torstai 10. huhtikuuta 2014

Huhtikuussa..

Kuukaudet vaihtuvat silmissä vilisten.
Meillä elellään ihan tavallista suurperheen vauva-arkea.
Pikkupoika kasvaa silmissä ja on kohta 5kk.


Edelleenkään ei pullo tai tutti maistu, mutta pipon nauhat maistuvat  :)
Soseita syödään kolme kertaa päivässä. 
Olen innostunut tekemään suurimman osan itse.
Eikä se nyt niin vaikeaa ja aikaavievää edes ole, vaikka siihen menee useampi tunti,
 kun kerralla tekee isomman satsin pakkaseen.
Hampaita on ilmestynyt jo kaksi, ensimmäinen tuli muutama viikko sitten.
 Aika ajoissa muihin lapsiimme verrattuna.
Uusia taitoja on jäänyt käyttöön poika siis kääntyilee ihan omasta tahdostaankin, eikä masu ole aina tiellä.
Osaa myös vaihtaa lelua kädestä toiseen, sekin on tarvittava taito.
Nauraa yhä useammin ääneen ja on kovin kutisevaa sorttia.

Edelleen meillä nukutaan hyvin. Kellojen siirron jälkeen meni jonkin aikaa että herättiin jo ennen seitsemää, mutta tällä viikolla poika on palannut entiseen rytmiinsä ja nukkuu taas yöt klo 20.00-8-9.00. Yhdellä tai kahdella herätyksellä mennään ja syömiseen menee n. 5-10min.

Nämä hellyttävät seesteiset pikkuvauva tunnelmat ovat vaihtuneet
ilonkiljahduksiin, pärisyttelyyn ja aikamoiseen meteliin!  :D


Poika seuraa jo haltioituneena isompien lasten puuhia. Musiikki kun laitetaan soimaan ja muut lapset innostuvat tanssimaan niin poika potkuttaa vinhaa vauhtia sitterissa katsoen ihaillen sitä meininkiä.


Isoveli hoitaa ja huolehtii vielä jonkun verran hellästikin. Suukkoja moiskauttaa pikkuveljelleen aina ohimennen, halailee ja kuivaa kuolaa.


Kuitenkin on sitä mieltä että kyllähän nyt jo kohta puolivuotiaan pikkumiehen alun pitää osata autoleikit.


Sekä lukea niitä isojen poikien autokirjoja suurella mielenkiinnolla..  ;)


Nyt ollaan siinä iässä että vitosen ja kutosen leikkeihin on tullut yhteinen sävel.
Tai no, sisko vie ja pikkuveli tekee mitä käsketään.
Tässä ollaan iloisena bussiretkellä.



Aurinkoista viikkoa kaikille!  :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti