Me ei olla enää me...?

Itkua...raivoa...epäreiluutta...KATKERUUTTA?

En tiedä edes millä tätä kuvailisin, tuntuu ettei ole sanoja tähän tällä hetkellä. Suussa maistuu niin kitkerän katkera maku että tällä kemikaalikurkulla on toisinaan hyvin vaikeaa sitä niellä. Sitä todellisuutta joka taas kerran iski päin naamaa. Pikkuhiljaa hiipien.

Ensin taas kaikki haiskahteli voimakkaasti ja kohta kemikaalien kanssa oltiin pulassa ja ollaan edelleen. Vain varsinaiset homeoireet puuttuu vai onko sekin vain ajan kysymys?  Ollaanko mun pahimmassa kauhuskenaariossa kohta, ollaanko me mahdollisesti taas homeessa ?Uudet homeet, uudet kujeet?

Vielä kolmisen viikkoa sitten ihastelin tätä taloa miten hyvä tämä onkaan? Miten tällaista voikaan olla normaali elämä? Unohtelin jo koskaan sairastuneeni. Näinä päivinä konttaan perse pystyssä pitkin lattian rajoja haistellen vuotaako kenties alapohja, haiseeko joku huone enemmän kuin toinen, onko ylä alakerta hajueroja. Mietin miten tuulettuva alapohja mahtaa käyttäytyä lämpötilavaihteluissa... ja vaikka mitä! mun vainoharhaisuus taloa kohtaan on välillä niin huipussaan ettei tosikaan. Hei oikeesti! Aika hullua vai mitä?

Vielä muutama viikko sitten mietin mielessäni että: Hei uusi kotini, minä luotan sinuun!

Tänään mietin, voi jumalauta miten epävarmaa elämä näissä kodeissa on homehtumisen myötä. Miten ihmisen perusturvallisuus järkkyy kun omakoti onkin homekoti josta sairastuu niin ettei paluuta ole enää entiseen, ikinä! Voi meistä jonkinlaisia ihmisiä vielä tulla?  Mutta me ei olla enää koskaan me. Ne keitä me joskus oltiin. Me  ollaan aina mcs vammasia ja homesairaita. Kun luulet olevasi voiton puolella, toinen jalka jo haparoi sitä maaliviivaa...niin sitten rysähtää ja kunnolla. 

Tajuat vaikka et haluaisi. Ollaan sairaita aina, haluttiin tai ei. Jotenkin sitä vaan kuvittelee että tästä paranisi..muka?

Tällä hetkellä itken ja raivoan mielessäni. Päivääkään en antaisi ennen taloa pois, mutta kaikki päiväni talossa antaisin. Ilomielin viimeisen vuoden lahjoittaisin talotehtaan ihmisille, antaisin palan elämästämme. Katselisin sivusta sitä kitumista talossa ja sen jälkeen pärjäämistä.

Te ette tiedä mitä sellaisella homemörskällä saa aikaan. Te ette tiedä miten sillä pilataan kokonaisen 9hengen perheen elämä. Te ette tiedä millaiseentaloudelliseen/terveydelliseen/sosiaaliseen ahdinkoon te viette kun perhe sairastuu talosta, jonka seinien sisässä muhii homeet ja muutenkin kaikki tuntui olevanihan  päin vittua ihan alusta asti?
Olisin ensimetreillä jo pessyt käteni koko susiprojektista  jos olisin tiennyt ja jos olisin silloin jotain ymmärtänyt.

Meillä oli syysloma muutama viikko sitten jonka jälkeen käytiin myös lastemme allergologilla. Meidän 4v alkoi syyslomaviikolla rykimään vähän aamuisin ja huomasin myös että ruokahalu oli taas vähentynyt hissukseen ja poikaa väsytti. Ulkoilut ei kiinnostaneet joten lähdettiin kyselemään Liisalta nosteleeko talossa puhjennut astma taas päätään? Hengitysäänissä ei kuulunut rohinoita tai muita limoja. Siis mehän olemme olleet jollain ihmeen kaupalla terveitä koko syksy, vain pieni flunssa oli elokuun lopussa. Silti Liisa oli sitä mieltä että lääkitys päälle, ulkohomeet oireiluttaa. Kaksi viikkoa on menneet astma ja allergialääkitys ja pojassa on taas virtaa ja ruoka maistuu.

Toisen, eskarilaisen kanssa lähdettiin hakemaan todistusta epäsopivista mausteista (curry, valkopippuri) mutta tultiin kotiin reseptien kanssa. Hengitysteissä kuului pientä limaisuutta eli talossa puhjennut astma nosteli päätään. Toivon mukaan ulkohomeista? Koko homehommat on meille tavallaan niin uutta että en osaa edes arv ioida misgtä oireilut johtuvat. Tai oltiinhan me vuosia homeessa kun kaikki pistettiin kaiken muun piikkiin.

Paniikki on siis valtava toisinaan. Voiko ulkohomeet oireilla meillä nyt näin? Onko meillä osalla porukasta mcs taas  villiintynyt vaan ulkohomeiden myötä? Mieskin oireilee kaupoilla kemikaaleista, muiden ihmisten hajuvesistä ym hajuista, pakokaasuista. Lapsilla suunnilleen samat.Eskarilainen saa melkeinpä täysin samoista asioista kemikaali oireet kuin minä.

 Minä rysäyttelin kemikaalikurkkuani lasten talvivaatteilla. Dikciesin talvirotsi ihan made in China oli melkoinen jättipotti. Ensin poikani oli ottanut ymmärtämättömyyttään sen huoneeseensa yön ajaksi ja yski keuhkojaan halki läpi yön. Minä menin käymään huoneessaan ja melkeinpä suhahdus kävi hengitysteissä kun kuivahti kurkkua myöten. melkoinen määrä kemikaaleja mahtoi olla varustuksena takissa, Onhan ne sentään likaisiin töihin tarkoitettu ja kehitetty, että sillä kai se selittyy? Ja harmi vaan skeittarin lempimerkki. Eihän siinä mitään jos oltaisiin terveitä, niskaan vaan ja baanalle. Ei tuntuisi missään vaikka vedettäis ja  vuorattais koko vaatekerta uutta päälle suoraan hyllyltä.  mutta koska me ei olla enää me..

Niin jokaisen uuden talvivaatteen kanssa saadaan aikaiseksi älytön pesu, saunotus ja tuuletus rumba. Ja jos ei ekalla kierroksella olla sujut?  Niin koko sama paska alkaa alusta.

Kuulostaa kivalle eikö vaan? Siinähän ne päivät mukavasti sujuu käryjä poisteleen kun perheessä on 9 henkeä. Tuntuu että muuta ei kerkeäkään tekemään että saa perheellensä päälle pantavaa. Niin että pukija itse pystyy vaatteissaan olemaan, niin että mä voin elää samassa huushollissa sen kanssa.

Ja kaikki tietysti uutena. Kun vanhaakaan ei voi käyttää omasta talosta, siellähän lojuu kaikkea mahdollista, mutta käyttökelvotonta.  Ja kirpparilta ei uskalla. En todellakaan uskalla. Tein nimittäin niin näppärät homeiset kaupat tuossa taannoin ettei tosikaan. Ostin lapselleni vähistä rahoistani sitten kalliit ulkorattaat. Ei saatu sisälle ei, homeessa olivat perkeleet! Tuuletin viikkotolkulla ja saunotin. Ensin oli vieno pesuaineen haju pinnassa ja lopulta pilkisti itse home. Että kiitos vaan ihmisten ymmärtäväisyydestä. Myyjä ei kauppoja suostunut purkamaan. Oli mun viimeinen ostos ikinä käytettyä tavaraa, jollen toiselta varmasti homehtuneelta osta. Ja kyllä kiukutti ja kiukuttaa edelleen. Olisin niilläkin rahoilla ostanut paljon muuta.

Mutta tosiaan. Koska olen erittäin traumatisoitunut homeläävästäni, jonka rakennutin lapsiani varten sillä ajatuksella että varmasti olisi homeeton ja tulos oli aivan toinen ääripää, niin en anna sen tapahtua enää uudelleen. Ellei olla nyt sitten jossain piilo homeessa sitten taas, kun en haista, enkä maista, enkä oireile kunnon homeoireita. Paitsi astmat ja mcs;n vinoilut...

Niin kerkesin jo soittamaan homekoiraohjaajallekin. Sovittiin että maltan mieleni vielä ja odotan että maa jäätyy kunnolla ja jos ei helpota tai pahenee niin hän kyllä tulee.

Mutta me siis odotamme ja toivomme tietenkin ettei tarvitse koiran käyntiä tehdä.

Täällä siis ollaan. Henki kulkee ja terveinä ollaan (lue->ilman infektioita). Mitä nyt kurkussa porisee taas kemikaalit siihen malliin että voin vaan unelmoida kaikesta tarpeellista ja käydä tuohon olkkarin patjalle pitkälleen kun sopivaa sohvaakaan ei ole tällä hetkellä. Normaalit ne kantaa uudet sohvatkin olkkariin. Minä mietin a) tuleeko sen kanssa toimeen? b) mihin helvettiin mä jonkun 3 hengen sohvan heitän haisemaan uuden käryjä kun saunaankaan sitä ei voi viedä.. ulkona se homehtuu jos sitä tuulettamaan alkaa mokomaa möhkälettä! :DD että jyskin patja se hoitaa tällä hetkellä sohvan virkaa kun pölyä vä käytetty homeeton sohva ei sopinut mun kurkulle. Että näin...

Ottaisitko päivääkään elämästäni siis pois?  Tuskin, jos tietäisit vaan.

Ensi kerralla voisin esitellä mitä sain aikaan kahdessa viikossa kunnes rakas kemikaalikurkkuni sanoi sopimuksen irti, eikä enää sietänyt akryylilankaa...

Niveleni sentään kestävät kutomisen tässä talossa, homeluolassani kutomisesta ei tullut sitten yhtään mitään. Tuloksena oli aina nippu puutuneita nakkeja.

Täytyy varmaan ostaa uusi maski jotta jotain muutakin voisi harrastaa kuin pesemistä, saunotusta tai tuulettamista.