Olen odottanut marraskuuta kuin kuuta nousevaa. Nimittäin olin suunnittellut jo pidemmän aikaa erästä projektia, nimittäin talon rakennusprojektia ;)
Mietinnässä oli miltä talo näyttäisi? Olisiko se puutalo vaiko kivitalo?
Minkä värinen se mahtaisi olla..? Tähän meidän nykyisen talon roosaan väriin olen rakastunut, niinpä sen väriksi valitsin roosan.
Millaisella tontilla se sijaitsee..noh.. tällä kertaa hieman pienempi saa riittää ;)
Sitten alkoi ulkokuoren suunnittelu ja mietittiin ihan kattokulmia myöten millainen talosta tulisi? Aika samanlainen kuin tämä nykyinen talomme, mutta ei ihan.
Ikkunoitakin mietittiin tarkkaan. Kivoja ideoita poimittiin matkaan. Sellaiset mistä valoa pääsee sisään ja näyttää ulos että valoa on. Sellaiset mihin mahtuisi pari kynttilääkin esille, jokaiseen ikkunaan
Sitten otettiin mittaa, paperia ja sakset. Leikattiin osat ensin paperista. Mallailtiin tuleekohan hyvä..?
Pysyyköhän se kasassa..?
Seuraavaksi tarvittiinkin piparitaikinaa, kanamunan valkuaisia, tomusokeria, sitruunatippoja, elintarvikevärejä, sokerimassaa ja koristeluun kultaisia kuulia. Ainiin.. muumitikkareitakin ;)
Meillä rakennetaan piparkakkutaloa! :D
Vielä en valitettavasti julkaise siitä kuvia, sillä sen seinät odottaa vielä kuivumista. Kohta ne nousee ja kattokin saadaan päälle. Sitten on pihan laittoa ja kuusen koristelua.
Se ei jää meidän iloksemme eikä syötäväksemme vaan lähtee hyväntekeväisyyteen :)
Taisi hieman tuoksahtaa piparkakulle tämä mutsi, kun hain tyttöä koulutaksista. Tyttö sanoi heti taksissa että äiti tuoksuu ihan piparkakuille! :D
Mukavaa viikon jatkoa kaikille!
Voih, mikä ihana projekti. Ihmettelen aina kuinka sä jaksat!!! Musta tuntuu, että kaikki työn jälkeiset paukut menee tän arjen ja koulun pyörittämiseen :-( Laitahan kuvaa valmiista talosta, se on varmasti taas upea :-)
VastaaPoistaMe tehtiin sitä kolmen asiantuntijan avustuksella :D Tänään taas jatkettiin ja vielä jatketaan monta päivää :) On ollut nyt vähemmän töitä niin kerkiää hyvin.
VastaaPoistaVälillä kyllä on olo kuin raadolla, kun kotityötkin pitäis tehdä.
Laitan kuvaa kunhan se valmistuu :) Kiitos Sabuska taas käynnistäsi! :)