Huhtikuussa 2016..

Viime päivityksestä onkin jo kohta kuukausi kulunut.

Tämä nykyinen asunto onkin osoittautunut aika hyväksi.

Olot on kohentuneet ihan eri tavalla ja vaikka on kevät niin 98% päivistä on hyviä.

Huonovointisille päiville löytyy yleensä selitys.

Joko huonossa paikassa käynti tai sitten meillä on vieraillut joku vieras, vaikka lapsen kaveri jolla oli äidillään lurahtanut tällä kerralla tujummat huuhteluaineet pyykkin.

Nimittäin yhtenä päivänä sain järjettömät päänsäryt naapurin lapsesta joka oli meillä leikkimässä yläkerrassa. Haju pyöri pitkään lasten huoneessa.

aiemmalla kerralla kestin taas hyvin sen muutaman tunnin.

Maaliskuun lopulla löytyi pihaltamme ensimmäiset lesken lehdet.

ja siitä jo parin viikon päästä ensimmäiset  sinivuokot.

Viime keväänä ja kesänä en pystynyt tekemään mitään puutarha hommia. 

nyt katselin kukkapenkkejäni ja varovasti kävin ensin vähän kuopsuttelemassa.

No...nyt ne on hoidettu ja pionit saa tulla.

Olen haravoinut ja tehnyt pihahommia. Viime kesän alussa jopa naapurin pihalleen levittämät mullat tekivät niin pahaa hajuillaan että oli vaikeaa olla pihallakin.Ilmeisesti mullassa oleva sädesieni oireilutti pahastikin. Tuntuu että kestän nyt paremmin luonnon hajuja ja niitä ulkohomeitakin..?  ;) Kun on saanut rauhassa toipua.

Paljon on pihahommia mitä on jäänyt tekemättä ja ollaankin miehen kanssa ihmetelty miten talo veikin meidän niin pihalle ettei mistään tullut enää mitään, eikä mitään saatu enää aikaan. Paljon oli suunnitelmia, mutta ei voimia mihinkään. Viime keväänä tähän aikaan hengästyin imuroinnista tai yläkertaan portaita kävellessä. Lääkärissä tutkittiin, keuhkoissa ei ollut mitään vikaa.

Pienikin ponnistus sai voimat pois ja hengästymisen aikaan. Ihan käsittämätöntä.

Lapsilla puhkesi astma, neljällä.Nyt tässä nykyisessä asunnossa asuessa voinnit on parantuneet lapsilla niin ettei toistaiseksi ole ollut enää mitään astmaan viittaavaa, vaikka siitepölyaika on jo pitkällä. Toinen pikkupojista kävi lastenpolilla ja sai kuitenkin lähetteen tarkempiin astmatutkimuksiin. Lääkäri oli sitä mieltä että todennäköisesti pojan sairastutti juuri talomme sisäilma. Kolmas lääkäri jo joka asiasta sanoo ihan ääneen. Hänellä on kemikaaliyliherkkyys onneksi hieman rauhoittunut. Edellinen homeinen vuokra asunto pahensi hetkellisesti tilannetta. Nyt vointi on taas kohentunut huomattavasti kun on saanut siitäkin talosta toipua. Ainoa mitä tehtiin muutoksena oli antihistamiinin vaihto. Kuopus on voinut aina vaan paremmin. Hän laajentaa tasaseen tahtiin ruokavaliotaan ja on saanut uusia ruokia kokoajan. On ihmeellistä miten lapset toipuu silmissä.

Ollaan ulkoiltu tosi paljon hometalon pihalla. Ja pystyn taas muistamaan miksi tehtiin paljon töitä sen takia että pääsimme kiinni unelmaamme. Ilma pihallamme on aivan eri luokkaa kuin täällä keskustassa. Täällä jokakeväiset katupölyongelmat. Kärsimme nyt niistä ensimmäistä kertaa kunnolla. Herkistymisen vuoksi jopa kauppaan kävely vei tukkoon, joka siis huikeat 500m vain.

Omalla pihalla voimme ulkoilla ihan rauhassa 3-5 tuntiakin.

Ollaan jatkettu siitä mihin joskus jäätiin. Suunnitelmia oli paljon jotka jäi toteuttamatta.

Kiviaitaa yläpihalle on tehty. Jotenkin minua ei ole luotu asuntoon jossa en voi tehdä mitään.

Tarvitsen jotain fyysistä puuhaa itselleni, tuntuu että se pitää minut oikeasti elossa.

Nyt kun en pysty käymään töissäkään niin täytyy sitten kiviä kuskata..?

Yläpihan reunoille tulee kiviaitaa ja perennat tai ruusut istutamme sen sisään.

Ketä se siellä aikanaan ihastuttaa emme voi vielä tietää?

Usko talon korjaukseen on välillä hyvin korkeakin jos päästään järkevään korjaus/siivous  sopimukseen, että talosta ihan oikeasti meille saisi vielä jotain?

Uskoa kyllä lannisti hiukan paikallisen homekoirakon treenit talossamme. 

Meillähän kävi kaksi kertaa erittäin kokenut homekoira joka merkkasi taloa yläkerrasta laajasti kattoa kohti, jolloin kattopaneelit oli paikoillaan. Nyt yläkerrasta oli kattopaneelit purettu ja pinottu lattialle. Tämä paikallinen homekoira sitten merkkasi kattopaneelipinon useaan kertaan. Paneelithan oli sisäpuolelta tummuneet erikoisesti. Näyttää siltä että katot on olleet hyvää vauhtia homeessa? Ei kovin hyvältä kulosta kun makuuhuoneessa ihminen viettää kuitenkin 7-12 tuntia. Etenkin lapset joilla astma ilmeisesti homeastma.

Toinen asia mikä mietityttää on kummallinen kemikaalimainen makea löyhkä talossa. se kiinnittää ulkopuolisen ihmisen huomion heti. Naapurin mies kävi talossamme mielenkiinnosta pyörähtämässä ja haju kiinnitti samantien hänen huomionsa. Se löyhähtää ulos talosta kun oven avaa.

No, aika näyttää mitä tulee tapahtumaan?

Olen päättänyt nyt nauttia siitä mihin tällä hetkellä pystyn ja mitä voin tehdä.

Edelleen elämämme on hyvin rajattua julkisiin tiloihin ja tapahtumiin katsottuna ja kellään ystävällä emme ole voineet kyläillä perheen kesken. Koska voimakkaat hajusteet.

Nyt vasta tuntuu kuitenkin että oikeasti on toipuminen alkanut..?

Suuria päätöksiä...?

Olemme päässeet sen verran taloa koskevissa asioissa eteenpäin että järjestettiin palaveri.

Täällä meillä tässä evakkoasunnossa. Päädyimme pitämään sen täällä koska minun on helpompi sietää ulkopuolisia ihmisiä täällä kuin huonossa sisäilmassa niinkuin viime palaverissa. Sen jälkeiseen toipumiseen meni kuitenkin jonkunaikaa ennenkuin olo tasottui.

Jonkinlaista toipumista on pieni askel tapahtunut kai 

sillä palaveri meni ihan hyvin eikä huono olo tullut tai pää mennyt siltäseisomalta pyörryksiin.

Näyttäisi siltä että talon korjaukseen oltaisiin päätymässä? Minulta kysyttiin ihan suoraan että löytyykö minulta tietynlainen tahtotila tähän? Mielestäni kysymys oli hyvä.

On aikaa kulunut. Kaikista hulluimmasta ja pahimmasta on ehkä päästy yli? Oireilu kesästä on rauhoittunut talosta lähdön jälkeen. Kehomme kestävät jopikkuisen  paremmin, vaikka pitkä matka on vielä edessä toipumisessa. Eikä kukaan pysty sanomaan millaisia meistä tulee? Viha meidät sairastuttaneeseen taloon on tietyllä tavalla laantunut ja sitä pystyy katsomaan jo vähän toisenlaiselta kantilta.  Voisko siitä saada vielä jotain meille?

Eli..onko onni päätöksestä kii?

Olen tehnyt elämässäni kaksi suurempaa päätöstä.

Ensimmäinen oli kun päätin lapseni elämästä raskausviikolla 22.

Hänellä oli erittäin vakava synnynnäinen rakenteellinen poikkeavuus ja mahdollisuudet selvitä 50/50.

Minä olin se joka asian viime kädessä päätin annanko hänen syntyä?

Sen piti olla vain yksi leikkaus, mutta kaikenkaikkiaan niitä kertyi neljä.

Ja loppu diagnoosi olikin keskivaikea kehitysvammaisuus ja olinkin lopulta  lapseni omaishoitaja.  

Toinen oli kun olimme päätymässä avioeroon 2009. Lopulta päätimme kuitenkin että homma pistetään toimimaan ja avioeropaperit vedettiin pois.

Se vasta vaati tahtoa, halua onnistua, ihan oikeasti.

Tällöin myös päätimme että vanha kotimme myydään ja rakennutamme uuden, tilavan ihanan kodin. Toimivan kodin perheellemme.

Odotukset olivat todella suuret. Ajatus siihen että menneiden vaikeiden aikojen jälkeen elämä olisi kaikinpuolin ns. täydellistä. Eleltäisiin ja olla möllöteltäisiin. kasvateltais lapsiamme siellä.

No totuus alkoi paljastua kuitenkin jo ensi metreillä.

Kolmas kerta toden sanoo?  Vai sanooko?

Tahtoessani ja halutessani pystyn kyllä itseni psyykkaamaan.

Kupissa painaa sekin että lapset oireilee nyt psyykkisesti tästä kaikesta. Se ei ole yhtään hyvä juttu, ei kenellekään. Siihen meni se maaginen puoli vuotta kun sanotaan että suuresta muutoksesta lapsi alkaa oireilemaan.

Koti-ikävä on pahimmillaan tällä hetkellä. Kavereita on kovaakin kovempi ikävä.

Myös teinit on ilmaisseet omia mielipiteitään tästä pakollisesta muuttoputkesta, tästä ahtaasta asunnosta. Ja siitä ettei " ole enää mitään". 

