Onni on, päätöksestä kii...?

täytyy piristyy, nousta ja pukeutuu. Eikä saa jäädä vellomaan kaikkeen haikeaan niin että masentuu. Kyllä mä tämän tiedän ja nääthän, miten reipas tänään oon...

-Johanna Kurkela-

Vai onko?

Otsikossa on kysymys mikä mielessäni on pyörinyt viime viikkoina.

Muuton jälkeiset viikot eivät ole todellakaan olleet helppoja. Asunto on tuntunut ihan hyvälle, mutta kaikki petivermeet piti uusia. patjat, peitot, tyynyt ja lakanat. Aivan kaikki kodin tekstiilit menivät roskiin entisen asunnon jäljiltä. Kuten arvasinkin, myös vaatteet. Jouduimme uusimaan myös pesukoneen. Uuden saavuttua pesukone pyöri taukoamatta yli kolme viikkoa. Tektiilejä piti pestä useita kertoja. Lakanoita jopa 4-6 kertaa. tyynyjä 3-5 kertaa käyttäjästä riippuen. Vaatteita 3-5 kertaa pienissä määrin koneessa. Patjoja ja tekstiileitä saunotettiin päivästä toiseen, jotta me kemikaaliherkät saimme niistä siedettäviä. Käy ihan työstä kun perhe on iso.

Yritin pelastaa vanhoja vaatteita pesemällä niitä useita kertoja 90 asteessa ja saunottamalla ja tuulettamalla, tuloksetta. Olimmehan juuri saaneet hankittua ihan hyvänkokoiset vaatevarastot 9 hengelle puolen vuoden aikana.

Kaikki on taas hankittava uudestaan.

Mitenköhän rahat enää riittää kun toinen on perheessä vain työkuntoinen?

Tavaraakin heitettiin roskiin, ei puhdistukset auttaneet.

Ensimmäisinä viikkoina perhe sairastui 6/9 johonkin influenssaan tai vastaavaan.

Viime viikonloppuna tuli oksennustauti. Minä sain sen ensimmäistä kertaa elämässäni.

jep..en ole mistään jäänyt paitsi siis aiemmin kun en ole sitä sairastanut.

Asunto on pieni ja ahdas. Tuntuu kuin eläisimme loputtomalla mökkireissulla?

Yläkerrassa nukkuu 5 ja alakerrassa 4. Olohuoneessa siis. Olohuoneessa on myös keittiönpöytä, koska täällä ei ole erillistä keittiön tilaa mihin laittaa edes tätä neljän hengen keittiönpöytää. Pölyn määrä on valtava. Missään nimessä ei olisi järkevää nukkua samassa tilassa missä koko perhe pyörii päivät ja lapset hyppivät näissä sohvasängyissä. Tällaisilla sairaus/allergiahistorialla talomme jäljiltä pitäisi olla puhdas makuuhuone nukkumista varten.

Myös jokaiselle pitäisi olla se oma paikka rauhoittua. Päästä omaan rauhaan, vaikka linnoittautua sinne makuuhuoneeseen pariksi tunniksi ihan omaan rauhaan.

Päiväni koostuvat lähinnä pyykinpesusta, imuroinnista ja pyyhkimisestä. Ja lasten ruokailusta ja ulkoilusta.

Ympyrät elämässä on kutistuneet viimeisen vuoden aikana ihan olemattomiin.

Minne katosi se iloinen, onnellinen ja aktiivinen perheen äiti?

Haaveet elämässä alkaa olla haudattuina.

Raskainta on ollut todeta että kuopus jäi meillä viimeiseksi lapseksi.

Työhön, josta nautin ei ole paluuta.

Asiat jotka olivat joskus tärkeitä. Kaunis toimiva koti, lasten vaatteet, kakkuilut ja leipominen. Ystävien tapaaminen, juhlien ja kutsujen järjestäminen hyvän ruuan parissa, yhdessä olo isolla porukalla. Ne eivät enää onnistu.

Jouduin leikkaamaan yli puoli metriä hiuksistani. Luopumaan melkeinpä kokonaan meikkaamisesta, silloin tällöin se onnistuu. Tietysti voinnin mukaan.

En voi enää hankkia vaatteita ja kenkiä mitä haluan vaan hankin sitä mitä ehkä siedän päälläni.

Tuntuu että koko oma minä meni tässä kaikessa.

Vaikka aina odotan jotain kummallista ihmeparantumista itselleni ja lapsilleni, niin useita kertoja joudun toteamaan ettei sitä ole koskaan tapahtumassa. Sen hyväksyminen on äärimmäisen raskasta. äärimmäisen raskasta tätä elämää on elää tämän kokoisen perheen kanssa. Äärimmäisen raskasta on myös elää niiden kysymysten kanssa: Miksi emme hankkiutuneet eroon talosta jo ensimmäisen kevään jälkeen kun ensimmäiset katastrofin merkit olivat selvät? Miksi myöhemmin mieheni piti vastustaa talon myymistä? Miksi siitä roskasta piti pitää kynsin hampain kiinni? Miksi en vain pakannut lapsia ja häipynyt syksyllä- 14 kun sitä todella mietin? Miksi en pelastanut tältä kaikelta itseäni ja lapsiani? Olisinko ja olisiko lapset säästyneet edes vähemmillä vaurioilla?

Tätäkö se oli?

Elää tämä Hälläväliä- talo unelma todeksi?