Eilen illalla sain oman piparkakkutalon valmiiksi. Enpä nyt mitään erikoista vääntänyt, kun iltaisin teen kaikki mitä lasten kanssa ei kannata edes haaveilla tekevänsä. Tänä jouluna meille tehtiin siis ihan tavis talo, mutta kunnon sokeripommi :D
Tällainen siitä sitten tuli
tänään tuli ihana ystäväni lapsiensa kanssa kyläilemään ja laitettiin lapset leipomaan pipareita. Ja ihan siitäkin syystä että iltavierailulla on pakko kehittää jotain sellaista tekemistä ettei mene ihan villiksi meno. Ja kummallista...siis lapset ei pistäneet leipomista yhtään vastaan ;)
Isommat tytöt neidit 4v ja meidän 10v leipoivat sulassa sovussa toisella puolella pöytää mutta pikku emäntä 2v ja ystävän pieni isäntä 2v loivat toisella puolella pöytää uhmakkaita katseita toisilleen tasaseen tahtiin :D Ja kuinkahan monta kertaa kuului molemmilta: " ANNA MINÄ! MINÄ ITTE! EIKUN MINÄ!" Molemmilla siis tämä aivan järkyttävä minä vaihe ja kukaan ei saa auttaa, ei kertakaikkiaan missään :D
Tarkkaa hommaa, kielikin pyöri keskellä suuta..
Meidän pikku jätkäkin pääsi mukaan hommiin, mutta meinasi että kaulimella voi huitasta vaikka äitiä!
Kotiakin on taas laitettu viime päivinä jonkin verran. Siirryttiin tänne yläkertaan. Ja pienten huoneeseen viritin kauan haaveilemani pyykkinarun. Säästöpörssin myyjä varmaan ihmetteli kun siinä ensimmäisessä lumimyräkässä käyn hakemassa puisia pyykkipoikia 40kpl ja 15m pyykkinarua.. No ilta kului rattoisasti maalatessa niitä pyykkipoikia. Mies ei voinut alkuun ihan ymmärtää tätä mun ideaa, mutta kiltisti kyselemättä sen enempää kiinnitti mun pyykkinarun lasten huoneeseen. No, joutui kiinnittämään myös toiseen huoneeseen sillä 4v koki jonkin sortin kateellisuutta siitä että pienten huoneeseen laitettiin esille pikkuruisia vaatteita mitä pienet oli joskus hyvin pikkuruisina käyttäneet.
Seinähyllystä mä tykkään ihan hirmupaljon. Kun vaan saisi itsestään aikaiseksi laittaa kehyksiin kuvat lapsista. Hyllyyn keräsin pienten albumeja ja lahjoja joita ovat saaneet syntymä tai kastelahjaksi. Molemmilla on omat puolet, niinkuin väreistä näkyy. ;)
Vanhimman tyttären kampauspöytä on kyllä aivan ihana. Muistan meillä joskus olleen samanlaisen, kun olin pieni. Siinä oli samanlaiset pikkulaatikotkin. Se oli vaan sellainen haalea myrkynvihreä väriltään :D Harmi että sitä ei ole ollut enää olemassa varmaan 20vuoteen. Se olisi ollut hieno! Tosin väri olisi kyllä vaihtunut valkoiseen. Tällainen on kuitenkin se tytön..
Meille tehtiin uusi tiekin tähän tai siis paremminkin läpiajettava tie. Oikaisee tosi paljon lasten koulumatkaakin jos kulkevat keväällä pyörällä. Käydään välillä aamuisin siellä kävelemässä. Hyvin pääsee kaksostenrattailla ja koirat mukana. Pienet on rattaissa, 4v kävelee mun kanssa ja toinen koirista vapaana ja toinen hihnassa.
Meidän Ruuti niin nättinä viikko sitten, ennen lunta :)
Pala historiaakin löytyy tuon tien varrelta, n.200m metriä meidän talolta. Mänty johon on kaiverrettu risti. Sen männyn juurelle on punaset surmanneet silloisen kirkkoherran pojan vuonna 1918. Vanhemmat on kaivertaneet mäntyyn ristin ja sitä on aina joku ohikulkiessaan käynyt vuosien varrella kaivertamassa että pysyy siinä. Sen juurelle kuulemma kasvaa joka kevät vanhempien istuttamia sinisiä ja valkoisia kukkia.
Jotenkin mulle tulee siitä tarinasta aina vähän surullinen olo. Ei voisi olla kauheampaa kuin menettää oma lapsi..
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti