keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Pensseli heilui taas

Näköjään on taas se aika vuodesta, kun minulle iskee halu maalata vanhoja kalusteita uuteen uskoon.

Blogissa Päärynäpuun alla oli aivan ihastuttavan rohkea värivalinta keittiönpöydälle! Ihastuin siihen heti ensi  silmäyksellä. Meiltä löytyy kodin tekstiileistä jonkin verran samaa turkoosia ja pidän väristä todella paljon.
Kuitenkaan en ollut ihan niin rohkea ja valitsinkin kesysti meidän ruokapöytään sävyn omenankukka, joka oli aika hailakan vaaleanpunaiseen vivahtava. Myös iän vanha kiiltävän musta keinutuoli sai uuden maalin pintaan samalla sävyllä. Siitä tuli todella suloinen. Ennen musta keinutuoli oli inhokkini ja mietin että mihin sen piilottaisi, mutta nyt se pääsi olohuoneeseen.

Yläkerran aula oli valkoinen kaikkinensa. Viime kerralla oli tunne että on saatava valoa!   Ja sitähän saa kun pistää valkoista. Nyt oli tunne että on saatava joku väripilkku sinne ja mies sitten joutui vaihteeksi lähtemään rautakauppaan  ;)
Annoin netistä katsomani värikoodin edes lähelle sitä turkoosia mikä jäi tuolta blogista mieleeni kiemurtelemaan. ja lisäksi laitoin matkaan saman sävyisen käsipyyhkeen, että mahdollisimman lähelle sitä sävyä ja jos ei löydy niin sitten vasta se koodi. No ilmeisesti nämä ovat hyvin varautuneet tällaiseen päähänpinttymämuijiin?  ;) Heillä oli sellainen vekotin että pyyhkeestä mitattiin sävy ja kone sekoitti samaa sävyä! Hienoa!  :D   Kuvat on muokattuja, mutta jonkin kuvan niistä saa. Rupukameralla kuvattuja, kun ilmeisesti tytöllä on parempi kamera matkassaan, kun sitä ei nyt tähän hätään löytynyt ja ehkä olisi pitänyt malttaa odottaa vielä enenmmän valoakin ... ;)


Pöytä näyttää paljon tummemmalta kuvassa. Kuten lattiakin..


Tästä tuli oikein sievä.



Ja varmaan joutuu sutimaan vielä tuolitkin samalla sävyllä? vaikkakin ne on ihan hyvät valkoisenakin pöydän sävyn kanssa.



Ja olenkin jo löytänyt lisää kohteita maalaukseen. Yksi ikean vanha lipasto, ikean lokerikko ja meidän vanha tv-taso... tästä ei tule taas loppua ;)

2 kommenttia:

  1. Löysin tänne Päärynäpuun alta ja tulin piipahtamaan. Blogisi vaikuttaa mukavalta, taidan tulla toistekin käymään. :)
    T. Suvi Ruusukujan katveesta

    VastaaPoista
  2. Kiitos käynnistä ja kommentista, niitä on kiva saada! :) Ja tervetuloa uudelleen! :)

    VastaaPoista