Miettisitkö hetken?

Sain tänään kuulla että minun pitäisi käyttäytyä sosiaalisessa mediassa hieman hillitymmin.

Tiedän että näitä blogeja seurataan. Tiesin jo 2012 kun tätä kirjoitin.

Niitä luetaan ja tullaan lukemaan, aina ja ikuisesti.

Kirjoitan ja tulen kirjoittamaan. mietin toki mitä kirjoitan.

Mitäpä jos tänään Sinä tulisit sieltä omalta hiekkalaatikoltasi minun hiekkalaatikolleni? Istuisit edes hetkeksi ihan viereeni. Katsoisit näitä minun perheeni leikkejä..?

Niitä täysin hajonneita  hiekkakakkuja joita on hirvittävän vaikeaa korjata, koska kuiva hiekka valuu kasaksi vaikka sitä kuinka koittaa korjata ja hädissään lapioida, että siitä saisi kokonaisen edes vielä kerran..?  On niin paha mieli että lopulta lentää lapio ja perässä se ämpäri. Mistään ei tule mitään.

Entäs kun menee lähes koko elämä, kuin se hiekkakakku siellä kuivalla hiekkalaatikolla?

Valuu kasaksi, jota ei saa korjattua.

Sitä ei pysty edes käsittämään. En ikinä olisi uskonut että perheeni tai itse olisin tässä missä nyt olen.

On kulunut nyt puoli vuotta muutosta eikä ole päivääkään ettenkö jollain tavalla tätä asiaa ajattelisi. 

Ettei se jollain tavoin meitä koskettaisi arkielämässä. Sen verran raakaa touhua tämä on ollut.

Todellisuudessa haluaisin kysyä teiltä kaikilta ihan kasvotusten, että mitäpä jos kyseessä olisi ollut teidän perhe? Teidän terveys? Teidän koti? Teidän koko elämä? Teidän omaisuus?

Kaikki se minkä eteen joskus tehtiin kovasti töitä. Josta oli unelma.

Mieti edes minuutti?

Seuraavan kerran kun peittelet lapsesi sinne sänkyyn, niin katso häntä hetki vielä silmiin ja mieti jos hänelle olisi käynyt samalla lailla kuin meidän lapsille?

Mieti jos lapsi olisi sairastunut omasta kodistaan, eikä lapsella olisi edes tervettä kotia tälläkään hetkellä? Siitä minkä piti olla maailman turvallisin paikka!

Mieti sitä kun lapsen hartain toive on jouluna että  jos oikein toivoo niin toivomukset toteutuu.

Äiti, tänä jouluna minä toivon että sinä paranet.

Yritä kuvitella edes hetki miltä se tuntuu, kun tiedät sen todellisuuden ettei välttämättä parane koskaan. Ettei lapsi itsekään välttämättä parane koskaan.

Näitä tilanteita tulee jatkuvasti.

Saanko siis olla joskus tunteissani hieman hallitsematon?Pystynkö olemaan hillitympi vielä tästäkin?

Saanko kertoa miltä minusta tuntuu kaiken tämän neljän vuoden jälkeen?

Viha vääryttä kohtaan on terveen mielen reaktio.

Ja kyllä koen suurta vääryttä, koska meitä ei kuunneltu.

Minä en ikävöi sen talon seinien sisään, en edes niihin maisemiin.

Tuskin perheemme koskaan  voisi kokea olevansa  onnellinen siellä

kaiken tämän jälkeen? Näiden muistojen.

Minä ikävöin sitä kaikkea muuta menetettyä. jonka tämä kaoottinen kokonaisuus vei mennessään.