Vuosi muutosta

Kuukausi sitten tuli vuosi täyteen kun lähdimme talosta.

Vuosi on ollut äärimmäisen raskas, mutta toisaalta se on tuonut paljon hyvääkin.

Olemme asuneet kolmessa asunnossa. Ensimmäisessä tosin vain 5 päivää.

Toisessa puolisen vuotta ja tässä kolmannessa hyvinkin onnistuneesti puolisen vuotta.

Vasta tässä asunnossa alkoi selkeä paraneminen.

Vuoden sisällä sairastelut on olleet ihan minimissä. Vissiin jokainen sairasti 2 flunssaa, osalla se toinen taisi olla influenssa? Sitten tuli vatsatauti kevään loppupuolella, joka oli kaatanut kouluissa ja eskarissakin porukkaa. Mies käytti kerran pojat korvatsekkauksessa eikä kummallakaan ollut tulehdusta.

Koko vuosi meni ilman yhtäkään antibioottia, esikoista lukuunottamatta. Kesäkuussa jäätiin kesälomalle. Keväällä  oltiin puuhasteltu hometalolla pihaa ja istuteltu kukkia, laitettu vanhoja kukkapenkkejä ja kasvateltiin siemenistä uusia kukkia. Suunnilleen juhannukseen asti loma tuntui lomalta muutaman viikon ajan. Sitten alkoi hometalon tyhjennys.

Tyhjennystyö kuvauksineen on ollut rankkaa fyysisesti ja erittäin rankkaa henkisesti. Itse tein muutaman tunnin pätkissä muutamana päivänä mutta kun oireet tuli maskinkin läpi niin päätin lopettaa koko homman. Viimeiset kerrat tavaroiden äärellä oli sen verran että valikoin tietyt vauvan vaatteet vielä sivuun. Ihan hetki niiden äärellä ulkonakin sai oireet aikaan ja hetkessä oli vanha tuttu känninen olo päällä ja kurkussa kipua. 

Olimme yrittäneet puhdistaa muutamaa huonekalua tuloksetta.

Myös homesiivousfirma yritti, mutta ei onnistunut.

Tiedän tasan tarkkaan, että loppupeleissä kaiken kantaminen kaatopaikalle oli juuri oikea päätös.

Me oltiin sairastuttu tosi vakavasti ja vasta nyt vuoden jälkeen on selkeesti eroa voinnissa kaikilla meistä, tosin jokainen meistä reagoi huonoon sisäilmaan ja edelleen meillä on ja pysyy mcs.

Korjaustöitä on aloiteltu talolla. Mieheni kertoi että lähes viisi vuotta siihen meni että nyt yläkerran katon muovit näyttää siltä miltä niiden olisi pitänyt näyttää alunperin.

Kun kattoa yläkerrasta purettiin, alkoi totuus paljastua ja monet asiat saada selityksen?

Muovit notkuivat ekovillan painosta ja olivat repeilleet todella monesta kohtaa pitkiltäkin matkoilta.

Jo ensimmäisessä sisäilmanäytteessä nähtiin valtavat bakteerimäärät keväällä 2012. Oliko ne peräisin juurikin noista villoista? Ekovilla näytteessä paljastui mahtavat määrät bakteereita kesän lopussa 2015. Tutkimusmenetelmä oli qpcr. Valitin asunnon älyttömästä pölymäärästä kesällä talotehtaan ihmisille paikanpäällä. En ollut koskaan asunut sellaisessa pölypallossa kuin talomme oli aina. Haju oli miehen mukaan voimakas yläkerrassa ja tuli juurikin kai siitä kun ratkeamia oli niin useita.

Siellä me ollaan hengitelty boorisuolaa sun muita myrkkyjä, 3,5 vuotta. Ja kärsitty hengitysvaikeuksista. Yövieraat loputtomasta yskästä ym.
Lisää löydät vaikka googlella ekovilla/selluvilla ja boorisuola. Jo asentajan on suojauduttava hyvin.
Pölyää kuulemma kovasti eikä todellakaan helli ruoansulatusjärjestelmää, hermostoa saatikka hengitysteitä. Entäs kun sitä hengittää 3,5vuotta?  jokainen voi päätellä alla olevista kuvista.

Tuntuu uskomattomalta katsella näitä kuvia ja todeta että tällaisesta "laadusta" me maksoimme täyden hinnan menettäen terveytemme, kotimme ja koko irtaimiston. ja ne kaikki muut törkeät virheet päälle, homeet sun muut..

Koska muut tuntuvat tietävän paremmin mitä me sairastumisen jälkeen kestämme, niin talotehdas kaikessa viisaudessaan päätti että taloon jätetään vanhaa materiaalia ja se kapseloidaan luja maalilla, sekä kaikki kiintokalusteet.

