Mieleeni tuli tänään, että voisin kirjoittaa siitä, kun löysimme tontin jonka nimesimme Mustikkamäeksi. Ja miten rakentaminen alkoi edetä.
Olimme miettineet suurempaa taloa 1,5 vuotta sitten. Useaan otteeseen selattiin Etuovea ja oikeastaan kaikki talot joissa olisi ollut tarpeeksi huoneita maksoivat saman verran kuin olisi maksanut uusi tontteineen, useimmiten vielä enemmän ja pienemmällä tontilla. Yhtenä huhtikuun aamuna sitten osui silmään tontti läheltä meidän vanhaa taloa. Työkaverini naapurista, puolen hehtaarin metsä :)
Laitoin miehelleni viestiä ja samana päivänä olimme jo katsomassa tonttia. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, kun päätös oli jo tehty. Se on tässä! Nopeasti tarjous tontista ja lopulta tehtiin kaupat.
Alunperin oli tarkoitus rakentaa ja osittain rakennuttaa Kannustalojen Aurora omalla pohjasuunnitelmalla. Samalla kuitenkin haaveilimme vielä yhdestä lapsesta. Ystävältäni sain vinkin Design talosta, avaimet käteen rakentamisella. Otimme yhteyttä ja edustaja tuli kotiimme kertomaan. Olimme jo aiemmin katsoneet malleja ja meille mieluinen oli Ruissalo 204. Muutimme pohjaa jonkin verran.
Vanha talo myytiin ja muutimme asoasuntoon. Pohjatyöt tontilla alkoivat huhtikuussa. Mieheni kaatoi puut talvella ja kaivurikuski tuli hommiin siis huhtikuussa.
Tontti raivattiin ja pohjatyöt alkoivat. Maatyöt kuuluivat meille ja loput on hoitanut Desing talot.
Moni meitä varoitteli, että rakentaminen ja rakennuttaminen on avioeron paikka. Rehellisesti voin kertoa, että yhtäkään riitaa ei ole tullut taloon liittyen. Mies on hoitanut alkutyöt ja käynyt siivoilemassa tontin pihaa rakennusjätteistä silloin tällöin. Ja muutaman kerran ollaan oltu yhdessä koko perhe keräilemässä roskia. Seuraavaksi on työmaan lakaisu ja imurointi siivous sisältä. Ja kodinkoneiden sisäänkanto miehellä. Meille kuuluvat työt ovat niin minimissä, että ei ihan kannata aloittaa riitelyä saatikka hakea avioeroa ;)
Tässä muutama kuva siitä mistä aloitimme ja mihin on edetty. Valmiusaste on tällä hetkellä 72%.
Huhtikuun ensimmäisenä päivänä näytti tältä. |
Huhtikuun lopussa.. |
Toukokuun alussa.. |
Perustukset toukokuussa |
Tällä meidän talo matkasi tehtaalta satoja kilometrejä.. |
Aamu kymmeneltä 30.5.2011 talo alkaa nousta. |
Puoli neljän maissa ollaan tässä vaiheessa.. |
..ja illalla näytti jo tältä. |
Heinäkuun alussa näytti sisällä tällaiselta. |
Heinäkuun puolessa välissä.. |
Saunan panelointia. |
Kodinhoitohuone ja kattopaneelit asennettu paikoilleen. |
Elokuun puolessa välissä oli takkakin jo tehty. |
Elokuun loppupuolella seinät tasoitettiin, maalattiin ja tapetoitiin tehosteseinät. |
Kahden nuorimmaisen yhteinen huone. |
Minä ja talo ulkoapäin elokuussa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti