Hei mites lapset..?!

Niin miten lapset reagoi tähän kaikkeen?


Meidän aikuisten on helpompi tietysti ymmärtää tätä kaikkea.
Meidän isommillakin lapsilla kun ovat jo 18 ja 16vuotiaat. Ei heilläkään aina käsityskyky meinannut riittää koko touhussa. Eikä tarvinnutkaan.


Esikoiseni meni mummille evakkoon siinä vaiheessa kun aloin oireilemaan hänen vaatteistaan kaikista pahiten. Hänellä oli yläkerrassa ainut vaatekaappi huoneessaan. Jostain syystä oireet hänen vaatteistaan olivat ensimmäiset minulla kesällä. Viikkojen jälkeen hän tuli takaisin ensimmäiseen väistöasuntoomme. Olin silloin huonokuntoinen ja hän ei kestänyt nähdä minua siinä kunnossa. Halusi takaisin mummille ja ilmoitti että tulee takaisin kun olen parempi. Tavallaan ymmärsi kaiken mutta hänelle oli todella hankalaa nähdä minut oireilevan lähes kaikesta.


Vanhimman tytön kanssa usein itkettiin tilannetta mörskässä yhdessä. Hän tiedosti tilanteen kaiken kamaluuden ja toivoi poispääsyä talosta. Hänelle tuntui olevan suht helppoa jättää se kaikki sinne omaan huoneeseen. Suurin tarve on tietysti vaatteille jotka olisi omanlaisia. Teinille on vaikeaa pukeutua toisten vanhoihin. Meikit hankittiin kaikki tarvittavat ja tietysti se suoristin rauta. Piirrustusvälineet erittäin lahjakkaalle piirtäjälle.


Pikku pojat on v ielä sen verran pieniä, että ehkä heillä tämä sujuu kaikista kivuttomimmin? Kuopus ei tule muistamaan ehkä mitään ikinä. Hän toki tulee olemaan varmasti erittäin herkkä ruoka-aineille vielä pitkään. Mikä sitten on ihan oma lajinsa. Meidän 4vuotias ei kaipaa talosta mitään leluja. uusia on se vähäinen määrä mitkä korvaa tällähetkellä hyvin. Hän käy leikeissään läpi asioita. Lähes kaikki on tällä hetkellä homeessa missä lego ukot asuu. Sinne ei saa mennä koska siellä tulee sairaaksi. Ja tottahan se on. Jokapaikka on Kettusia täynnä, kun on kuullut tutkijan nimen meidän puheissa. Tämä jaksaa naurattaa meitä. Hänelle on Kettunen=home tällä hetkellä. Häntä kiinnostaa kovasti miksi meidän talo homehtui?


Kaikista kamalin, äidille ja tyttärelle kohta 6v oli valmistelu unipupusta luopumiseen. Aloitimme sen jo mörskässä ollessa. Meidän tyttö oli nukkunut jokaikisen yön pupun kanssa. Se oli ollut aina mukana niissä elämän hyvissä, huonoissa ja jännittävissä kokemuksissa. Iltaisin pupu puettiin yöppäriin ja aseteltiin nukkumaan niiden kaikkien pehmojen kanssa. Pupu oli kovin rakas, niin rakas ettei tosikaan. Se hätä että pupu jää taloon yksin oli aivan jotain älyttömän kamalaa. Lapsen suru ja huoli oli jotain aivan käsittämätöntä. Siitä puhuttiin paljon ja itkettiin yhdessä ettei pupua voisi jättää! Huoli oli sanoinkuvaamaton. Luopua siitä mikä oli aina ollut matkassa, aina turvana.
Yritimme etsiä samanlaista, ihan uutta, mutta eihän siinä olisi edes pupun tuoksua. Emme löytäneet uutta vastaavaa. Isomman tytön kanssa oli jo ehtinyt tapahtua luonnollista eriytymistä, eikä hänen pupu ollut enää niin paljon kuvioissa mukana. Hänelle oli huomattavasti helpompaa jättää omansa taloon.


Tytöt on onneksi sosiaalisia lapsia ja ovat saaneet heti kavereita naapurista. Toinen aloitti eskarissa ja eskari tuntuu olevan puhdas sisäilmaltaan. Olen käynyt siellä useasti enkä oireile millään tavoin. Uskon että siellä tulee sujumaan oleminen hyvin. Eskarin henkilökunta on tietoinen lapsen kemikaaliherkkyydestä sekä mahdollisesta ruokiin reagoinnista. Toistaiseksi kumpaakaan ei ole esiintynyt. Kotonakaan ei ole mitään vältettävää ruokaa tällä hetkellä.
Tokaluokkalaisen kanssa teimme päätöksen vaihtaa koulua. Meillä oli suuri epäilys aiemman koulun sisäilmasta. Vaihdoimme koulun siihen missä entisen kodin kaverit käy. Että edes jotain pysyisi elämässä kun kaikesta piti luopua. Koulusta emme ole kuulleet mitään home epäilyjä vaikka koulu on vanha. Toistaiseksi koulu on alkanut tosi hyvin, vaikkakin vasta  pari viikkoa takana koulun käyntiä. Viime vuonna hengitys oireet alkoivat heti. Tosin silloin asuimme mörskässä. Uskalsimme ottaa myös ihan hullun riskin, emmekä toimittaneet mitään vältettävien ruoka aineiden listaa kouluun. Viime vuonnahan ruokiin reagointi oli aivan mahdotonta. Kuten myös keväällä ja kesällä mörskän aikaan.
Nyt kotona vältetään ainoastaan maitoa juomana mutta kypsytettynä se menee ruuan seassa. Olemme lopettaneet myös jatkuvan antihistamiinin käytön kaikilla lapsilla paitsi kuopuksella jolla annostusta on pienennetty puoleen. Viime vuonna antihistamiinit saimme tauolle vasta joulukuussa! Lapset ovat oireettomia, ainakin toistaiseksi.


Erityisellä tytölläkin on sujunut kivasti muutos. Hän on sen verran positiivinen tapaus tässä elämässä että musiikkia kun on tarpeeksi tarjolla ja ulkoilua niin se auttaa paljon. Koulun aloitus on sujunut kivasti, vähän meinaa väsyttää vielä koulupäivien jälkeen.


Sopeutuminen uuteen kotiin on sujunut yllättävän hyvin. Olisi voinut mennä toisellakin tavalla. Jonkun verran meidän tytöt on itkeskelleet ettei mitään tekemistä ole täällä sisällä kun ei ole mitään tyttöjen leluja. On niin paljon hankittavaa eikä varmasti kellään taviksella kai lepää tileillä tuhansien säästöjä sitä varten jos vaikka uusi talo sattuu homehtumaan..? Irtaimiston hankitaan tämän kokoiselle perheelle menee aikalailla jo niiden tärkeimpien tavaroiden hankintaan että pärjää edes jotenkuten. Pieni onni oli kesäaika jolloin suurimman osan päivästä voi viettää ulkona. Eilen kuitenkin meidän ystävä, tyttöjen kummitäti ilmoitti halunsa avustaa lasten leluhankinnoissa. Hän laittoi tilille ison summan rahaa ja käski hankkia leluja. Voi sitä riemua kun jokainen sai valita kaupasta mieleisen isomman lelun! 


Mehän emme tiedä miten jatkossa tämä kaikki vaikuttaa lapsiin henkisesti?
Kohta puoliin täytyy varata aika allergologille koko konkkaronkalle ihan tsekkaukseen. Uskon että Liisa on tyytyväinen ja iloinen näkemäänsä ja kuullessaan meidän kuulumiset.

Uskaltaako uuteen asuntoon rakastua ensi silmäyksellä...?

Meistähän jokainen tietää että oman kodin on oltava se turvapaikka.
Se paikka minne mennä, missä olla, tapahtui mitä vaan.


Meillä niin ei lopulta ollut mörskässä. niinä kauhujen öinä pelkäsin että se talo jopa tappaa lopulta. pelkäsin koko taloa, eikä se enää näytä ulkoapäin kovin houkuttelevalta.


Kävimme heinäkuussa katsomassa yhtä asuntoa keskustasta. Se oli kerrostalo, alakerrassa pesutupa josta jo rappukäytävään tulvi järkyttävät Arielit ja Bio luvilit. Asuntoon pääsin 5metriä sisään kun piti kipittää ulos äkkiä. Hajut oli karmaisevat.


Se ensimmäinen väistötalo oli ihan ok. Kuitenkin siellä oli kaiken maailman käryjä. Tottakai, kun asukkaiden kaikki irtaimisto oli paikoillaan. Tein siellä paljon siirtoja yhteen huoneeseen, se oli sellainen kärykammio. Oloani helpottaakseni. Lopultahan huomasin sen vesivahingon sieltä ja lattia oli jo ihan lötjöä...


Tähän taloon astuessani en haistanut mitään. Luulin olevani juuri sellainen tyyppi, niin altistunut jo kuin tutkija oli kertonut meille joistain. Ettei minulle löytyisi enää helpolla uutta asuntoa.


Tuntui kuin olisi ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Tosiaan haistelin ja tunnustelin. Odottelin että siinä kunnossa kehoni olisi edes muka luullut jotain epäsopivaa täällä? Vedin keuhkot täyteen ilmaa sisällä, eikä mitään tuntemuksia.


Tämä on hiukan pienempi talo 165m2, mutta neliöt on käytetty kivasti. Huoneita on 5makkaria, olkkari, keittiö, 2 aulaa, pieni kodinhoitohuone,2 vessaa, kylppäri ja sauna. Materiaalit on samanlaisia kuin mörskässä. Laminaattia lattioissa, mutta värit erilaiset. Kivilattiaa on enemmän ja keittiössä myös. Se on tosi kiva. Keittiön kalusteet on valkoiset kiiltäväpintaiset. Alapohja tuulettuva. Tämä talo on tosi kaunis sisältä. Piha on pieni, siis tosi pieni.


Vuokraaja on itse rakentanut talon ja varmasti tietää mitä on lyönyt seinien sisään. Sanoinkin hänelle että todella toivon että tämä talo parantaa meidät!


Tähän mennessä olot on olleet tosi hyvät ja parantuminen on todellakin hyvässä vauhdissa.
Silti kaiken kokemani jälkeen siinä meidän  "unelmien mörskässä" välillä pelkään että voiko näin hyvä tuuri käydä että näinkin nopeasti löysimme näin hyvän kodin?
Jos täällä terveenä pysyy ja normalisoituu ihmiseksi jälleen kerran. Miten ihmeessä täältä ikinä uskaltaisi muuttaa pois? Tässä on toki ostomahdollisuuskin, mutta miestäni ei näin pieni piha houkuta. Näin keskellä naapureita. Minähän asettuisin tähän loppuelämäkseni jos elo tässä on näin hyvää.


Suht terveen merkki lienet se että alan nähdä tämän talon sisustusta silmissäni. Näen asioita tämän sisällä. Meidän elämä on todenteolla muuttunut kaikin puolin. Enää en voi mennä kauppaan ja ostaa mitä mieli tekee. Kaikki puiset ja lastulevy kalusteet on tällä hetkellä ainakin historiaa. Miksi en ymmärtänyt kun kehoni koitti näistäkin asioista varoittaa jo mörskässä? Joulukuussa -13 jo tuntui uudet keittiön pinnatuolit vaikeilta. Ihmettelin käryjä niissä. Oireilin siis jo silloin, en vain ymmärtänyt.


Nyt parhaimmat materiaalit lienet lasi ja metalli.  Ruokapöytänä meillä onkin nyt Jyskin lasinen keittiönpöytä ja valkolakatut vanerituolit, joita tuuletettiin hartaasti.
Hobbarista löysin vihdoin ihan kivat tv-tason ja hyllyn lasi/metallisena.  Sohva tulee olemaan hankala.  Aika varma olisi Pohjanmaan Domino nahkaisena, muutkin herkistyneet ovat sitä kestäneet. Kuitenkin tässä konkurssissa voi tyytyä vain haaveilemaan hinnan takia. Mörskässä meillä oli Pohjanmaan 10 hengen kulma nahkasohva, kaikista parhaimmalla ja kestävimmällä nahalla mitä sieltä löytyi. Mehän sisustettiin se "unelmien mörskä" kaikilla mistä oltiin aina haaveiltu. Se oli meidän maun mukainen, tarkoitushan oli asua siellä tyyliin loppuelämä. Ymmärtääköhän talotehtaan ihmiset miten ihmiset ylipäänsä kiinnittää kaikkensa taloihin kiinni? Millainen katastrofi tällainen oikeasti on kun kaikki menee..?! Ja on aloitettava alusta ihan kaiken suhteen..


Tänne hankin yhden asian mikä minulle oli sisustuksessa kovin rakas. Nimittäin olkkarin lampun samanlaisena. Lamp Gustafin Queen valaisimen, pienempää kokoa vaan. Onpa se kaunis aina vaan, vaikka muu sisustus olkkarissa onkin tällä hetkellä aikamoinen, ihan suoraan sanottuna jopa kamala silmälle. Sohva on kuitenkin terveysasiantuntijalta lahjoituksena saatu. Varmasti homeeton. Siinä on oikeasti ihana istua kun istuttiin 2 viikkoa lattialla.Eikä se oireiluta millään tavoin, mikä on tällä hetkellä pääasia. Edelleen nukutaan patjoilla. Onhan se, kun asettuu lattialle nukkumaan lastensa kanssa. Jotenkin nöyryyttävää. Minulla on talo kalliilla rahalla  missä sänky ja kunnolliset permafitin laadukkaat patjat. Millä en ole voinut nukkua enää aikoihin.