Jokaiseen talo jätti jälkensä henkisesti vaikka toipumista on tapahtunut.

On tultava puolitiehen vastaan, kuin heittäytyä hankalaksi ja pysyä siinä päätöksessä että ei enää ikinä sille mäelle. Minulle on tästä omia mielipiteitä sanottu. Siis paluusta tähän taloon vaikka se korjattaisiinkin. Osa ei  ole olleet kannustavia millään tasolla. Kyllä ymmärrän täysin miksi.

Siihen kuntoon mihin talo meidät vei. Ja harvoin nämä homerempat onnistuvat niin että sairastunut perhe niissä taloissa voisi edes asua.

Tervetuloa meidän saappaisiin. Ei ole vain yksi homeinen talo.

Vaan aika iso kokonaisuus mitä se koskettaa. Olisi helppoa jos olisi vain me tai tavallinen 1-2 lapsen perhe. Toisaalta tästä pääsemme taas siihen kysymykseen olenko valmis rysäyttämään taas kerran perheeni terveyden?

Etsiessäni tietoa onnistuneista homekorjauksista sitä ei kyllä paljon löytynyt.

Ennemmin näitä epäonnistuneita.

Onnistuneissa korjauksissa korostettiin laajuutta ja että työt todella tehdään hyvin.

Ja äärettömän huolellisesti. Materiaalia vaihdetaan kunnolla. Mielellään runkopuille asti, talo riisutaan täysin. Homesiivous toteutetaan huolellisesti ja asiantunteva firma sen hoitaa. Yksi siivous ei riitä vaan vaaditaan useampi. Sitä ei tee mikään paikallinen "Pirjo" äkkiä mikrokuituliinalla sutaisten. Meidän talossa homerimahtoa löytyi kuitenkin vähän sieltä täältä, muovien pinnoilta ja puista että oli kunnolla jo levittäytymässä..??

Palaverissa meidän taloa valvonut vaiko "valvonut" raksamestari rupesi puhumaan meille että ainahan puissa on pilkkua..ja pälä pää..

Tähän olen törmännyt ennenkin. Kuvitellaan että pelkäämme hysteerisesti hometta kuin hometta. Kyse ei olekaan pelottavista pikkupilkuista. Elämähän olisi pelkkää pelkoa, etenkin ulkona!  :D

Meitä naurattaa nämä tällaiset höpötykset, enkä edes kuuntele tälläisiä juttuja kuin sen verran mitä toisella korvalla siinä tulee kuultua. Kyse ei ole homepilkkupelosta, vaan ihan valitettavan oikeasta homesairaudesta ja siitä puhjenneesta monikemikaaliherkkyydestä joka voimistuu homealtistuksessa. ja tekee elämästä todella vaikeaa tällaisessahomeisessa  kemikaalien maailmassa. Ihminen tarvitsee tietyllä tapaa homeita, mutta näissä määrissä ja lajikkeissa niitä ei saa asunnossa esiintyä.

Nämä ovat sellaisia sairauksia, että useimmiten niihin uskotaan vasta kun se koskettaa omaa perhettä tai läheistä ihmistä. Tämän ei tarvitsisi koskettaa ketään, sen verran raakaa touhua tämä on, se vie _kaiken_ ja vähän vielä enemmänkin.

Joskus mietin että olisimpa saanut jonkun muun sairauden, jos jotain piti kerran saada?

Tästä linkki erittäin hyvään videoon jossa asiaan perehtynyt lääkäri kertoo selkokielellä sairaudesta.

Eli on oltava halu ja usko että tässä onnistutaan.

Olisi luotettava että se tehdään oikein ja huolellisesti.

Ei hätiköiden ja äkkiä, että tämä case olisi pois päivänjärjestyksestä.

Että ongelmakohdat on nyt varmasti löydetty.

Että elämä jatkuisi taas kaiken tämänkin jälkeen.

Kukaan ei voi antaa 100% varmuutta että talosta saadaan meille käyttökelpoinen. Ja ymmärrämme sen täysin.

Siltikään ei voida mielestämme ajatella ettei sen takia korjaukseen ym. panostettaisi.
Vahinko on jo käynyt, liian suuri vahinko.

Kuitenkin tämä on meidän koko elämä. Yksi projekti talotehtaalle joka meni ihan oikeasti pieleen, todella pieleen. Kustannuksiltaan kaikenkaikkiaan hiiren pieru valtameressä firmalle joka loi jo itsestään brändin.

Vielä on aikaa kiillottaa kilpensä tämän ikuisuus projektin suhteen. Ja olla tämänkin yhden perheen mielestä luottamuksen arvoinen.

On vielä yksi seikka joka on selvitettävä. Mitä pankkimme sanoo?

Takaako talo itse itsensä vielä homekorjattunakin?

Vai olemmeko vielä enemmän korvia myöten suoraan sanottuna kusessa talomme takia?

Mitään emme ole allekirjoittaneet. 

