätin että nyt vauva syntyy tavalla tai toisella ja aloin ponnistamaan kunnolla. Kauhean huudon säestämänä poika sitten syntyi 12min ponnistuksella klo 3.52. Ensin huusi äiti ja sitten huusi poika. Voi luoja miten se huusikin! :D
Kätilö katsoi vauvaa siinä ja totesi että lähes nelikiloinen jässikkä! :O
Minä väitin vastaan että pieni sen piti olla, ei se voi olla neljää kiloa tai lähellekään!
Häntäluu siinä rytäkässä otti osumaa ja oli aika pitkään kipeä. Vieläkin joskus tuntuu.
Poika punnittiin ja painoa tosiaan olikin 3805g ja pituutta 52cm.
Mun ruokavalio taisi auttaa pikkuisen, ei sentään veljensä kokoista tullut.
Omaan painoon se vaikutti tosi positiivisesti, ei tullut kuin n.14-15kg, kun helposti kerään sen 20kg.
Synntys itsessään oli mahtava kokemus, en olisi voinut uskoa että koskaan sanoisin näin. Minulla oli hyvä kätilö, kipulääkitys kohdillaan ja kaikki meni hienosti.
Niin ja en vuotanut edes kuin 300ml, että se siitä verenvuotoriskistä.
Kätilöopisto oli hyvä paikka synnyttää ja osastolla oli myös kaikki oikein hyvin.
Sekin oli yleisessä tiedossa kuinka oli pompoteltu sairaalasta toiseen :D ja kyllä sitä ihan ihmeteltiin.
Kuitenkin oli toisaalta hyvä että pääsin lopulta tuonne ja kokemuksena oli paras synnytykseni.
Ensikylpy ♥
Pukemassa.
Jotain samaa meis on..? :D
ja kotiinlähdössä ♥
Lääkäri kävi tarkistamassa tilanteen ja tuli ilmoittamaan että : " valitettavasti majatalossa ei ole tilaa tällä hetkellä, soita huomen aamulla mikä on tilanne" :)
Perjantai aamusta soittelin kättärille ja edelleen oli sulku päällä ja 8 käynnistystä aamulle.
Sovittiin että seuraavana aamuna menen vain, ei tarvitse soittaa. Kai niitä säälitti jo minä, kun en meinannut mihinkään sairaalaankaan päästä..? ;)
Puolen päivän maissa ajattelin mennä lepäämään. Mies oli kotona ja mun täti ja sen mies, joten lepäily oli mahdollistakin. Ajatus oli vaanpitkälläänolosta, mutta nukahdinkin ihan kunnolla ja nukuin lopulta lähes kolme tuntia. Olo oli niin levännyt että halusin miehen kanssa kaupoille. Otettiin kaksi lasta mukaan ja ilmoitin että haluan vauvan vaateostoksille, vauva tarvitsee vielä jotain.
Sitten hain vielä viimehetken ostoksia sairaalakassiin ja pumpulipuikot vauvan navan hoitoa varten. Kävellessä mahaa kiristi mutta hyvin jaksoin. Kotona tehtiin vielä iltatoimia lasten kanssa. Käytin lapsia suihkussa ja luettiin iltasadut. Kun lapset oli saatu nukkumaan, iski joku ihan ihmeellinen touhukohtaus. Tuli tunne että pyykit pitää viikata kaappiin ja pestä myös niitä pois. Sitten kun olen sairaalassa nin ei jää mun tädille tai miehelle ylimääräistä ja miehellä nyt muutenkin pyykinpesukielto meillä! :D
Lopulta tätini alkoi sanomaan että rauhoittuisin jo vaikka sohvalle katsomaan telkkaria. Heti pitkälleen mennessä 21.30 aikoihin alkoi harkkareita tulemaan. Vitsailin siinä ääneen sekä faboon kirjoitin ystäville että näinköhän tänä yönä synnytetään?? ;)
Miehellä oli sauna lämpiämässä ja käskin nauraen käydä saunassa jos meinaa käydä. Se oli ihan vitsiä vaan siinä vaiheessa. Mies oli käynyt saunassa yhdentoista aikaan ja täti ja sen mies lähtivät nukkumaan. Sanoin että ilmoitan jos lähdetään ja vielä siinä vaiheessa se nauratti. Puolen tunnin kuluttua alkoi epävarmuus. Supisteli mutta vaan suht tiukkoja harkkareita tuntuivat olevan. Päätin soittaa kättärille, että mitä teen. Edellinen synnytys oli nopea, joka siis syntyi normaalisti ja matka kättärille suht pitkä, 50km.
Kutsuivat tulemaan ja me sitten lähdettiin matkaan. Alussa tuli tunne että nyt mennään kyllä ihan turhaan, onkohan synnytys muka käynnissä. Sitten ajattelin että ne ottaa sisään varmaan jokatapauksessa koska aamulla pitäisi jo mennä kuitenkin.
Ei nyt mitenkään ihmeellisesti supistellut, mutta suht tiukasti kyllä. Perille kun päästiin, niin parkkipaikan kylmässä myrskytuulessa tajusin että nyt se on menoa! Takaisin ei tarvi kääntyä enään.