Silti olen joka päivä kiitollinen tästä tähän mennessä terveeltä tuntuneelta talosta. Sisäilman laatu kai kaikista tärkein? Olenkin huumorilla heittänyt, että jos täällä jotain muhii jossain niin sille emme ole ainakaan vielä sairastuneet.  Mielenkiinnolla odotankin miten vuodenajat meillä vaikuttaa olotiloihin tässä talossa?


Mies haaveilee jo hirsitalosta.  Mörskän jälkeen, en tiedä onko minusta enää ikinä luottamaan talofirmoihin? Olenhan jo kerran huutanut jossain home hermorepaleissani meidän mörskän rakennuttajille etten luota heihin enää pätkääkään missään asiassa mikä meidän mörskää koskee. Se on ollut niin susiprojekti. Miten ihmeessä edes käytettyä taloa uskaltaisi koskaan ostaa, ennen kuin sitä olisi tyyliin vuoden kokeillut asumisella..?

Kunto nousee, jipii!

En edes tajunnut miten huonossa kunnossa olen ollut viimeiset 2 vuotta!
Mörskässä asuessamme olen käynyt viimeksi kunnolla lenkillä kun odotin kuopustamme kesällä -13.
Siis aivan järkyttävää tajuta tällainenkin asia.


Mulla oli kummallisia voimattomuus, henkeä ahdistaa aikoja aika usein siellä asuessamme. Joskus hengästyin jopa yläkertaan mennessä.


Viime syksynä sairastettiin se 3kk ja keväällä sanoin miehelle että en ehkä koskaan parantunut lopullisesti taudista?
Keväällä mulla oli kokoajan olo että mun pitäisi lähteä liikkumaan. Ihan kuin mun keho olisi yrittänyt mulle viestittää että se auttaisi mua jaksamaan vielä? En vaan jaksanut. Pelkkä kauppareissukin oli tosi uuvuttava. Usein ihmettelin miten musta olikaan tullut niin jaksamaton?


Kumma juttu että yskät ja hengästymiset on kaikki jääneet pois. Yhtenä päivänä jopa juoksin ampiaista karkuun enkä hengästynyt.


Aloitin liikkumisen pikkuhiljaa. Vielä neljä viikkoa sitten 50metriä edes takaisin oli saavutus,
Kolme viikkoa sitten 200m edes takaisin oli jo hyvä ja pystyin olemaan lasten kanssa puoli tuntia puistossa. Tosin mulla oli nenäsuihkeet ja maski mukana varmuudeksi,


Siitä sitten pikkuhiljaa n. 2km, muutaman päivän päästä jo n.5km lenkkiä.


Nyt päivittäin kerran pari 2-5km lenkkiä. Kävely tuntuu hyvälle, eikä väsytä. Ei hengästytä, enkä tarvitse mitään nenäsumutteita. Käydään puistossa päivittäin ja kävelylle lapsetkin haluaa.


Eilen käytiin mörskän pihalla nappaamassa muutamat hortensiat kuivumaan. Nähtiin naapuri ja hän ihan ääneen ihmetteli kuinka terveeltä ja elinvoimaiselta näytän jo neljän viikon jälkeen. Kävin heidän vaa alla ja painoa oli tullut 3,5kg! ja kyllä on ruokakin maistunut. Lihoja olen saanut takaisin käyttöön, mutta naudan liha ei sovi edelleenkään. Mulla siis oli lopulta vaikeaa myös ruokien sopivuuden kanssa. Kuten myös vitamiinien ja hiven/kivennäisaineiden. Tuntui ettei keho meinannut enää mitään ottaa vastaan vaan oireili ihan kaikesta.
Lapset oli saaneet 1-2kg lisää jokainen neljässä viikossa ja mies 3kg. Eniten laihtui mies. Häneltä painoa tippui 8kg!Huomasin jo keväällä sen ja ihmeteltiin asiaa.


Mieli on sinansä ihan hyvä. Uusi asunto on onneksi sellaisella paikalla että pääsen hyvin liikkumaan lasten kanssa. On puistoja, että on edes jotain tekemistä. Meillähän ei ole lähes mitään joten tekemistä ei niinkään ole kotona. Leluja lapsilla on tosi vähän. Telkkaria ei ole. Ystäviä ei voida oikein nähdä koska lähes kaikki käyttävät hajusteita/erittäin haisevia pesuaineita aika paljon, kun meillä on se helkkarin mcs joka puhkeaa 50% homealtistuneista.
Mä en voi oikein käydä vieläkään missään. Mulle on kauhean vaikeita uudet vaatteet. Niitä pitää pestä tosi monta kertaa että niistä lähtee kaikki mua ärsyttävät kemikaalit. Pesuaineista on nyt kokeilussa Ole hyvä pyykinpesuaine. Olen siis käynyt läpi liudan pesuaineita mutta mikään ei mulle oikein sovi. Tippa Ole hyvää on ihan ok...ehkä?
Kauppaan en ole uskaltanut vieläkään edes kokeilemaan.
Vaatekauppaan pääsen ties milloin?!  Pyörtyisin varmaan jo ovella. Saatikka huonekaluliikkeisiin.


Välillä tietysti suututtaa ihan järjettömästi. Ja olen tosi vihainen koska toi talo vei multa lähes kaiken. Se vei mun lasten terveyden, mun oman terveyden, mun työkyvyn, mun sosiaalisen elämän, mun harrastukset, mun omaisuuden, siis aivan kaiken. Sitä ei moni tajua miten laajasti se vaikuttaa kun kaupan päälle puhkeaa vielä mcs eli monikemikaaliherkkyys. Kokoajan tulee tilanteita, että en voi, en pysty koska mullahan on se mcs! Elämä on tosi rajoittunutta tällä hetkellä.
Toivon että se hellittäis pikkuhiljaa, että edes suht koht normaalia elämää voisi elää. Olispa vaan homeherkkyys, mutta kemikaaliton elämä on ihan mahdotonta toteuttaa. Homeita pääsee pakoon mutta kemikaaleja ei.


Lapset hyötyy sen verran ja itsekin että vähempi on kemikaalikuorma nykyään tässä perheessä.


Varmaan vuoden päästä viimeistään näen millaisia meistä on tullut, etenkin musta joka pahiten niille kemikaaleille reagoi?  Lapset toipuu vissiin paremmin?


Tällä viikolla on jatkuvasti tullut tilanteita että jotain tavaraa/asiaa tarvis jossain tilanteessa ja sitä ei  vaan ole. Toki mörskässä olisi, monin kappaleinkin. Se suututtaa ja raivostuttaa kun mitään ei voi käyttää sieltä.
Kunpa tämä olisi äkkiä ohi, kaikki hävitetty. Ja matkassa huonona muistona vaan koko talo.


Prof. Ville Valtonen on sanonut että katkeroitua ei saa. Voiko tästä selvitä katkeroitumatta..?

Kuka auttaa homeperheitä?

Meidän talon tutkija sanoi jo ensimmäisen käyntikertansa jälkeen että meidän pitäisi lähteä mahdollisimman nopeasti. Vaikka edes hotelliin? No hotelliin yhdeksän hengen perhe. Ei todellakaan tullut onnistumaan rahallisesti. Olin jo muutenkin täysin hoitokyvytön lasten kanssa. Ja täysin työkyvytön kemikaaliherkkyyden puhjettua. Hoitotyössä tuskin tulen pärjäämään ikinä? Käsidesiä työvuorossa käytetään kuitenkin se n. 50 kertaa työvuoron aikana.


Soittelimme läpi useita tahoja. Meille sanottiin vakuutusyhtiöstä ettei vahinkoa ole tapahtunut! Spr:ltä sanottiin ettei tämä ole katastrofi! Sosiaalitoimistosta sanottiin että tulorajat ylittyy, mutta uvattiin kuitenkin vuokravakuuden takaus jos löydämme asunnon.


Koska meillä oli jo aikamoinen altistus sekä vaikea kemikaaliherkkyys minulla ja lapsilla alkava, niin emme voineet ottaa hajusteellisia vaatteita vastaan.


FB:n homeryhmästä kyselin lopulta kuka meitä voisi auttaa? Ei meillä olisi tarpeeksi rahaa että ostaisimme useamman vaatekerran x 9. lakanoita, pyyhkeitä, kodin tärkeitä tavaroita ensimmäisiksi viikoiksi.


Ryhmässä eräs samankokenut haastoi muut mukaan ja he yhdessä keräsivät meille omista kaapeistaan puhdasta vaatetta ja lähettivät ne meille. Vein ne naapuriin odottamaan kunnes pääsisimme lähtemään. Itkuisena avasin lähetyksiä. Ne olivat pesty ihan tavallisilla hajusteettomilla pesuaineilla, mutta ne eivät oireiluttaneet millään tavoin. Tajusin että meidän omissa vaatteissa on jotain tosi pahaa oltava kun useat 90 vesipesutkaan eivät auttaneet.


Luin pakettien lappuja ja itkin:  "Tässä teille puhdasta vaatetta. Pesin ne vielä pelkällä vesipesulla pari kertaa. Pienelle pojalle halusimme ostaa muutaman uuden vaatteen. Ei meilläkään ole paljoa rahaa kun omasta muutosta vasta vähän aikaa. Silti halusimme auttaa teitä. "  tai  "tässä sinulle maski, saatat tarvita sitä jonain päivänä." tai "Tässä on  *****lle  syntymäpäiväksi muutama meikkituote.Allergia ja astmaliiton tuotteita..jne. Haluaisin auttaa teitä muutenkin, mutta kuten tiedät meillä on sama tilanne..." Ne kaikki pienet kirjeet on säästetty.


Yksi ihminen tuli ensimmäiseen asuntoomme. Saman kokenut, yhtä vaikean monikemikaaliherkistymänkin kuin minä. Olin huonossa kunnossa, tärisin ja vapisin ulkona kun auto kaarsi pihaan. Nainen tuli autosta ja alkoi tyhjentämään sitä talon sisään. Puhdastsa peittoa minulle ja tyynyä, uusia puhtaita lakanoita useampi, pyyhkeitä, kuppia ja kippoa ja laseja kaikille, pesuaineita niitä hajusteettomia, kauniit korit pikkupojille joissa sisävaatetta molemmille myös uutta pestyä ja kauniisti viikattua, kassillinen kenkiä toiselle pojalle, sadevaatetta, fleecehaalaria kahdelle lapselle ja minulle talvikengät, lapsille uutta lelua koska ei kestänyt ajatusta että kaikki lelut piti jättää taloon. Mehän siis jätimme kaiken. Puhelimet otettiin, mies lompakon ja lasten lääkkeet. Osalla oli homeiset kengät jalassaan. Seisoin kuistilla sekaisin kuin seinäkello ja itkin. Tuntui ihan käsittämättömältä tämän naisen teko. Hoin ääneen kuinka ikinä voin korvata sitä kaikkea? hän vastasi että kaikki kyllä järjestyy vielä, ei mitään tarvitse korvata. Pääasia että pääsimme pois talosta.


Ns. virallisista tahoista Diakonit sanoivat ääneen että tämä on katastrofi. Heiltä saimme keittiönpöydän ja tuolit. Jotka tarkoin valittiin muiden samankokeneiden kokemusten perusteella. Puutuotteet oireilutti hajuillaan joten valittiin lasinen keittiönpöytä joka tuotiin ongelmitta sisään. Tuolit olivat hankalampia. Piti olla edullisia mutta minulle suht helppoja siedettävyydeltään. Valitsin valkolakatut vaneri tuolit metallijaloilla. Avatessa paketteja meinasin pyörtyä ja mietin etten ikinä saisi niitä käyttöön asti. Mutta niin vaan tuuletuksella auringossa hajut hälveni ja yksi kerrallaan muutaman päivän sisällä taloon kannettiin. Saimme diakoneilta myös pyykinpesukoneen. Sen kanssa oli hiukan ongelmaa alkuun. Minä ja 5v tyttömme oireilimme sen päästöistä. Mitä enemmän vain pesin sillä sitä vähemmän siitä enää uuden käryjä lähti. Diakonit antoivat myös ennen pesukonetta pestä toimistollaan uudella koneella pyykkiä missä ei ollut pesuaine jäämiä. Lisäksi antoivat meille ruoka avustusta. Vielä auttavat puuttuvissa lastenvaatteissa, lähinnä syysvaatteissa.


Tämä samainen nainen joka ensimmäiseen väistöasuntoon ilmestyi kuormansa kanssa halusi auttaa vieläkin meitä. Kun saimme tämän nykyisen asunnon. Mikä siis oli täysin tyhjä. Mihin piti päivässä haalia kasaan tarvittavia asioita että voidaan yöpyä. Hän ilmoitti käyvänsä patjaostoksilla. Osti minulle patjan, saunotti ja tuuletti. Pesi päällisen useita kertoja. Hän tiesi että uutta patjaa en sietäisi. Aikaa oli vähän mutta hän onnistui. Hän toi perheelleemme lisää puhtaita varmasti homeettomia peittoja ja tyynyjä. Ja minulle sellaiset lakanat jotka ei vät olleet ihan uudet. Sillä edelleen on vaikeaa uusien vaatteiden kemikaalien kanssa. Sekä lakanoiden että pyyhkeiden. Hän toi lapsille lisää leluja ja pelejä ja kirjoja. Miehensä toi vielä yhden ikean hyllykön. Sen heidän ensimmäisen huonekalun, josta tuli meidän ensimmäinen huonekalu olohuoneeseen. Siellä se nökötti yksinään, mutta minä tulin sen kanssa toimeen ja taatusti on homeeton.