Kuulumisia maaliskuulta

Ehkä pahimmista kemikaalihöyryistä on nyt päästy tekstiilien osalta. Edelleen on tilanne että kasapäin vaatteita on hankittava. Pyörittelen muutamia vaatekertoja uusia vaatteita. Ja ulkovaatteet puuttuu koko porukalle paitsi kuopukselta. Hänelle hankin jo uudet kevät varusteet.

Asunto tuntuu vieläkin ihan hyvälle, mutta enpä uskalla luottaa kuitenkaan ihan täysin.
Huoli rahallisesti pärjäämisestä on kova. Juokseehan hometalosta kulut kokoajan täysinä. Pitää maksaa täyttä vakuutusmaksuakin jotta oikeusturva säilyy ja lainan antajamme edellyttää että täydet vakuutukset on voimassa. Sähkölaskut juoksee koska lämmittää pitää. Ja tietysti maksettavat korot lainasta. Eipä kenelläkään muullakaan ole tuntunut menevän sen hohdokkaammin homeen tullessa taloon seuralaiseksi.

Virta on lisääntynyt kummasti viime aikoina. Olen alkanut leipomaan lähes kahden vuoden tauon jälkeen. Tietenkään se ei ole samanlaista kuin ennen että otetaan vaan joku hyvältä kuulostava ohje ja laitetaan leipoen.  Kaikki kakkuiluun ja leipomiseen keräämäni vuosien  iso leivontatarvike kokoelmani on mennyttä talomme takia. Sinne meni reippaasti yli tuhannen euron kokoelma kaikenlaista leivontatarviketta. Nyt siis käytössä piirakkavuoka ja vispilä.

Hyvä ruoka, parempi mieli?

Pitänee paikkansa vissiin täydellisesti. Oli katsottava ohjeita ja tehtävä asialle jotain. Leivottiin niitä -ton, -ton,-ton leivonnaisia.

Mustikkapiirakkaa olivat lapset toivoneet jo useampaan otteeseen. 

mustikkapiirakkaa siis gluteenittomana sopivista jauhoista tällä ohjeella:

Pohjaan:

200g sinistä oivariinia

2dl sokeria

1dl tattarijauhoja

1,5dl riisijauhoja

1,5dl perunajauhoja

täytteeseen.

pussillinen mustikoita

3prk laktoositonta kermaviiliä

0,5dl sokeria

piltin kuningatarsose (tämä korvasi 2 kananmunaa)

Päälle Oatlyn kaura vaniljakastike niille joille se sopii.

Keskitasolla 200 astetta n. 30min. Ohje on pellilliseen piirakkaa.

Letut on olleet myös pitkään toivomuslistalla.

Mieheni paisteli tällaisia lettupötkälöitä meille. Hyvin maistuivat ihan kaikille.

nämäkin siis näitä kaikettomia  eli maidoton, gluteeniton ja munaton.

5dl kauramaitoa

5dl vichyä

1dl tattarijauhoa

3dl perunajauhoa

3dlriisijauhoa

1tl suolaa

2tl sokeria

2tl leivinjauhetta, me ei kyllä laitettu

Naistenpäivänä osui silmään ihana porkkanapiirakan ohje ja sitäpä sitten tehtiin.

ohje löytyy täältä . 

Itse vaihdoin jauhot vain sopiviksi meille. Laitoin vähemmän sokeria.

Kaikille kelpasi ja päälle tietysti Oatlyn kauravaniljakastiketta.

Kuopuksella tuntuu menevän ihan hyvin. Aktiivisesti ei kovalla tahdilla olla ruokia kokeiltu nyt. Siitepölyt ovat aloittaneet joten varovainen täytyy olla.

Iloisena yllätyksenä on mukaan saatu porkkanasose rajattomasti. Vielä en rakaa uskaltanut antaa. Teen pakkaseen sosetta pieniin minigrip pusseihin ja sieltä poitsu saa tätä "porkka jäätelöään". 

Voi siis syödä niin paljon kuin haluaa eikä määrää tarvitse säännöstellä sopimattomuuden takia.

Kaurakin alkoi sopia ensin Yosan muodossa eli hapatettuna. Sen jälkeen saimme uuden leivän käyttöön, Provenan gluteeniton kaura porkkana sämpylä.

Nyt otettiin käyttöön kauramaitokin ja poika on tosi onnellinen että hänelläkin on nyt oma maito.

Muroina saatiin käyttöön  Viljatuotteen tattarimurot vanijalla ja hunajalla.

Kaikki nämä siis rajattomasti käytössä. Pystyy syömään suuria määriä päivittäin.

Vatajan nitriitön nakki on myös rajattomalla määrällä käytössä.

Poika sai eilen elämänsä ensimmäiset perunat ihan oikealla nakkikastikkeella. Kastikkeeseen käytimme kaurakermaa.  Kokeilimme myös sipulia pienen määrän kastikkeessa ja kokeilu sujui oireetta.

Murheenkryyni sen sijaan on meidän 5vuotta täyttävä poikamme. Kemikaaliherkkyys on taas suht vaikeaa. Jos vieraita käy niin hajut vaatteissa häiritsee. Kaupassa tulee tukalat oltavat, naama lehahtaa ja silmät oireilee. Hetkessä huutaa jo pois pääsyä kaupasta. Vaatekaupoille en ole ottanut edes. Prisma on helpompikuin cittari. Joskus pääsee prismaan mukaan. Yritämme minimoida kemikaalioireilua.