Tällä on varmaan tarkoitus täydellisesti varmistaa vielä se ettei sitä taloakaan meille jää?

Puhutaan vaan rahasta ja säästöähän niillä gyproc levyillä syntyy..

Hirvittävän vaikeaa ja surullista on ollut kuulla yhden parhaimman ystävän suusta se miten kauhealta hänestä tuntuu katsoa tätä kaikkea vierestä. Hän sanoi että hän niin muistaa  mitä aina toivoin: Sen liudan lapsia, ison talon jostain vähän syrjemmästä mitä laittaa mieleiseksi, niin omaksi.

Ja me saatiin se. Tekemällä töitä. Ei meillä kukaan tullut takaamaan yhtään mitään lainoja. Eikä kukaan muu siihen sijoittanut yhtikäs mitään.

Tuli Design talot vastaan ja tässä nyt sitten ollaan.

Minä olen hirveän katkera, enkä sille mitään voi.

Ja olen sitä mieltä että olkaa ihmiset varovaisia. Rakentakaa itse jos haluatte talon. Tiedättepähän miten olette rakentaneet ja itseään voi sitten syyttää jos jokin menee pieleen.

Pihan viimeiset kukat on kukkineet, enkä ole pahemmin enää pihalla vieraillut. Home löyhkää talosta ulos asti ja olen huomannut että voimme paremmin kun emme vietä aikaa pihalla nyt kosteilla säillä. Mies saisi kyllä saada aikaiseksi pihan siivoamisen loppuun ja kamat kaatopaikalle.

Lomat loppuivat jakoulut alkoivat. Mies on tehnyt toista työtä  tämän kaiken keskellä, ei ole kyllä lomalta tuntunut tai että olisi jotenkin levätty ja rentouduttu erityisesti. Samoin kävi talon takia viime kesälomalla ja sitä edellisenä kesänä kun lapset alkoivat oireilla yövalvomisilla.
Meidän kaunis Design talo ei ollut todellakaan tie onneen, saatikka helpompaan elämään.

Pikkuhiljaa on tätäkin kotia laiteltu. Tyttöjen huoneeseen virkkasin maton.

hajuttomat lasikansipöydät haettiin Ikeasta. Sänky me tilattiin Veken kalusteesta.

Toinen matto myös lasten huoneeseen.

Pikkuhiljaa laitellaan  olohuonetta ja mietitään mitä kannattaa hankkia. Elokuun alkupuolella tämä pieni muotoinen mcs sisustaminen huipentui finaaliin eli sisään kannettiin ihan oikea kunnon matto.
Tilasin Vm-carpetin maton mikä tuntui alkuun tosi hajuttomalle. Kuitenkin lopulta sen pohja alkoi haisemaan. En tiedä vetikö se nenäni limakalvot taas auki? Ensin se oli olkkarissa, sitten tyttöjen huoneessa kun he eivät siitä oireilleet. Lopulta se on ollut muutaman viikon saunassa. Ehkä jouluksi lattialle? Vaiko uuteen kotiin?
Näinä päivinä kun itselleen tai perheen muiden oireille ei mahda mitään koskien uusia tuotteita alkaa inho taloa kohtaan nostaa taas päätään.

Kävin myös nenä/korva/kurkku erikoislääkärilä kuulemassa tuomioni. Ei ole epäilystäkään etteikö tuhoutuneiden nenän limakalvojen takana olisi massiivinen ekovilla altistus boorisuolalla höystettynä. Olen vuoden jo hoitanut huuhteluilla ja tulen jatkamaan sitä loppuelämäni.
Mitään rakenteellista poikkeavuutta ei ole, eikä polyyppeja.  Lääkitystä tähän ei ole. Nenähuuhtelut erilaisista altisteista päivittäin.

Tehtiin myös päätös siirtää lapset lähimpään hyvään kouluun. Meidän lapsilla on oikeus jo pikkuhiljaa normaaliin elämään ja lapset tarvitsevat pysyvyyttä.
Kolme viikkoa uudessa koulussa tulee kohta täyteen jatuntuu että ainakin toistaiseksi pärjäävät?  Muiden lasten järkyttävät pesuaine/huuhteluaine hajut sen sijaan tuottavat välillä ongelmia.
Terveenä sentään ovat pysyneet.

Kävin myös ystäväni kanssa "haistelemassa"  jo vuoden tuulettunutta uutta asuntoa.
Ei mitään toivoa edes unelmoida enää koskaan uudesta.
Sen verran paljon uudet materiaalit käryää. Ei varmaan voitaisi edes rempata mitään asuntoa.
No eihän me pystytä edes uutta sohvaakaan hankkimaan sen käryjen takia, koskaei ole paikkaa minne pistää sitä tuulettumaan. Koska sen arvoista ei ole sairastuttaa itseään yhtään enempää.