Hain apua myös paikalliskirpparilta. Kolmesta perheestä tuli varmasti homeettomia ei minkään hajuisia vaatteita. Osa tuoksui silti ja osa oli varmasti homeisia. Haju jo kertoi sen, vaikka pesuaineettomia olivat. Tiesin että se on kuin venäläistä rulettia kun ottaa vastaan tavallisista perheistä. Osaa elää asunnossaan ns. terveinä autuaan tietämättömänä homeongelmasta ja pitävät mummolan hajua normaalina. Olisimme saaneet ihanat varmasti homeettomat syyskengät myös kuopukselle mutta kengät pohjat saivat minut pyörryksiin. Ne olivat jotain mustaa kumia enkä lainkaan sietänyt niitä.


Osa ystävistä auttoi. Ystäväni kuulutti omalla paikalliskirpparilla homeettomia perheitä ja löysi sieltä pari perhettä jotka keräsivät kodin tavaraa meille.




Helppoahan tämä olisi jos voisi vain kirpparilta hakea mitä lystää halpaan hintaan. Näin sairaina emme uskaltaneet. Home ei aina haise homeelta, ei meilläkään haissut ikinä.


Viimeisimmän tutkimuspäivän jälkeen. Jolloin löytyi alapohja ongelmia ja iv-koneesta epäilyttävä kasvusto ym kummallista likaa. Talotehtaamme ilmoitti että toistaiseksi he kustantavat meidän asumiskulut. Tietysti moni sanoo että näin he haluavat pitää meidät hiljaisena ja pelkäävät julkisuutta.
Kyllä, tästähän saisi mehevät jutut lehtiin aikaiseksi. Haluan kuitenkin uskoa sen verran vielä ihmisen hyvyyteen, että tässä ei olisi kyse vain maineesta ja rahasta. Vaan siitä että kyse on oikeasti vakavasta asiasta. Tämä on vienyt meiltä terveyden, kaiken irtaimiston ja minulta työkyvyn oman alani työhön. Meidän herkistyminen meni niin pitkälle ettei talosta voi tuoda mitään uuteen asuntoon. Kaikki on hankittava uudestaan.

Hirveä heinäkuu..

Ollaan evakossa ja neljäs viikko pyörähti käyntiin.


Heinäkuun alussa jo ensimmäisenä tutkimuspäivänä löytyi selkeä kasvusto. mikä ei kuitenkaan raja arvoja ylittänyt. Kuuluuko silti homeiset tummemmat laudat rakenteisiin..? Sitä sopii kai kysyä.


Olot talossa paheni mitä pidemmälle päästiin heinäkuuta. Samalla aloitimme uudestaan lasten astmalääkitykset. Oma kemikaaliherkitymä paheni pahenemistaan. Liimat teipeissä esim. kakspuoliteippi ikkunoissa pitämässä hyttysverkkoa meinasi viedä jalat alta. Muovipussit veti olon veteläksi. Lapsi halusi askarrella ja otti kontakti muovirullan. Olo tuli tosi kauheaksi. kaikki pesuaineet. Astianpesukone tabletit. Alkuun kun avasin luukun ja höyryt pääsi pihalle, mutta lopulta riitti vain koneen ollessa käynnissä. ja meillähän kaikki ollut jo vuosia hajusteettomia, ettei siitäkään ollut kyse. Lopulta tiskattiin käsin kuumalla vedellä kun lv:n tiskiainettakaan en kestänyt.


Kokeilin useat eri merkit pyykinpesuaineita. Niitä allergisten. Mikään ei sopinut. Lopulta pyöritin pyykkiä pelkällä vesipesulla. Viisikin kertaa 90 asteessa lasten vaatteet. Mutta eipä niistä käyttökelpoisia tullut tekemälläkään. Eipä niin sillä kaikki on niin saastunutta.
Lapset nukkuivat pikkuhoususillaan ja minulle oli tuskaa olla niidenkin kanssa. Peitot oli jo heivattu koska niiden kanssa ei kukaan tullut toimeen. Lakanat loppuivat, ne käyttökelpoiset. Lopulta peittelin lapsia pyyhkeillä joita jotenkuten siedin vielä. nukuin itse samat vaatteet päällä ties kuinka monta päivää..


Tuli kauhujen öitä kun heräsin keskellä yötä hapen loppumisen tunteeseen. Lapset heräilivät, nousivat istumaan ja haukkoivat henkeään. Ovet ja ikkunat olivat auki, ilmanputsari posotti täysillä ja toivoin aamua tulevaksi. Jotta ulkona olisi vähän lämpimämpi jo. Öisin oli kylmä ja usein satoi vettä. Ikkunat piti yrittää pitää auki jotta ilma vaihtuisi.


Aloimme olla aika huonossa kunnossa. Joka päivä sanoin miehelleni että meidän pitää päästä pois talosta. Joku on tosi pahasti vinossa. Ystävät olisivat ottaneet luokseen mutta ei siedetty enää eläimiä eikä hajusteita missään määrin. Yritimme löytää asuntoa kokoajan. Kukaan ei suostunut vuokraamaan meille esim kolmiota.


Lopulta oireilin jo luonnosta. Kaikki hajut teki pahaa ja veti tukkoon. Mikään allergialääke ei auttanut. Talossa hengitystiet kuivuivat ja olivat polttavat. Kasvojen iho ja kaula tulikuuma ja polttavan pistelevä. Lapset hehkuivat poskistaan.


Yhtenä päivänä käytiin katsomassa yhtä taloa missä olimme käyneet aiemmin. Ilma oli parempi kuin omassa mutta tietysti irtaimiston hajut ärsytti. Saimme viettää yhden yön siinä talossa. Nukuimme tosi hyvin. Kun koitimme palata omaan taloon niin eipä siitä mitään tullut. Alle viisi minuuttia ja hengitys oli vaikeaa jo. Istuin autossa ja itkien mietin mihin menisin. mies soitti välittäjälle voisimmeko mennä taloon jota mietimme vuokralle? Näille ihmisille se sopi. Tuntemattomat toisella paikkakunnalla tarjosivat meille kotinsa.