Otin yhteyttä neuvolaan kun on hieman kalvakka ollut ja lievästi tummat silmänaluset.

Epäilin hemoglobiinin alhaisuutta syyksi. Samalla tutkittiin myös sokerit, pissasta ja sormenpäästä ja onneksi olivat kunnossa.  Hb oli laskenut 106 tienoille. Ensi viikolla on lääkäri.

Talomme suhteen asiat eivät ole edenneet. Toukokuussa tulee vuosi täyteen kun homekoira kävi. Tutkimukset aloitettiin 8,5kk:tta sitten, poismuutosta on kohta 8kk:tta.

Kohtuuttoman kauan tässä tuntuu menevän.

 Ja moni ulkopuolinen ihmetteleekin miksi asiat junnaavat?

 Talomme on herättänyt paljon keskustelua tutuilla ja tuntemattomilla.  Moni on meitä pyytänyt tekemään asiasta jo julkisen.

Siellä se oli eilenkin omalla paikallaan. 

Käyn harvemmin ja vain pihalla. Sisälle en voi mennä, eikä lapsetkaan. 

Elokuussa kävin viimeisen kerran sisällä.

Viimeksi taisin käydä ulkona tammikuussa ja nyt eilen kävin myös. 

Onni on, päätöksestä kii...?

täytyy piristyy, nousta ja pukeutuu. Eikä saa jäädä vellomaan kaikkeen haikeaan niin että masentuu. Kyllä mä tämän tiedän ja nääthän, miten reipas tänään oon...

-Johanna Kurkela-

Vai onko?

Otsikossa on kysymys mikä mielessäni on pyörinyt viime viikkoina.

Muuton jälkeiset viikot eivät ole todellakaan olleet helppoja. Asunto on tuntunut ihan hyvälle, mutta kaikki petivermeet piti uusia. patjat, peitot, tyynyt ja lakanat. Aivan kaikki kodin tekstiilit menivät roskiin entisen asunnon jäljiltä. Kuten arvasinkin, myös vaatteet. Jouduimme uusimaan myös pesukoneen. Uuden saavuttua pesukone pyöri taukoamatta yli kolme viikkoa. Tektiilejä piti pestä useita kertoja. Lakanoita jopa 4-6 kertaa. tyynyjä 3-5 kertaa käyttäjästä riippuen. Vaatteita 3-5 kertaa pienissä määrin koneessa. Patjoja ja tekstiileitä saunotettiin päivästä toiseen, jotta me kemikaaliherkät saimme niistä siedettäviä. Käy ihan työstä kun perhe on iso.

Yritin pelastaa vanhoja vaatteita pesemällä niitä useita kertoja 90 asteessa ja saunottamalla ja tuulettamalla, tuloksetta. Olimmehan juuri saaneet hankittua ihan hyvänkokoiset vaatevarastot 9 hengelle puolen vuoden aikana.

Kaikki on taas hankittava uudestaan.

Mitenköhän rahat enää riittää kun toinen on perheessä vain työkuntoinen?

Tavaraakin heitettiin roskiin, ei puhdistukset auttaneet.

Ensimmäisinä viikkoina perhe sairastui 6/9 johonkin influenssaan tai vastaavaan.

Viime viikonloppuna tuli oksennustauti. Minä sain sen ensimmäistä kertaa elämässäni.

jep..en ole mistään jäänyt paitsi siis aiemmin kun en ole sitä sairastanut.

Asunto on pieni ja ahdas. Tuntuu kuin eläisimme loputtomalla mökkireissulla?

Yläkerrassa nukkuu 5 ja alakerrassa 4. Olohuoneessa siis. Olohuoneessa on myös keittiönpöytä, koska täällä ei ole erillistä keittiön tilaa mihin laittaa edes tätä neljän hengen keittiönpöytää. Pölyn määrä on valtava. Missään nimessä ei olisi järkevää nukkua samassa tilassa missä koko perhe pyörii päivät ja lapset hyppivät näissä sohvasängyissä. Tällaisilla sairaus/allergiahistorialla talomme jäljiltä pitäisi olla puhdas makuuhuone nukkumista varten.

Myös jokaiselle pitäisi olla se oma paikka rauhoittua. Päästä omaan rauhaan, vaikka linnoittautua sinne makuuhuoneeseen pariksi tunniksi ihan omaan rauhaan.

Päiväni koostuvat lähinnä pyykinpesusta, imuroinnista ja pyyhkimisestä. Ja lasten ruokailusta ja ulkoilusta.

Ympyrät elämässä on kutistuneet viimeisen vuoden aikana ihan olemattomiin.

Minne katosi se iloinen, onnellinen ja aktiivinen perheen äiti?

Haaveet elämässä alkaa olla haudattuina.

Raskainta on ollut todeta että kuopus jäi meillä viimeiseksi lapseksi.

Työhön, josta nautin ei ole paluuta.