Näin ihmisten elämä voidaan totaalisesti pilata ja unelmat heittää kaatopaikalle.
Kyllä täällä tykätään käydä myös lukemassa näitä minun kirjoituksia ja  kirjoitella mainospuheisiin niitä asioita miten niiden asioiden pitäisi oikeasti olla.

Pihalta...

Tänä keväänä ja kesänä pystyin tekemään puutarhahommia.

Tämä oli todella tärkeää minulle, koska elämä on niin rajoittunutta entiseen verrattuna.

Tähän mennessä kukkineita..

vapaus käteen jää...?

Kun elämässä kaiken menettää

silloin vapaus on ainut mitä käteen jää

on ylämäki raskas askeltaa

mutta alamäkeen liian usein katoaa

jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa

ei muistojen päälle kulta kerrosta saa

hymyile tai itket kuinka vaan

ole hetki niinkuin huomista ei olisikaan

-Haloo Helsinki-

Tässä mä olen 5v sitten ja tänään.

Ensimmäisessä kuvassa olen juuri saanut kuudennen lapseni, hän on vain 2kk vanha. Olemme tehneet yhden elämän suurimmista päätöksistä ja rakennutamme avaimet käteen taloa unelmien tontille. Kaikki on taloudellisesti hyvin. Ja ollaan tosi onnellinen perhe. Innolla valitaan materiaaleja taloomme. Tarkoitus on asua vuosikausia koska tilaakin on sen verran. Koska uusi talo, niin paljon ostetaan uutta. "Hei, ostetaan nyt oikeesti sitä mitä ollaan haluttu ja mistä on unelmoitu." 

Kaikki on jotenkin tosi hyvin, ei ajatustakaan siitä mitä viiden vuoden päästä tapahtuu.

No toinen kuva. Siinä mä olen viiden vuoden päästä. Mä olen 7lapsen äiti, mun nuorimmainen on nyt 2,5vuotias. Hän syntyi taloon.

 Sen mun unelmien talon edessä mä nyt seison hengityssuojain päässä. Kaikki meni ihan päin helvettiä rakennusaikana. Me sairastuttiin ihan jokainen siinä meidän unelmien talossa. Ollaan asuttu poissa kohta vuosi. Ollaan sairaita edelleen, mutta ollaan myös toivuttu. 

Tontti ja piha on edelleen ihana mutta talomme, meidän koko elämä sen sisällä on saastunut. Homeita on ja aivan varmasti jotain muitakin myrkkyjä. Talon sisällä haisee tosi vekkuli haju ja se on tunkeutunut ja pinttynyt kiinni ihan jokaiseen meidän tavaraan, siis aivan kaikkeen. On niin helvetin tiukassa kiinni ettei tosikaan. Lähes kaikki paitsi metalli, lasi ja keramiikka ovat puhdistuskelvotonta.

 Suojautuneena me kaksin nyt mieheni kanssa käydään pikkuhiljaa meidän omaisuutta läpi ja valokuvataan kaikki. Vasta mennään niissä lastenvaatteissa. Ja kengissä.

 Jokaisella niistä on muistonsa ja jokainen niistä päätyy kaatopaikalle. Alkutekijöissä ollaan, mutta tämän päivän saldo on: Valokuvia 208kpl ja n.10 jätesäkillistä lavalle.

Viime viikolla kävin läpi mun 16v tyttäreni elämää. 16v on aika pitkä aika, eikö?

Kun lapsen elämästä jäi jäljelle lasiset: taulu, kello, maljakko ja muutama koru, niin ei siinä muu auttanut kun käydä siellä pihan perällä itkemässä. Olisi mieli tehnyt huutaa perkeleitä sinne metsään. Tämä tuntuu niin väärältä, raakalaisen touhulta, käsittämättömältä! Sydän on niin palasina kun kannat omin käsin sen elämäsi jätelavalle. Se oli möykkynä rinnassa, niin että en tiennyt miten tämän kirjoittaisin?

Ne jotka tästä kaikesta ovat vastuussa luimistelevat, venyttävät ja vanuttavat viikkoja..kuukausia..vuostolkulla? Minkäänlaista anteeksipyyntöä ei ole kuulunut, saatikka että heistä kukaan vilpittömästi pahoillaan edes olisi. Eikö mielessä koskaan vilahtanut kun rakentaa kasan paskaa, millaiset seuraukset sillä on ihmisille?  

Viisi vuotta sitten ajattelin: Jokaisen täytyisi kokea oman talon rakennuttaminen.

Tuntuu äärimmäisen irvokkaalta tänään ajatella:

Tällaista ei tulisi kenenkään koskaan, ikinä kokea!

Kantaa sitä elämäänsä kaatopaikalle siitä rakennuttamastaan talosta.