Olin niin huonokuntoinen että en edes ymmärtänyt millään lailla hävetä. Tuntemattomien talossa, toisten ihmisten kakkoskodissa. makasin sohvalla ihan poissa pelistä. Kuin olisin kuukauden juonut viinaa. Ihan pihalla. Alkoi jonkinsortin "homekrapula" oli kylmä ja kuuma, vapisutti ja heikotti. Niin kuin omassakin talossa. Oireilin kaikesta, ihan kaikesta. Kuitenkin henki kulki ja se kulki ilman ilmanputsaria mikä meillä oli ollut aina omassa talossa. Jostain syystä olimme aina tarvinneet sen makkarissa sekä olohuoneessa. Olo koheni hitaasti mutta varmasti. Kuitenkin viiden päivän asumisen jälkeen löysin talosta kosteusvaurion. Sen klassisen, jääkaappi oli vuotanut alleen eikä ihan pientä aikaa vaan kunnolla. Ilmankos keittiössä vapisuttikin ihan kunnolla.


Toisena tutkimuspäivänä omasta talosta löytyi jokin kasvusto toisesta makkarista. Siitä emme ole saaneet vielä tuloksia. Myös teipit olivat pettäneet muoveissa. Silti ei muuta näkyvää löytynyt laajoista koiran merkkauksista huolimatta.
Koska lähdimme sisäilman takia omasta, emme voineet jäädä ensimmäiseen taloon vaikka sijainti oli ihanteellinen. Lennossa löysimme uuden. Kävimme katsomassa. Talo oli täysin hajuton ja ilma tuntui todella hyvälle. Vedin keuhkot täyteen ilmaa ja se tuntui hyvälle. Kahden päivän päästä muutimme sisään.




Tässä lyhyesti heinäkuulta. En voinut kirjoittaa aiemmin. Omat koneet on mörskässä. Niitä ei voitu enää käyttää heinäkuussa, oireilimme niistäkin. Imuriakaan ei voitu käyttää ja telkkaria katsoimme harvemmin.

Äiti, anna mulle ilmanputsari!

Niinpä lapseni olit aivan oikeassa kun sitä usein pyysit kevään alkaessa.

Aina vastasin sinulle: Sinä tarvitset tukkoiseen nenääsi nenäsuihketta. Ja sinä vastasit: Mutta kun se ei ole tukossa vaan se on niin kuiva että sillä on vaikea hengittää. En pysty nukkumaan, en saa unta.

Miten meillä on oireiltu?

Oikeastaan oireilua on ollut aina. Kun muutimme tähän taloon, niin ensimmäinen kevät oli hyvin hankala. Siitä keväästä löytyy juttua blogista. Ja talahan tutkittiin.

Sen jälkeiset keväät ja syksyt on olleet hankalia, aina vain paheten vuodesta toiseen.

Viime keväänä alkoi ruokiin oireilu. Meidän nyt 7,5vuotias oli vauvana moniallerginen ja muutti tähän taloon 4,5vuotiaana kaikkea syövänä, kaikki ruuat oli palautettu.

Viime keväänä tosiaan alkoi putkahdella ristireaktioita ja kauhea hengityshönkä. Pistettiin tottakai kovan siitepölykevään piikkiin. Lääkitys aloitettiin kuten myös pikkuveljelle, silloin alle kolmivuotiaana. Refluksia oli, lääkitys auttoi myös siihen. Silloinen allergialääkäri epäili pahimmaksi edelleen maitoa.

Syksyn tullessa ilmestyi sama hönkä. Alkoi koulu, erilainen ruokavalio. Paljon sellaista mitä ei kotona paljoa käytetä. Oireilu lähti lopulta ihan käsistä. Lapsi itki ettei halua kouluun, päätettiin karsia ruokavalio, kaikki pois mikä vähäänkään oireilutti.

Samaan aikaan silloin 3,5vuotias pikkuveli oli karsimislistalla ja vaihteeksi maidoton.

Myös silloin 5vuotias tyttömme, aina ilman allergioita alkoi oireilemaan. Hänelle ilmestyi refluksia ja korvatulehduksia kuten molemmille pikkuveljillekin. Myös meidän vanhin lapsi sai pahan korvatulehduksen. Vanhin tyttö valitti refluksia ja päänsärkyä.

Minäkin kärsin ajoittain refluksista, jäin gluteenittomalle ja illä helpotti.

Sairasteltiin syyskuusta joulukuuhun.Apteekkin kannoimme 700€.

Pieni lepotauko saatiin pitää joulu-helmikuussa. Samaan aikaan muutimme alakertaan pikkupojan kanssa joka ei ollut puoleen vuoteen nukkunut. Syötin lapsille vitamiineja ja maitohappobakteereita ja kädet ristissä toivoin että he pysyisivät terveinä.

Helmikuun loppupuolella alkoi tupsahdella iho-oireita. Olin saanut allergialääkkeet tauolle joulukuussa, normaalisti allergialääkkeet saadaan tauolle suunnilleen syyskuussa. Aloitimme taas lääkitykset kahdelle, kohta kolmannelle ja sitten neljännellekin.
Pojalle silloin 3,5v saattoi tulla koko vartalo ihottuma tai posket lehahtaa. Refluksi alkoi räjähdellä vaikka mistä. Ensin lähti tomaatti, sitten pinaatti, tonnikala, punajuuri, ketsuppi, jopa kurkku ja tavalliset ristiinreagoivat porkkana, omena, päärynä jne. Ajateltiin vaan että nämä nyt vaan on tällaisia nämä meidän lapset. Me nyt vaan olemme saaneet tällaisia refluksi/allergiapommeja.

Koko kevät oli ihan kaaosta. Lapset kävi ihan ylikierroksilla. Yhtä itkua ja raivoa, refluksia. Annoin jotain "väärää" pojalle nin kauhea raivari, koko olemus muuttui. Ihan kuin hän olisi ollut jossain tilassa?  Samaan aikaan alkoi ilmestymään 5,5vuotiaalle tytölle kummallista heräilyä. Muutaman tunnin kuluttua nukahtamisesta tyttö heräsi yläkerrassa kauhukohtaukseen. Käveli alakertaan, vapisi, hikoili ja puhui sekavia. Katse oli lasittunut. Kohtaukset näyttivät pelottavilta. Aloitin allergialääkityksen. Hetken kohtaukset pysyivät poissa kunnes taas alkoivat. Loppuivat vasta kun lapset siirtyivät alakertaan nukkumaan ja lapsi sai astmalääkityksen. Nyt lääkitys on onnistuneesti purettu, eikä koohtauksia ole tullut.

Kuopus oli oma lukunsa. Kevään alkaessa ilmestyi kummallista lepäilyä. Asento oli kuin olisi ollut vatsavaivaa. Mahallan pylly pystyssä hetki ja sitten taas matka jatkui. Oire osottautui alkavaksi astmaksi, pikkulasten ensi oire. On pakko levätä välillä ja että jaksaa taas. Astmaa oli kai ollut ilmoilla jo edellisenä keväänä, jatkuva pikku yskä mitä tk:n lääkärit eivät osanneet yhdistää astmaan ja allergioihin.