Asiat jotka olivat joskus tärkeitä. Kaunis toimiva koti, lasten vaatteet, kakkuilut ja leipominen. Ystävien tapaaminen, juhlien ja kutsujen järjestäminen hyvän ruuan parissa, yhdessä olo isolla porukalla. Ne eivät enää onnistu.

Jouduin leikkaamaan yli puoli metriä hiuksistani. Luopumaan melkeinpä kokonaan meikkaamisesta, silloin tällöin se onnistuu. Tietysti voinnin mukaan.

En voi enää hankkia vaatteita ja kenkiä mitä haluan vaan hankin sitä mitä ehkä siedän päälläni.

Tuntuu että koko oma minä meni tässä kaikessa.

Vaikka aina odotan jotain kummallista ihmeparantumista itselleni ja lapsilleni, niin useita kertoja joudun toteamaan ettei sitä ole koskaan tapahtumassa. Sen hyväksyminen on äärimmäisen raskasta. äärimmäisen raskasta tätä elämää on elää tämän kokoisen perheen kanssa. Äärimmäisen raskasta on myös elää niiden kysymysten kanssa: Miksi emme hankkiutuneet eroon talosta jo ensimmäisen kevään jälkeen kun ensimmäiset katastrofin merkit olivat selvät? Miksi myöhemmin mieheni piti vastustaa talon myymistä? Miksi siitä roskasta piti pitää kynsin hampain kiinni? Miksi en vain pakannut lapsia ja häipynyt syksyllä- 14 kun sitä todella mietin? Miksi en pelastanut tältä kaikelta itseäni ja lapsiani? Olisinko ja olisiko lapset säästyneet edes vähemmillä vaurioilla?

Tätäkö se oli?

Elää tämä Hälläväliä- talo unelma todeksi?

Taas uudessa kodissa

Pääsimme muuttamaan vasta perjantaina. Nyt viikko takana uudessa kodissa ja tuntuu ihan hyvälle.

Tai siis paremminkin parhaimmalle viimeisen kahden vuoden aikana.

Mutta ehtiihän se todellisuus taas hypätä päin näköä..jossain vaiheessa? Tai toivottavasti ei kuitenkaan. Olispa tämä asunto meille hyvä.

Pitää taas asua, se määrittelemäni vuosi ennenkuin voi sanoa onko hyvä vaiko ei?

Pakata kamat jos alkaa meno muuttua radikaalisti.

Puhdistuksen kautta on tuotu vanhasta huonekaluja. Osa oli jo kaatopaikka kamaa ja veikkaan että myös olohuoneesta tuotu metallinen sohvasänky jossa joku maalipinnoite. On pesuaineella ja karhunkielellä hinkattu ja kunnolla onkin hinkattu mutta niinpä vaan haisee edellisen talon kummallinen ominaishaju ja kurkussa tuntuu.

Se on kumma se home kun sitä ei huomaa paikanpäällä kun siihen tottuu. Ja kun kuppi alkaa täyttymään niin johan alkaa huomaamaan. Pari päivää poissa  niin haju iskee päin  naamaa kuin  nyrkillä! Tuon edellisen talon haju oli kummallinen kuin märkä betoni. Vaatteet haisee, osa haisee vanhalle puulle ja joissain vieno etikkamainen haju.
Toinen pikkupojista ei voinut tulla enää edes siivoamaan asuntoon loppusiivousta kun järkyttävä limannousu alkoi samantien ja köhiminen. Poika huusi vain että haluaa pois.

Jos olisi varaa, niin polttaisin koko vaatevaraston ja ostaisin uudet. Nyt perkaan ja jätän parhaimmat. Ja aloitamme taas alusta hankkimisen. Niin 9 hengen perheelle.
Kaikki petivaatteet ja patjat menivät taas kerran uusiksi. Ei ole halpaa hommaa sekään.

Sellasta tämä home elämä näyttää olevan kun kerran sairastuu. Ja eniten kiukuttaa se että se sattui olemaan vielä oma talomme joka tämän kaiken sai aikaan.

Alkuviikosta meillä oli palaveri siitä meidän omasta ihanasta homeisesta Hälläväliä talosta.

Palaveri oli mielestämme oikein hyvä ja hyvin käytiin kaikki taloomme liittyvät asiat läpi erittäin osaavien tutkijoiden kanssa.

Kuitenkin on kyse isoista asioista.

Aina jaksaa vaan hämmästyttää vastapuolen eli talofirman asenne koko tätä kokonaisuutta kohtaan. Mielestäni ylimielinen ja vähättelevä. Kuten toteamukset: eihän sieltä löytynyt kuin muutama hometulos yläkerrasta. Mielestäni uudesta talosta ei tarvitse löytyä yhtäkään tulosta, kun niitä löytyi kuitenkin ihan riittävillä tuloksilla ainakin 4-5. Kuuluuko emmentalia muistuttava lattiavalu laadukkaaseen taloon? Josta yhteyksiä suoraan alapohjaan. Tai kuuluuko matalaenergiatalon vuotaa lähes joka kolkasta? Ilmanvaihto sitten ihan oma tarinansa.Meille yritettiin jo tarjoilla sellaistakin, että talo korjataan terveelle sopivaksi heidän puolestaan mutta jos se korjataan meidän perheelle sopivaksi niin me maksamme korjauskuluja puolet. Korjauhan on kattavampi näin sairastuneelle perheelle kuin tavallisille ihmisille.