Alkoi naurattamaan siinä sisäänmennessä kun vahtimestarit siinä katsovat isomahaisia tulijoita jotka pysähtyvät tasaseen. Synnytysvastaanottoon kun päästiin niin meitä olikin heti vastassa kätilö. Huonekin oli varattu jo meille. Vaatteet vaan vaihtoon ja sairaalapaitaa päälle. Mulla oli vielä epäilevä olo, ihan oikeastiko tänään vielä synnytetään..?
Sisään kirjattiin klo 00.25 ja heti kysyttiin toiveet. Vähän ihmeissäni olin, kun ei ennen tällaista ole kysytty, aina on joutunut pyytämään tai jopa anelemaan kivunlievitystä, vaikka kolme ensimmäistä syntyikin ilman mitään. Hämilläni siinä ehdotin minispinaalia. Kätilöpä ehdottikin ihan spinaalia! :)
Ilmoitin että otan sen. Eipä siinä kauaa mennyt kun anestesialääkäri oli jo paikalla. Hieman erimielisyyttä oli siinä ettei lääkärin mielestä synnyttäjä ollut tarpeeksi kivulias. Kätilöni oli aika topakka tapaus ja ilmoitti kyseessä olevan seitsemäs synyttäjä ja nopea sellainen, kalvoja ei puhkaista ennenkuin spinaali on laitettu!! Anestesialääkäri teki työtä käskettyä :D
Ja voi mikä olotila siitä spinaalista tulikaan. Mikään supistus ei tuntunut missään. Naureskeltiin ja ihmeteltiin milloin mahtaa supistaa? :O Kuunneltiin musiikkia, käytiin netissä ja ihmeteltiin voiko synnytys olla sellaistakin? :O
Puoli kolmen maissa kätilö kusui synnytyslääkärin puhkaisemaan kalvot. Olin 8sentissä auki ja kalvorakkulla pullotti. Lääkäriä nauratti että jos hän siitä puhkaisee vain normaalisti kalvot niin kastuu varmaan läpimäräksi ja vauva syöksyy syliin?! Puhkaisi tosi varovasti ja päästeli sormella pitäen "tulppaa" pikkuhiljaa vedet. Ei tullut vauva syöksyllä syliin.
Sitten vain odoteltiin ja odoteltiin. Vauva ei laskeutunut pitkään aikaan. Hyvä kun ei kätilö ja mies jo naputtaneet pöytää pitkästyessään :D
Välillä tarkistettiin tilannetta laskeutuuko vauva, mutta ei laskeutunut. Oli puolisen tuntia mennyt ja ja tuli kauhea pissahädän tunne, myös supistukset voimistuivat taas. Kohta oli spinaalista kulunut se kaksi tuntia ja vaikutus alkoi hiipua. Ennen puolta neljää anelin kipulääkettä. Kätilö sanoi ettei antaisi enää, vauva syntyy ihan pian. Ulisin ja anelin ja kyllä kirosinkin kipua. Kätilö katsoi minua ja totesi: "Ei tämä mikään kidutuskammio ole! hetki pieni!" ja laittoi lisää jotain kipulääkettä, mutta ei siis spinaalia, koska sitä laitetaan vain kerran. Olo helpotti. Sitä ennen minua oli käsketty ponnistamaan pikkuhiljaa jotta vauva laskeutuisi. Ja minä en jotenkin osannut ponnistaa, ilmoitin etten tiedämiten ponnistetaan! :D
Kipulääkkeen jälkeen päätin että nyt vauva syntyy tavalla tai toisella ja aloin ponnistamaan kunnolla. Kauhean huudon säestämänä poika sitten syntyi 12min ponnistuksella klo 3.52. Ensin huusi äiti ja sitten huusi poika. Voi luoja miten se huusikin! :D
Kätilö katsoi vauvaa siinä ja totesi että lähes nelikiloinen jässikkä! :O
Minä väitin vastaan että pieni sen piti olla, ei se voi olla neljää kiloa tai lähellekään!
Häntäluu siinä rytäkässä otti osumaa ja oli aika pitkään kipeä. Vieläkin joskus tuntuu.
Poika punnittiin ja painoa tosiaan olikin 3805g ja pituutta 52cm.
Mun ruokavalio taisi auttaa pikkuisen, ei sentään veljensä kokoista tullut.
Omaan painoon se vaikutti tosi positiivisesti, ei tullut kuin n.14-15kg, kun helposti kerään sen 20kg.
Synntys itsessään oli mahtava kokemus, en olisi voinut uskoa että koskaan sanoisin näin. Minulla oli hyvä kätilö, kipulääkitys kohdillaan ja kaikki meni hienosti.
Niin ja en vuotanut edes kuin 300ml, että se siitä verenvuotoriskistä.
Kätilöopisto oli hyvä paikka synnyttää ja osastolla oli myös kaikki oikein hyvin.
Sekin oli yleisessä tiedossa kuinka oli pompoteltu sairaalasta toiseen :D ja kyllä sitä ihan ihmeteltiin.
Kuitenkin oli toisaalta hyvä että pääsin lopulta tuonne ja kokemuksena oli paras synnytykseni.
Ensikylpy ♥
Pukemassa.
Jotain samaa meis on..? :D
Ja vauvaa naurattaa :D
ja kotiinlähdössä ♥