Mikään siis kerrassaan ei mikään ruoka  sopinut yhtä teelusikkallistakaan. Edes yksi minisunin d-vitamiinikaan ei sopinut. Kaikki räjäyttivät refluksin, posket paloivat ja lopulta tuli suoli oireet. Astmalääkitys sensijaan auttoi ja lepäily loppui. Saimme ensimmäiset kokonaiset yöt. Kuitenkin allergiat voivat paksusti.

Vanhin poikamme oli 8viikkoa työharjoittelussa. Ja kun hän palasi kotiin sai järkyttävän yskän samantien. Katselin kummissani kun hän tuli kotiin niin usein nenä pamahti harmaaksi. Sanoi sitten myöhemmin että aina kun taloon astuu niin samantien kaikki limakalvot, poskiontelot kuivuu. Lopulta esikoinenkin heräsi aamuisin kirjavana. Kirjavana heräily loppui kun sain hänet alakertaan nukkumaan.

Vanhimmalla tytöllä esiintyi jo pitkään usein toistuvaa päänsärkyä, refluksia ja ruokahaluttomuutta. Ajattelin että unohtaa juoda ja siitä päänsärkyä? Syö liikaa herkkuja ja ruoka ei maistu? Iho huonona kun syö herkkuja? Kummasti iho parani ihan parissa päivässä kun muutti myös alakertaan.

Lapsilla on myös oireena kalpeutta, vaikka hb on hyvä.

Tällähetkellä vointi on ihan hyvä. Lapset ulkoilee niin paljon kuin mahdollista. Ruokia on saatu palautettua, koivukin on rauhoittunut.

Tällähetkellä eniten ooireilin minä. En kestä ulkomultia edes. Sade säät on tuskallisia. Yläkerta oon käyttökiellossa, en kestä yhtäkään tavaraa sieltä ilman oireita, pahin oire on vapina ja huonovointisuus. Jotkut vaatteet oireiluttaa. Kemikaaliherkkyys on tosi pahana. Jopa LV:n tuotteet ei käy. Jotkut tutut shampoo, hoitoaine ja saippua tuoksut kestän. Äidilläni ole tykännyt aina käydä kun ilma on hyvä eikä eläimiä ole. Viime kerralla en sietänyt enää käydä pyykinpesuaine ja kukkamullat teki niin pahaa että tuntui kuin olisin ollut kaasukammiossa, olo meni ihan veteläksi ja ulos piti päästä.

Naapurissa kävin puoolen tunnin visiitillä ja kissoista sain niin pahat oireet että allergiakrapulassa meni koko seuraava päivä.

Toivottavasti talon tilanne selviää ja me parantuisimme.

Mitä meille tänään kuuluu?

Vuosi on miltei kulunut. Blogin suljin kun voimia ei ollut päivityksiin.

Yritän taas. Haluan kaikki kirjoittaa muistiin.

Kaikki alkoi viime toukokuussa tai ainahan tämän talon sisällä on ollut kummallinen tunne. 

Raikas ilma loppuu, huoneet on tunkkaisia. Useampaan otteeseen siitä kirjoittelin menneinä vuosina.

Meidän kuopus aloitti valvomisen viime vuoden toukokuussa. Niinhän ne lapset hampaita tekee ja helteet riivaa pientä ihmistä ja sen unia koitimme vakuutella itsellemme. Mikään ruokakaan ei tuntunut oikein sopivan. No meillä on vaan allergioihin taipuvaisia lapsia mielessäni totesin ja ehkä ääneenkin. Poka ooli selkeesti maitoherkkä. Elokuussa teki kaurapuurolakon. Myöhemmin kokeilin kaurapuuroa uudestaan ja vain teelusikallinen teki järkyttävän ripulin ja koko yö valvottiin.

Syyskuussa päästiin infektioputkeen vaiko paremminkin allergiaputkeen? Helpoiten selvisivät ne kaksi joilla oli allergialääkitys edelleen päällä. Piti yrittää tauottaa mutta kumpikaan ei kestänyt päivää pidempään ilman. Meidän pikkuinen poika oli todella sairas ja valvoi yöt läpeensä. Mikään korvike ei sopinut, poika osottautui todella allergiseksi maissille. Kaikki korvikkeet apteekissakin sisältävät maissia. Yritin imettää mahdollisimman pitkään. Karsin omaa ruokavaliotani minkä vooin. Laihduin ja sairastin lähes kolme kuukautta. Poskiontelontulehdus ja järkyttävä yskä. Jäin gluteenittomalle ruokavaliolle pojan takia ja olo koheni selkeästi.

Kun kolme kuuria antibioottia oli syötetty vuoden ikäiselle pikkupojallemme 2kk:n sisällä, päätimme viedä hänet allergialääkärille. Luojan kitos se oli oikea osoite. Muistan vieläkin ihanan Liisan sanat: "Ei tämä poika ole mikään korvakierrelapsi. Tällä pojalla on erittäin suuret korvat...siis suuret suorat putket korvissa. Toinen korva punoittaa edelleen. Allergiaa tämä on. Lisäksi tätä lasta vaivaa silent refluksi" Saimme tarkat ohjeet mitä  ruokia vältetään ja mitä koitetaan syödä. Ruuat karsittiin ja aloitettiin alusta. Kaikki ei käynytkään kuin olimme ajatelleet. Meillä oli superallerginen yksi vuotias.

Samaan aikaan muutkin lapset oireilivat. Korvatulehduksia melkeinpä jokaisella, jopa esikoisella 17v. Viimeisen, sen 12 kerran kun syksyn aikana lääkärissä oltiin käyty, kysyin fb:n seinälläni "kuka parantaisi nämä lapset...?"  Sillä joulukuisella (ennen allergialääkäriä)reissulla Jorvin lastenlääkäri kysyi suoraan silmiin katsoen: "millaisessa asunnossa te asutte? Nämä teidän jatkuvat käynnit vaikuttaisi sisäilman oireilta." Kerroin että uudessa talossa 3v vanhassa, eikä meillä mikään haise. Nämä meidän lapset nyt vaan jostain systä ovat tällaisia. Samanlaista oli ensimmäisen puolen vuoden jälkeen. Talo tutkittiin, ei mitään löytynyt. Nämä nyt on allergisia ja näköjään välillä tosi infektioherkkiä. Kyllähän lapset sairastaa vai sairastaako?

Meidän sairastelut loppuivat oikeastaan siihen reissuun kun kävimme viimeisenä siis allergologilla.