Suoraan sanottuna tällaista potaskaa en suostu edes vastaanottamaan korvilleni.

Kuka on niin idiootti että rakennuttaa perheelleen talon. Joka rakennetaan vähän sinnepäin mitä sen piti olla. Reklamoimme vuosia, mutta kiinnostusta ei löytynyt tarpeeksi siitä suunnasta.
Nyt kun taloa on tutkittu perinpohjaisesti ja ongelmaa löytynyt kiitettävästi sekä perhe sairastunut.
Niin vieläkö pitäisi ammentaa omasta kukkarosta siihen taloon lisää euroja?
Kuulostaa lähinnä siltä että tämä olisi täysin meidän oma vikamme kun emme kestäneetkään terveydellämme näitä puutteita talossa ja näitä kummallisia alapohja kepposia mitä taloomme oli taituroitu piiloon!

Heidän omilta sivuiltaan löytyy mm. kotiräätälin toteamuskin siitä kuinka paljon oman kodin rakennuttamiseen liittyy tunteita, odotuksia ja unelmia. Kuinka samalla taloprojekti on elämämme suurimpia investointeja...ja päläti päläti pää...paljon totta, mutta nämä on vain sanahelinää tällä hetkellä.
Näin mekin ajattelimme joskus. Ja yksi tuulenhenkäys...kaikki on poissa.
Siellä se tarpeeksi arvokas tontti seisoo, jonne on rakennettu kasa paskaa. Näin suoraan sanottuna rumasti, ihan tarkoituksella.

Tyhmähän se ei ole joka tuollaista diiliä yrittää, mutta tyhmä se on joka sellaiseen suostuisi.

Samoille huudeille..

Melkeinpä tarkalleen 5vuotta sitten päivän yli, järjestelin tavaroitamme ostamassamme asorivarissa.

Tänään saamme avaimet samoihin taloyhtiöihin.

Viisi vuotta sitten olo oli jännittynyt.

Olimme juuri tehneet kaupat omakotitalostamme ja lähtölaskenta uuden kodin rakennusprojektiin oli alkanut. Intoa täynnä, malttamatonta odotusta. Unelman toteutumista.

Tänään, viisi vuotta myöhemmin. Kaiken tämän jälkeen olemme löytäneet taas asunnon perheellemme ja tämä on jo kolmas hometalomme jälkeen. Ahtaudumme 85,5m2 rivariin. Ainut vaihtoehto enää mikä löytyi perheellemme. Emme edes koiraa ehtineet käyttää, sillä olot täällä vuokratalossa alkaa olla sitä laatua kuin omassa hometalossa. Kuopus valvoo taas, henkeä ahdistaa öisin. Toinen pikkupojista yskii kuivaa homeyskäänsä, eikä lääkkeet edes auta.

Ja me kaikki loput erilaisilla oireillamme, tarviiko niitä edes listata enää.

Mennään minun tuntemuksilla asuntoa kohtaan. Ainut mikä jännittää on jokunen viikko sitten maalatut seinät, oireiluttaako ne? tai jos siellä onkin joku vesivahiniko ollut joskus mitä ei ole huomattu? Mitä en tuntenut yhdellä näytöllä.

Alapohjassa on kuulemma aina ollut koneellinen tuuletus alusta asti tiesi huoltomies kertoa. 

Alapohja, tuo meidän perheen kirous.

Tai entäs jos tähänkin rivariin suunnitelmat teki aikoinaan Spede ja Uuno Turhapuro?

Jonka alihankintana Sörsselssön toteutti..?

Tänään suoraan sanottuna pelottaa mitä tästäkin taas tulee?

Seuraava paikka on varmaansitten  kuusen juurella..?

Taas käymme läpi tätä omaisuutta joka on kai onneksi? hyvin vähäinen. Ehkä puhdistettavissa? Metallia ja lasia ne muutamat kalusteet.

Uusia pitää taas patjoja ja petivaatteita. Yritämme pelastaa vatteita mitä pelastettavissa on vielä?

Ei ole varaa taas uusia kaikkea 9 hengelle.

Tiedän jo valmiiksi että kannamme tämän talon homeet matkassamme ja voi olla että taas joudumme uusimaan kaikki vaatteet?

Ei auta muu kuin kietoa kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja toivoa taas kerran, 

että tämä olisi ihan oikeasti edes sen verran puhdas asunto, että voisime elää sitä elämää vihdoin mitä oli tarkoitus elää omassa talossamme.

Ei muuta kuin onnea uuteen kotiin!

Ja sitä tarvitaan nyt enemmän kuin arvata saattaa.

Jos oon jo kotona niin miten voi olla koti-ikävä...?

Tuntuu että meillä alkaa aika tosissaan loppumaan nyt ja hävitään tällekin hometalolle 6-0 tässä kilpajuoksussa..?