Samaan aikaan muutimme pikkuisen kanssa alakertaan nukkumaan. Yhtäkään yötä poika ei ollut yläkerrassa nukkunut kun täytti 6kk. Puoli vuotta herättiin keskimäärin 10 kertaa, hulluimpina öinä vielä enemmän. Allergiat sen sijaan pysyivät matkassa. Kaikilla lapsilla oli refluksivaivaa. Milloin mistäkin iho oireili. jouluna suklaasta ja mausteista. Silloin sanoin jo miehelle ettei tämä voi mennä näin. Ei tämä ole normaalia. Syötin lapsille maitohappobaktereita, vitamiineja ja mietin alvariinsa ruokavaliota. Tammikuussa ekaluokkalaisella oli jo pitkä lista mitä ei saa koulussa syödä. Yksi toisensa jälkeen päätyi listalle. Mietin: "Mitä hel*ettiä tämä oikein on...?! Mikä meitä riivaa...?!"

Kuopuksen ruokavalion etsiminen oli aivan omaa luokkaansa. Oltiin tilanteessa Kun mikään ei sovi. Pienen pojan elimistö ei kertakaikkiaan ottanut mitään vastaan tai ehkä paremminkin suolisto. Useat antibiootit olivat vieneet mennessään ne viimeisetkin hyvät bakteerit Tilanne alkoi olla lähes kaoottinen jo. Kiitos että meillä on hyvä, vuosikymmenten kokemuksen kerännyt hoitava lääkäri. Pelkkä puhelukin loi uskoa että tästä vielä hengissä selvitään? Tai sähköpostien vaihto. Poikaa tutkittiin laajemminkin. Poissuljettiin sairauksia.

Tästä kaikesta aion kertoa enemmän omassa postauksessa tulevaisuudessa.

Helmikuussa alkoi ilmestyä 4vuotiaalle koko vartalo ihottumaa ja ruoka-ainereaktioita. Samoin kävi 7vuotiaalle. Mietin: Joko se siitepölyille oireilee?? vastahan kaukokulkeumia on tullut! Samaan aikaan refluksi jylläsi. Aloitin antihistamiinit. Yhtenä aamuna saapui alakertaan poika valkeana kuin lakana, alahuuli värittömänä. Kalpea poika oli kyllä usein muutenkin.Se oli ensioire astmasta, kuten jo edellisenä vuonna johon tavalliset tk lääkärit eivät puuttuneet. Meille vaan sanottiin että yskäkin lähtee yskimällä.

Kuopuksen kohdalla mentiin neljällä ruualla. Tattaripuuroa ja päärynäsosetta, pottua ja possun lihaa.Aina ja ikuisesti..? Kaikki itse tekeminä. Poika on niin allerginen valmisruokien tärkkelyksille ja kaikille lisäaineille.

Maaliskuussa olin aivan loppu. Edelleen yskitti silloin tällöin. Tehot oli loppu. Pikkupojalle ei mikään sopinut. Olin polttanut itseni loppuun jatkuvalla miettimisellä mitä ruokaa kokeilisin? Kun mikään ei sopinut, mikään kalkkilisä ei sopinut, mikään rasva/öljylisä ei sopinut. Ei mikään vitamiinikaan. Sentään yksi, se paras maitohappobakteeri sopi kun mikään muu ei sopinut.

Taas oltiin allergialääkärin vastaanotolla. Pikkuinen sai jatkuvan allergialääkityksen melkein tupla annostuksella. Sitten homma alkoi pelittämään. Parin viikon päästä määrättiin astmalääkitys isolla annoksella.

Päätimme luopua koirasta ja kissoista. Yksi ulkokissa jäi vielä. Tuli hetkellinen helpotus allergeeneja vähemmän. Kuukauden ajaksi saatiin sopimaan kalkki ja useita uusia ruokia pienissä määrin rotaatiossa, mutta useita kertoja viikossa. Poika alkoi myös nukkumaan. Samaan aikaan silti allergiat voi paksusti, myös uutena tyttö 5,5v joka ei ollut koskaan allerginen millekään. Olin kauhuissani.

Loin itseeni uskoa sillä ajatuksella että kaikki muuttuu kun kevään yli päästään?  Koivun aloitettua allergeenien kuorma oli jo niin raskas että lähes kaikki oireili ja tuntui toisinaan ettei mikään enää auta. Toukokuun puolen välin jälkeen olin fyysisesti niin loppu sekä henkisesti. En enää uskonut siihen ajatukseen että me vaan ollaan tällaisia..? Vuosi vuodelta aina vaan pahempia ja vain tässä talossa. Ilmoitin miehelle että haluan talon tutkimuksen alle. Tunnen että tässä talossa on jotain? En tiedä mitä mutta jotain mikä oireiluttaa. Ei pelkästään ihottumaa ja refluksia vaan jopa neurologistyylistä oireilua tai miten sitä kuvailisi. tästä lisää tulossa kun kerron lasten oireista tulevaisuudessa.

Raivosin miehelleni kuin refluksikohtauksessa oleva pikkulapsi konsanaan: "Tilaa homekoira tai pakkaan lapset ja lähden!  En tiedä minne mutta helvettiin tästä talosta. Tähän en enää jää!"

Olin niin epätoivoinen.

Mies tilasi. Arveltiin että yläkerta olisi "puhtaampi" kun oltiin eletty vaan siinä omassa umpinaisessa allergiakuplassa. Kaksi kierrosta koiralla ja yhteensä yli 40 merkkiä kattoa kohti.

Sekä useita merkkauksia alakerrassa seinissä kattoa kohti. Yläkerrassa etenkin ne huoneet joissa kuopus on yrittänyt nukkua. Niistä joista katot tippuivat vettä valuvina raksa aikana. Niistä huoneista missä nukkui lapsia jotka lopulta saivat astmalääkityksen, Astmalääkityksellä on 4 lasta. Kaikilla lapsilla allergialääkitys, minä mukaan lukien.

Tutkimukset alkavat ensiviikolla.

Toivon että se ihminen joka saapuu tähän taloon ottaa hommansa tosissaan. Tässä on kuitenkin kyseessä meidän elämä, Meidän viattomien lasten elämä, joilla ei ole mitään osaa tai arpaa koko asiaan. En tiedä saanko ikinä heitä enää terveiksi? Ne pienet ihmiset joille tämä talo kodiksi rakennutettiin. Ajatuksella että saisivat puhtaassa ilmassa kasvaa ja kehittyä terveinä.

Kaikki on aivan toisin. Meidän perhe on sairas.

Äitinä voin kertoa että koko paletti kun alkoi levitä käsiin ja tunsin järkyttävää voimattomuutta kun en pysty lapsiani auttamaan se on jotain niin musertavaa.

Sydän on niin palasina ettei sitä pysty selittämään.

Halusin antaa jotain parasta lapsilleni.

Olen pilannut heidän loppuelämän rakennuttamalla tämän talon.