Olen aktiivisesti etsinyt 3kk meille uutta kotia täältä ja naapuri kunnista ja kaupungeista.

Vain yksi oli sellainen jota kävimme katsomassa kahteenkin otteeseen. Oli myytävissä kohteissa mutta hetken myyjä oli jopa valmis sen vuokraamaankin jos ei kauppoja saada syntymään ostaja ehdokkaan kanssa.

Ilmeisesti kauppoja ei syntynyt mutta myyntiä jatketaan.

Ei ollut siitäkään meille kodiksi.

Tämän kokoiselle perheelle on löydyttävä tällä sairashistorialla asunto jossa on toimiva ilmanvaihto ja hyvin hoidettu talo kaiken kaikkiaan. Meillä ei ole mitään asiaa mihinkään vanhoihin hoitamattomiin rouskuihin.

Niin no...tämä nykyinenkin oikeen rakentamisen kukkanen oli merkitty kunnoltaan erinomainen, joka on kaikkea aivan muuta sitten asuessa. Ihan jo hajujen perusteella lämmityskauden alkaessa arv atakin saattoi mitä oli tapahtumassa.

Vuotava seinä keskeisellä paikalla asuntoa ja yhtäkkiä lauhtuneet säät  näyttää olevan viimeinen niitti tähän meidän toivolla ratsasteluun?

Tällä kertaa meillä on ihka aito märkä  kunnon kosteusvaurio kaverina hengittämässä niskaan..

Ei auta vaikka kuinka olisi halua yrittää pärjätä.

On vasta tammikuun loppu ja lapset ovat vaihteeksi astmalääkityksellä, allergialääkityksellä. Jopa kaksi vuotias valittaa aamulla ja itkee pitäen päätään: "Pää pipi!"

Herää taas istumaan öisin sängyssä kun henkeä ahdistaa. Ja aamuyöllä valvomaan koska silloin astma vaivaa. Tokkurassa ollaan koko porukka, kuin ei olisi yöllä nukkunutkaan.

Olen kuluttanut aikaa valtavasti asunnon etsintään. Asunnon etsintäilmoitusta on jaettu 159 kertaa eikä se tuottanut yhtäkään tulosta jota olisi voinut käydä edes katsomassa.

Paikallisille välittäjille on soiteltu ja he ovat tietoisia tilanteestamme, mutta huutavat sitä samaa Ei oota, kuten vuokraovi.fi ym.

Tuntuu turhalle. Tekisi mieli heittää hanskat tiskiin koko etsinnän suhteen. 

Kuitenkaan  niin ei voi tehdä, koska meidän vointi romahtaa taas kerran, aivan varmasti jos jäädään tänne ja yritetään pärjätä järkyttävillä lääkemäärillä  talossa jossa tiedetään jo olevan ongelma alapuolella sekä yläpuolella kuten oli omassakin.

Ympäri tullaan ja yhteen mennään..?

Ollaan niin epätoivoisia että soitimme myös aso asuntoja.Sieltä missä asuttiin raksa aikana.

 Niitä vuokrataan myös hätä tilanteissa.

Kaksi 4h+k+s n. 85m2 on vapaana. No näissäkin ne tyypilliset ongelmat tietysti voi arvata. Rakentamisen "laatu" ja kosteusvauriot. Ne vuotavat alapohjat, tavalliset jääkaappivuodot ym. kastuneet allaskaapit. Kun ihmiset ei vaan ymmärrä eikä välitä.

Ja tungetaan nyt sellaiseen sitten 9 henkeä. Ja ollaan taas samojen asioiden äärellä kuten omassakin hometalossamme, puutteellinen ilmanvaihto on vastassa. Ei näitä ole suunniteltu tämän kokoisille perheille, ei niitä ole tarkoitettu ylikansoittaa.

Jos sieltä koiran mukaan puhdas löytyisi? tai edes puhtaampi kuin tämä niin muuta vaihtoehtoa ei ole enää. Vai rikotaanko tämä perhe ja revitään kahteen osoitteeseen? Miten lapset jaetaan?  Kun muitakaan vaihtoehtoja ei näytä kohta olevan. Liian kauan ihmeteltiin omassa talossa ja terveys romahti lopulta. Toista romahdusta emme kestä, kun edellisestäkään ei olla toivuttu lähellekään normaalia.

Ensisijaisen tärkeää koko tässä showssa olisi että meille oikeasti löytyisi asumiskelpoinen asunto,

josta olisi meille oikeasti kodiksi. Eikä tällaista elämää että sairaasta talosta siirrymme seuraavaan sairaaseen. Mihinkään ei voi asettua pelkäämättä että taas olemme homeiden äärellä ja koko homma lähtee lapasesta. 

Meidän lapsilla olisi oikeus tuntea jo pikkuhiljaa turvallisuuden tunnetta kodista missä on hyvä olla.

Ja missä voi asua pelkäämättä että taas joudumme muuttamaan ja ystävistä luopumaan.

Johtaako tämä lopulta siihen että se meidän perheen Unelma hajoittaa tämän perheen?